ottaa osaa ’Jehovan pöytään’ ja demonien pöytään.” (1Ko 10:18–21.)

Ateriaan osallistujat ja muut läsnäolijat. Jeesus sanoi 12:lle yhteen kokoamalleen apostolille: ”Olen suuresti halunnut syödä tämän pesah-aterian teidän kanssanne ennen kuin kärsin.” (Lu 22:15.) Johanneksen silminnäkijäkertomus kuitenkin ilmaisee, että Jeesus lähetti petturi Juudaksen pois, ennen kuin hän asetti muistoaterian vieton. Pesah-aterialla Jeesus, joka tiesi Juudaksen olevan hänen kavaltajansa, kastoi suupalan pesah-ateriasta, ojensi sen Juudakselle ja käski hänen lähteä pois. (Joh 13:21–30.) Markuskin viittaa tällaiseen tapahtumien kulkuun (Mr 14:12–25). Herran illallisella, joka sitten seurasi, Jeesus ojensi leivän ja viinin 11:lle jäljellä olevalle apostolilleen kehottaen heitä syömään ja juomaan (Lu 22:19, 20). Myöhemmin hän puhui heistä sellaisina, jotka ’olivat pysyneet hänen kanssaan hänen koettelemuksissaan’, mikä myös viittaa siihen, että Juudas oli lähetetty pois (Lu 22:28).

Ei ole mitään todisteita siitä, että Jeesus olisi itse syönyt tällä tavalla tarjottua leipää tai juonut maljasta tällä muistoaterialla. Hän antoi ruumiinsa ja verensä heidän puolestaan ja saattaakseen voimaan uuden liiton, jonka välityksellä heidän syntinsä pyyhittiin pois (Jer 31:31–34; Hpr 8:10–12; 12:24). Jeesuksella ei ollut syntejä (Hpr 7:26). Hän on uuden liiton välittäjä Jehova Jumalan ja Kristuksen perijätovereiksi valittujen välillä (Hpr 9:15; ks. LIITTO). Aterialla läsnä olleiden apostolien lisäksi hengelliseen ”Jumalan Israeliin”, ”pieneen laumaan”, kuuluisi myös muita, joista tulisi lopulta kuninkaita ja pappeja Kristuksen kanssa (Ga 6:16; Lu 12:32; Il 1:5, 6; 5:9, 10). Kaikki maan päällä olevat Kristuksen hengelliset veljet osallistuisivat sen vuoksi tähän ateriaan aina kun sitä vietetään. Heidän osoitetaan olevan ”eräs hänen luomustensa ensi hedelmä” (Ja 1:18), heidät on ostettu ihmisistä ”ensi hedelmäksi Jumalalle ja Karitsalle”, ja heidän lukumääräkseen ilmoitetaan Johanneksen näyssä 144000 (Il 14:1–5).

Tarkkailijat jotka eivät osallistu. Herra Jeesus Kristus paljasti, että hänen läsnäolonsa aikana tulisi olemaan joitakuita, jotka tekisivät hyvää hänen hengellisille veljilleen käymällä katsomassa heitä, kun he olisivat vaikeuksissa, ja auttamalla heitä (Mt 25:31–46). Ovatko nämä Herran illallisella läsnä olevat oikeutettuja nauttimaan vertauskuvia? Raamatun mukaan Jumala antaa niille, joilla on oikeus nauttia vertauskuvia, pyhän henkensä kautta todistuksen ja vahvistuksen siitä, että he ovat Jumalan poikia, koska he ovat ”tosiaankin Jumalan perillisiä, mutta perijätovereita Kristuksen kanssa”. Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia.” Sitten hän selittää, että toisetkin hyötyvät tästä järjestelystä, jonka Jumala on tehnyt näiden poikien suhteen: ”Sillä luomakunta kaipaa hartaan odotuksen vallassa Jumalan poikien ilmi tulemista.” (Ro 8:14–21.) Koska Kristuksen perijätoverit tulevat ’hallitsemaan kuninkaina ja pappeina maata’, Valtakunta hyödyttää niitä, jotka elävät sen alaisuudessa (Il 5:10; 20:4, 6; 21:3, 4). Tällaiset ihmiset ovat luonnollisestikin kiinnostuneita Valtakunnasta ja sen vaiheista. Siitä syystä he ovat myös läsnä tarkkailijoina Herran illallisella, mutta koska he eivät ole Kristuksen perijätovereita eivätkä Jumalan hengestäsiinneitä poikia, he eivät nauti vertauskuvia, kuten ne, jotka ovat osallisia Kristuksen kuolemaan ja toivovat saavansa ylösnousemuksen taivaalliseen elämään hänen kanssaan (Ro 6:3–5).

