6. luku

Henki joka palaa Jumalan luo

KENENKÄÄN vilpittömän tutkijan mielessä ei pitäisi olla epäselvyyttä sen suhteen, että se, mitä Raamattu sanoo ”sieluksi”, ei ole mikään ihmisen kuolematon osa, joka jatkaa tietoista olemassaoloaan kuoleman jälkeen. Mutta kun joillekuille ihmisille osoitetaan vastaansanomattomat todisteet siitä, mikä sielu todella on, niin he esittävät muita perusteita yrittäessään tukea uskoaan siihen, että jokin ihmisessä jatkaa olemassaoloaan kuoleman jälkeen.

Yksi raamatunkohta, jota usein käytetään, on Saarn. 12:7, joka kuuluu: ”Tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.” Tästä jakeesta kirjoittaa wesleyläinen metodistiteologi Adam Clarke teoksessaan Commentary: ”Tässä kohdassa viisas mies tekee erittäin selvän eron ruumiin ja sielun välillä: ne eivät ole sama; ne eivät ole molemmat ainetta. Ruumis, joka on ainetta, palaa tomuun, josta se on lähtenytkin; mutta henki, joka on aineeton, palaa Jumalan tykö.” Samoin sanoo katolinen Raamatun selitysteos A Catholic Commentary on Holy Scripture: ”Sielu palaa takaisin Jumalan luo.” Näin siis kumpikin selitys antaa ymmärtää, että sielu ja henki tarkoittavat samaa.

On kuitenkin kiinnostavaa havaita, että toiset roomalaiskatoliset ja protestanttiset oppineet esittävät aivan erilaisen näkemyksen. Uudessa katolisessa raamatunkäännöksessä (New American Bible, julk. P. J. Kenedy &Sons, New York, 1970) olevasta ”Raamatun teologisten ilmausten sanastosta” luemme: ”Kun ’henkeä’ käytetään ’lihan’ vastakohtana . . . niin tarkoituksena ei ole erottaa ihmisen aineellista osaa aineettomasta . . . ’Henki’ ei merkitse sielua.” Tämä käännös ei käytä Saarn. 12:7:ssä sanaa ”henki” vaan ilmausta ”elämän hengitys”. Protestanttinen Interpreter’s Bible toteaa, että Saarnaajan kirjan kirjoittaja ”ei tarkoita, että ihmisen persoonallisuus jatkaa olemassaoloaan”. Ottaen huomioon nämä erilaiset johtopäätökset, voimmeko tietää varmasti, mikä on henki ja missä mielessä se palaa Jumalan luo?

Saarn. 12:1–7 kuvailee runollisesti vanhuuden ja kuoleman vaikutuksia. Kuoleman jälkeen ruumis lopulta lahoaa ja tulee jälleen osaksi maan tomua. ”Henki” sen sijaan ”palajaa Jumalan tykö”. Ihmisen kuolema liitetään siis hengen paluuseen Jumalan luo, mikä ilmaisee ihmisen elämän riippuvan jossakin suhteessa tuosta hengestä.

Saarn. 12:7:n alkukielisessä tekstissä ”hengeksi” tai ”elämän hengeksi” käännetty heprealainen sana on rúah. Vastaava kreikkalainen sana on pneúma. Vaikka elämämme on riippuvainen hengittämisestä, niin sana ”hengitys” (jolla monet kääntäjät usein kääntävät sanat rúah ja pneúma) ei ole aina sopiva vaihtoehtoinen käännös sanalle ”henki”. Lisäksi toinenkin heprealainen ja kreikkalainen sana, nimittäin n^ešamáh (hepreaa) ja pnoé (kreikkaa), on käännetty myös ”hengitykseksi”. (1. Moos. 2:7 ja Apt. 17:25; Um) On kuitenkin huomion arvoista, että käyttäessään ”hengitystä” vaihtoehtoisena käännöksenä ”hengen” asemasta kääntäjät osoittavat alkukielen sanojen tarkoittavan jotakin, millä ei ole persoonallisuutta mutta mikä on kuitenkin välttämätön elämän jatkumiselle.

MIKÄ HENKI ON

Ihmisen elämän riippuvaisuus hengestä (rúah eli pneúma) on selvästi osoitettu Raamatussa. Me luemme: ”Sinä [Jehova] otat pois niiden hengen [rúah], ne kuolevat ja palajavat tomuun jälleen.” (Ps. 104:29) ”Ruumis ilman henkeä [pneúma] on kuollut.” (Jaak. 2:26) Henki siis elävöittää ruumiin.

Mutta tuo eläväksi tekevä voima ei ole pelkkä hengitys. Miksi ei? Koska elämä jää ruumiin soluihin lyhyeksi ajaksi hengityksen lakattua. Siitä syystä yritykset henkiin herättämiseksi voivat onnistua, ja ruumiin elimiä voidaan siirtää ihmisestä toiseen, mutta sen on tapahduttava nopeasti. Kun elämänvoima on paennut ruumiin soluista, yritykset elämän jatkamiseksi ovat turhia. Koko maailman hengitys ei voisi elvyttää edes yhtä ainoaa solua. Tässä valossa nähtynä ”henki” on ilmeisesti näkymätön elämänvoima, joka vaikuttaa ihmisruumiin jokaisessa elävässä solussa.

Vaikuttaako tuo elämänvoima vain ihmisessä? Se, mitä Raamatussa sanotaan, voi auttaa meitä tekemään oikean johtopäätöksen tästä. Ihmis- ja eläinelämän tuhosta maailmanlaajuisessa vedenpaisumuksessa Raamattu kertoo: ”Kaikki, joiden sieramissa oli elämän hengen [rúah] henkäys [n^ešamáh], kaikki, jotka elivät kuivalla maalla, kuolivat.” (1. Moos. 7:22) Saarn. 3:19:ssä ilmaistaan sama toteamus kuoleman yhteydessä: ”Ihmislasten käy niinkuin eläintenkin; sama on kumpienkin kohtalo. Niinkuin toiset kuolevat, niin toisetkin kuolevat; yhtäläinen henki [rúah] on kaikilla. Ihmisillä ei ole mitään etua eläinten edellä.” Tämän mukaan ihminen ei ole eläintä parempi, kun on kysymys siitä hengestä, joka tekee hänen ruumiinsa eläväksi. Sama näkymätön henki eli elämänvoima on yhteinen molemmille.

Eräässä mielessä sekä eläimissä että ihmisessä vaikuttavaa henkeä eli elämänvoimaa voidaan verrata elektronien eli sähkön virtaamiseen jonkin koneen tai laitteen läpi. Näkymätöntä sähköä voidaan käyttää suorittamaan erilaisia tehtäviä riippuen sähköistetyn koneen tai laitteen laadusta. Liedet voidaan panna kehittämään lämpöä, tuulettimet kehittämään tuulta, tietokoneet ratkaisemaan ongelmia ja televisiovastaanottimet toistamaan kuvia, puhetta ja muita ääniä. Sama näkymätön voima, joka aikaansaa ääntä yhdessä laitteessa, voi kehittää lämpöä toisessa ja matemaattisia ratkaisuja kolmannessa. Mutta omaksuuko sähkövirta koskaan niiden koneitten tai laitteiden usein monimutkaisia tunnuspiirteitä, joissa se toimii tai vaikuttaa? Ei, vaan se pysyy yksinkertaisesti sähkönä – pelkkänä voimana eli energian muotona.

Samalla tavalla sekä ihmisillä että eläimillä on ”yhtäläinen henki” eli yksi toimintaan paneva voima. Henki eli elämänvoima, joka mahdollistaa ihmiselle elämäntoiminnat, ei eroa millään tavalla siitä hengestä, joka tekee eläimille toiminnan mahdolliseksi. Tämä henki ei pidätä itsellään kuolleen ruumiin solujen ominaisuuksia. Esimerkiksi aivosolujen ollessa kysymyksessä henki ei omaksu niihin varastoitua tietoa eikä jatka ajattelemista erossa näistä soluista. Raamattu kertoo: ”Kun hänen henkensä [rúah] lähtee hänestä, niin hän tulee maaksi jälleen; sinä päivänä hänen hankkeensa [ajatuksensa, Um] raukeavat tyhjiin.” – Ps. 146:4.

Koska näin on, niin rúahin eli hengen palaaminen Jumalan tykö ei yksinkertaisesti voi tarkoittaa tietoisen olemassaolon jatkumista. Henki ei jatka inhimillistä ajatustyötä. Se on vain elämänvoima, jolla ei ole mitään tietoista olemassaoloa ruumiin ulkopuolella.

MITEN HENKI PALAA JUMALAN LUO

Miten sitten tämä näkymätön, persoonaton voima eli henki palaa Jumalan luo? Palaako se kirjaimellisesti hänen luokseen taivaaseen?

Se tapa, jolla Raamattu käyttää sanaa ’palata’, ei vaadi meitä aina ajattelemaan todellista siirtymistä paikasta toiseen. Esimerkiksi uskottomille israelilaisille sanottiin: ”’Palatkaa minun luokseni, niin minä palaan teidän luoksenne’, on sotajoukkojen Jehova sanonut.” (Mal. 3:7, Um) Ilmeisesti tämä ei tarkoittanut, että israelilaisten piti jättää maapallo ja mennä Jumalan eteen. Eikä se merkinnyt sitäkään, että Jumala jättäisi paikkansa taivaassa ja alkaisi asua israelilaisten kanssa maan päällä. Sen sijaan Israelin ’palaaminen’ Jehovan luokse merkitsi kääntymistä pois väärältä tieltä ja mukautumista jälleen Jumalan vanhurskaaseen tiehen. Ja Jehovan ’paluu’ Israelin luokse merkitsi sitä, että hän jälleen kääntäisi suosiollisen huomionsa kansansa puoleen. Kummassakin tapauksessa palaaminen viittaa asenteeseen eikä kirjaimelliseen siirtymiseen yhdestä maantieteellisestä paikasta toiseen.

Sitä, että paluun ei tarvitse merkitä kirjaimellista liikkumista, voidaan havainnollistaa sillä, mitä tapahtuu, kun jonkin yhtiön tai omaisuuden hallinta siirretään ryhmältä toiselle. Esimerkiksi jossakin maassa rautateiden hallinta voidaan siirtää yksityiseltä yritykseltä valtiolle. Kun siirto tapahtuu, rautatiekalusto ja kaikki asiakirjatkin voivat jäädä paikalleen. Vain niitä koskeva määräämisvalta siirtyy toisiin käsiin.

