Vartiotornin VERKKOKIRJASTO
Vartiotornin
VERKKOKIRJASTO
Suomi
  • RAAMATTU
  • JULKAISUT
  • KOKOUKSET
  • Hyvän uutisen esittäminen tarjoamalla Suuri Opettaja- kirjaa
    Valtakunnan Palvelus 1973 | Elokuu
    • Hyvän uutisen esittäminen tarjoamalla Suuri Opettaja- kirjaa

      1 ”Kuunteletko sinä mielelläsi kertomuksia? – Jos kuuntelet, niin minäpä kerron sinulle kertomuksen miehestä, joka esitti parempia kertomuksia kuin kukaan muu, joka on koskaan elänyt maan päällä. Hänen nimensä on Jeesus Kristus.” Tuntuuko tämä sinusta tutulta? Nämä ovat kirjan Suuren Opettajan kuunteleminen ensimmäisen luvun johdantosanat. Tähän mennessä tätä erinomaista julkaisua on painettu kymmenen miljoonaa kappaletta kahdellatoista eri kielellä. Elokuussa tarjoamme sitä jälleen kenttäpalveluksessa.

      2 Palvelukseemme Valtakunnan työssä sisältyy monia erilaisia piirteitä. Haluamme tietystikin käyttää tätä julkaisua talosta-taloon-palveluksessa ja tarjota sitä 1,25 markalla. Kun tarjoat lehtiä, Suuri Opettaja -kirjaa voidaan esittää Vartiotornin ja Herätkää!-lehden viimeisten numeroiden kanssa 1,85 markan korvauksesta. Monet teistä haluavat varmaan käyttää sitä suorittaessanne lehtityötä kaduilla. Eräs kierrosvalvoja kertoi äskettäin Seuralle tässä työssä saamansa kokemuksen: Hän lähestyi vanhemmanpuoleista naishenkilöä, joka käveli kadulla, ja tiedusteli häneltä: ”Onko teillä yhtään lastenlasta?” Nainen vastasi: ”Minulla on koko joukko niitä.” Veli otti esille neljä Suuri Opettaja -kirjaa ja sanoi naiselle: ”Minulla on juuri sellaista, mitä tarvitsette auttaaksenne näitä nuoria.” Sitten hän esitteli kirjan lyhyesti. Nainen oli onnellinen ja aikoi lahjoittaa ne lastenlapsilleen. Tämä kierrosvalvoja huomautti: ’Vanhemmat ja isovanhemmat hankkivat tämän kirjan lapsiaan varten, ja tämä on juuri sitä, mitä he tarvitsevatkin auttaakseen näitä nuoria pääsemään elämän tielle.’ Kuukauden aikana tämä kierrosvalvoja ja hänen vaimonsa levittivät kiinnostuneille 470 Suuri Opettaja -kirjaa.

      3 Kun menemme talosta taloon ja havaitsemme, että perheeseen kuuluu useita lapsia, miksi emme ehdottaisi vanhemmille tai isovanhemmille, jos puhumme heille, että he hankkisivat jokaiselle lapselle oman kirjan luettavaksi; korvaus on niin vähäinen ja lapset antavat arvoa sille, että saavat oman kirjansa. Epäilemättä monet lapset, jotka saavat tämän kirjan, haluavat tietää enemmän siitä mitä he lukevat, ja tämä voi avata sinulle tien keskusteluun totuudesta toisten perheenjäsenten kanssa. Tarjoa kirjaa kaikkialla missä vain voit. Jos Suuri Opettaja -kirja loppuu varastostanne, voitte tarjota muita 1,25 markan kirjoja.

      4 Myös muita toiminnan alueita voidaan ajatella. Miten on tuttaviesi ja sukulaistesi lasten laita? Haluaisitko antaa heille tämän kirjan lahjaksi? Ehkäpä haluat kirjoittaa lyhyen omistuskirjoituksen kirjan etusivulle antaessasi sen lahjaksi. Sellaista ystävällisyyttä ja ajattelevaisuutta epäilemättä arvostetaan syvästi. Ja ne, jotka varaavat aikaa lukeakseen kirjan, saavat runsaita siunauksia.

      5 Älä epäröi tarjota tätä kirjaa aikuistenkin luettavaksi. Monet antavat arvoa sen suoralle, helposti ymmärrettävälle kielelle, ja se saattaa auttaa heitä ymmärtämään totuuden selvästi.

      6 Oletpa sitten nuori iältäsi tai aikuinen, pidä mielessäsi ne, jotka ovat osoittaneet kiinnostusta, ja anna heidän tietää, että he voivat iloita ilmaisesta Raamatun kotitutkistelusta. Monet nuoret julistajat huomaavat voivansa johtaa raamatuntutkistelua Suuri Opettaja -kirjasta. Eräs kuusivuotias nuori julistaja johtaa säännöllisesti tutkistelua koulutoverilleen, joka on seitsemänvuotias. Tämä nuori julistaja huomioi, miten hänen äitinsä johti raamatuntutkistelua ja miten hän käytti Suuri Opettaja -kirjaa lukiessaan sitä hänelle, ja niinpä hän on seurannut äitinsä esimerkkiä lukiessaan sitä nuorelle koulutoverilleen. Voisivatko jotkut teistä nuorista julistajista tehdä samoin jollekulle koulutovereistanne?