Ei transsubstantiaatio eikä konsubstantiaatio. Jeesuksella oli vielä liharuumiinsa, kun hän tarjosi leivän. Koko tämä ruumis oli määrä uhrata täydellisenä ja virheettömänä uhrina syntien edestä seuraavana iltapäivänä (heprealaisen kalenterin mukaan samana päivänä, 14. nisankuuta). Hän säilytti myös verensä kokonaisuudessaan tuota täydellistä uhria varten. ”Hän vuodatti sielunsa [joka on veressä] kuolemaan.” (Jes 53:12; 3Mo 17:11.) Siksi hän ei illallisella suorittanut mitään transsubstantiaatioihmettä eli muuttanut leipää kirjaimelliseksi lihakseen ja viiniä kirjaimelliseksi verekseen. Samasta syystä ei myöskään voida sanoa, että hänen lihansa ja verensä olisivat ihmeen välityksellä olleet läsnä leivässä ja viinissä tai yhdistyneet niihin, niin kuin konsubstantiaatio-opin kannattajat väittävät.

Tämä ei ole ristiriidassa Johanneksen 6:51–57:ssä olevien Jeesuksen sanojen kanssa. Jeesus ei siinä käsitellyt Herran illallista; tuo järjestely asetettiin vasta vuotta myöhemmin. Tässä kertomuksessa tarkoitetaan kuvaannollista ’syömistä’ ja ’juomista’ siten, että uskoo Jeesukseen Kristukseen, kuten jakeissa 35 ja 40 ilmaistaan.

Kirjaimellisen ihmislihan ja veren syöminen olisi sitä paitsi kannibalismia. Sen vuoksi juutalaiset, jotka eivät uskoneet eivätkä ymmärtäneet täysin Jeesuksen sanoja hänen lihansa syömisestä ja hänen verensä juomisesta, järkyttyivät. Tämä osoitti, millainen näkemys juutalaisilla oli Lain perusteella ihmislihan ja -veren syömisestä. (Joh 6:60.)

Veren juominen oli myös sen lain rikkomista, jonka Jumala oli antanut Nooalle jo ennen lakiliiton solmimista (1Mo 9:4; 3Mo 17:10). Herra Jeesus Kristus ei olisi koskaan neuvonut toisia rikkomaan Jumalan lakia (vrt. Mt 5:19). Lisäksi Jeesus käski: ”Tehkää tämä toistuvasti minun muistokseni”, ei minun uhraamisekseni (1Ko 11:23–25).

Leipä ja viini ovat siksi vertauskuvia, jotka kuvaannollisesti edustavat Kristuksen lihaa ja verta, niin kuin hänen lihansa syömistä ja verensä juomista koskevat sanansakin olivat vertauskuvallisia. Jeesus oli sanonut niille, jotka loukkaantuivat hänen sanoistaan: ”Todellakin se leipä, jonka minä tulen antamaan, on minun lihani maailman elämän puolesta.” (Joh 6:51.) Hän antoi sen kuollessaan uhrikuoleman kidutuspaalussa. Hänen ruumiinsa haudattiin, ja hänen Isänsä poisti sen, ennen kuin se näki turmeltumisen (Ap 2:31). Kukaan ei koskaan syönyt kirjaimellisesti hänen lihaansa ja vertansa.