Tämä koskee myös henkeä eli elämänvoimaa. Ihmisen kuollessa ei sen tarvitse todellisuudessa siirtyä maan päältä taivaaseen ’palatakseen Jumalan luokse’. Mutta lahja tai oikeus olla olemassa älyllisenä luomuksena, joka tuolla vainajalla kerran oli, palaa nyt Jumalan luo. Se, mitä tarvitaan ihmisen tekemiseksi eläväksi, nimittäin henki eli elämänvoima, on Jumalan kädessä. – Ps. 31:6; Luuk. 23:46.

Tilannetta voidaan verrata sellaisen syytetyn miehen tilanteeseen, joka sanoo tuomarille: ’Elämäni on teidän käsissänne.’ Hän tarkoittaa, että se, mitä hänen elämälleen tapahtuu, riippuu tuomarista. Syytetyllä ei ole määräysvaltaa tässä asiassa. Se ei ole hänen käsissään.

Samoin ei kuolleella ihmisellä ole valtaa henkensä eli elämänvoimansa suhteen. Se on palannut Jumalan luo siinä mielessä, että hän määrää tuon yksilön tulevasta elämäntoiveesta. Riippuu Jumalasta, haluaako hän ennallistaa vainajan hengen eli elämänvoiman.

Mutta merkitseekö se välttämättä kaikkien elämänmahdollisuuksien päättymistä kuolemaan? Eikö ole olemassa mitään muuta tarkasteltavaa?

ENTÄ JÄLLEENSYNTYMINEN ELI REINKARNAATIO?

Miljoonat ihmiset, jotka kuuluvat erilaisiin uskonnollisiin järjestöihin, olkootpa ne niin sanottuja kristillisiä tai ei-kristillisiä, uskovat ihmisten olleen olemassa ennen nykyistä elämää ja jatkavan elämää kuolemansa jälkeen. Vaikka heidän käsityksensä eroavat suuresti toisistaan, heidän yhteinen vakaumuksensa on, että jokin osa ihmisestä syntyy uudelleen eli tulee jälleen lihaksi toiseen ruumiiseen.

A Manual of Buddhism (Buddhismin käsikirja) esittää seuraavanlaisen todistusketjun jälleensyntymisuskon tueksi: ”Joskus meille sattuu outoja kokemuksia, joita ei voida selittää muuten kuin jälleensyntymisen avulla. Miten usein tapaammekaan ihmisiä, joita emme ole koskaan ennen tavanneet, ja kuitenkin meillä on sisäinen tunne, että tunnemme heidät hyvin! Miten usein tapahtuukaan, että kun käymme joissakin paikoissa, niin niiden ympäristö tuntuu meistä aivan tutulta!”

Oletko sinä koskaan kokenut sellaista? Kun olet tavannut jonkun ensimmäisen kerran, niin onko sinusta koskaan tuntunut, että olet tuntenut hänet jo kauan? Miten tällaiset kokemukset ovat selitettävissä?

Ihmisissä on monia samankaltaisuuksia. Asiaa ajateltuasi sinä ehkä totesit, että tuolla henkilöllä oli samankaltaisia luonteenominaisuuksia tai ulkonaisia piirteitä kuin jollakulla sukulaisellasi tai ystävälläsi.

Samoin olet ehkä asunut jossakin kaupungissa tai nähnyt kuvia siitä. Kun sinä sitten käyt toisessa kaupungissa, havaitset ehkä samankaltaisuuksia ja sinusta tuntuu, että et olekaan aivan oudossa ja tuntemattomassa ympäristössä.

Eikö siis ole järkevää päätellä, että jos ensi kertaa näkemämme ihmiset ja paikat tuntuvat tutuilta, niin se ei johdu aikaisemmasta elämästä vaan nykyisen elämän kokemuksista? Ja sitä paitsi jos kaikilla ihmisillä olisi todella ollut aikaisempia olemassaoloja, eikö heidän kaikkien pitäisi olla tietoisia siitä? Miksi sitten miljoonilla ihmisillä ei ole pienintäkään tunnetta tai ajatusta siitä, että he olisivat eläneet aikaisemmin? Ja lisäksi, miten ihminen voi välttää aikaisemman elämänsä virheitä, ellei hän voi edes muistaa niitä? Mitä hyötyä sellaisesta aikaisemmasta elämästä olisi?

Jotkut esittävät ehkä sen selityksen, että ’elämä olisi taakka, jos ihmiset tietäisivät aikaisempien olemassaolojensa yksityiskohdat’. Näin selitti Mohandas K. Gandhi sanoen: ”On luonnon huomaavaisuutta, että emme muista aikaisempia syntymiämme. Mitä hyötyä olisi siitä, että tietäisimme yksityiskohtaisesti kaikkien lukemattomien syntymiemme vaiheet? Elämä olisi taakka, jos meidän olisi kannettava niin suunnatonta muistojen kuormaa. Viisas ihminen unohtaa tahallaan monia asioita, kuten asianajaja unohtaa jutut ja niiden yksityiskohdat heti, kun ne on käsitelty loppuun.” Tämä on kiinnostava selitys, mutta onko se hyvin perusteltu?

Vaikka kykymme palauttaa mieleemme kokemiamme asioita voi olla rajallinen, mielemme ei varmastikaan ole niistä täysin tyhjä. Asianajaja voi unohtaa joidenkin juttujen täsmälliset yksityiskohdat, mutta se kokemus, minkä hän on saanut niitä hoitaessaan, rikastuttaa hänen tietomääräänsä. Hänelle merkitsisi suurta menetystä se, että hän todella unohtaisi kaiken. Ja edelleen: kumpi on suurempi haitta ihmiselle – huono muisti vai hyvä muisti? Eikö vanha mies, joka kykenee muistamaan paljon hankkimistaan tiedoista ja kokemuksista, ole paljon paremmassa asemassa kuin vanha mies, joka on unohtanut melkein kaiken?

Sitä paitsi, mitä ”huomaavaisuutta” olisi siinä, että joutuisi opettelemaan uudelleen sen, minkä oli jo oppinut aikaisemmassa olemassaolossaan? Pitäisitkö sitä ”luonnon huomaavaisuutena”, jos sinä elämäsi joka kymmenes vuosi unohtaisit käytännöllisesti katsoen kaiken, mitä tiesit, ja sinun täytyisi aloittaa taas kielen opetteleminen ja sitten ruveta kokoamaan tietoa ja kokemuksia, kunnes kaikki taas poistuisi mielestäsi? Eikö se aiheuttaisi turhautumista? Eikö seurauksena olisi hirvittäviä takaiskuja? Ja kuvittele, että niin tapahtuisi joka 70. tai 80. vuosi. Voitko kuvitella, että rakastava Luoja olisi voinut tehdä sellaisesta jälleensyntymisestä osan ihmiskuntaa koskevasta tarkoituksestaan?

Monet, jotka ovat omaksuneet jälleensyntymisopin, uskovat, että huonoa elämää viettävät syntyvät alempaan kastiin tai hyönteisiksi, linnuiksi tai nelijalkaisiksi eläimiksi. Mistä sitten johtuu, että aikana, jolloin rikollisuus ja väkivalta lisääntyvät ennennäkemättömässä määrässä, ihmisväestö lisääntyy räjähdysmäisen nopeasti? Ja miksi kaikkein alimpienkin kastien ihmiset voivat yltää erinomaisiin suorituksiin, kun heille annetaan tilaisuus saada koulutusta? Esimerkiksi New York Times (26.10.1973) kertoi, että eräs 16-vuotias alhaiseen kastiin kuuluva tyttö oli Kallipashimissa Intiassa koulunsa paras oppilas. Hän oli etevämpi kuin eräs toinen tyttö, brahmaani, joka kuului korkeimpaan kastiin. Miten tämä on selitettävissä? Eikö ole totta, että oppi jälleensyntymisestä eli reinkarnaatiosta ei voi selittää tyydyttävästi tällaisia seikkoja?

Ajattele myös, millaista hedelmää sellainen opetus on tuottanut. Eikö se ole estänyt monia ihmisiä pääsemästä kunnioitettuun asemaan, pakottanut heidät alistumaan halpa-arvoiseen työhön huonoissa työolosuhteissa vailla juuri mitään mahdollisuutta parantaa osaansa elämässä koulutuksen avulla?

OPETTAAKO RAAMATTU JÄLLEENSYNTYMISTÄ?

Jotkut ihmiset voivat tietenkin huomauttaa, että johdonmukaiset päättelyt eivät välttämättä poista jälleensyntymisen mahdollisuutta. He voivat vastata edellä mainittuihin todisteisiin: ’Opettaahan Raamattukin jälleensyntymistä. Tämä on vain yksi niistä monista asioista, joita ihminen ei voi täysin selittää.’

Koska jälleensyntymiseen uskovat vetävät Raamatun mukaan keskusteluun, meidän tulisi haluta tarkastaa, mitä se sanoo. Mitä Raamatun todisteita on jälleensyntymisuskolle? Kirja What Is Buddhism? (Mitä buddhismi on?) vastaa: ”Kristitylle lukijalle haluamme huomauttaa, että [oppi jälleensyntymisestä] on selvästi havaittavissa niissä Kristuksen opetusten silvotuissa pirstaleissa, jotka ovat vielä jäljellä. Harkitse esimerkiksi niitä laajalle levinneitä huhuja, joiden mukaan hän oli takaisin tullut Johannes Kastaja, Jeremia tai Elia (Matt. 16:13–16). Herodeskin näyttää ajatelleen, että hän on ’kuolleista herännyt Johannes Kastaja’.”

Mitä tällaisista väitteistä on sanottava? Väittikö Jeesus Kristus itse olevansa Johannes Kastaja, Jeremia tai Elia? Ei, vaan tällaisia väitteitä esittivät henkilöt, jotka eivät tunnustaneet Jeesusta siksi, mikä hän todella oli, nimittäin luvatuksi Messiaaksi eli Kristukseksi. Jeesus ei yksinkertaisesti voinut olla Johannes Kastaja, sillä kun nuorempi heistä, Jeesus, oli noin kolmenkymmenen vuoden ikäinen, Johannes, joka oli vanhempi, kastoi hänet. (Matt. 3:13–17; Luuk. 3:21–23) Kuningas Herodes esitti järjettömän väitteen, että Jeesus oli kuolleista herätetty Johannes, koska hän tunsi suurta syyllisyyttä teloitettuaan Johanneksen.