      7 ”Haluatko sinä kuunnella Suurta Opettajaa? – Meidän kaikkien tulee haluta. Me olemme onnellisia, jos kuuntelemme. Ja jos kerromme ystävillemme oppimistamme hyvistä asioista, sekin tuottaa meille onnea.” Nämä Suuri Opettaja -kirjan ensimmäisen luvun loppusanat rohkaisevat kaikkia meitä osallistumaan täysin Valtakunnan työhön nyt.

  • Teokraattisia uutisia
    Valtakunnan Palvelus 1973 | Elokuu
    • Teokraattisia uutisia

      ◆ Kolme samassa valtakunnansalissa kokoontuvaa seurakuntaa Kaliforniassa teki muistonviettopäivästä 17.4. erityisen palveluspäivän. Yhteensä 280 julistajasta 274 käytti 605 tuntia kenttäpalvelukseen, levittäen 1145 lehteä. Kolmetoista uutta julistajaa aloitti kenttäpalveluksensa tuona päivänä, ja 569 oli läsnä muistonvietossa.

      ◆ Baton Rougen Eteläisessä seurakunnassa Louisianassa Yhdysvalloissa 89 julistajasta 44 toimi tilapäisinä tienraivaajina huhtikuussa; he levittivät yhteensä 900 kirjaa ja 8783 lehteä sekä hankkivat 108 tilausta.

      ◆ Surinamista kerrotaan erikoistienraivaajapariskunnan (ikä 71 ja 62) työskennelleen yli kaksi vuotta eräässä syrjäisessä intiaanikylässä. Yhdeksän intiaania raportoi nyt kenttäpalveluksensa. Huolimatta katolisen papiston vastustuksesta puolet kylän asukkaista tutkii pariskunnan kanssa.

  • Kysymyspalsta
    Valtakunnan Palvelus 1973 | Elokuu
    • Kysymyspalsta

      ● Onko mitään olosuhteita, joissa avustavaa palvelijaa voitaisiin käyttää pitämään esitelmiä oman seurakuntansa ulkopuolella?

      Raamattu asettaa vastuun ’puhumisesta ja opettamisesta’ seurakunnissa vanhimmille. (1. Tim. 5:17; 3:2) Mikäli suinkin mahdollista, heidän tulisi pitää esitelmät. Ellei kylliksi vanhimpia ole käytettävissä siinäkään tapauksessa, että puhujia vaihdetaan seurakuntien kesken, vanhimmisto voi määrätä tiettyjä avustavia palvelijoita pitämään esitelmiä (tai mahdollisesti pitämään osan esitelmästä) kotiseurakunnassaan.

      Tavallisissa olosuhteissa ainoastaan vanhimpia tulisi määrätä pitämään esitelmiä muissa kuin heidän omassa seurakunnassaan. Mutta jos tilanne on sellainen, ettei koko alueella ole riittävästi vanhimpia käytettävissä, niin lähiseurakunnat voivat pyytää avustavia palvelijoita pitämään esitelmiä, jotta yleisökokoukset voitaisiin pitää säännöllisesti. Jos esivalvoja saa tällaisen avustavien palvelijoiden käyttämistä koskevan pyynnön ja jos paikallinen vanhimmisto ajattelee, että he voivat suoriutua tehtävästä hyvin, heidät voitaisiin määrätä puhumaan tuossa toisessa seurakunnassa. Toisiin seurakuntiin tulisi kuitenkin lähettää vain vanhimpia puhumaan, paitsi jos avustavia palvelijoita on erityisesti pyydetty puhujiksi.

      Silloin kun jonakin viikkona ei ole mahdollista järjestää ketään pitämään esitelmää, ehdotamme, että Seuran varaamassa jäsennyksessä oleva aineisto luetaan seurakunnalle, ja julistajat voivat etsiä raamatunkohdat yhdessä ja keskustella niistä. (Älkää tilatko jakeluilmoituksia sellaisia esityksiä varten.) Olkoonpa esitelmänpitäjiä käytettävissä tai ei, tällä tavoin kaikki saavat kuitenkin sen hengellisen ravinnon, joka annetaan yleisökokousten ohjelman välityksellä.

  • Kesäkuun palvelusraportti
    Valtakunnan Palvelus 1973 | Elokuu
    • Kesäkuun palvelusraportti

      Keskimäärin

      Jul. tunt. uk. rt. leht.

      Er.-tienr. 146 142,7 55,2 4,4 147,9

      Tienr. 349 86,0 27,9 2,1 79,4

      Tilap. tienr. 310 79,7 21,6 0,8 93,0

      S.-jul. 10442 8,4 4,6 0,4 11,2

      Yht. jul. 11247

      Vasta-antautuneita kastettu: 15

      SUOMEN TAVOITE V. 1973

      12022 JULISTAJAA

Suomenkieliset julkaisut (1950–2026)
Kirjaudu ulos
Kirjaudu
  • Suomi
  • Jaa
  • Asetukset
  • Copyright © 2025 Watch Tower Bible and Tract Society of Pennsylvania
  • Käyttöehdot
  • Tietosuojakäytäntö
  • Evästeasetukset
  • JW.ORG
  • Kirjaudu
Jaa