Sairaan hoitaminen on haaste

”JOSKUS minun olisi tehnyt mieli lähteä karkuun. Hän kuitenkin tarvitsi minua enemmän kuin koskaan. Toisinaan tunsin itseni hyvin yksinäiseksi.” (Jeanny, joka hoiti 29-vuotiasta miestään puolitoista vuotta, ennen kuin tämä kuoli aivokasvaimeen.)a

”Toisinaan hermostun äitiini, ja sen jälkeen tympäännyn itseeni. Tunnen itseni epäonnistuneeksi ihmiseksi, kun kaikki ei mene hyvin.” (59-vuotias Rose, joka hoiti vuoteen omaksi joutunutta heikkokuntoista 90-vuotiasta äitiään.)

Tieto parantumattomasta tai kroonisesta taudista voi olla raskas isku omaisille ja ystäville. ”Kun taudinmääritys on tehty, jokainen perhe tuntee itsensä yksinäiseksi. Se ei ehkä tunne ketään muuta, jolla olisi ollut sama ongelma”, sanoo Jeanne Munn Bracken kirjassaan Children With Cancer. Omaiset ja ystävät ovat usein myös ”lamaantuneita, eivätkä he tahdo millään uskoa koko asiaa”. Näin oli Elsan laita, kun hän sai tietää 36-vuotiaan läheisen ystävänsä Bettyn sairastavan syöpää. Suella, jonka isä oli sairaana, oli ”ilkeä, tyhjä tunne” vatsassaan, kun hän lopulta tajusi, että hänen isänsä kuolisi pian syöpään.

Omaiset ja ystävät voivat yllättäen havaita joutuneensa hoivaajan rooliin – huolehtimaan jonkun sairaana olevan fyysisistä ja henkisistä tarpeista. He voivat joutua laittamaan ravitsevia aterioita, valvomaan lääkkeitten ottoa, järjestämään kuljetuksen lääkärissäkäynneille, kestitsemään potilaan vieraita, kirjoittamaan kirjeitä potilaan puolesta ja tekemään myös paljon kaikenlaista muuta. Usein tällainen toiminta ahdetaan jo ennestään tiiviiseen aikatauluun.

Kun potilaan tila heikkenee, hänen hoitamisensa käy entistä vaativammaksi. Mitä siihen voi sisältyä? ”Kaikkea!” selittää Elsa kertoessaan vuoteenomana olevasta ystävästään Bettystä. ”Hänen pesemisensä ja syöttämisensä, hänen auttamisensa, kun hän oksentaa, hänen virtsapussiensa tyhjentäminen.” Vaikka Kathylla oli kokopäivätyö, hänen oli pidettävä huolta sairaasta äidistään. Edellä mainittu Sue kertoo, että hänen isänsä hoitamiseen kuului ”lämmön mittaaminen ja sen kirjoittaminen muistiin puolen tunnin välein, hänen pyyhkimisensä sienellä, kun lämpö nousi, sekä hänen vaatteittensa ja lakanoittensa vaihtaminen muutaman tunnin välein”.

Potilaan saaman hoidon laatu on suuresti riippuvainen niiden hyvinvoinnista, jotka hoitavat häntä. Niiden tunteet ja tarpeet, jotka huolehtivat sairaista, jäävät silti usein vähälle huomiolle. Jos hoitamisesta saisi vain kipeän selän ja kireät hartiat, niin siinäkin olisi aivan tarpeeksi. Useimmat sairasta hoitavat voivat kuitenkin vahvistaa sen, että hoitaminen kysyy valtavasti henkisiä voimavaroja.

”Tilanne oli hyvin kiusallinen”

”Tutkimuksissa tulee usein esiin se tuska, jota aiheuttavat [potilaan] ailahteleva, kiusallinen käyttäytyminen ja sanalliset purkaukset”, kirjoittaa aikakauslehti The Journals of Gerontology. Esimerkiksi Gillian kertoo, mitä tapahtui, kun muuan ystävä oli kristillisen kokouksen yhteydessä pyytänyt saada tutustua hänen vanhaan äitiinsä. ”Äidilläni oli vain tyhjä katse silmissään, eikä hän reagoinut mitenkään”, Gillian muistelee surullisena. ”Tilanne oli hyvin kiusallinen, ja se sai kyyneleet silmiini.”

”Se on vaikeimpia asioita, joiden kanssa on opittava elämään”, sanoo Joan, jonka miehellä on dementia. Joan selittää: ”Hän ei sen vuoksi aina huomaa noudattaa käytöstapoja. Kun olemme syömässä ulkona toisten kanssa, hän joskus menee ravintolasalissa toisiin pöytiin, maistaa hilloa ja panee käytetyn lusikan takaisin hillokulhoon. Kun käymme tervehtimässä naapureita, hän saattaa sylkäistä puutarhakäytävälle. Minun on hyvin vaikea päästä eroon siitä ajatuksesta, että toiset todennäköisesti puhuvat tällaisista tavoista ja kenties pitävät hänen käytöstään surkean puutteellisena. Minä yleensä vetäydyn kuoreeni.”

