Vartiotornin VERKKOKIRJASTO
Vartiotornin
VERKKOKIRJASTO
Suomi
  • RAAMATTU
  • JULKAISUT
  • KOKOUKSET
  • Todellisia tapahtumia?
    Vartiotorni (levitettävä) 2016 | Nro 2
    • Jeesuksen ruumista otetaan pois kidutuspaalusta; hänen opetuslapsensa katselevat matkan päästä

      KANSIAIHE | MIKSI JEESUKSEN PITI KÄRSIÄ JA KUOLLA?

      Todellisia tapahtumia?

      Keväällä vuonna 33 Jeesus Nasaretilainen teloitettiin. Häntä oli syytetty valheellisesti kapinan lietsonnasta ja piesty raa’asti, ja hänet oli naulittu paaluun. Hän koki äärimmäisen tuskallisen kuoleman. Jumala kuitenkin herätti hänet eloon, ja 40 päivää myöhemmin hän nousi taivaaseen.

      Tämä erikoislaatuinen kertomus on Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten eli niin kutsutun Uuden testamentin neljässä evankeliumissa. Ovatko edellä kuvaillut tapahtumat todellisia? Tämä on olennaisen tärkeä kysymys. Jos tapahtumat ovat keksittyjä, kristillinen usko on arvoton ja toivo ikuisesta elämästä paratiisissa pelkkää toiveunta (1. Korinttilaisille 15:14). Toisaalta jos tapahtumat ovat todellisia, ihmiskunnalla on edessään suurenmoinen tulevaisuus, josta sinäkin voit päästä osalliseksi. Ovatko evankeliumikertomukset siis totta vai tarua?

      MITÄ TODISTEET OSOITTAVAT?

      Mielikuvituksellisista tarinoista poiketen evankeliumeille on ominaista tinkimätön tarkkuus ja yksityiskohtaisuus. Niissä muun muassa mainitaan nimeltä lukuisia todellisia paikkoja, joista monet ovat yhä olemassa. Niissä kerrotaan todellisista ihmisistä, joiden olemassaolon maalliset historioitsijatkin ovat vahvistaneet. (Luukas 3:1, 2, 23.)

      Kahdella ensimmäisellä vuosisadalla eläneet kirjailijat mainitsevat nimeltä itse Jeesuksen.a Hänen evankeliumeissa kuvailtu kuolintapansa käy yksiin tuon ajan roomalaisten teloitusmenetelmien kanssa. Lisäksi tapahtumista kerrotaan todenmukaisesti ja suoraan; jopa jotkut Jeesuksen opetuslapset esitetään toisinaan epäsuotuisassa valossa (Matteus 26:56; Luukas 22:24–26; Johannes 18:10, 11). Kaikki nämä seikat ovat voimakas todiste siitä, että evankeliuminkirjoittajat olivat Jeesuksesta kirjoittaessaan rehellisiä ja tarkkoja.

      ENTÄ JEESUKSEN YLÖSNOUSEMUS?

      Vaikka sitä, että Jeesus eli ja kuoli, pidetään yleisesti tosiasiana, jotkut kyseenalaistavat hänen ylösnousemuksensa. Edes hänen apostolinsa eivät aluksi uskoneet uutista hänen herättämisestään eloon (Luukas 24:11). Heidän epäilyksensä kuitenkin haihtuivat, kun he ja muut opetuslapset näkivät kuolleista herätetyn Jeesuksen eri tilanteissa. Erään kerran silminnäkijöitä oli yli viisisataa (1. Korinttilaisille 15:6).

      Vangituksi ja tapetuksi tulemisen uhallakin opetuslapset julistivat rohkeasti Jeesuksen ylösnousemusta kaikille, jopa niille, jotka olivat teloittaneet hänet (Apostolien teot 4:1–3, 10, 19, 20; 5:27–32). Olisivatko niin monet opetuslapset olleet näin rohkeita, elleivät he olisi olleet ehdottoman varmoja Jeesuksen ylösnousemuksesta? Juuri siksi, että Jeesuksen ylösnousemus on tosiasia, kristillisyydellä on ollut suuri vaikutus maailmaan aina nykyaikaan asti.

      Evankeliumikertomukset Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta täyttävät kaikki luotettavan, historiallisen kertomuksen kriteerit. Tarkastelemalla niitä huolellisesti voit vakuuttua niissä kuvailtujen tapahtumien todenmukaisuudesta. Luottamusta lujittaa edelleen se, että ymmärtää, mikä oli syy noihin tapahtumiin. Tätä käsitellään seuraavassa kirjoituksessa.

      a Vuoden 55 tienoilla syntynyt Tacitus kirjoitti, että ”nimitys [kristityt] oli saanut alkunsa Kristuksesta, jonka prokuraattori Pontius Pilatus oli teloituttanut Tiberiuksen aikana”. Myös Suetonius (ensimmäisellä vuosisadalla) viittaa Jeesukseen, samoin juutalainen historioitsija Josefus (ensimmäisellä vuosisadalla) ja Bithynian maaherra Plinius nuorempi (toisen vuosisadan alkupuolella).

