Hyvän uutisen esittäminen koko alueellanne
1 Halumme on saada kosketus kaikkiin henkilöihin seurakunnallemme määrätyllä alueella, eikö olekin? Ja miksi on näin? Koska tajuamme, että tämä sukupolvi tulee kohtaamaan lähestyvän Suuren Babylonin hävityksen samoin kuin tuhon Harmagedonissa, joka tulee kaikille niille, jotka eivät ole asennoituneet Jehovan puolelle. (Ilm. 18:1–3, 8; 19:11–21) Raamattu tekee selväksi, että vain ne, jotka ’huutavat avuksi Herran nimeä’, tulevat pelastumaan. ”Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?” – Room. 10:13, 14.
2 Kysymyksessä on siis elämän pelastaminen, toisten ja meidän omamme. (1. Tim. 4:16; Hes. 3:17–21) Jotta siis ketään ei jätettäisi huomioon ottamatta tässä pelastustyössä, Seura määrää kullekin seurakunnalle tietyn osan alueesta, ja tämä vuorostaan on jaettu paikallisesti pienempiin osiin, jotka määrätään Jehovan palvelukseen omistautuneille, jotka osallistuvat halukkaasti ”hyvän uutisen” saarnaamiseen. (1. Tess. 2:4) He tuntevat läheisesti vastuunsa huolehtia siitä, että koko seurakunnalle määrätyllä alueella työskennellään perusteellisesti niin usein kuin mahdollista. Milloin teidän seurakuntanne koko alue käytiin viimeksi?
3 Äskeisessä tarkastelussa havaittiin, että jotkin seurakunnat Suomessa raportoivat käyneensä alueensa keskimäärin kerran kuudessa kuukaudessa, mutta huomattiin myös, että vaikka jotkin yksityiset alueet oli käyty useammin kuin kerran kuudessa kuukaudessa, toisilla seurakunnalle määrätyillä alueilla ei ollut työskennelty vuoteen tai pidempään aikaan. On ehdotettu, että valmistettaisiin luettelo kaikista niistä alueista, jotka ovat kauimmin olleet käymättä. Luetteloon voidaan merkitä viimeisen käynnin aika, ja palveluskokouksessa voidaan esittää erikoismaininta näistä alueista ja niiden sijainnista. Olisi hyvä järjestää näiden alueiden käynti niin pian kuin mahdollista.
4 Jos haluaisit työskennellä yhdellä näistä alueista, se ehkä voitaisiin määrätä sinulle, jos pyydät sitä. Mahdollisesti voit kannustaa toisia julistajia työskentelemään kanssasi alueen käymiseksi. Ehdotamme, että kenttävalvoja harkitsee järjestelyjä joukolla todistamiseksi viikonloppuisin ja maailmallisten pyhäpäivien, kuten itsenäisyyspäivän, joulupäivien jne., aikana sellaisten alueiden käymiseksi. Pyri tavoittamaan jokaisen kodin haltija hyvällä uutisella. Ellei ketään ole kotona, etkä sinä todennäköisesti voi palata uudelleen pitkään aikaan, haluat ehkä jättää vanhemman lehden tai traktaatin postilaatikkoon pitäen mielessäsi, että meillä oleva sanoma merkitsee elämää niille, jotka omaksuvat sen. (Varmistaudu kuitenkin siitä, ettei lehtiä jää näkyviin tavalla, joka houkuttelisi murtovarkaita.) Minkä ilon tuokaan ahkera ponnistelu tilaisuuden antamiseksi kaikille alueella asuville kuulla, tutkia ja ottaa totuus vastaan! – Joh. 17:3.
5 Jotkin seurakunnat käyvät niille määrätyn alueen säännöllisemmin kuin toiset. Sen seurakunnan palveluskomitea, joka käy useammin alueensa, voisi tarkistaa lähiseurakunnan kanssa, haluaisiko se tilapäistä apua alueensa käymiseksi. Jos sitä halutaan, seurakuntien palveluskomiteat voivat keskenään tehdä järjestelyt asiassa. Jos kaksi seurakuntaa haluaisi uuden aluemääräyksen niin, että aluetta siirretään seurakunnalta toiselle, silloin pyydämme teitä noudattamaan ohjeita, jotka annetaan tämän Valtakunnan Palveluksen ohella lähetettävässä kirjeessä ”Aluemuutoksen pyytäminen”.
6 Tajutessamme täysin Valtakunnan saarnaamisen ja opetuslasten tekemisen kiireellisyyden meille tuo paljon iloa tietoisuus siitä, että ihmiset koko meidän alueellamme saavat säännöllisesti ja usein tilaisuuden kuulla hyvää uutista. – Room. 10:13, 14.