”Pelkäsin että jos olisimme huolimattomia . . .”

Vakavasti sairaan omaisen tai ystävän hoitaminen voi olla hyvin pelottava kokemus. Hoitaja ehkä pelkää, mitä tapahtuu, kun tauti etenee – hän kenties jopa pelkää läheisensä kuolemaa. Hän voi pelätä myös sitä, että hän ei jaksa tai ei osaa huolehtia potilaan tarpeista.

Elsa kertoo, mistä hänen tällainen pelkonsa johtui: ”Pelkäsin, että voisin aiheuttaa Bettylle fyysistä vahinkoa, mikä lisäisi hänen kärsimyksiään, tai että tekisin jotakin sellaista, mikä saattaisi lyhentää hänen elämäänsä.”

Joskus potilaan pelonaiheet muuttuvat hänen hoitajansa pelonaiheiksi. ”Isäni pelkäsi suuresti tukehtumista, ja hän joutui joskus pakokauhun valtaan”, Sue selitti. ”Pelkäsin, että jos olisimme huolimattomia, hän voisi tukehtua ja siten hänen pahin pelkonsa toteutuisi.”

”Suret ehkä sitä, että he eivät enää ole sellaisia kuin aikaisemmin”

”Sureminen on normaalia niille, jotka hoitavat kroonisesti sairasta omaistaan tai ystäväänsä”, sanotaan kirjassa Caring for the Person With Dementia. ”Potilaan taudin edetessä sinusta voi tuntua, että olet menettänyt toverin ja ihmissuhteen, joka oli sinulle tärkeä. Suret ehkä sitä, että he eivät enää ole sellaisia kuin aikaisemmin.”

Jennifer kertoo, miten hänen perheeseensä vaikutti se, että hänen äitinsä terveys vääjäämättä heikkeni: ”Meistä tuntui todella pahalta. Kaipasimme hänen eloisaa jutteluaan. Olimme hyvin surullisia.” Gillian selittää: ”En halunnut äitini kuolevan enkä halunnut hänen kärsivän. Itkin tämän tästä.”

”Tunsin itseni torjutuksi, vihaiseksi”

Sairasta hoitava voi kysyä: ”Miksi minulle piti käydä näin? Miksi toiset eivät auta? Eivätkö he näe, etten tahdo oikein selviytyä kaikesta? Eikö potilas voisi olla halukkaampi yhteistoimintaan?” Hoitajaa voi välistä suututtaa kovasti se, että potilas ja muut omaiset tuntuvat asettavan hänelle yhä enemmän kohtuuttomia vaatimuksia. Aivan tämän kirjoituksen alussa mainittu Rose sanoo: ”Useimmiten olen vihainen itselleni – sisimmässäni. Äiti kuitenkin sanoo sen näkyvän kasvoiltani.”

Potilas saattaa purkaa turhautumistaan ja suuttumustaan pahiten juuri hoitajaansa. Lääkäri Ernest Rosenbaum selittää kirjassaan Living With Cancer, että jotkin potilaat ”voivat välillä tuntea vihaa ja masennusta, jotka kohdistuvat lähimpään käytettävissä olevaan ihmiseen – – Tällainen suuttumus näkyy yleensä ärtymyksenä, joka kohdistuu aivan pikkuasioihin, joihin potilas ei normaalisti edes kiinnittäisi huomiota.” On ymmärrettävää, että tällainen voi koetella omaisten ja ystävien jo ennestään kuluneita hermoja, kun he parhaansa mukaan yrittävät pitää huolta potilaasta.

Esimerkiksi Maria teki kiitettävää työtä hoitaessaan kuolevaa ystäväänsä. Silloin tällöin hänen ystävänsä kuitenkin tuntui yliherkältä ja teki vääriä johtopäätöksiä. ”Hän saattoi olla erittäin pisteliäs ja töykeä, mikä tuntui hänen läheisistään hyvin ikävältä”, Maria selittää. Miten tämä vaikutti Mariaan? ”Siinä tilanteessa luulee ymmärtävänsä potilasta, mutta kun ajattelin sitä myöhemmin, tunsin itseni torjutuksi, vihaiseksi, epävarmaksi – en halukkaaksi osoittamaan tarpeellista rakkautta.”

The Journals of Gerontology -⁠aikakauslehdessä julkaistussa tutkimuksessa todettiin: ”Suuttumus voi hoitotilanteissa kasvaa suureksi – – [ja] joskus se johtaa väkivaltaiseen käyttäytymiseen tai sen suuntaisiin aikeisiin.” Tutkimuksen tekijät havaitsivat, että melkein joka viides sairasta hoitava pelkäsi voivansa muuttua väkivaltaiseksi. Useampi kuin joka kahdeskymmenes hoitaja oli kohdellut potilastaan väkivaltaisesti.