      Miksi vain vähän todisteita maallisista lähteistä?

      Kun otetaan huomioon Jeesuksen suuri vaikutus oman aikansa maailmaan, eikö tuon ajan maallisista lähteistä pitäisi löytyä enemmän häntä koskevia mainintoja? Ei välttämättä. Ensinnäkin evankeliumit kirjoitettiin lähes kaksituhatta vuotta sitten. Vain harvat tuon ajan kirjoitukset ovat säilyneet (1. Pietarin kirje 1:24, 25). Lisäksi on epätodennäköistä, että Jeesuksen lukuisat vastustajat olisivat kirjoittaneet mitään, mikä olisi lisännyt häntä koskevien tietojen uskottavuutta.

      Pietari, yksi Jeesuksen apostoleista, sanoi hänen ylösnousemuksestaan: ”Hänet Jumala herätti kolmantena päivänä ja soi hänen tulla ilmeiseksi, ei kaikelle kansalle, vaan Jumalan etukäteen asettamille todistajille, meille jotka söimme ja joimme hänen kanssaan hänen kuolleista nousemisensa jälkeen.” (Apostolien teot 10:40, 41.) Miksi ”ei kaikelle kansalle”? Matteuksen evankeliumissa kerrotaan, että kun uskonnolliset viholliset kuulivat Jeesuksen ylösnousemuksesta, he juonittelivat estääkseen uutisen leviämisen (Matteus 28:11–15).

      Merkitseekö tämä sitä, että Jeesus halusi ylösnousemuksensa pysyvän salassa? Ei, sillä Pietari jatkoi: ”Hän käski meitä saarnaamaan kansalle ja todistamaan perusteellisesti, että hän on se, jonka Jumala on määrännyt elävien ja kuolleiden tuomariksi.” Juuri näin tosi kristityt ovat tehneet ja tekevät edelleen. (Apostolien teot 10:42.)

  • Miksi Jeesuksen piti kärsiä ja kuolla?
    Vartiotorni (levitettävä) 2016 | Nro 2
    • Eri rotuihin kuuluvat ihmiset nauttivat elämästä paratiisissa

      KANSIAIHE

      Miksi Jeesuksen piti kärsiä ja kuolla?

      ”Yhden ihmisen [Aadamin] kautta synti tuli maailmaan ja synnin kautta kuolema.” (Roomalaisille 5:12)

      Aadam ja Eeva katsovat kiellettyä hedelmää; Aadam ja Eeva vanhoina; arkkua kannetaan hautausmaalle

      Mitä vastaisit, jos joku kysyisi sinulta: ”Haluatko elää ikuisesti?” Useimmat luultavasti vastaisivat myöntävästi mutta sanoisivat, että ajatus on epärealistinen. Heidän mielestään kuolema on normaali osa elämää, olemassaolomme luonnollinen päätepiste.

      Entä jos sinulta sen sijaan kysyttäisiin: ”Oletko valmis kuolemaan?” Normaalioloissa useimmat vastaisivat kieltävästi. Mitä tämä osoittaa? Meillä on luontainen halu elää huolimatta kohtaamistamme koettelemuksista ja vaikeuksista. Raamattu osoittaa, että luodessaan ihmiset Jumala istutti meihin halun elää. Saarnaajan 3:11:ssä sanotaankin: ”Määräämättömän ajan [ikuisuuden] hän on pannut heidän sydämeensä.”

      Tosiasia kuitenkin on, että ihmiset eivät elä ikuisesti. Mistä se johtuu? Onko Jumala tehnyt mitään tilanteen korjaamiseksi? Raamatun vastaukset ovat rohkaisevia, ja ne liittyvät suoranaisesti siihen, miksi Jeesuksen piti kärsiä ja kuolla.

      MIKSI ME KUOLEMME?

