-
Suoja huonoa seuraa vastaanVartiotorni 1966 | 15. helmikuuta
-
-
Jehova Jumalan seuraa tutkimalla, miettimällä ja rukoilemalla, niin kuin Kristus Jeesus teki eräissä tilanteissa maan päällä ollessaan. – Luuk. 4:42; Matt. 14:13.
18 Vaikkei Kristus Jeesus vaellakaan enää lihassa maan päällä, niin kuin hän teki 1 900 vuotta sitten, niin se ei merkitse sitä, että me emme voisi vaeltaa hänen kanssaan. Hänen viisaudensanojensa säännöllinen lukeminen Raamatusta saattaa meidät läheiseen yhteyteen hänen kanssaan. Noudattamalla hänen antamaansa jumalisen antaumuksen esimerkkiä me voimme vaeltaa hänen kanssaan hänen seuraajinaan. Pietari sanoi: ”Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkiänsä.” – 1. Piet. 2:21.
19, 20. a) Mitä puolustusta jotkut voivat käyttää saadakseen tilaisuuden seurustella totuuden ulkopuolella olevien kanssa? b) Minkä erinomaisen esimerkin Nooa perheineen antoi tässä suhteessa?
19 Saattaa olla joitakin kristittyjä, nuoria niin kuin vanhojakin, jotka ajattelevat, että seuraa koskevat Raamatun periaatteet rajoittavat heitä liikaa, joten he puolustellessaan seurusteluaan tai naimisiinmenoaan antautumattomien henkilöitten kanssa sanovat: ”Meidän seurakuntamme on niin pieni ettei siellä ole keitään poikia eikä tyttöjä, joiden kanssa voisin seurustella.” Toiset sanovat: ”Meidän seurakunnassamme ei ole minun ikäluokkani avioliittoainesta.” Ja niin he etsivät seuraa uskon huonekunnan ulkopuolelta.
20 Hajaantuiko Nooa ja hänen perheensä jumalattomien ihmisten joukkoon, koska he muodostivat ainoat totuudessa olevat perheet silloin? Koska heidän seurakuntansa oli pieni ja rajoittui vain kahdeksaan henkeen, niin he olisivat voineet tuntea seuransa rajoitetuksi, mutta miten he olisivat voineet laajentaa seuraansa ottamalla siihen henkilöitä maailmasta, jolla ei ollut mitään yhteistä heidän kanssaan? Heidän olisi ollut vaarallista pitää seuraa ihmisten kanssa, jotka pitivät jumalattomuutta vanhurskautta parempana. Eikö Jeesus verrannut niitä ihmisiä, jotka nykyään eivät ole totuudessa, Nooan aikana maan päällä eläneisiin? ”Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva. Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.” – Matt. 24:37–39.
21. Mikä tekee seuranpidon veljiemme kanssa niin arvokkaaksi?
21 On paljon parempi, että on vain muutamia seuratovereita, jotka rakastavat Jehovaa, kuin seurustella monien kanssa, jotka voivat vieroittaa sinut Jumalasta. Tyydy kristittyjen veljiesi seuraan, olkoonpa heitä sitten paljon tai vähän tai olkootpa he rikkaita tai köyhiä, koska te teette hyvän vaikutuksen toisiinne muodostaen yhdessäoloaikanne ylistykseksi, kunniaksi ja kirkkaudeksi Jehova Jumalalle ja siunaukseksi ja suojelukseksi omaksi iankaikkiseksi hyvinvoinniksenne.
-
-
Ruttoa ja nälänhätääVartiotorni 1966 | 15. helmikuuta
-
-
Ruttoa ja nälänhätää
Olemmeko me nähneet ”ruton” ja ”nälänhädän” lisääntyneen vuoden 1914 jälkeen, niin kuin Jeesus Kristus ennusti tapahtuvan osana hänen toisen läsnäolonsa näkyvästä ”merkistä”? (Luuk. 21:11) Kyllä olemme. ”Espanjantauti”, jota on sanottu ”kaikkien aikojen tuhoisimmaksi vitsaukseksi”, surmasi 20 miljoonaa ihmistä ja saattoi 200 miljoonaa vuoteen omaksi muutamassa kuukaudessa. Syöpä ja rappeuttavat sairaudet lisääntyvät jatkuvasti. Nälänhädästä Yhdistyneiden Kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön pääjohtaja sanoi äskettäin, että ”yli puolet maailman väestöstä, 1 500 miljoonaa, kärsii nälkää tai aliravitsemusta tai molempia”.
-