”Tunnen syyllisyyttä”

Monia hoitajia vaivaavat syyllisyydentunteet. Joskus syyllisyyden tunne on seurausta suuttumuksesta – toisin sanoen he tuntevat syyllisyyttä sen johdosta, että heitä aika ajoin suututtaa. Tällaiset tuntemukset voivat uuvuttaa heitä siinä määrin, että heistä tuntuu, etteivät he jaksa enempää.

Joissakin tapauksissa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin panna potilas hoidettavaksi hoitokotiin tai sairaalaan. Tämä voi olla potilasta hoitaneelle henkisesti raskas päätös. ”Kun lopulta oli pakko panna äiti hoitokotiin, minusta tuntui siltä kuin olisin pettänyt hänet, hylännyt hänet”, Jeanne sanoo.

Riippumatta siitä, onko potilas sijoitettu sairaalaan tai ei, hänen omaisensa ja ystävänsä voivat tuntea syyllisyyttä sen johdosta, että he eivät tee riittävästi hänen hyväkseen. Elsa sanoi: ”Minusta tuntui usein pahalta siksi, että minulla oli niin vähän aikaa. Joskus ystäväni ei olisi millään halunnut minun lähtevän.” Muiden perhevelvollisuuksien laiminlyöminen voi myös aiheuttaa huolta, varsinkin jos hoitaja viettää suuren osan ajastaan sairaalassa tai jos hänen täytyy tehdä pitempiä työpäiviä voidakseen auttaa kertyvien laskujen maksamisessa. Muuan äiti valitti: ”Minun täytyy käydä työssä voidakseni auttaa kustannusten maksamisessa, mutta tunnen silti syyllisyyttä, koska en voi olla kotona hoitamassa lapsiani.”

Ei ole epäilystäkään siitä, että hoitajat tarvitsevat kipeästi tukea, etenkin sen jälkeen kun heidän hoidettavansa on kuollut. ”Tärkein velvollisuuteni [potilaan kuoltua] – – on vähentää sairasta hoitaneen syyllisyydentunteita, joista hän ei useinkaan puhu”, sanoo Fredrick Sherman, joka toimii lääkärinä Huntingtonissa New Yorkin osavaltiossa.

Jos tällaisista tunteista ei puhuta, niistä voi olla vahinkoa sekä hoitajalle että hänen potilaalleen. Mitä sairasta hoitavat voivat sitten tehdä selviytyäkseen tällaisista tunteistaan? Entä miten voivat muut – omaiset ja ystävät – auttaa heitä?

[Alaviite]

[Tekstiruutu s. 5]

Älkää pitäkö heitä itsestäänselvinä!

”TIEDÄMME, että vanhusten kotihoidosta huolehtivat 80-prosenttisesti naiset”, sanoo Myrna I. Lewis, joka toimii apulaisprofessorina Mount Sinain lääketieteellisessä korkeakoulussa New Yorkissa.

Eräässä tutkimuksessa, joka koski sairaista huolta pitäviä naisia ja joka julkaistiin The Journals of Gerontologyb -⁠aikakauslehdessä, 61 prosenttia naisista ilmoitti, että he eivät saaneet apua omaisiltaan eivätkä ystäviltään. Yli puolet heistä (57,6 prosenttia) sanoi, että he eivät saaneet mieheltään riittävästi henkistä tukea. Jeanne Munn Bracken kiinnittää kirjassaan Children With Cancer huomion siihen, että samalla kun omaisen hoitaminen saattaa jäädä suurelta osin äidin taakaksi, ”isä voi hyvinkin perääntyä oman työnsä suojiin”.

Huomattavan osan hoitotyöstä tekevät kuitenkin myös miehet, tri Lewis sanoo. Esimerkiksi melko suurella joukolla miehiä on Alzheimerin tautia sairastava vaimo. He eivät varmastikaan ole immuuneja paineelle, jota sairaasta omaisesta huolehtiminen aiheuttaa. Lewis jatkaa: ”Nämä miehet ovat kenties kaikkein heikoimmassa asemassa, sillä he ovat tavallisesti vanhempia kuin vaimonsa ja heillä itsellään saattaa olla heikko terveys. – – Useimmat heistä eivät ole harjaantuneet hoitamiseen liittyviin käytännön asioihin.”

Perheitten täytyy varoa taipumusta sen perheenjäsenen kuormittamiseen, joka näyttää selviytyvän hyvin hoitamisen asettamasta haasteesta. ”Joskus jollekulle nimenomaiselle perheenjäsenelle lankeaa hoitajan tehtävä useita kertoja peräkkäin”, sanotaan kirjassa Care for the Carer. ”Suuri osa heistä on naisia, joille itselleenkin on jo karttunut ikää. – – Yleinen ajatus on myös se, että naiset ovat ’luonnollisia’ hoitajia – –, mutta omaiset ja ystävät eivät saisi koskaan pitää sitä itsestään selvänä.”