      Ensimmäisen Mooseksen kirjan kolmessa ensimmäisessä luvussa kerrotaan, että Jumala antoi ensimmäiselle ihmisparille, Aadamille ja Eevalle, mahdollisuuden elää kuolematta koskaan. Hän myös kertoi, mitä heidän olisi tehtävä voidakseen elää ikuisesti. Aadam ja Eeva olivat kuitenkin tottelemattomia Jumalaa kohtaan ja menettivät tuon mahdollisuuden. Kertomus on yksinkertainen, jopa siinä määrin, että jotkut ovat valmiita sivuuttamaan sen taruna. Joka tapauksessa 1. Mooseksen kirjassa, samoin kuin evankeliumeissa, kaikki viittaa siihen, että kertomus on todenperäinen ja historiallinen.a

      Mitä Aadamin tottelemattomuudesta on seurannut? Raamattu vastaa: ”Yhden ihmisen [Aadamin] kautta synti tuli maailmaan ja synnin kautta kuolema, ja näin kuolema levisi kaikkiin ihmisiin, koska he kaikki olivat syntiä tehneet.” (Roomalaisille 5:12.) Olemalla tottelematon Jumalalle Aadam teki syntiä. Hän menetti siten mahdollisuuden elää ikuisesti, ja lopulta hän kuoli. Hänen jälkeläisinään olemme perineet syntisyyden, ja siksi sairastumme, vanhenemme ja kuolemme. Tämä kuoleman syytä koskeva selitys on sopusoinnussa sen kanssa, mitä nykyään tiedetään perinnöllisyydestä. Mutta onko Jumala tehnyt mitään tilanteen korjaamiseksi?

      MITÄ JUMALA ON TEHNYT?

      Jumala teki järjestelyjä lunastaakseen eli ostaakseen takaisin sen, mitä Aadam oli riistänyt jälkeläisiltään, nimittäin ikuisen elämän mahdollisuuden. Miten Jumala toteutti tämän?

      Raamattu sanoo Roomalaiskirjeen 6:23:ssa: ”Synnin palkka on kuolema.” Tämä merkitsee sitä, että synnistä seuraa kuolema. Aadam teki syntiä, joten hän kuoli. Mekin teemme syntiä ja saamme synnin palkan, kuoleman. Olemme kuitenkin syntyneet syntisiksi ilman omaa syytämme. Rakkaudessaan Jumala lähetti oman Poikansa Jeesuksen ottamaan vastaan ”synnin palkan” meidän puolestamme. Miten tämä on mahdollista?

      Eri rotuihin kuuluvat ihmiset nauttivat elämästä paratiisissa

      Jeesuksen kuolema avaa tien ikuiseen, onnelliseen elämään.

      Synti ja kuolema tulivat osaksemme yhden täydellisen miehen, Aadamin, tottelemattomuuden välityksellä, joten ihmisten vapauttamiseksi synnin taakasta tarvittiin täydellinen mies, joka olisi tottelevainen jopa kuolemaan asti. Raamattu selittää: ”Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet joutuivat syntisten asemaan, samoin myös yhden tottelevaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiden asemaan.” (Roomalaisille 5:19.) Tuo ”yksi”, joka oli tottelevainen, oli Jeesus. Hän jätti taivaan, tuli täydelliseksi ihmiseksib ja kuoli puolestamme. Tämän ansiosta meillä voi olla vanhurskas asema Jumalan edessä ja mahdollisuus elää ikuisesti.

      MIKSI JEESUKSEN PITI KÄRSIÄ JA KUOLLA?

      Miksi Jeesuksen täytyi kuolla lunnaiden maksamiseksi? Eikö Kaikkivaltias Jumala olisi voinut vain antaa säädöksen, että Aadamin jälkeläiset saisivat elää ikuisesti? Hänellä olisi epäilemättä ollut valta tehdä niin. Se olisi kuitenkin ollut vastoin hänen antamaansa lakia, jonka mukaan synnin palkka on kuolema. Tuo laki ei ole merkityksetön sääntö, joka voitaisiin jättää huomiotta tai jota voitaisiin muutella tilanteen mukaan. Se on ratkaisevan tärkeä oikeuden toteutumisen kannalta (Psalmit 37:28).

      Jos Jumala olisi tässä tilanteessa sivuuttanut oikeusnormit, ihmiset voisivat pohtia, tekisikö hän niin muulloinkin. Olisiko hän esimerkiksi oikeudenmukainen ratkaistessaan, ketkä Aadamin jälkeläisistä olisivat kelvollisia saamaan ikuisen elämän? Voisiko hänen lupauksiinsa luottaa? Se että Jumala on pelastuksemme hyväksi toimiessaan noudattanut oikeutta, on vakuutena siitä, että hän tekee aina sitä, mikä on oikein.

