Vartiotornin VERKKOKIRJASTO
Vartiotornin
VERKKOKIRJASTO
Suomi
  • RAAMATTU
  • JULKAISUT
  • KOKOUKSET
  • Millainen on asemasi tuomarinistuimen edessä?
    Vartiotorni 1995 | 15. lokakuuta
    • kansojen Kuninkaana eikä Tuomarina. Hän istui Jumalan vierellä ja odotti aikaa, jolloin hän alkaisi toimia Jumalan valtakunnan Kuninkaana. Paavali kirjoitti hänestä: ”Kenestä enkelistä hän on koskaan sanonut: ’Istu minun oikealla puolellani, kunnes minä panen vihollisesi sinun jalkojesi alustaksi’?” (Heprealaisille 1:13.)

      16 Jehovan todistajat ovat julkaisseet paljon todisteita siitä, että Jeesuksen odotusaika kului umpeen vuonna 1914, jolloin hänestä tuli Jumalan valtakunnan hallitsija näkymättömissä taivaissa. Ilmestyksen 11:15, 18:ssa sanotaan: ”Maailman valtakunnasta on tullut meidän Herramme ja hänen Kristuksensa valtakunta, ja hän tulee hallitsemaan kuninkaana aina ja ikuisesti.” ”Mutta kansakunnat vihastuivat, ja tuli sinun oma vihastuksesi.” Kansakunnat ilmaisivat tosiaankin vihastusta toisiaan kohtaan ensimmäisen maailmansodan aikana (Luukas 21:24). Sodat, maanjäristykset, ruttotaudit, nälänhätä ja muu sellainen, mitä olemme nähneet vuodesta 1914 lähtien, vahvistavat sen, että Jeesus hallitsee nyt Jumalan valtakunnassa, ja maailman lopullinen loppu on lähellä (Matteus 24:3–14).

      17. Mitä avainseikkoja olemme tähän mennessä selvittäneet?

      17 Teemme lyhyen kertauksen: Jumalan voidaan sanoa istuvan valtaistuimella Kuninkaana, mutta toisessa merkityksessä hän voi istuutua valtaistuimelleen tuomitsemaan. Vuonna 33 Jeesus istuutui Jumalan oikealle puolelle, ja hän on nyt Valtakunnan Kuningas. Mutta palveleeko nyt Kuninkaana hallitseva Jeesus myös Tuomarina? Ja miksi tämän pitäisi kiinnostaa meitä erityisesti tänä aikana?

      18. Mitä todisteita on siitä, että Jeesus olisi myös Tuomari?

      18 Jehova, jolla on oikeus nimittää tuomareita, valitsi Jeesuksen Tuomariksi, joka täyttää hänen norminsa. Jeesus osoitti tämän puhuessaan ihmisistä, joista tulee hengellisesti eläviä: ”Isä ei tuomitse ainoatakaan, vaan hän on antanut kaiken tuominnan Pojalle.” (Johannes 5:22.) Jeesuksen asema tuomarina ulottuu kuitenkin tällaista tuomintaa pitemmälle, sillä hän on elävien ja kuolleiden tuomari (Apostolien teot 10:42; 2. Timoteukselle 4:1). Paavali julisti kerran: ”[Jumala] on asettanut päivän, jona hänen tarkoituksensa on tuomita asuttu maa vanhurskaudessa sen miehen [Jeesuksen] kautta, jonka hän on määrännyt, ja hän on antanut kaikille siitä takeen herättämällä hänet kuolleista.” (Apostolien teot 17:31; Psalmit 72:2–7.)

      19. Miksi on oikein sanoa, että Jeesus istuutuu Tuomariksi?

      19 Onko meillä siis perusteita sellaiseen päätelmään, että Jeesus istuutuu loistoisalle valtaistuimelle nimenomaan Tuomarin asemaan? On. Jeesus sanoi apostoleille: ”Siinä uudelleen luomisessa, jolloin Ihmisen Poika istuu loistoisalle valtaistuimelleen, tulette tekin, te jotka olette seuranneet minua, istumaan kahdellatoista valtaistuimella ja tuomitsemaan Israelin kahtatoista heimoa.” (Matteus 19:28.) Vaikka Jeesus on nyt Valtakunnan Kuningas, hänen muuhun toimintaansa, josta mainitaan Matteuksen 19:28:ssa, sisältyy istuminen valtaistuimella tuomitsemassa tuhatvuotiskauden aikana. Siihen aikaan hän tuomitsee koko ihmiskunnan, vanhurskaat ja epävanhurskaat (Apostolien teot 24:15). On hyödyllistä pitää tämä mielessä, kun käännämme huomiomme yhteen Jeesuksen vertauksista, joka liittyy meidän aikaamme ja elämäämme.