Mutta eikö ole olemassa suoranaisia Jeesuksen Kristuksen lausuntoja, joiden katsotaan tukevan uskoa jälleensyntymiseen eli reinkarnaatioon? On yksi. Eräässä tilaisuudessa Jeesus Kristus yhdisti Johannes Kastajan ja muinaisen heprealaisen profeetan Elian sanoen: ”Elias on jo tullut. Mutta he eivät tunteneet häntä, vaan tekivät hänelle, mitä tahtoivat. . . . Silloin opetuslapset ymmärsivät hänen puhuneen heille Johannes Kastajasta.” (Matt. 17:12, 13) Tarkoittiko Jeesus, että Johannes Kastaja oli jälleensyntynyt Elia, kun hän sanoi: ”Elias on jo tullut”?

Vastaus tähän kysymykseen täytyy ottaa selville sen perusteella, mitä Raamattu kokonaisuudessaan sanoo. Jeesuksen maallisen evankeliuminpalveluksen aikana monet juutalaiset uskoivat Elian tulevan kirjaimellisesti takaisin. Myös profeetta Malakia viittasi siihen aikaan, jolloin Jehova Jumala lähettäisi profeetta Elian. (Mal. 4:5) Johannes Kastaja ei kuitenkaan pitänyt itseään persoonallisesti Eliana tai tuon heprealaisen profeetan reinkarnaationa eli uudelleenruumiillistumana. Kerran eräät juutalaiset kysyivät häneltä: ”Oletko sinä Elias?” Johannes vastasi: ”En ole.” (Joh. 1:21) Kuitenkin oli ennustettu, että Johannes oli valmistava tien Messiaalle ”Eliaan hengessä ja voimassa”. (Luuk. 1:17) Kun siis Jeesus yhdisti Johannes Kastajan ja Elian, hän vain osoitti, miten ennustus täyttyi Johanneksessa, joka teki samanlaista työtä kuin Elia muinoin.

Toinen raamatunkohta, johon reinkarnaatioon uskovat vetoavat, on Room. 9:11–13: ”Ennenkuin kaksoset [Eesau ja Jaakob] olivat syntyneetkään ja ennenkuin olivat tehneet mitään, hyvää tai pahaa, niin – että Jumalan valinnan mukainen aivoitus pysyisi, ei tekojen tähden, vaan kutsujan tähden – sanottiin [Rebekalle]: ’Vanhempi on palveleva nuorempaa’, niinkuin kirjoitettu on [Mal. 1:2, 3:ssa]: ’Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin’.” Eikö tämä kohta osoita, että Jumalan valinta perustui siihen, mitä Jaakob ja Eesau olivat tehneet aikaisemman elämänsä aikana, joka heillä oli ollut, ennen kuin he syntyivät Rebekalle?

Jospa lukisit kohdan uudelleen. Huomaa, että siinä sanotaan nimenomaan Jumalan suorittaneen valintansa, ennen kuin kumpikaan heistä oli tehnyt hyvää tai pahaa. Jumalan valinta ei siis ollut riippuvainen jossakin aikaisemmassa elämässä suoritetuista menneistä teoista.

Minkä perusteella Jumala sitten saattoi tehdä valinnan ennen poikien syntymää? Raamattu paljastaa, että Jumala voi nähdä alkion ja tietää sen tähden ihmisten geneettisen rakenteen ennen heidän syntymäänsä. (Ps. 139:16) Käyttäen ennaltatietämystään Jumala näki, millaisiksi näiden poikien luonteen ja persoonallisuuden perusominaisuudet tulisivat, ja siksi hän saattoi valita sen, joka voisi olla sopivampi saamaan suuremman siunauksen. Näiden kahden pojan elämäkerrat osoittavat, miten viisas Jumalan valinta oli. Jaakobilla oli hengellistä kiinnostusta ja uskoa Jumalan lupauksiin, kun taas Eesau ilmaisi taipumusta materialismiin eikä hän arvostanut pyhiä asioita. – Hepr. 11:21; 12:16, 17.

Samoin sanat, jotka apostoli Paavali lainasi Malakian kirjasta ja joiden mukaan Jumala ’rakasti Jaakobia’ ja ’vihasi Eesauta’, liittyvät Jehovan heitä koskevaan näkemykseen, joka perustui heidän geneettiseen rakenteeseensa. Vaikka Malakia kirjoitti siitä monta sataa vuotta heidän elinaikansa jälkeen, tämä lausunto vahvisti sen, mitä Jumala oli ilmaissut pojista ennen heidän syntymäänsä.

Vielä yksi esimerkki, jota jotkut lainaavat reinkarnaation tueksi, on Jeesuksen opetuslasten esittämä kysymys. Opetuslapset kysyivät eräästä syntymästään saakka sokeasta miehestä: ”Kuka teki syntiä, tämäkö vai hänen vanhempansa, että hänen piti sokeana syntymän?” (Joh. 9:2) Eivätkö nämä sanat osoita, että tuolla miehellä on täytynyt olla aikaisempi olemassaolo?

Eivät! Jeesus Kristus ei hyväksynyt sellaista ajatusta, että äitinsä kohdussa kehittyvä lapsi olisi tehnyt syntiä ennen syntymäänsä. Jeesus sanoi: ”Ei tämä tehnyt syntiä eivätkä hänen vanhempansa, vaan Jumalan tekojen piti tuleman hänessä julki.” (Joh. 9:3) Toisin sanoen, inhimilliset epätäydellisyydet ja vajavaisuudet, kuten tämän miehen sokeus, varasivat mahdollisuuden Jumalan tekojen julki tulemiselle ihmeparannuksen muodossa. Ellei kukaan olisi koskaan syntynyt sokeana, ihmiset eivät olisi tulleet tietämään, että Jumala voi antaa näön sokeana syntyneelle. Salliessaan syntisen ihmissuvun saada elämän Jehova Jumala on käyttänyt heidän epätäydellisyyksiään ja vajavaisuuksiaan osoittaakseen, mitä hän voi tehdä heidän hyväkseen.

Vaikka siis on ehkä olemassa raamatunkohtia, joitten jotkut uskovat tukevan jälleensyntymisen ajatusta, niin niiden lähempi tarkastelu osoittaa, ettei asia ole niin. Totuus onkin, että me emme löydä koko Raamatusta mitään mainintaa jälleensyntymisestä tai sielun, hengen tai jonkin muun vaelluksesta, joka säilyisi ruumiin kuollessa. Jotkut ovat koettaneet ’lukea’ Pyhästä Raamatusta sellaista, mitä siinä ei ole, ajatuksen jälleensyntymisestä eli reinkarnaatiosta. Se ei ole raamatullinen oppi.

Raamattu osoittaa selvästi, että tietoinen olemassaolo ei jatku sielun tai hengen välityksellä, joka lähtee ruumiista sen kuollessa. Kun Jumala tuomitsi ensimmäisen ihmisen kuolemaan tottelemattomuudesta, hän ei asettanut ihmisen eteen mitään jälleensyntymisen eli reinkarnaation odotetta. Aadamille sanottiin: ”Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman.” (1. Moos. 3:19) Ihmisen piti siis palata takaisin maan elottomaan tomuun.

Pitäisikö meidän sitten tämän perusteella ajatella: nykyinen elämämme – siinä kaikki? Vai onko olemassa mahdollisuus saada tuleva elämä, joka on jollakin muulla tavalla saatavissa? Vaatisiko tämä mahdollisuus, että elävien tulisi auttaa kuolleita, vai onko elossa olevien mahdotonta tehdä jotakin kuolleitten hyväksi?

[Kuva s. 49]

Henki on paljolti samanlainen kuin sähkö, joka panee monia laitteita toimimaan, mutta ei omaksu niiden ominaisuuksia

7. luku

Tarvitsevatko kuolleet apuasi?

”LAPSEN todellisen hurskauden ylevin saavutus on palvella vainajia ikään kuin he eläisivät”, sanoo vanha kiinalainen sananlasku. Jos kuolleet ovat todella olemassa jossakin toisessa maailmassa ja voivat hyötyä niiden palveluksesta, jotka ovat jääneet maan päälle, niin olisi rakkaudellista huolehtia heistä.

Tietenkin monet ihmiset vain suorittavat muinaisten perinteiden mukaiset menot, vaikka eivät todellisuudessa uskokaan varmasti olemassaolon jatkumiseen kuoleman jälkeen. Toiset ovat kuitenkin vakuuttuneita siitä, että kuolleet tarvitsevat heidän apuaan.

Miljoonat ihmiset suurimmassa osassa Aasiaa ja joissakin osissa Afrikkaa uskovat, että heidän täytyy läpi elämänsä osoittaa kunnioitusta kuolleille esi-isille. Kuolleitten sukulaistensa muistotaulujen edessä he polttavat suitsutusta ja rukoilevat, he panevat niiden eteen kukkia ja jopa uhraavat niille ruokaa. He ajattelevat, että sellainen kunnioitus auttaa kuolleita nauttimaan miellyttävästä olemassaolosta seuraavassa elämässä ja estää heitä tulemasta vihamielisiksi hengiksi.

Varsinkin suruaikana ja hautajaisten yhteydessä eloon jääneet ryhtyvät kalliisiin toimenpiteisiin kuolleitten auttamiseksi. Ajattele seuraavia perinteellisiä menoja, joita suoritettiin itämailla, kun eräs hallituksen neuvonantajana toiminut huomattava henkilö kuoli:

Buddhalaispapit huolehtivat hautajaismenoista. Ilotulitusraketteja sytytettiin pahojen henkien karkottamiseksi. Rukouksia sisältävää riisipaperia poltettiin siinä uskossa, että se olisi hyödyttänyt kuolleen miehen henkeä. Ruokaa, juomaa ja tupakkaa asetettiin ruumiin viereen, jotta henki olisi voinut virkistäytyä niillä, milloin sitä halutti.

Sen jälkeen ruumis sijoitettiin arkkuun, joka jäi ruumishuoneelle neljäksikymmeneksiyhdeksäksi päiväksi. Kuusi päivää vanhin poika murehti siellä. Seitsemäntenä hän palasi kotiin nukkumaan, kylpemään ja vaihtamaan vaatteita. Kuuden surupäivän ja yhden lepopäivän jaksoa toistettiin sitten koko neljänkymmenenyhdeksän päivän ajan. Raketteja ammuttiin miltei keskeytyksittä koko ajan, samalla kun huilut, rummut ja jyrisevät symbaalit soivat vuorokauden ympäri.