[Alaviite]

[Kuva s. 6]

Sairasta hoitavat tarvitsevat tukea voidakseen selviytyä syyllisyyden ja suuttumuksen tunteistaan

Miten selviytyä omista tunteistaan

HOIDATKO paraikaa vakavasti sairasta ystävääsi tai omaistasi? Siinä tapauksessa sinulla voi olla hämmentäviä ja pelottavia tunteita. Mitä voit tehdä? Tarkastellaanpa sitä, millaisten tuntemusten kanssa jotkut sairasta hoitavat joutuvat kamppailemaan ja millaisista käytännön ehdotuksista on ollut heille apua.

Kiusaantuneisuus. Ihminen, joka on sairas, voi silloin tällöin järjestää sinulle kiusallisia tilanteita toisten edessä. Kun selität ystävillesi ja naapureillesi, millainen potilaasi sairaus on, heidän on ehkä helpompi ymmärtää, mistä on kysymys, ja ehkä myös olla ”myötäeläviä” ja kärsivällisiä (1. Pietarin kirje 3:​8). Jos mahdollista, keskustele toisten perheitten kanssa, jotka ovat samanlaisessa asemassa kuin sinun perheesi. Kokemusten vaihtaminen voi vaikuttaa siten, ettet enää kiusaannu yhtä paljon. Sue selittää, mikä auttoi häntä: ”Tunsin isääni kohtaan niin suurta sääliä, että se saattoi varjoonsa kaikki kiusaantuneisuuden tunteet. Hänen huumorintajustaan oli myös apua.” Huumorintaju tosiaankin voi – kun sitä on niin potilaalla kuin häntä hoitavillakin – hämmästyttävällä tavalla vähentää stressiä (vrt. Saarnaaja 3:​4).

Pelko. Se, ettei tunne potilaan tautia, voi aiheuttaa suurta pelkoa. Jos mahdollista, käänny esimerkiksi lääkärin puoleen saadaksesi tietää, mitä voidaan odottaa sairauden edetessä. Ota selvää siitä, millaista hoidon pitää silloin olla. Yksi tärkeimmistä tekijöistä, jotka auttoivat Elsaa voittamaan pelkonsa, oli se, että hän keskusteli toisten sairasta hoitavien ja saattokodissa työskentelevien hoitajien kanssa siitä, mitä oli odotettavissa potilaan tilan heikentyessä. Jeanny antaa neuvoksi: ”Kohtaa rohkeasti pelkosi ja pidä se kurissa. Sen pelkääminen, mitä saattaisi tapahtua, on usein pahempaa kuin itse todellisuus.” Lääkäri Ernest Rosenbaumin suositus on, että riippumatta siitä, mistä pelot kulloinkin johtuvat, niistä pitäisi ”puhua sitä mukaa kuin niitä syntyy” (vrt. Sananlaskut 15:​22).

Suru. Ei ole helppoa kestää suruaan, varsinkaan hoitajan asemassa oltaessa. Saatat surra toveruuden menetystä, etenkin jos sairas omaisesi tai ystäväsi ei enää kykene puhumaan, ymmärtämään asioita selkeästi tai tunnistamaan sinua. Toisten ei ehkä ole helppoa ymmärtää tällaista mielialaa. Voit saada kipeästi tarvitsemaasi apua siten, että puhut surustasi ymmärtäväiselle ystävälle, joka on halukas kuuntelemaan kärsivällisesti ja myötätuntoisesti (Sananlaskut 17:​17).

Suuttumus ja turhautuminen. Nämä ovat normaaleja reaktioita hoidettaessa vakavasti sairasta ihmistä, joka voi aika ajoin käyttäytyä hankalasti (vrt. Efesolaisille 4:​26). Tulee ymmärtää, että potilaan rasittava käyttäytyminen ei useinkaan johdu hänestä itsestään, vaan hänen taudistaan. Lucy muistelee: ”Aina kun minua todella suututti, aloin lopulta itkeä. Yritin silloin muistuttaa itseäni potilaan tilasta ja sairaudesta. Tiesin, että potilas tarvitsee apuani. Se auttoi minua aina jatkamaan.” Tällainen asioitten miettiminen voi tehdä ihmisen ”hitaaksi vihastumaan” (Sananlaskut 14:​29; 19:​11).