      Mitä vertauksessa sanotaan?

      20, 21. Mitä sellaista Jeesuksen apostolit kysyivät, mikä koskee meidän aikaamme, ja mihin kysymykseen se johtaa?

      20 Vähän ennen kuin Jeesus kuoli, hänen apostolinsa kysyivät häneltä: ”Milloin nämä tapahtuvat, ja mikä tulee olemaan sinun läsnäolosi ja asiainjärjestelmän päättymisen tunnusmerkki?” (Matteus 24:3.) Jeesus ennusti merkittäviä vaiheita, joita tapahtuisi maan päällä ennen kuin ’tulisi loppu’. Vähän ennen tuota loppua kansakunnat ”näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä voimalla ja suurella kirkkaudella”. (Matteus 24:14, 29, 30.)

      21 Miten sitten noiden kansakuntien ihmisten käy, kun Ihmisen Poika saapuu kirkkaudessaan? Katsotaanpa sitä lampaita ja vuohia käsittelevästä vertauksesta, joka alkaa seuraavin sanoin: ”Kun Ihmisen Poika saapuu kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu loistoisalle valtaistuimelleen. Ja kaikki kansakunnat kootaan hänen eteensä.” (Matteus 25:31, 32.)

      22, 23. Mitkä seikat osoittavat, että lampaita ja vuohia koskeva vertaus ei alkanut täyttyä vuonna 1914?

      22 Sopiiko tämä vertaus siihen aikaan, jolloin Jeesus istuutui ja sai kuninkaallisen vallan vuonna 1914, kuten olemme pitkään ymmärtäneet? Matteuksen 25:34:ssä kyllä puhutaan hänestä Kuninkaana, ja siksi tämä vertaus johdonmukaisesti sopii sen jälkeiseen aikaan, jolloin Jeesuksesta tuli Kuningas vuonna 1914. Mutta keitä hän tuomitsi pian sen jälkeen? Ei ”kaikkia kansakuntia”. Sen sijaan hän käänsi huomionsa niihin, jotka väittivät muodostavansa ”Jumalan huoneen” (1. Pietarin kirje 4:17). Malakian 3:1–3:n mukaisesti Jeesus Jehovan sanansaattajana tarkasti tuomarina maan päällä jäljellä olevat voidellut kristityt. Se oli tuomion aikaa myös kristikunnalle, joka väitti väärin olevansa ”Jumalan huone” (Ilmestys 17:1, 2; 18:4–8).c Mikään ei kuitenkaan osoita, että Jeesus olisi siihen aikaan tai sen jälkeenkään istuutunut tuomitsemaan kaikkien kansakuntien ihmisiä lopullisesti lampaiksi tai vuohiksi.

      23 Jos erittelemme Jeesuksen toimintaa tässä vertauksessa, huomaamme hänen tuomitsevan lopulta kaikki kansakunnat. Vertauksessa ei osoiteta, että sellainen tuominta jatkuisi vuosikausia, ikään kuin jokainen näinä menneinä vuosikymmeninä kuollut ihminen olisi tuomittu sellaiseksi, joka ansaitsee ikuisen kuoleman tai ikuisen elämän. Näyttää siltä, että enemmistö viime vuosikymmeninä kuolleista ihmisistä on mennyt ihmiskunnan yhteiseen hautaan (Ilmestys 6:8; 20:13). Vertauksessa kuvaillaan kuitenkin aikaa, jolloin Jeesus tuomitsee ”kaikkien kansakuntien” ihmiset, jotka elävät silloin ja kohtaavat hänen tuomionsa täytäntöönpanon.

      24. Milloin lampaita ja vuohia koskeva vertaus täyttyy?

      24 Toisin sanoen vertaus viittaa tulevaisuuteen, jolloin Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan. Hän istuutuu tuomitsemaan silloin eläviä ihmisiä. Hänen tuomionsa perustuu siihen, millaisia he ovat ilmaisseet olevansa. Siihen aikaan ”ero vanhurskaan ja jumalattoman välillä” on selvä (Malakia 3:18). Varsinainen tuomion julistaminen ja täytäntöönpano tapahtuu lyhyen ajan kuluessa. Jeesus tekee silloin oikeudenmukaisia ratkaisuja, jotka perustuvat siihen, mitä yksilöistä on käynyt ilmi (ks. myös 2. Korinttilaisille 5:10).