Neljäntenäkymmenentenäyhdeksäntenä päivänä oli vaikuttava hautajaismarssi. Soittokunnat soittivat. Reitin varrella sytytettiin puhelin- ja lyhtypylväisiin ja puihin sidottuja raketteja. Ruokaa, juomaa ja tupakkaa pantiin alttaripöydille, ja rukouksia sisältäviä papereita ja kiinalaisia suitsutustikkuja poltettiin pienissä lippaissa, joita oli sijoitettu reitin varrelle. Paperista, lehtikullasta ja bambusta valmistetut viehättävät esineet lisäsivät hautaussaaton värikkyyttä. Monet surijoista kantoivat lyhtyjä, joiden tarkoituksena oli valaista tietä kuolleen miehen hengelle. Haudalla kauniit esineet, jotka esittivät palatseja, lentokoneita, laivoja, sotajoukkoja, palvelijoita ja muuta sellaista, poltettiin.

Kun kyseessä ovat henkilöt, joilla on vähemmän varallisuutta ja huomaamattomampi asema, noudatetaan samankaltaisia menoja joskin paljon vähäisemmässä määrin. Esimerkiksi paperiesineitä poltetaan vähemmän, eivätkä ne ole yhtä taidokkaita.

Usko kiirastuleen on tämän paperiesineitten polttamisen perimmäinen syy. Hengen uskotaan ihmisen kuoleman jälkeen vaeltelevan kiirastulessa kaksi vuotta mutta tarvitsevan apua, jotta se pääsisi taivaaseen. Paperiesineiden uhraamisen tarkoituksena on osoittaa, että vainaja vietti hyvää elämää ja että hänellä on kaikkea, mitä tarvitaan tulevassa maailmassa toimimista varten. Koska näin on, monet kiinalaiset uskovat, että hänen henkensä pitäisi vapautua kiirastulesta pikemmin.

Miten sinä suhtaudut sellaisiin monimutkaisiin ja kalliisiin hautajaismenoihin? Osallistuisitko samanlaisiin tapoihin? Jos osallistuisit, niin miksi tekisit sen?

Jos uskot kuolleitten tarvitsevan apuasi, mitä ehdottomia todisteita sinulla on siitä, että jotakin tietoista säilyy ruumiin kuollessa? Mikä saa sinut vakuuttuneeksi siitä, että kuolleitten auttamistavat ovat tehokkaita? Miten voit esimerkiksi todistaa, että lyhdyt valaisevat hengen tietä, että raketit karkottavat pahat henget pois ja että poltetut paperiesineet voivat auttaa vainajan henkeä pääsemään taivaan autuuteen? Mitä perusteita on sille väitteelle, että sellainen auttaa tehokkaalla tavalla kuolleitten henkiä?

Vaikka uskonnolliset menot kuolleitten auttamiseksi voivat olla sinun asuinseudullasi aivan erilaisia, niin voisiko kukaan todistaa sinua tyydyttävällä tavalla, että niistä on hyötyä?

Meidän kannattaa tarkastella myös sitä, miten paljon oikeudenmukaisuutta ja kohtuullisuutta sisältyy näihin yrityksiin auttaa kuolleita. Ne, joilla on suuria rikkauksia, voivat tietenkin ostaa paljon enemmän raketteja, paperiesineitä tai muuta sellaista, minkä otaksutaan auttavan kuolleita. Mutta entä köyhä? Vaikka hän on voinut elää hyvin elämänsä, hänellä voisi olla vaikeuksia, ellei kukaan tekisi mitään hänen kuolemansa jälkeen. On myös muistettava, että jos köyhä ostaa jotakin kuolleen auttamiseksi, niin hän on raskaan taloudellisen taakan alla, kun taas rikas pääsee suhteellisen vähällä.

Mitä ajattelet tästä ilmeisestä puolueellisuudesta? Tuntisitko vetoa sellaisen jumalan puoleen, joka suosisi rikasta enemmän kuin köyhää riippumatta siitä, millaisia he ovat ihmisinä? Raamatun Jumala ei osoita sellaista puolueellisuutta. Pyhä Raamattu sanoo hänestä: ”Jumala ei katso henkilöön.” – Room. 2:11.

Jos joku ymmärtää, että uskonnolliset muotomenot kuolleitten puolesta ovat arvottomia ja täysin vastoin puolueettoman Jumalan tahtoa, niin olisiko hänen järkevää osallistua niihin vain perinteen takia ja välttyäkseen olemasta erilainen kuin naapurinsa? Onko johdonmukaista kannattaa uskonnollisia muotomenoja, jotka asianomainen katsoo petokseksi? Onko oikein olla mukana sellaisessa, mikä suosii rikkaita ja vaikeuttaa köyhien asemaa?

KRISTIKUNNAN KIIRASTULIUSKO

Usko siihen, että kuolleet tarvitsevat apua päästäkseen kiirastulesta, ei rajoitu ei-kristillisiin uskontoihin. Uusi katolinen tietosanakirja sanoo:

”Kiirastulessa olevia voidaan auttaa hurskailla teoilla, kuten rukoilemalla, aneilla, almuilla, paastoamalla ja uhreilla . . . Vaikka kukaan ei voikaan määrätä, että Jumala käyttäisi hänen tekojensa sovittavaa arvoa sieluraukkojen hyväksi, niin hän voi varmasti toivoa Jumalan kuulevan hänen anomuksensa ja auttavan kärsiviä kirkon jäseniä.” – New Catholic Encyclopedia.

Miten voimakas vakuus annetaan siitä, että näistä yrityksistä on hyötyä? Edellä mainittu tietosanakirja jatkaa:

”Koska näiden hyvien tekojen sovellutus riippuu asianomaisen anomuksesta Jumalalle, ei ole olemassa ehdotonta vakuutta siitä, että jonkun rukoukset auttavat mitään nimenomaista kiirastulessa olevaa sielua tai ketään niistä heti paikalla. Mutta Jumalan armo ja rakkaus niitä kiirastulessa olevia sieluja kohtaan, jotka ovat jo niin lähellä Häntä, saa Hänet epäilemättä jouduttamaan heidän vapauttamistaan puhdistuskaudesta, kun uskovaiset maan päällä rukoilevat sen puolesta.”

Näin ollen ei anneta mitään varmaa vakuutta siitä, että niiden hyväksi suoritetut teot, joiden uskotaan olevan kiirastulessa, saisivat todellisuudessa mitään aikaan. Eikä sellaisen vakuuden antamiselle ole mitään perusteitakaan, sillä Raamattu ei anna sitä. Siinä ei ole edes sanaa ”kiirastuli”. Uusi katolinen tietosanakirja tunnustaakin: ”Loppujen lopuksi katolinen kiirastulioppi pohjautuu perinteeseen eikä Pyhään Raamattuun.” – 11. osa, s. 1034.

Myönnettäköön, ettei perinne ole välttämättä paha asia, mutta tämä nimenomainen perinne on ristiriidassa Jumalan sanan kanssa. Raamattu ei opeta, että ”sielu” säilyy ruumiin kuollessa. Näin ollen sitä ei tietenkään voida panna kiirastuleen puhdistuskaudeksi. Siksi Jeesuksen Kristuksen juutalaisille uskonnollisille johtajille osoittamat sanat voitaisiin oikein osoittaa kiirastulioppia opettaville: ”Te olette tehneet Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissääntönne tähden. Te ulkokullatut, oikein teistä Esaias ennusti, sanoen: ’Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana; mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä’.” – Matt. 15:6–9.

Harkitse myös kiirastulessa olevien auttamiskeinoja sen valossa, mitä Pyhässä Raamatussa opetetaan. Kuten olemme havainneet Uudesta katolisesta tietosanakirjasta, rukous on yksi hurskas teko, jonka otaksutaan voivan auttaa kiirastulessa olevia sieluja. Sellaisista rukouksista benediktiinien julkaisema kirjanen sanoo:

”Lyhyestä mutta kiihkeästä rukouksesta on usein enemmän hyötyä sieluraukoille kuin pitkästä rukouksesta, jossa keskittyminen on puutteellista. Lukemattomia ovat ne lyhyet palavat rukoukset, joiden perusteella kirkko on myöntänyt aneita ja jotka kaikki voidaan käyttää sieluparkojen hyväksi. . . . Miten helposti me voimmekaan esittää monin verroin enemmän näitä lyhyitä, tulisia rukouksia päivän aikana siirtyessämme askareesta toiseen ja silloinkin, kun kätemme ovat täynnä työtä! . . . Kuinka monelle kiirastulessa olevalle sielulle voisimmekaan hankkia lievityksen tai vapautuksen, jos me usein päivän mittaan esittäisimme poismenneitten puolesta tämän lyhyen rukouksen, josta kirkko myöntää aneita: ’Anna heille ikuinen lepo, Herra, ja anna jatkuvan valon loistaa heille. Levätkööt he rauhassa. Aamen.’ (300 päivän ane joka kerta. ’Manual of Indulgences’ [Aneitten käsikirja], s. 582.) Jos me toistamme kiihkeän hartaasti pyhiä nimiä ’Jeesus, Maria, Joosef’, voidaan saada seitsemän vuoden ane joka kerta.” – Assist the Souls in Purgatory, julk. Benedictine Convent of Perpetual Adoration.

Tuntuuko sinusta oudolta, että kolmen nimen toistaminen olisi kahdeksan kertaa tehokkaampi kuin huomattavasti pitempi, viisitoista sanaa käsittävä rukous? Hyväksyykö Jumala rukouksen toistamisen uudelleen ja uudelleen? Jeesus Kristus sanoi tästä: ”Kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan. Älkää siis olko heidän kaltaisiaan.” – Matt. 6:7, 8.

Raamattu rohkaisee esittämään sydämestä lähteviä rukouksia eikä hokemaan ulkoa opittuja sanoja uudelleen ja uudelleen.

