Miten tehokkaasti levität lehtiä?
Kokkolassa työskentelevä erikoistienraivaajaveli levitti joulukuussa 1036 lehteä, ja vuoden aikana hän on levittänyt keskimäärin 470 lehteä kuukaudessa. Hänen vieraillessaan Beetel-kodissa tiedustelimme, miten hän onnistuu näin hyvin lehtien levityksessä.
”Suoritan lauantaisin 7–9 tuntia lehtityötä”, kertoi veli. Hän sanoi aloittavansa lehtien tarjoamisen jo matkalla seurakunnan kenttäpalveluskokoukseen ja jatkavansa lehtityötä sitten klo 16:een tai 18:aan saakka. Esittäessään hän käyttää normaaliin tapaan lehtien kirjoituksia. ”Ne ovat niin hyviä, ettei ole vaikeaa saada ihmisiä kiinnostumaan lehdistä”, mainitsi veli. ”Ellei joku halua ottaa lehtiä, en pyri lainkaan tyrkyttämään niitä, vaan panen lehdet heti pois ja sovin, että asiaan palattaisiin seuraavalla kerralla. Merkitsen sitten tällaiset paikat heti muistiinpanoihini, ja kun palaan niihin jonkin ajan kuluttua, niin nuo henkilöt tavallisesti ottavat lehdet toisella tai kolmannella käynnillä.” Kun jossakin paikassa ei olla kotona, hän jättää vanhan lehden postiluukusta, ja palatessaan näihin paikkoihin hän tiedustelee, muistavatko nuo henkilöt heille jätetyn lehden. Kun he myöntävät, hän mainitsee jättäneensä lehden ja tarjoaa uusia. Tavallisesti ne otetaan. Ja kun jotkut puhuteltavista sanovat, että ”meillä on jo noita lehtiä, niitä on pudotettu postiluukustakin”, veli ilmaisee, että hän on tehnyt näin, ja varmaan uudet numerotkin kiinnostavat heitä. ”Mielestäni alue ei kulu käytössä vaan aina paranee”, sanoi veli ja kertoi käyvänsä alueensa melko usein läpi. Jotkut hänen lehtikierrospaikoistaan ovat nyt edistyviä tutkistelupaikkoja.