Syyllisyyden tunne. On tavallista, että hoitajat kärsivät syyllisyydentunteista. Voit kuitenkin olla vakuuttunut siitä, että työ, jota teet, on paitsi välttämätöntä myös erittäin vaikeaa. Tunnusta se tosiasia, ettet aina täysin hallitse sitä, mitä sanot tai teet. Raamatussa meitä muistutetaan: ”Me kaikki kompastumme monta kertaa. Jos joku ei kompastu sanassa, niin hän on täydellinen mies ja kykenee pitämään kurissa myös koko ruumiinsa.” (Jaakobin kirje 3:​2; Roomalaisille 3:​23.) Älä anna syyllisyydentunteitten estää sinua toimimasta heti rakentavalla tavalla. Kun olet poissa tolaltasi jonkin sellaisen vuoksi, mitä olet sanonut tai tehnyt, on hyvin todennäköistä, että jos sanot ”pyydän anteeksi”, niin sekä sinun että potilaasi on sen jälkeen helpompi olla. Eräs sairasta omaistaan hoitanut mies antoi neuvoksi: ”Tee parhaasi olosuhteitten mukaan.”

Masennus. Masennus on hyvin yleistä – ja ymmärrettävää – niissä perheissä, joissa kamppaillaan jonkin vakavan sairauden kanssa (vrt. 1. Tessalonikalaisille 5:​14). Eräs sairasta hoitava, joka kärsii masennuksesta, selittää, mikä auttoi häntä: ”Monet antoivat meille kiitosta siitä, että pidimme huolta potilaastamme. Jo muutama rohkaisun sana voi auttaa jatkamaan, kun on hyvin väsynyt tai masentunut.” Raamatussa sanotaan: ”Huolestuneisuus miehen sydämessä sen alas painaa, mutta hyvä sana sen ilahduttaa.” (Sananlaskut 12:​25.) Toiset eivät ehkä aina tiedosta sitä, että tarvitset rohkaisua. Saattaa siis olla, että sinun täytyy aika ajoin ensin ilmaista avoimesti se ”huolestuneisuus”, jota tunnet sisimmässäsi, voidaksesi saada ”hyvän sanan” eli rohkaisua toisilta. Jos masennus jatkuu tai muuttuu vakavammaksi, sinun voi kuitenkin olla viisasta käydä lääkärissä.

Avuttomuuden tunne. Voit tuntea avuttomuutta nähdessäsi toisen sairastavan hivuttavaa tautia. Hyväksy tilanteesi tosiasiana. Tunnusta rajoituksesi: potilaasi terveys ei ole sinun vallassasi, mutta voit hoitaa häntä myötätuntoisesti. Älä odota täydellisyyttä itseltäsi, potilaaltasi äläkä niiltä, jotka auttavat sinua. Tasapainoinen suhtautumistapa ei ainoastaan vähennä avuttomuuden tunteita, vaan myös keventää työtaakkaa. Monet, jotka ovat hoitaneet omaistaan tai ystäväänsä, antavat viisaan neuvon: opettele elämään päivä kerrallaan (Matteus 6:​34).

[Huomioteksti s. 8]

”Kohtaa rohkeasti pelkosi ja pidä se kurissa. Sen pelkääminen, mitä saattaisi tapahtua, on usein pahempaa kuin itse todellisuus”

[Tekstiruutu s. 7]

Rohkaisun sanoja hoitajilta

”ÄLÄ ole huolissasi, vaikka sinulla olisikin kielteisiä ajatuksia itsestäsi. Ne ovat normaaleja tällaisissa olosuhteissa. Älä missään tapauksessa anna tunteittesi patoutua. Kerro huolistasi jollekulle, johon voit ehdottomasti luottaa, ja jos voit pitää hengähdystauon – päästä pois vähäksi aikaa – niin sillä voi olla sinuun virkistävä vaikutus.” (Lucy, joka eräällä klinikalla työskennellessään on auttanut myös monia omaishoitajia ja potilaita.)

”Jos sinulla on omaisia tai ystäviä, jotka ovat halukkaita auttamaan, niin anna heidän auttaa. On erittäin tärkeää, että jaat taakkasi toisten kanssa.” (Sue, joka hoiti isäänsä, ennen kuin tämä kuoli Hodgkinin tautiin.)

”Opettele kehittämään huumorintajua.” (Maria, joka hoiti parantumatonta syöpää sairastanutta läheistä ystäväänsä.)

”Pidä itsesi hengellisesti vahvana. Lähesty Jehovaa ja rukoile lakkaamatta (1. Tessalonikalaisille 5:​17; Jaakobin kirje 4:​8). Hän antaa apua ja lohdutusta henkensä, Sanansa, maallisten palvelijoittensa ja lupaustensa välityksellä. Yritä organisoida asioita siinä määrin kuin se on mahdollista. Kannattaa esimerkiksi tehdä aikataulu lääkkeitten ottoa varten ja vuorolista auttajia varten.” (Hjalmar, joka hoiti kuolevaa lankoaan.)

”Hanki potilaasi sairauden laadusta mahdollisimman paljon tietoa. Se vuorostaan auttaa sinua paitsi siten, että saat tietää, mitä odottaa itseltäsi ja potilaaltasi, myös siten, että osaat hoitaa potilastasi.” (Joan, jonka miehellä on Alzheimerin tauti.)