Ei pidä myöskään unohtaa rahan osuutta kiirastuliopin yhteydessä. Voidaan tietenkin väittää, että halu hankkia varoja kirkolle ei ole syynä tähän oppiin. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että ne uskonnolliset järjestöt, jotka kannattavat kiirastulioppia, ovat mielissään saadessaan aineellisia uhreja. Kirkko ei koskaan estä ketään yrittämästä ostaa itselleen tai jollekulle toiselle poispääsyä kiirastulessa. Kirkko ei koskaan edes sano kenellekään, että hänen olisi parempi käyttää vähäisiä aineellisia varojaan elämän välttämättömyyksiin. Vuosisatoja rikkaat ja köyhät ovat täyttäneet uskonnollisten järjestöjen rahakirstut siinä toivossa, että voisivat lyhentää itseltään tai omaisiltaan kiirastulessa vietettävää aikaa. Kirjailija Corliss Lamont toteaa kirjassaan The Illusion of Immortality (Kuolemattomuuden illuusio):

”Vainajiin liittyvät uskonnolliset menot ovat merkinneet suunnattomia rikkauksia kirkolle. Näin on ollut varsinkin roomalaiskatolisuudessa ja idän ortodoksisissa uskonnoissa, joissa pannaan paljon painoa messuille, rukouksille ja muille palveluksille, joita suoritetaan kuolleitten, kuolevien ja kaikkien niiden hyväksi, jotka jollain tavoin ovat huolestuneita tulevasta tilastaan.

”Keskiajan alusta lähtien katolinen kirkko on hankkinut yksistään aneitten myöntämisestä suunnattomia summia sekä rikkailta että köyhiltä. Nämä aneet, joita annetaan vastineeksi rahasta, almuista tai muunlaisista anneista, saavat aikaan sen, että kyseisen ihmisen sielu tai jonkun kuolleen sukulaisen tai ystävän sielu säästyy kaikelta tai osalta sille määrätystä rangaistuksesta kiirastulessa. . . . Venäjällä ortodoksinen kirkko keräsi valtavia rikkauksia samanlaisilla kuolleitten puolesta esitetyillä esirukouksilla. Sen lisäksi, että työläiset ja talonpojat, jotka halusivat lievennystä jumalalliseen rangaistukseen, antoivat säännöllisesti rahaa kirkolle, monet aateliston ja yläluokan jäsenet antoivat lahjoituksia luostareille ja kirkoille sillä edellytyksellä, että heidän sielujensa puolesta esitettiin rukouksia joka päivä heidän kuolemansa jälkeen.”

Jos olisi totta, että sellaiset aineelliset uhrit hyödyttäisivät kuolleita, niin se merkitsisi, että Jumala olisi kiinnostunut rahasta. Mutta hän ei tarvitse kenenkään rahaa tai aineellista omaisuutta. Puhuen henkeytetyn psalminkirjoittajan kautta Jumala julistaa: ”En minä ota härkiä sinun talostasi enkä kauriita sinun tarhoistasi. Sillä minun ovat kaikki metsän eläimet ja tuhansien vuorten karjat. Minä tunnen kaikki vuorten linnut, ja kaikki, mikä kedolla liikkuu, on minun edessäni. Jos minä isoaisin, en minä sitä sinulle sanoisi; sillä minun on maanpiiri ja kaikki, mitä siinä on.” – Ps. 50:9–12.

Kaikki maailman rikkaudet eivät todellakaan voi auttaa kuollutta. Raha ja aineellinen omaisuus eivät voi edes pelastaa häntä kuolemasta. Raamattu sanookin: ”He luottavat tavaroihinsa ja kerskaavat suuresta rikkaudestaan. Kukaan ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa. Sillä hänen sielunsa lunastus on ylen kallis ja jää iäti suorittamatta, että hän saisi elää iankaikkisesti eikä kuolemaa näkisi.” – Ps. 49:7–10.

Ei voi olla epäilystäkään siitä, että yritykset auttaa kuolleita ovat epäraamatullisia. Oppi, jonka mukaan elävät voivat auttaa kuolleita, on vain pannut raskaan taakan ihmisten kannettavaksi. Mutta Jumalan sanan tuntemus vapauttaa tästä väärästä ajatuksesta. Se voi antaa meille todellisen kannustimen tehdä parhaamme, niin kauan kuin perheenjäsenemme ovat vielä elossa, saadaksemme heidät tuntemaan, että heitä tarvitaan, rakastetaan ja arvostetaan. Heidän kuolemansa jälkeen on liian myöhäistä hyvittää ystävällisyyden ja huomaavaisuuden laiminlyömistä.

[Kuva s. 62]

Taolaisia menoja, joiden sanotaan vapauttavan sielun kiirastulesta

[Kuva s. 63]

Katolisia menoja, joiden sanotaan auttavan kiirastulessa olevia sieluja

8. luku

Tulisiko sinun pelätä kuolleita?

KUOLLEET eivät ole kaikkien mielestä avun tarpeessa. Vielä laajemmalle levinnyt on uskomus, jonka mukaan elävät tarvitsevat apua – suojelusta kuolleita vastaan. Hautausmaita kartetaan usein yöllä. Omituista kyllä, sellaisiakin sukulaisia ja ystäviä, joita rakastettiin, kun he olivat elossa, aletaan heidän kuoltuaan ehkä pelätä.

Meksikossa, Keski-Chiapasin vuorilla asuvien intiaanien keskuudessa poltetaan cayennenpippuria hautauspäivänä. Näin tehdään siinä toivossa, että epämiellyttävä savu karkottaisi kuolleen sielun talosta.

Joissakin osissa Eurooppaa ihmiset avaavat nopeasti kaikki ovet ja ikkunat heti, kun joku kuolee. Tämä tehdään sielun ”vapauttamiseksi”. Jotta kukaan ei joutuisi lumotuksi, joku perheenjäsenistä panee kuolleen kädet hänen sydämensä päälle ja sulkee hänen silmänsä metallirahoilla.

Kun Mongolian buddhalainen kuolee teltassa, hänen ruumistaan ei viedä ulos tavallisesta aukosta. Telttaan tehdään ehkä toinen aukko, ja kun ruumis on poistettu, aukko suljetaan. Tai varsinaisen oven eteen voidaan tehdä olkinaamiointi. Kun ruumis on viety ulos, olkinaamiointi poltetaan. Sellaisen menettelyn tarkoituksena on estää vainajan henkeä palaamasta asuntoon ja vahingoittamasta eläviä.

Monin paikoin Afrikkaa mies kääntyy nopeasti kysymään neuvoa jujupapilta, kun perheessä joku sairastuu, kun lapsi kuolee, kun jokin liiketoimi epäonnistuu tai jokin muu epäonni kohtaa. Tavallisesti pappi sanoo hänelle, että jotakuta perheen kuollutta jäsentä on loukattu. Oraakkelilta kysytään neuvoa ja määrätään suoritettavaksi uhreja. Pappi veloittaa siitä paljon rahaa ja saa sen lisäksi uhratun eläimen lihan.

Pitäisikö ihmisten pelätä siinä määrin kuolleita, että he ovat valmiit maksamaan suuria summia suojellakseen itseään?

Raamattu sanoo kuolleista: ”Heidän rakkautensa, vihansa ja intohimonsa on jo aikoja mennyt, eikä heillä ole milloinkaan enää [määräämättömään aikaan asti, Um] osaa missään, mitä tapahtuu auringon alla.” (Saarn. 9:6) Kuolleet eivät siis voi vahingoittaa sinua. Eikä kukaan voi kumota tätä Raamatun lausuntoa.

On totta, että ihmiset voivat pitää joitakin ilmiöitä vainajien henkien aiheuttamina. He voivat väittää parantuneensa sairaudesta, taloudellisista vaikeuksista ja muusta samankaltaisesta sen jälkeen, kun vainajien henget lepytettiin. Mutta eivätkö sellaiset vaikeudet ja ilmeinen vapautuminen niistä voi johtua muustakin?

Eikö ole outoa, että ihmiset eivät tiedä loukanneensa kuolleita sukulaisiaan, ennen kuin he ovat kysyneet neuvoa jujupapilta tai joltakulta, jolla on vastaava asema? Ja miksi kuolleen isän, äidin, pojan tai tyttären ”henki” uhkaisi niiden onnea ja hyvinvointia, joita he ennen niin syvästi rakastivat? Mikä tekisi vainajan ”hengen” kostonhimoiseksi, kun hänessä ei ollut tällaista taipumusta eläessään? Koska se, minkä kuolleen sanotaan aiheuttaneen, on usein aivan vastoin sitä, millainen hän oli persoonallisuudeltaan elossa ollessaan, niin eikö tämä tue voimakkaasti sitä johtopäätöstä, että kysymyksessä eivät olekaan vainajien ”henget”? Aivan varmasti. Raamattu on totisesti oikeassa sanoessaan, että kuolleilla ei ole ”enää osaa missään, mitä tapahtuu auringon alla”.

Ajattele myös sitä vahingollista vaikutusta, mikä kuolleitten pelolla on elossa oleviin Monet ovat joutuneet jujupappien tai muiden sellaisten uskonnollisten johtajien orjuuteen, jotka väittävät, että miehen tai naisen onni tai epäonni riippuu suuresti vainajien ”hengistä”. Nämä miehet esiintyvät sellaisina, jotka voivat korjata suhteet loukattujen vainajien kanssa. Uskoen heidän väitteisiinsä monet ovat käyttäneet kalliisiin menoihin paljon rahaa, jonka he olisivat muuten käyttäneet elämän välttämättömyyksiin. Vaikka jotkut väittävät sellaisten menojen varmasti auttaneen heitä, niin onko heidän kokemuksensa tuonut heille aitoa iloa sen johdosta, että heillä on ollut etu tehdä jotakin välien rikkoutumisen korjaamiseksi kuolleen omaisen kanssa? Eivätkö he sen sijaan toimi suuressa määrin niin kuin henkilö, jolta on kiristetty jotakin?

Ajattele edelleen niitä usein käytettyjä petollisia tapoja – cayennenpippurin polttamista, kuolleen siirtämistä toisesta teltta-aukosta jne. – vainajan ”hengen” estämiseksi palaamasta takaisin ja häiritsemästä eläviä. Haluaisitko tulla petetyksi tällä tavalla elinaikanasi? Onko järkevää, että henkilö koettaa pettää kuolleita, joita hän ei ole koskaan halunnut pettää silloin kun he elivät?

Jo pelkästään petokseen turvautumisella voi myös olla epäterve vaikutus ihmiseen. Kun henkilö kerran hyväksyy kuolleitten pettämisen, joiden hän uskoo vielä jatkavan tietoista olemassaoloaan, niin eikö hänen omatuntonsa heikenny siinä määrin, että hän voi yrittää pettää eläviä, kun siitä näyttää olevan etua hänelle?