      Jeesuksen uhrikuoleman välityksellä Jumala avasi tien ikuiseen elämään paratiisissa maan päällä. Jeesus sanoi Johanneksen 3:16:ssa: ”Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että hän antoi ainosyntyisen Poikansa, jottei kukaan häneen uskova tuhoutuisi, vaan hänellä olisi ikuinen elämä.” Niinpä sen lisäksi, että Jeesuksen kuolema on ilmaus Jumalan pettämättömästä oikeudenmukaisuudesta, se on aivan erityinen osoitus hänen suuresta rakkaudestaan ihmisiä kohtaan.

      Miksi Jeesuksen sitten piti kärsiä ja kuolla niin tuskallisella tavalla kuin evankeliumeissa kuvaillaan? Alistumalla äärimmäiseen koetukseen ja pysymällä uskollisena Jeesus osoitti lopullisesti vääräksi Saatana Panettelijan väitteen, jonka mukaan ihmiset eivät pysyisi Jumalalle uskollisina koettelemuksessa (Job 2:4, 5). Väite saattoi näyttää aiheelliselta Saatanan houkuteltua täydellisen Aadamin tekemään syntiä. Jeesus, joka oli Aadamin täydellinen vastine, pysyi kuitenkin tottelevaisena ankarista kärsimyksistä huolimatta (1. Korinttilaisille 15:45). Näin hän osoitti, että Aadamkin olisi voinut totella Jumalaa, jos hän olisi päättänyt tehdä niin. Pysymällä lujana koettelemuksessa Jeesus jätti meille mallin, jota seurata (1. Pietarin kirje 2:21). Jumala palkitsi Poikansa täydellisen tottelevaisuuden antamalla tälle kuolemattomuuden taivaassa.

      MITEN JEESUKSEN KUOLEMA VOI HYÖDYTTÄÄ SINUA?

      Jeesuksen kuolema on todellinen tapahtuma. Tie ikuiseen elämään on avoinna. Haluatko sinä elää ikuisesti? Jeesus osoitti, mitä meidän on tehtävä. Hän sanoi: ”Tämä merkitsee ikuista elämää, että he hankkivat sinun tuntemustasi, ainoan tosi Jumalan, ja hänen tuntemustaan, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.” (Johannes 17:3.)

      Tämän lehden julkaisijat kannustavat sinua hankkimaan lisää tietoa tosi Jumalasta Jehovasta ja hänen Pojastaan Jeesuksesta Kristuksesta. Paikalliset Jehovan todistajat auttavat sinua mielellään. Lisää hyödyllistä tietoa on myös verkkosivustollamme osoitteessa www.pr418.com/fi.

      a Lisää tietoa on Jehovan todistajien julkaiseman kirjan Raamatun ymmärtämisen opas 2. osan sivulla 262 väliotsikon ”Ensimmäisen Mooseksen kirjan historiallinen luonne” alla olevassa aineistossa.

      b Jumala siirsi Poikansa elämän taivaasta Marian kohtuun ja sai aikaan hedelmöitymisen. Jumalan pyhä henki suojeli Jeesusta, niin ettei hän perinyt Marialta epätäydellisyyttä. (Luukas 1:31, 35.)

      Happamaton leipä kiertää Jeesuksen kuoleman muistojuhlassa

      ”Tehkää tämä toistuvasti”

      Uhrikuolemaansa edeltävänä iltana Jeesus kokoontui yhteen uskollisten apostoliensa kanssa ja pani alulle kuolemansa muistojuhlan. Hän sanoi heille: ”Tehkää tämä toistuvasti minun muistokseni.” (Luukas 22:19.) Tätä käskyä noudattaen Jehovan todistajat kautta maailman kokoontuvat yhteen joka vuosi Jeesuksen kuoleman vuosipäivänä. Viime vuonna tilaisuudessa oli läsnä 19 862 783 henkeä.

      Tänä vuonna Jeesuksen kuoleman muistojuhlaa vietetään keskiviikkona 23. maaliskuuta auringonlaskun jälkeen. Sinä, perheesi ja ystäväsi olette lämpimästi tervetulleita kuuntelemaan Raamattuun perustuvaa puhetta. Siinä selitetään, miksi Jeesuksen kuolema oli merkittävä ja miten se voi hyödyttää sinua henkilökohtaisesti. Tilaisuus on maksuton, eikä siellä kerätä rahaa. Tiedustele paikallisilta Jehovan todistajilta, missä ja milloin tilaisuus pidetään, tai käy verkkosivustollamme osoitteessa www.pr418.com/fi.

Suomenkieliset julkaisut (1950–2026)
Kirjaudu ulos
Kirjaudu
  • Suomi
  • Jaa
  • Asetukset
  • Copyright © 2025 Watch Tower Bible and Tract Society of Pennsylvania
  • Käyttöehdot
  • Tietosuojakäytäntö
  • Evästeasetukset
  • JW.ORG
  • Kirjaudu
Jaa