”Pidä mielessäsi, että toiset ovat selviytyneet ennen sinua ja että Jehova voi auttaa sinuakin selviytymään, tapahtui sitten mitä tahansa.” (Jeanny, joka hoiti miestään, ennen kuin tämä kuoli.)

[Kuva s. 8]

Voit vähentää pelkojasi hankkimalla mahdollisimman paljon tietoa potilaan sairaudesta

[Kuva s. 9]

Ymmärtäväisen ystävän kanssa puhuminen voi tuoda paljon helpotusta

Hoitajan tukeminen – miten toiset voivat auttaa

”LAWRIE ja minä olemme olleet naimisissa 55 vuotta – pitkän ajan – ja miten onnellisia vuosia ne ovatkaan olleet! Jos olisin vain jotenkin voinut pitää hänet kotona, olisin tehnyt niin. Terveyteni alkoi kuitenkin heiketä. Lopulta minun oli pakko sijoittaa hänet hoitokotiin. Tämän kertominen on minulle melkeinpä liian ylivoimaista. Rakastan ja kunnioitan häntä syvästi, ja käyn katsomassa häntä niin usein kuin voin. Voimani eivät riitä enempään.” (78-vuotias Anna, joka on yli kymmenen vuotta hoitanut miestään, jolla on Alzheimerin tauti, ja myös kuluneet 40 vuotta heidän tytärtään, joka sairastaa Downin oireyhtymää eli mongolismia.)a

Annan tapaus ei ole suinkaan epätavallinen. Britteinsaarilla tehdyn tutkimuksen mukaan ”joissakin ikäryhmissä (40–60-vuotiaissa) on jopa joka toisella naisella sairas ihminen hoidettavanaan”. Kuten edellä jo kävi ilmi, se voimakas huoli, jota sairasta hoitavat tuntevat, ja ne ongelmat, joita he kohtaavat, voivat toisinaan tuntua sietämättömän raskailta.

”Minulla on se käsitys, että ainakin puolet tällaisista hoitajista masentuu ensimmäisenä hoitajavuotenaan”, sanoo tri Fredrick Sherman, Yhdysvaltain geriatriaseuran edustaja. Annan kaltaisilla vanhoilla ihmisillä voi heidän omien voimiensa vähentyminen ja terveytensä heikkeneminen hankaloittaa tilannetta huomattavasti.

Ennen kuin voimme auttaa sairasta hoitavia selviytymään velvollisuuksistaan, meidän täytyy olla selvillä heidän tarpeistaan. Millaisia nämä tarpeet ovat, ja miten voimme ojentaa auttavan kätemme?

Hoitajien täytyy saada puhua

”Minun täytyi saada kevennystä kuormaani”, sanoi eräs nainen, joka hoiti kuolevaa ystäväänsä. Kuten edellisessä kirjoituksessa osoitettiin, ongelmat on usein helpompi kohdata ja yrittää ratkaista, kun niistä voi keskustella ymmärtäväisen ystävän kanssa. Monet hoitajat, jotka tuntevat olevansa olosuhteittensa vankeja, huomaavat, että kun he saavat puhua tilanteestaan, se auttaa heitä erittelemään tunteitaan ja vähentämään patoutunutta painettaan.

”Arvostin sitä, että ystävät oivalsivat meidän molempien tarvitsevan moraalista tukea”, kertoo Jeanny muistellessaan aikaa, jolloin hän hoiti miestään. Hän selittää, että sairasta hoitavat tarvitsevat rohkaisua ja aika ajoin ihmistä, jolle voi purkaa huoliaan. Hjalmar, joka auttoi sairaan lankonsa hoitamisessa, on samaa mieltä: ”Tarvitsin ihmistä, jolle saatoin kertoa peloistani ja ongelmistani ja joka ymmärsi, miltä minusta tuntui.” Hän sanoo eräästä läheisestä ystävästään: ”Hänen luokseen oli erittäin mukava poiketa, vaikkapa vain puoleksi tunniksi. Hän kuunteli minua. Hän oli todella kiinnostunut hyvinvoinnistani. Sen jälkeen tunsin aina oloni virkistyneeksi.”

Hoitajat voivat saada valtavasti rohkaisua ymmärtäväiseltä kuuntelijalta. ”Ihmisen täytyy olla nopea kuulemaan, hidas puhumaan”, kuuluu Raamatun viisas neuvo (Jaakobin kirje 1:​19). The Journals of Gerontology -⁠aikakauslehden mukaan ”pelkästään sen tietäminen, että tukea on saatavissa, usein riittää huojentamaan oloa tuntuvasti”.

Mitä muuta hoitajat tarvitsevat kuin ymmärtäväisen kuuntelijan ja moraalista tukea?