Hän, joka tekee itsensä tunnetuksi Raamatussa tosi Jumalana, ei voisi koskaan hyväksyä niitä tapoja, jotka ovat syntyneet, koska ihmiset pelkäävät kuolleita. Miksi ei? Koska sellaiset tavat sen lisäksi, että ne perustuvat aivan väärään käsitykseen, ovat täysin vastoin Hänen persoonallisuuttaan, teitään ja tekojaan. ”Ei Jumala ole ihminen, niin että hän valhettelisi.” (4. Moos. 23:19) Hän ei hyväksy petosta, johon turvaudutaan itsekkään voiton takia. Raamattu sanoo: ”Viekkaat [petolliset, Um] ovat Herralle kauhistus.” – Ps. 5:7.

Koska Raamattu paljastaa kuolleitten olevan tiedottomia, niin miksi sinun tarvitsisi pelätä heitä? (Ps. 146:4) He eivät voi auttaa eivätkä vahingoittaa sinua. Sinä tiedät nyt Raamatusta, että ”sielu” kuolee ja ettei ”hengellä” ole mitään tietoista olemassaoloa erossa ruumiista. Minkä tahansa ilmiöiden, jotka ovat aiheuttaneet kuolleitten pelon, täytyy siis olla peräisin jostakin muualta. Koska ihmiset väittävät joissakin tapauksissa saaneensa jonkinlaista korjausta ongelmiinsa osallistumalla vainajan lepyttämiseen tarkoitettuihin menoihin, niin tämän lähteen täytyy olla sellainen, joka on halukas aikaansaamaan tilapäistä helpotusta mutta väärästä vaikuttimesta. Mikä sen tarkoitus on? Pitää ihmiset orjuudessa ja sokaistuina näkemästä sitä tietä, joka johtaa pelosta ja kauhusta vapaaseen elämään.

Tämän lähteen tunnistaminen on tärkeää.

[Kuva s. 69]

Kuolleitten pelko panee monet kysymään neuvoa jujupapeilta

9. luku

Voitko puhua kuolleitten kanssa?

ELOSSA ollessamme me ihmiset tunnemme syvästi tarpeen keskustella niiden kanssa, joita me rakastamme. Me haluamme tietää, että omaisemme ovat terveitä ja onnellisia. Me iloitsemme, kun heille kuuluu hyvää. Mutta jos saamme tietää heidän olevan vakavassa vaarassa jonkin luonnonmullistuksen tai muun onnettomuuden takia, me alamme murehtia. Me odotamme kiihkeästi kuulevamme heistä. Heti, kun saamme tietää heidän olevan turvassa, tunnemme helpotusta.

Halu tietää omaistensa voinnista on herättänyt monissa halun puhua kuolleitten kanssa. He tahtovat tietää, ovatko heidän kuolleet omaisensa onnellisia ’tuonpuoleisessa elämässä’. Mutta onko mahdollista puhua kuolleitten kanssa?

Jotkut väittävät tunteneensa aika ajoin kuolleen sukulaisensa tai ystävänsä läsnäolon ja kuulleensa hänen äänensä. Toiset ovat saaneet samanlaisia kokemuksia meedioitten avulla. He uskovat kuulleensa näiden meedioitten välityksellä ääniä ’tuonpuoleisesta maailmasta’. Mitä nuo äänet ovat kertoneet heille? Pääasiassa seuraavaa: ’Kuolleet ovat hyvin onnellisia ja tyytyväisiä. He ovat jatkuvasti kiinnostuneita jälkeenjääneitten omaistensa elämästä ja voivat nähdä ja kuulla kaiken, mitä nämä tekevät.’

Tällaisista sanomista François Grégoire sanoo kirjassaan L’au-delà (Tuonpuoleinen elämä): ”Mitä näillä Hengillä on sanottavana meille? ’Ennen kaikkea ne näyttävät pyrkivän kiihkeästi todistamaan henkilöllisyytensä ja sen, että ne ovat yhä olemassa’ . . . mutta tuon toisen maailman luonteesta ei mitään oleellista, ei pienintäkään paljastusta.”

Mitä sinä ajattelet tällaisista sanomista? Uskotko kuolleitten todella puhuvan? Koska Raamatun mukaan ei mikään sielu tai henki jää eloon ruumiin kuollessa jatkaakseen tietoista olemassaoloa, niin voisivatko nuo äänet todella olla kuolleitten ääniä?

KUNINGAS SAULIN TAPAUS

Jotkut niistä, jotka uskovat kuolleitten voivan lähettää sanomia eläville, vetoavat Pyhään Raamattuun mielipiteensä tueksi. Yksi esimerkki, johon he viittaavat, koskee muinaisen Israelin kuningasta Saulia.

Koska kuningas Saul oli ollut uskoton Jehova Jumalaa kohtaan, häneltä evättiin jumalallinen ohjaus velvollisuuksiensa suorittamisessa. Kun filistealaiset ryhtyivät sotaan häntä vastaan, niin hän siksi epätoivoissaan etsi neuvoa meediolta. Hän pyysi tätä tuomaan esiin kuolleen profeetta Samuelin. Raamattu kertoo, mitä sitten tapahtui:

”Kun vaimo [meedio] näki Samuelin, huudahti hän kovalla äänellä. Ja vaimo sanoi Saulille: ’Miksi olet pettänyt minut? Sinähän olet Saul.’ Kuningas sanoi hänelle: ’Älä pelkää. Mitä sinä näet?’ Vaimo vastasi Saulille: ’Minä näen jumal’olennon nousevan maasta’. Hän kysyi häneltä: ’Minkä näköinen hän on?’ Vaimo vastasi: ’Vanha mies nousee ylös, viittaan verhoutuneena’. Niin Saul ymmärsi, että se oli Samuel, ja kumartui kasvoilleen maahan ja osoitti kunnioitusta. Ja Samuel sanoi Saulille: ’Miksi sinä olet häirinnyt minua ja nostattanut minut?’” – 1. Sam. 28:12–15.

Saatettiinko Saul tässä tapauksessa todella kosketukseen kuolleen profeetta Samuelin kanssa? Miten se voisi olla mahdollista, sillä Raamattu yhdistää hiljaisuuden, ei puhumisen, kuolemaan? Me luemme: ”Eivät kuolleet ylistä Herraa, ei kukaan hiljaisuuteen astuneista.” – Ps. 115:17.

Muut Pyhän Raamatun kohdat luovat valoa tähän asiaan. Ensinnäkin on selvää, että se, mitä Saul teki kysyessään neuvoa meediolta, oli Jumalan lain rikkomista. Sekä meediot että ne, jotka kysyivät heiltä neuvoa, tuomittiin syyllisiksi hengenrikokseen. (3. Moos. 20:6, 27) Jumalan Israelille antamassa laissa sanottiin: ”Älkää kääntykö meedioitten puoleen älkääkä kysykö neuvoa ammattimaisilta tapahtumien ennustajilta, niin että saastutte heistä.” (3. Moos. 19:31, Um) ”Kun tulet siihen maahan, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa, niin älä opettele jäljittelemään niiden kansojen kauhistavia tekoja. Älköön keskuudessasi olko ketään, joka . . . kysyy vainaja- tai tietäjähengiltä [meediolta tai ammattimaiselta tapahtumien ennustajalta, Um] tahi kääntyy vainajien puoleen.” – 5. Moos. 18:9–11; Jes. 8:19, 20.

Jos meediot olisivat tosiaan voineet saada yhteyden kuolleisiin, niin miksi sitten Jumalan laki leimasi heidän menettelynsä ’saastaiseksi’, ’kauhistavaksi’ ja kuoleman ansaitsevaksi? Jos tässä todella olisi ollut kysymyksessä yhteyden pito esimerkiksi kuolleitten omaisten kanssa, niin miksi rakkauden Jumala määritteli sen hirvittäväksi rikokseksi? Miksi hän haluaisi riistää eläviltä mahdollisuuden saada lohduttavaa tietoa kuolleilta? Eikö Jumalan kanta osoita, että ihmiset eivät todellisuudessa puhu kuolleitten kanssa vaan että kysymyksessä täytyy olla hirvittävä petos? Raamatulliset todisteet osoittavat näin olevan.

Ajattele Saulin tapausta tätä taustaa vasten. Saul tunnusti Jumalan kanssakäymisestä hänen kanssaan: ”Jumala on poistunut minusta eikä vastaa minulle enää, ei profeettain kautta eikä unissa. Niin minä kutsutin sinut [Samuelin], että ilmoittaisit minulle, mitä minun on tehtävä.” (1. Sam. 28:15) On ilmeistä, että Jumala, joka oli katkaissut yhteytensä Sauliin, ei olisi sallinut yhteyden palauttamista siten, että Saul olisi saanut meedion kautta yhteyden kuolleeseen profeettaan, joka olisi välittänyt sanoman Jumalalta Saulille. Sitä paitsi Samuel itse, joka oli Jumalan uskollinen profeetta, oli elämänsä loppupuolella lakannut olemasta missään tekemisissä Saulin kanssa. Eikö siis olisi järjetöntä päätellä, että Samuel olisi ollut halukas puhumaan Saulille meedion välityksellä, mikä oli Jumalan tuomitsema järjestely?

On ilmeistä, että asiaan on täytynyt liittyä petos, joka oli niin saastainen, että meediot ja ne, jotka kysyivät heiltä neuvoa, ansaitsivat kuolemantuomion. Saman petoksen täytyy olla kysymyksessä nykyäänkin, milloin kuolleitten kanssa puhumista väitetään tapahtuneen.

Se tosiasia, että monet ihmiset ovat tehneet itsemurhan otaksuttujen tuonpuoleisesta maailmasta tulevien ”äänien” vaikutuksesta, osoittaa näin olevan. He ovat luopuneet kaikkein arvokkaimmasta omaisuudestaan – elämästä – yrittäessään liittyä kuolleisiin omaisiinsa. Toiset ovat alkaneet pelätä sellaisia ääniä, koska sanomat ovat muuttuneet synkiksi ja kertoneet jostakin hirvittävästä onnettomuudesta tai odotettavissa olevasta kuolemasta. Kuinka sellaiset äänet voisivat mitenkään olla peräisin jostakin hyvästä lähteestä? Kuka tai mitä voisi olla noiden äänien takana?

