’Hänen tekonsa seuraavat häntä’
GEORGE D. GANGAS päätti maallisen vaelluksensa torstaiaamuna 28. heinäkuuta 1994 kello 8.50. Hän oli 98-vuotias. Tämä voideltuihin kuuluva veli oli ollut Jehovan todistajien hallintoelimen jäsen 15:nnestä lokakuuta 1971 lähtien.
Kaikki, jotka tunsivat veli Gangasin henkilökohtaisesti, tiesivät hänen rakastavan vanhurskautta ja vihaavan pahuutta. He muistavat hyvin hänen tapansa kuvailla Saatanaa toistuvasti törkeäksi, hirvittäväksi, pahaksi, halpamaiseksi ja halveksittavaksi valehtelijaksi. Jehovasta hän sitä vastoin puhui rakastavana, huomaavaisena, sääliväisenä, hellänä ja huolehtivana Isänä. Monet muistavat myös sen, miten hän nautti raamatullisten kysymysten esittämisestä. Keskustelussa kuin keskustelussa hän poikkeuksetta teki kysymyksiä – joskus yksinkertaisia, toisinaan pulmallisempia. Hän todella rakasti Raamatun totuutta.
Veli Gangas kastettiin 15. heinäkuuta 1921. Hän aloitti kokoaikaisen sananpalvelusuransa (tienraivauksen) maaliskuussa 1928. Hänen kokoaikainen palveluksensa kesti näin ollen kaikkiaan 66 vuotta. Hänestä tuli Vartiotornin raamattu- ja traktaattiseuran Brooklynin päätoimiston henkilökunnan jäsen 31. lokakuuta 1928.
Hänen elämäkertansa on ilmestynyt englanninkielisessä Vartiotornissa 15.10.1966. Se kuvailee todella hengellistä Jumalan ihmistä. Tuossa kirjoituksessa hän lausui seuraavat sydäntä lämmittävät sanat: ”Rakastan elämää ja haluan veljieni saavan elämän. Pidän apostoli Paavalin tavoin kaikkea muuta ’tappiona Herrani Kristuksen Jeesuksen tuntemuksen verrattoman arvon vuoksi’.” (Filippiläisille 3:8.)
Veli Gangas osoitti teoillaan, että hän tosiaan rakasti elämää, ja jakoi innokkaasti ”Kristuksen Jeesuksen tuntemusta” toisille. Tulemme kaipaamaan häntä, mutta miten iloitsemmekaan siitä, että hän on nyt saanut taivaallisen palkintonsa! Nyt hän saa levätä vaivannäöstään, sillä hänen tekonsa seuraavat häntä (Ilmestys 14:13).
[Kuvat s. 31]