      25. Mitä Matteuksen 25:31:ssä kuvaillaan, kun siinä puhutaan Ihmisen Pojan istuutumisesta loistoisalle valtaistuimelle?

      25 Tämä merkitsee siis sitä, että Matteuksen 25:31:ssä mainittu Jeesuksen ’istuutuminen loistoisalle valtaistuimelleen’ tuomitsemaan, sopii tulevaan ajankohtaan, jolloin tämä voimakas Kuningas istuutuu julistamaan ja panemaan täytäntöön tuomion kansakunnille. Matteuksen 25:31–33, 46:ssa oleva Jeesukseen liittyvä tuomintatilanne on tosiaan verrattavissa siihen Danielin 7. luvussa kuvailtuun tilanteeseen, jossa hallitseva Kuningas, Ikiaikainen, istuutui toteuttamaan osaansa Tuomarina.

      26. Mikä uusi selitys vertaukselle esitetään?

      26 Tämän lampaita ja vuohia koskevan vertauksen ymmärryksen perusteella tajuamme, että tuomio lampaille ja vuohille langetetaan tulevaisuudessa. Se tapahtuu sen jälkeen, kun Matteuksen 24:29, 30:ssä mainittu ”ahdistus” puhkeaa ja Ihmisen Poika ’saapuu kirkkaudessaan’ (vrt. Markus 13:24–26). Sitten, kun koko jumalaton järjestelmä on lopussaan, Jeesus pitää oikeudenkäynnin, langettaa tuomion ja panee sen täytäntöön (Johannes 5:30; 2. Tessalonikalaisille 1:7–10).

      27. Mitä meidän tulisi haluta tietää Jeesuksen viimeisestä vertauksesta?

      27 Tämä auttaa meitä ymmärtämään paremmin Jeesuksen vertauksen ajankohtaa, vertauksen joka osoittaa, milloin lampaat ja vuohet tuomitaan. Mutta miten se vaikuttaa meihin, jotka saarnaamme innokkaasti Valtakunnan hyvää uutista? (Matteus 24:14.) Tekeekö se työstämme vähäarvoisempaa, vai tuoko se raskaamman vastuun? Katsotaanpa seuraavasta kirjoituksesta, miten se vaikuttaa meihin.

  • Millainen tulevaisuus odottaa lampaita ja vuohia?
    Vartiotorni 1995 | 15. lokakuuta
    • Millainen tulevaisuus odottaa lampaita ja vuohia?

      ”Hän erottaa ihmiset toisistaan niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista.” (MATTEUS 25:32)

      1, 2. Miksi vertauksen lampaista ja vuohista tulisi kiinnostaa meitä?

      JEESUS KRISTUS oli varmasti suurin Opettaja maan päällä (Johannes 7:46). Hän opetti muun muassa vertausten eli kuvausten avulla (Matteus 13:34, 35). Nämä välittivät syvällisiä hengellisiä ja profeetallisia totuuksia yksinkertaisesti mutta kuitenkin vaikuttavasti.

      2 Vertauksessa lampaista ja vuohista Jeesus viittasi aikaan, jolloin hän toimii erikoisasemassa: ”Kun Ihmisen Poika saapuu kirkkaudessaan ja . . .” (Matteus 25:31.) Tämän tulisi kiinnostaa meitä, koska juuri tuohon kuvaukseen Jeesus päättää vastauksensa kysymykseen: ”Mikä tulee olemaan sinun läsnäolosi ja asiainjärjestelmän päättymisen tunnusmerkki?” (Matteus 24:3.) Mutta mitä se merkitsee meille?

      3. Minkä Jeesus sanoi aiemmin puheessaan tapahtuvan kohta sen jälkeen kun suuri ahdistus alkaa?

      3 Jeesus ennusti, että jotakin tavatonta tapahtuisi ”kohta” sen suuren ahdistuksen puhkeamisen jälkeen, jotakin mitä odotamme. Hän sanoi, että silloin näkyisi ”Ihmisen Pojan tunnusmerkki”. Tällä tulee olemaan suuri vaikutus ”kaikkiin maan heimoihin”, jotka ”näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä voimalla ja suurella kirkkaudella”.

Suomenkieliset julkaisut (1950–2026)
Kirjaudu ulos
Kirjaudu
  • Suomi
  • Jaa
  • Asetukset
  • Copyright © 2025 Watch Tower Bible and Tract Society of Pennsylvania
  • Käyttöehdot
  • Tietosuojakäytäntö
  • Evästeasetukset
  • JW.ORG
  • Kirjaudu
Jaa