[Kuva s. 74]

Kuka puhui Saulille meedion välityksellä Een-Doorissa?

10. luku

Voisiko kysymyksessä olla mestarillinen petos?

IHMISET ovat vuosisatojen mittaan nähneet outoja tapauksia. Kivet, vesilasit ja muut esineet ovat liitäneet halki ilman ikään kuin näkymättömien käsien ohjaamina. Puhetta, koputuksia ja muita ääniä on kuultu ilman mitään ilmeistä syytä tai aihetta. On ilmaantunut varjomaisia hahmoja, jotka ovat yhtäkkiä hävinneet. Joskus sellaisista tapauksista on ollut niin vahvat todisteet, että niitä tuskin on voitu epäillä.

Monet ihmiset pitävät tämänlaatuisia ilmiöitä todisteena siitä, että kuolema ei lopeta tietoista olemassaoloa. Jotkut uskovat vainajien henkien koettavan jollakin tavalla kiinnittää elävien huomion puoleensa ja puhua heidän kanssaan.

Voidaan kuitenkin kysyä: Jos nämä ovat todella kuolleita omaisia, jotka koettavat asettua yhteyteen elävien kanssa, niin miksi niiden esiintyminen yleensä pelottaa huomioitsijoita? Mitä sellaisten ilmiöiden takana oikein on?

Raamattu osoittaa selvästi, että kuolema lopettaa kaiken tietoisen olemassaolon. (Saarn. 9:5) On siis ilmeistä, että muut voimat aiheuttavat ne ilmiöt, joiden usein uskotaan johtuvan kuolleitten hengistä. Mitä ne voimat voivat sitten olla? Voisivatko ne olla älyllisiä? Jos voivat, niin saattaisivatko ne olla syyllisiä ihmiskunnan mestarilliseen pettämiseen?

Me emme varmastikaan halua tulla petetyiksi. Petoksen uhriksi joutuminen merkitsisi meille menetystä ja voisi jopa saattaa meidät vakavaan vaaraan. Siksi meillä on riittävästi syytä tutkia saatavissa olevia todisteita ja harkita niitä varmistautuaksemme siitä, että emme ole joutuneet mestarillisen petoksen uhreiksi. Meidän pitäisi olla halukkaita siirtymään taaksepäin ihmiskunnan historiassa niin kauas kuin mahdollista saadaksemme tietää totuuden tästä asiasta.

Raamattu tekee tämän meille mahdolliseksi. Se vie meidät taaksepäin siihen aikaan, jolloin ensimmäinen ihmispari tuli olemassaoloon. 1. Mooseksen kirjan kolmannessa luvussa Raamattu kertoo keskustelusta, joka voi kuulostaa monista uskomattomalta nykyään. Se ei kuitenkaan ole tarua. Tuo keskustelu antaa johtolangan, joka auttaa meitä päättelemään, sekaantuuko joku mestarillinen pettäjä ihmisten asioihin.

PETOKSEN ALKU

Eräänä päivänä, kun ensimmäinen nainen Eeva ei ollut miehensä seurassa, hän kuuli äänen. Se näytti ulkonaisesti olevan käärmeen ääni. Tuosta keskustelusta Raamattu kertoo:

”Käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: ’Onko Jumala todellakin sanonut: ”Älkää syökö kaikista paratiisin puista”?’ Niin vaimo vastasi käärmeelle: ’Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa, mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: ”Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi”.’ Niin käärme sanoi vaimolle: ’Ette suinkaan kuole; vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan’. Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä.” – 1. Moos. 3:1–6.

Tämä käärmeen välittämä sanoma oli valhe. Kysymyksessä oli ensimmäinen muistiinmerkitty valhe. Näin ollen sen lähteen täytyi olla valheitten alkuunpanija eli isä. Koska valhe johti kuolemaa tuottaviin seurauksiin, valehtelija oli myös murhaaja. Ilmeisesti tämä valehtelija ei ollut kirjaimellinen käärme, luontokappale, jolle ei ole annettu puhekykyä. Käärmeen takana on kuitenkin täytynyt olla joku, joka käyttäen menetelmää, jota me sanoisimme vatsastapuhumiseksi, sai näyttämään siltä kuin käärme olisi puhunut. Tämän ei pitäisi tuntua kovin oudolta meistä tällä 20. vuosisadalla, jolloin radion tai televisiovastaanottimen kaiuttimessa oleva kartio voidaan panna värähtelemään sellaisella tavalla, että se toistaa ihmisen puhetta. Mutta kuka oli käärmeen takana oleva puhuja?

NÄKYMÄTÖN PETTÄJÄ

Hänet tunnistaa Jeesus Kristus, joka itse oli tullut taivaista ja tiesi, mitä näkymättömässä maailmassa tapahtui. (Joh. 3:13; 8:58) Kun eräät uskonnolliset johtajat yrittivät tappaa Jeesuksen, hän sanoi heille: ”Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.” – Joh. 8:44.

Koska Saatana on valehtelija ja murhaaja, niin hän on ilmeisesti älyllinen luomus. Tämä herättää kysymyksen: miten hän tuli olemassaoloon?

Raamattu paljastaa, että jo ennen maan luomista oli olemassa näkymättömiä henkipersoonia. Job 38:7 sanoo näitä henkipersoonia ”Jumalan pojiksi”, jotka ”riemuitsivat”, kun maata luotiin. ”Jumalan poikina” he olivat saaneet elämänsä häneltä. – Ps. 90:2.

Siksi sen, joka petti Eevan käärmeen välityksellä, on täytynyt olla yksi näistä henkipojista, yksi Jumalan älyllisistä luomuksista. Puhuessaan vastoin Jumalan varoitusta, joka koski hyvän ja pahan tiedon puuta, hän panetteli Luojaansa ja sai Jumalan näyttämään valehtelijalta. Siksi on aivan oikein nimittää häntä ”Panettelijaksi”, koska vastaava kreikkalainen sana diábolos tarkoittaa ’väärinsyyttäjää, väärinesittäjää, panettelijaa’.a Toiminnallaan tuo luomus asettui vastustamaan Jumalaa ja teki siten itsestään Saatanan (hepreaksi satán, kreikaksi satanás), joka tarkoittaa ’vastustajaa’.

Jehova Jumalaa ei voida syyttää siitä, mitä tämä luomus teki. Raamattu sanoo Jumalasta: ”Täydelliset ovat hänen tekonsa, sillä kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Uskollinen Jumala ja ilman vääryyttä, vanhurskas ja vakaa hän on.” (5. Moos. 32:4) Hän loi älylliset poikansa, sekä henkiluomukset että ihmiset, vapaan tahdon omaaviksi. Hän ei pakottanut heitä palvelemaan häntä, vaan halusi heidän tekevän sen halukkaasti, rakkaudesta. Hän antoi heille kyvyn kehittää vielä suurempaa rakkautta häntä, heidän Jumalaansa ja Isäänsä, kohtaan.

Se henkiluomus, joka teki itsestään Jumalan vastustajan ja panettelijan, ei kuitenkaan halunnut tulla täydelliseksi rakkaudessaan Luojaansa kohtaan. Hän salli itsekkään kunnianhimon juurtua sydämeensä. (Vrt. 1. Tim. 3:6.) Tämä heijastui ”Tyyron kuninkaan” toiminnasta, josta esitetään valituslaulu Hesekielin ennustuksessa. Valituslaulussa sanotaan Tyyron kuninkaasta, josta tuli Israelin valtakunnan kavaltaja:

”Sinä olet sopusuhtaisuuden sinetti, täynnä viisautta, täydellinen kauneudessa. Eedenissä, Jumalan puutarhassa, sinä olit. . . . Sinä olit kerubi, laajalti suojaavainen, ja minä asetin sinut pyhälle vuorelle; sinä olit jumal’olento ja käyskentelit säihkyväin kivien keskellä. Nuhteeton sinä olit vaellukseltasi siitä päivästä, jona sinut luotiin, siihen saakka, kunnes sinussa löydettiin vääryys. . . . Sinun sydämesi ylpistyi sinun kauneudestasi, ihanuutesi tähden sinä kadotit viisautesi.” – Hes. 28:12–17.

Petollisen ”Tyyron kuninkaan” tavoin tämä kapinallinen Jumalan henkipoika ajatteli itsestään liian suuria. Ylpeys sai hänet himoitsemaan ihmissuvun hallitsemista, ja hän yritti saavuttaa päämääränsä petoksella. Tähän päivään saakka useimmat ihmiset ovat yhä tuon petoksen uhreja. Kieltäytymällä tekemästä Jumalan tahtoa sellaisena kuin se on esitetty hänen Sanassaan, Raamatussa, he todellisuudessa asettuvat Saatanan puolelle. Niin tehdessään he hyväksyvät saman valheen kuin Eeva, nimittäin sen, että Jumalan tahdon vastaisen toiminnan valitseminen voi tuoda tosi hyötyä.

Koska Jumalan sana tuomitsee kanssakäymisen kuolleitten kanssa, niin ne, jotka koettavat puhua kuolleitten kanssa, asettuvat Saatanan puolelle. Vaikka he voivat luulla puhuvansa kuolleitten kanssa, heistä on tullut petoksen uhreja. Samoin kuin Saatana sai Eevan luulemaan, että käärme puhui, niin hän voi helposti myös saada näyttämään siltä, että kuolleet puhuvat meedioitten välityksellä. Merkitseekö tämä sitä, että Saatana on suoranaisesti vastuussa kaikista niistä oudoista ilmiöistä, joiden sanotaan usein johtuvan kuolleitten hengistä? Vai liittyykö asiaan muitakin?

MUUT NÄKYMÄTTÖMÄT PETTÄJÄT

Raamattu paljastaa, että Saatana ei ole ainoa kapinallinen henkiluomus. Ilm. 12:3, 4, 9 ilmaisee, että on muitakin. Tässä raamatunkohdassa Saatana kuvaillaan vertauskuvallisesti ”suureksi, tulipunaiseksi lohikäärmeeksi”, jolla on ”pyrstö”, joka ”vetää perässään kolmatta osaa taivaan tähdistä” (Um). Saatana kykeni todella käyttämään vaikutusvaltaansa niin kuin pyrstöä saadakseen muita ”tähtiä”, Jumalan henkipoikia, liittymään kanssaan kapinalliseen toimintaan. (Vrt. Job 38:7, missä Jumalan henkipoikia sanotaan ”aamutähdiksi”.) Tämä tapahtui ennen maailmanlaajuista vedenpaisumusta Nooan päivinä. Lukuisat enkelit ”jättivät oman asumuksensa” taivaissa vastoin Jumalan tarkoitusta, aineellistivat ihmisruumiit, elivät aviomiehinä naisten kanssa ja siittivät sekasikiöjälkeläisiä, jotka tunnettiin nimellä nefilim. Tästä kerrotaan:

”Kun ihmiset alkoivat lisääntyä maan päällä ja heille syntyi tyttäriä, huomasivat Jumalan pojat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottivat vaimoikseen kaikki, jotka he parhaiksi katsoivat. . . . Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä [nefilim, Um], ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita.” – 1. Moos. 6:1–4.