Juhlan vietto sopivalla tavalla ja järjestyksellisesti. Korintin kristillinen seurakunta oli joissakin suhteissa joutunut huonoon hengelliseen tilaan, minkä johdosta apostoli Paavali sanoi: ”Monet teidän joukossanne ovat heikkoja ja sairaalloisia, ja useat nukkuvat kuolemassa.” Tämä johtui suureksi osaksi siitä, että he ymmärsivät väärin Herran illallisen ja sen merkityksen. He eivät osoittaneet riittävää kunnioitusta tilaisuuden pyhyyttä kohtaan. Jotkut toivat illallisensa mukanaan syödäkseen ennen kokousta tai sen aikana. Jotkut söivät ja joivat liikaa, niin että he tulivat päihdyksiin, kun taas toiset seurakuntaan kuuluvat, joilla ei ollut illallista, olivat nälkäisiä ja häpeissään niiden edessä, joilla oli paljon. Koska he olivat mieleltään uneliaita tai heidän ajatuksensa olivat muissa asioissa, he eivät olleet sopivassa mielentilassa osallistuakseen vertauskuviin arvostaen. Lisäksi seurakunnassa oli jakaumia sen vuoksi, että jotkut heidän keskuudessaan suosivat Pietaria, toisten mielestä Apollos oli parempi ja eräät pitivät Paavalia johtajanaan (1Ko 1:11–13; 11:18). He eivät ymmärtäneet, että tämän tilaisuuden tarkoitus oli korostaa ykseyttä. He eivät käsittäneet täysin asian vakavuutta, sitä että vertauskuvat edustivat Herran ruumista ja verta ja että ateria muistutti hänen kuolemastaan. Paavali tähdensi sitä, että ne jotka nauttivat vertauskuvia ymmärtämättä näitä tosiasioita, olivat vakavassa vaarassa. (1Ko 11:20–34.)

Ajanjakso, jonka kuluessa Herra Jeesus Kristus saattaa menestyksellisesti päätökseen eräät Jumalan tarkoitukseen liittyvät asiat.

Sanalla ”päivä” voidaan Raamatussa tarkoittaa paljon pitempää ajanjaksoa kuin 24:ää tuntia (1Mo 2:4; Joh 8:56; 2Pi 3:8). Ilmestyksen 1:10:n tekstiyhteys osoittaa, ettei siinä mainittu ”Herran päivä” ole mikään 24-tuntinen vuorokausi. Koska Johannes joutui ”Herran päivään” ”henkeytyksestä”, siinä ei voida tarkoittaa mitään tiettyä viikonpäivää. Johannes ei olisi tarvinnut henkeytystä joutuakseen johonkin viikonpäivään. Näin ollen ”Herran päivän” täytyy tarkoittaa niiden tulevien tapahtumien aikaa, jotka Johanneksella oli etu nähdä näyssä. Noita tapahtumia olisivat mm. sota taivaassa ja Saatanan karkotus sieltä, Suuren Babylonin, maan kuninkaiden ja heidän armeijoittensa tuho, Saatanan sitominen ja syvyyteen heittäminen, kuolleiden ylösnousemus ja Kristuksen tuhatvuotinen valtakunta.

Tekstiyhteydestä päätellen Jeesus Kristus on se Herra, jonka ”päivästä” on kyse. Johannes ei heti ”Herran päivään” jouduttuaan kuullut Kaikkivaltiaan Jumalan ääntä vaan kuolleista herätetyn Jumalan Pojan äänen. (Il 1:10–18.) Myös 1. Korinttilaiskirjeen 1:8:ssa ja 5:5:ssä sekä 2. Korinttilaiskirjeen 1:14:ssä