Lukijain kysymyksiä

● Olisiko koskaan paikallaan rukoilla sellaisen henkilön johdosta, joka on erotettu kristillisestä seurakunnasta?

Menneisyydessä on ajateltu, etteivät sellaiset rukoukset olisi sopivia. Ja sellaisista rukouksista pidättymiseen on olemassa perustellut raamatulliset syyt. Mutta asiaan liittyvät Raamatun neuvot suosittelevat harkitsemaan tilannetta kerrallaan eivätkä omaksumaan ehdotonta asennetta.

Varsinkin Johanneksen 1. kirjeen 5:16, 17 auttaa meitä saamaan Jumalan näkemyksen. Siinä sanotaan: ”Jos joku näkee veljensä tekevän sellaista syntiä, joka ei johda kuolemaan, hänen on rukoiltava, ja Jumala antaa tälle veljelle elämän. Tämä koskee niitä joiden synnit eivät johda kuolemaan. On sellaistakin syntiä, joka johtaa kuolemaan, enkä tarkoita, että sellaisen vuoksi pitäisi rukoilla. Kaikki vääryys on syntiä, mutta kaikki synti ei johda kuoleman.” – Uusi testamentti nykysuomeksi.

Apostoli Johannes mainitsee ensiksi ”synnin, joka ei johda kuolemaan”, eli niin kuin Uuden maailman käännös kääntää sen, ”synnin, joka ei koidu kuolemaksi”. Koska me kaikki olemme epätäydellisiä ja epävanhurskaita, me kaikki syyllistymme syntiin. (Ps. 51:7; Room. 3:23; 1. Joh. 3:4) Sen, joka tekee syntiä, tarvitsee katua ja rukoilla Jumalan ylenpalttista armoa. (1. Joh. 1:8–10) Kuten Johannes osoittaa, myös toiset voivat rukoilla hänen puolestaan.

Seuraavaksi Johannes mainitsee ”synnin, joka johtaa kuolemaan”, tai ”synnin, joka koituu kuolemaksi”. Mikä se on? Se on synti, jota ei voida antaa anteeksi; se ”johtaa kuolemaan”, ”toiseen kuolemaan” eli ikuiseen kuolemaan. (Ilm. 21:8) Aikaisemmin Jeesus selitti, että ihminen voi tehdä syntiä siinä määrin, että se on synnin tekemistä pyhää henkeä vastaan, mistä ei ole anteeksiantamusta. (Matt. 12:31; Luuk. 12:10) Samoin apostoli Paavali osoitti, että jos ihminen, joka tiesi Jumalan totuuden, tahallaan teki syntiä, katumus ja anteeksi antaminen ei enää ollut mahdollista. – Hepr. 6:4–6; 10:26, 27.

Johannes sanoo, ettei meidän tulisi rukoilla sellaisen puolesta, joka on tehnyt ’kuolemaan johtavan’ synnin. Tämä tuo mieleen Jumalan sanat israelilaisista, jotka olivat uppoutuneet niin syvälle pahuuteen, että Hän aikoi antaa babylonialaisten viedä heidät vankeuteen. Jumala sanoi Jeremialle: ”Älä rukoile tämän kansan puolesta, älä kohota heidän puolestaan huutoa ja rukousta äläkä niillä minua ahdista.” – Jer. 7:16–20; 14:11, 12.

Jumala, emmekä me täällä maan päällä, ratkaisee, onko joku tehnyt synnin pyhää henkeä vastaan. Mutta me voimme ymmärtää Johanneksen henkeytetyistä sanoista, ettei meidän pitäisi rukoilla sellaisen puolesta, joka antaa todisteen synnin harjoittamisesta tahallisesti. Johannes kirjoitti myös Johanneksen 2. kirjeen 9–11:ssä ihmisistä, jotka levittävät epäkristillisiä näkemyksiä. Sellaisten puolesta rukoileminen loukkaisi Jumalaa.

Pitäisikö meidän sitten päätellä, että henkilö, joka on erotettu siksi, ettei hän ole katunut syntiään, on todennäköisesti tehnyt ”synnin, joka koituu kuolemaksi”, jonka johdosta meidän ei pitäisi rukoilla? Ei välttämättä. Muista, että ensimmäisen vuosisadan Korinton seurakunnassa eräs mies vajosi moraalittomuuteen. Hän oli jonkin aikaa katumaton, ja siksi hänet täytyi erottaa. (1. Kor. 5:1, 9–13) Vaikuttaa kuitenkin siltä, että aikanaan hän katui ja hänet otettiin takaisin. (2. Kor. 2:5–10) Tämä viittaisi siihen, että vaikka hänet oli erotettu, hän ei ollut tehnyt sellaista syntiä, joka koituu kuolemaksi ja jonka johdosta kristittyjen ei pitäisi rukoilla. Samoin voi käydä nykyään.

Silloin kun joku erotetaan, ei ehkä ole selvää, ’koituuko synti kuolemaksi’ vai ei. Mutta ajan mittaan voi alkaa ilmetä todisteita katumuksesta ja kääntymyksestä. (Vrt. Apt. 2:36–38; 3:19.) Sen saattaisi ensiksi huomata joku läheinen, esimerkiksi aviomies voisi havaita sen erotetun vaimonsa asenteessa ja käytöksessä. Niin hän saattaa päätellä, että ilmeisesti hänen vaimonsa ei ole tehnyt ”syntiä, joka johtaa kuolemaan”, ja hän voi sen vuoksi rukoilla hänen puolestaan. Hän voisi rukoilla, että jos Jehova – joka näkee sydämen – havaitsee perusteen hänen erheensä anteeksi antamiselle, niin tapahtukoon Jumalan tahto. Hän voisi myös ilmaista Jumalalle toivomuksensa, että hänen vaimonsa ammentaisi voimaa Raamatusta voittaakseen heikkoutensa.

Vaikka joku henkilökohtaisesti ajattelisikin, että hän voi lähestyä Jumalaa jonkun erotetun johdosta, niin ei olisi sopivaa tehdä siten julkisesti tai seurakunnassa esitettävissä rukouksissa. Pitäisi ymmärtää, että toiset, jotka kuulevat sellaisia rukouksia, eivät ehkä vielä tunne todisteita katumuksen ilmenemisestä. Tai he eivät ehkä ole vielä vakuuttuneita siitä, ettei henkilö ole tehnyt ”syntiä, joka koituu kuolemaksi”.

Siis tapauksissa, joissa kristitty uskoo olevan oikein rukoilla jonkun erotetun johdosta, hänen pitäisi tehdä siten vain yksityisissä rukouksissa. Ja me kaikki voimme pyrkiä ohjaamaan ajatteluamme tässä suhteessa Jehovan sanan henkeytetyn neuvon mukaisesti.