Käytännöllisen avun antaminen

”Potilaalle ja perheelle on hyötyä mistä tahansa tavoista, joilla rakkautta voidaan osoittaa ja rohkaisua voidaan antaa”, toteaa lääkäri Ernest Rosenbaum. Ensiksikin on todettava, että tällaista ”rakkautta ja rohkaisua” voidaan ilmaista henkilökohtaisen vierailun aikana, puhelinsoiton yhteydessä tai lyhyen viestin avulla (joka on kenties kukkien tai jonkin muun lahjan mukana).

”Tuntui huojentavalta, kun ystävämme pistäytyivät katsomassa meitä”, muistelee Sue kertoessaan tuesta, jota hänen perheensä sai, kun hänen Hodgkinin tautia sairastavan isänsä elämä läheni loppuaan. Hän jatkaa: ”Eräs ystäväni vastaili puhelimeen ja auttoi pesemällä ja silittämällä kaikkien meidän pyykit.”

Sairasta hoitaville annettava tuki voi – ja sen pitäisi – sisältää nimenomaista, konkreettista apua. Elsa muistelee: ”Minulle oli suureksi avuksi se, että ystävät tarjosivat käytännöllistä apua. He eivät vain sanoneet: ’Kerro minulle, jos voin joskus tehdä jotakin.’ Sen sijaan he sanoivat: ’Lähden käymään kaupassa. Mitä voin tuoda sinulle?’ ’Saanko hoitaa kasvimaatasi?’ ’Voin istua potilaan seurana ja lukea hänelle.’ Havaitsimme käytännölliseksi myös sen, että vierailijat saattoivat kirjoittaa viestejään muistikirjaan, kun sairas ystäväni oli väsynyt tai nukkui. Se tuotti meille kaikille paljon iloa.”

Apua voidaan tarjota moniin erilaisiin tehtäviin. Rose selittää: ”Olen kiitollinen avusta, jota sain vuoteitten sijaamisessa, kirjeitten kirjoittamisessa potilaan puolesta, seuran pitämisessä potilaan vieraille, lääkkeitten hankkimisessa, hiusten pesemisessä ja laittamisessa, tiskaamisessa.” Omaiset ja ystävät voivat myös auttaa potilaan hoitajaa huolehtimalla vuorotellen ruoanlaitosta.

Sopivissa tilanteissa saattaa myös olla käytännöllistä auttaa potilaan hoitoon liittyvissä perusasioissa. Hoitaja voi tarvita apua esimerkiksi potilaansa syöttämisessä tai pesemisessä.

Huolestuneet omaiset ja ystävät saattavat tarjota käytännöllistä apua sairauden alkuvaiheessa, mutta miten on silloin, jos sairaus on pitkäaikainen? Kun oma aikataulumme on jo muutenkin täynnä, meiltä ehkä jää helposti huomaamatta se jatkuva paine, joka sairasta hoitavilla on kestettävänään – ja joka saattaa koko ajan kasvaa. Olisi todella murheellista, jos kipeästi kaivattu apu alkaisi ehtyä!

Jos näin käy, hoitajan on ehkä viisasta kutsua muut omaiset koolle keskustelemaan potilaan hoitamisesta. On usein mahdollista saada apua niiltä ystäviltä ja sukulaisilta, jotka ovat osoittaneet auttamishalua. Sue ja hänen perheensä tekivät näin. Hän kertoo: ”Kun tarvitsimme apua, me muistimme ne, jotka olivat tarjoutuneet auttamaan, ja soitimme heille. Tunsimme voivamme pyytää heiltä apua.”

Hoitajat tarvitsevat hengähdystaukoja

Kirjassa The 36-Hour Day sanotaan: ”On aivan välttämätöntä – niin sinulle itsellesi [hoitajalle] kuin – – [potilaallesikin] – että pääset säännöllisesti irti kroonisesti sairaan ihmisen ympärivuorokautisesta hoitamisesta. – – Se, että otat vapaata – – [potilaan] hoitamisesta, on tärkeimpiä asioita, mitä voit tehdä, jotta sinun olisi mahdollista jatkaa jonkun hoitamista.” Ovatko sairasta hoitavat samaa mieltä?

”Ilman muuta”, vastaa Maria, joka hoiti läheistä ystäväänsä tämän sairastaessa parantumatonta syöpää. ”Aika ajoin minun oli pakko päästä hengähtämään ja saada joku muu tilalleni joksikin aikaa.” Joan, joka hoitaa Alzheimerin tautia sairastavaa miestään, on samaa mieltä. Hän toteaa: ”Yksi tärkeimmistä tarpeistamme on se, että meidän on silloin tällöin saatava vapaata hoitamisesta.”

Miten he sitten voivat päästä irti velvollisuuksiensa aiheuttamasta paineesta? Jennifer, joka hoiti iäkkäitä vanhempiaan, kertoo, miten hän sai vaihtelua: ”Eräs perheystävä otti äidin silloin tällöin päiväksi hoiviinsa, jotta olisimme saaneet hengähdystauon.”