Vedenpaisumuksen aikana nämä Jumalan pojat menettivät vaimonsa ja sekasikiöjälkeläisensä. Heidän itsensä täytyi luopua aineellisesta ruumiistaan. Siitä, mitä heille myöhemmin tapahtui, Raamattu kertoo: ”Ei Jumala säästänyt enkeleitä, jotka syntiä tekivät, vaan syöksi heidät syvyyteen [tartarokseen, Um], pimeyden kuiluihin, ja hylkäsi heidät tuomiota varten säilytettäviksi.” (2. Piet. 2:4) Ja Juud. 6:ssa se lisää: ”Hän ne enkelit, jotka eivät säilyttäneet valta-asemaansa, vaan jättivät oman asumuksensa, pani pimeyteen iankaikkisissa kahleissa säilytettäviksi suuren päivän tuomioon.”

Koska näissä raamatunkohdissa kuvaillaan henkiluomuksia, niin on ilmeistä, että ”pimeyden kuilut” ja ”iankaikkiset kahleet” eivät ole kirjaimellisia. Nämä ilmaukset välittävät mieleemme vain kuvan vapauden rajoittamisesta, alennustilasta, joka on eristetty kaikesta jumalallisesta valistuksesta.

Ei ole mitään raamatullista perustetta päätellä, että nämä tottelemattomat enkelit ovat Homeroksen Iliadin tarunomaisen Tartaroksen kaltaisessa paikassa, toisin sanoen alimmassa vankilassa, missä Kronosta ja muita titaanihenkiä sanottiin pidetyn. Apostoli Pietari ei uskonut mihinkään sellaisiin tarunomaisiin jumaliin. Ei ole siis mitään syytä päätellä, että tämän kreikkalaisen sanonnan ’syöksi tartarokseen’ käyttäminen edes vihjaisisi sellaisen tarunomaisen paikan olemassaoloon, mistä Homeros puhui noin yhdeksänsataa vuotta aiemmin. Itse asiassa sanonta ’syöstä tartarokseen’ on kreikankielessä vain yksi ainoa sana, verbi tartaróo. Sitä käytetään myös tarkoittamaan alentamista kaikkein alimpaan asteeseen.

Esimerkiksi suomalainen sana ”alentaa” johtuu sanasta ”ala (alue)”, mutta sen käyttö ei merkitse, että alentamiseen liittyy jokin kirjaimellinen alue jollakin maantieteellisellä seudulla. Samaten sen kreikkalaisen verbin, joka on joissakin käännöksissä käännetty ’syöksemiseksi tartarokseen’, ei tarvitse ymmärtää viittaavan jonkin todellisen paikan olemassaoloon, vaan se viittaa tilaan.

1. Piet. 3:19, 20:ssä puhutaan alennetuista henkiluomuksista ”vankeudessa olevina henkinä, jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia”. Näin Raamattu tekee selväksi, että vedenpaisumuksen jälkeen ne ”enkelit, jotka syntiä tekivät”, joutuivat johonkin sellaiseen tilaan, jossa heidän vapautensa oli rajoitettu. Ei ole mitään raamatullista todistusta siitä, että he kykenivät aineellistumaan ja ryhtymään näkyvään toimintaan maan päällä vedenpaisumuksen jälkeen. Tästä seuraa johdonmukaisesti, että se rajoitus, jonka alaisiksi he joutuivat, teki heille mahdottomaksi pukeutua jälleen liharuumiiseen.

VARO DEMONIEN VAIKUTUSTA

On kuitenkin merkittävää, että näillä tottelemattomilla enkeleillä, jotka tulivat nyt tunnetuiksi demoneina, oli voimakas halu olla läheisessä yhteydessä ihmisten kanssa. He olivat halukkaita luopumaan taivaallisesta asemastaan saadakseen nautinnon elää aviomiehinä naisten kanssa. Raamatulliset todisteet osoittavat, että vaikka heiltä on nyt estetty tällainen fyysinen yhteys, niin heidän halunsa eivät ole muuttuneet. He käyttävät kaikkia heille avoinna olevia mahdollisuuksia päästä kosketukseen ihmisten kanssa ja vieläpä valvoa heitä. Jeesus Kristus viittasi tähän, kun hän kuvakieltä käyttäen sanoi:

”Kun saastainen henki lähtee ihmisestä, kuljeksii se autioita paikkoja ja etsii lepoa, eikä löydä. Silloin se sanoo: ’Minä palaan huoneeseeni, josta lähdin’. Ja kun se tulee, tapaa se huoneen tyhjänä ja lakaistuna ja kaunistettuna. Silloin se menee ja ottaa mukaansa seitsemän muuta henkeä, pahempaa kuin se itse, ja ne tulevat sisään ja asuvat siellä. Ja sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset.” – Matt. 12:43–45.

On sen tähden tärkeää olla varuillaan, ettei antautuisi alttiiksi demonien vaikutukselle. Henkilö voi olla hyvin epävarma itsestään ja tulevaisuudestaan. Hän voi epätoivoisesti haluta saada jonkinlaista varmuutta siitä, että hän menestyisi elämässään. Tai hän voi tuntea jonkinlaista viehätystä okkulttisten tapojen outoja ja pelottavia ilmiöitä kohtaan. Hän voi kuulla jostakusta, jonka kerrotaan voivan ennustaa täsmällisesti tulevaisuutta. Tai hän voi saada tietää, että on käytettävissä erilaisia ennustamistapoja: aakkoslaudat, ESP (aisteista riippumaton havaitseminen), teelehtien kuviot kupissa, öljymuodostelmat veden pinnalla, taikavarvut, heilurit, tähtien ja planeettain asento ja liike (astrologia), koirien ulvonta, lintujen lento, käärmeitten liike, kristallipallosta katsominen ja niin edelleen. Hänen tilanteensa voi näyttää niin epätoivoiselta tai ennustelun viehätys voi olla hänestä niin suuri, että hän voi päättää mennä ennustelijan tai meedion luo tai turvautua johonkin ennustelutapaan. Hän haluaa ehkä kokeilla jotakin ainakin kerran.

Onko se viisasta? Ei missään tapauksessa. Hänen uteliaisuutensa voi saattaa hänet demonien valtaan. Sen sijaan, että sellainen menettely toisi hänelle helpotusta ja lohdutusta, hänen tilanteensa ehkä vain pahentuu. Yliluonnolliset häiriöt voivat riistää häneltä unen ja täyttää jopa päivän tunnit kauhulla. Hän voi alkaa kuulla outoja ääniä, jotka ehdottavat, että hän tappaisi itsensä tai jonkun toisen.

Eikö siis ole viisasta välttää tällaista vaaraa ja karttaa kaikkia ennustelun muotoja? Jehova Jumala ei suhtaudu tähän asiaan kevyesti. Suojellakseen israelilaisia joutumasta pahojen henkien pettämiksi ja vahingoittamiksi hän teki ennustelun harjoittamisesta kuoleman ansaitsevan rikkomuksen sanoen Laissa: ”Jos jossakin miehessä tai naisessa on vainaja- tai tietäjähenki, niin heidät rangaistakoon kuolemalla.” – 3. Moos. 20:27.

Jumalan suhtautuminen meedioihin, noitiin ja ennusteluun ei ole muuttunut. Jumalalta tullut säädös on yhä voimassa kaikkia spiritismin harjoittajia (Um) vastaan. – Ilm. 21:8.

Tee kaikkesi, ettet joutuisi jumalattomien henkiluomusten pettämäksi. Jos satut joskus kuulemaan oudon äänen, joka ehkä antaa ymmärtää kuuluvansa jollekulle kuolleelle ystävällesi tai sukulaisellesi, niin älä kiinnitä siihen huomiota. Huuda avuksesi tosi Jumalan, Jehovan, nimeä, jotta hän auttaisi sinua vastustamaan joutumista demonien vaikutuksen alaisuuteen. Kuten Jumalan oma Poika neuvoi, ano rukouksessasi: ’Vapauta minut paholaisesta.’ (Matt. 6:13, Um) Esineiden suhteen, jotka liittyvät jollakin tavalla ennusteluun, noudata niiden esimerkkiä, jotka omaksuivat tosi palvonnan muinaisessa Efesossa: ”Useat niistä, jotka olivat taikuutta harjoittaneet, kantoivat kirjansa kokoon ja polttivat ne kaikkien nähden.” Niin kalliita kuin nämä kirjat olivatkin, he eivät empineet hävittää niitä. – Apt. 19:19.

Olisiko sinusta tämän esimerkin valossa oikein seurustella tieten tahtoen niiden kanssa, joiden tiedetään harrastavan salatieteitä, ja ottaa vastaan lahjoja heiltä? Eikö niistä voisi tulla välikappaleita, joiden kautta sinä voisit joutua demonien vaikutuksen alaisuuteen?

Se, että me ymmärrämme pahojen henkien olevan usein vastuussa siitä, että ihmiset näkevät tai kuulevat outoja ja pelottavia ilmiöitä – ääniä, koputuksia ja varjomaisia hahmoja, joille ei ole mitään ilmeistä syytä – estää meitä tulemasta petetyiksi. Tämä tieto vapauttaa meidät kuolleitten pelosta ja osallistumasta arvottomiin menoihin heidän hyväkseen. Se estää meitä myös joutumasta pahojen henkien uhreiksi.

Mutta jos me haluamme suojautua kaikilta niiltä petoksen muodoilta, joihin Saatana ja hänen demoninsa ovat syyllistyneet kuolleitten yhteydessä, meidän täytyy uskoa koko Raamattu ja toimia sen mukaan. Näin on, koska se on kokonaan Jumalan henkeytettyä sanaa.

[Alaviitteet]