Voit ehkä antaa hoitajalle hengähdystauon siten, että tarjoudut viemään potilaan hetkeksi ulos, jos se on käytännöllistä. Joan sanoo: ”Minusta on virkistävää, kun joku vie mieheni ulos, jotta voin olla silloin tällöin yksinäni.” Toisaalta voit ehkä viettää aikaa potilaan kanssa hänen kotonaan. Oli miten oli, sinun avullasi potilaan hoitaja voi saada kipeästi tarvitsemaansa vaihtelua.

Tulee kuitenkin muistaa, että hoitajien ei ole aina helppoa pitää hengähdystaukoa. He saattavat tuntea syyllisyyttä sen johdosta, että he ovat poissa omaisensa tai ystävänsä luota. ”Ei ole helppoa irrottautua siitä tilanteesta ja ruveta rentoutumaan tai lepäämään”, Hjalmar myöntää. ”Minulla oli se tunne, että olisin halunnut olla siellä koko ajan.” Hän sai kuitenkin paremman mielenrauhan pitämällä taukoja silloin, kun hänen lankonsa tarvitsi vain vähän huolenpitoa. Toiset ovat kyenneet sijoittamaan potilaansa esimerkiksi yhdeksi päiväksi viikossa vanhusten päivähoitoon.

Kaikki sairaudet tulevat loppumaan

Vakavasti sairaan omaisen tai ystävän hoitaminen ei varmastikaan ole mikään helppo tehtävä. Läheisen hoitaminen voi kuitenkin tuottaa suurta tyydytystä. Sekä tutkijat että hoitajat kiinnittävät huomion siihen, että tällainen hoitotyö lujittaa omaisten ja ystävien välisiä suhteita. Hoitajat oppivat poikkeuksetta uusia ominaisuuksia ja taitoja. Monet tuntevat saavansa myös hengellisiä siunauksia.

Mikä tärkeintä, Raamatun mukaan Jehova Jumala ja hänen Poikansa, Jeesus Kristus, ovat kaikkein myötätuntoisimpia hoitajia. Raamatun profetioissa vakuutetaan, että kaikkien sairauksien, kärsimysten ja kuoleman loppu on jo hyvin lähellä. Ihmisten hyvinvoinnista huolehtiva Luoja palkitsee pian maapallon vanhurskaat asukkaat ikuisella elämällä uudessa, täysin terveessä maailmassa – maailmassa, missä ”yksikään – – siellä asuva ei sano: ’Minä olen sairas’” (Jesaja 33:​24; Ilmestys 21:​4).

[Alaviite]

[Huomioteksti s. 11]

Sairaan ihmisen hyvinvointi on suoraan riippuvainen hänen hoitajansa hyvinvoinnista

[Huomioteksti s. 12]

Hyvien ystävien tuki voi suuresti myötävaikuttaa siihen, että hoitaja selviytyy vaikeimmistakin tilanteista

[Tekstiruutu s. 12]

Sairaan hoitaminen voi olla antoisaa

”MITEN niin antoisaa?” joku voi ihmetellä. Pane merkille, mitä seuraavat sairasta hoitaneet kertoivat Herätkää!-lehdelle:

”Se, että luopuu omista pyrkimyksistään ja mieliteoistaan, ei merkitse sitä, että olisi vähemmän onnellinen. ’Onnellisempaa on antaa kuin saada.’ (Apostolien teot 20:35.) Omaisesta tai ystävästä huolehtiminen voi olla todella palkitsevaa.” (Joan)

”Olin kiitollinen siitä, että pystyin auttamaan sisartani ja lankoani silloin, kun he todella olivat avun tarpeessa – kykenemättä korvaamaan sitä minulle. Se veti meidät lähemmäksi toisiamme. Toivon, että voin jonain päivänä käyttää näin hankkimaani kokemusta jonkun toisen auttamiseen, joka on samanlaisessa tilanteessa.” (Hjalmar)

”Kerroin sairaalle ystävälleni Bettylle useammin kuin kerran, että olen saanut paljon enemmän kuin olen antanut. Olen oppinut olemaan myötätuntoinen ja kärsivällinen. Olen oppinut sen, että myönteisen asenteen voi säilyttää vaikeimmissakin olosuhteissa.” (Elsa)

”Minusta tuli vahvempi ihminen. Opin ymmärtämään paremmin, mitä merkitsee, että on riippuvainen Jehova Jumalasta päivittäin ja että hän pitää minusta huolen.” (Jeanny)

[Tekstiruutu s. 13]

Kun käyt tapaamassa hoitajaa

• Kuuntele osoittaen empatiaa

• Anna aitoa kiitosta

• Kerro, miten voisit olla avuksi

[Kuvat s. 10]

Tue hoitajia käymällä kaupassa heidän puolestaan ja laittamalla heille ruokaa tai auttamalla heitä potilaan hoitamisessa