11. luku

Onko helvetti kuuma?

EIKÖ ole totta, että monet raamatunkäännökset puhuvat ”helvetiksi” kutsutusta paikasta? Monet Pyhän Raamatun käännökset todella käyttävät tuota ilmausta, mutta kyseenalaista on se, onko se, mitä papit ovat opettaneet ”helvetiksi” kutsutusta paikasta, peräisin Pyhästä Raamatusta vai jostakin muusta lähteestä.

Oletko tiennyt, että ei ainoastaan kristikunnan kirkkojen jäsenille vaan myös monille ei-kristityille on opetettu uskoa helvetin piinaan? On paljastavaa lukea eri teoksista, mitä niissä on sanottu helvettiin suljettujen tuskista.

Eräs seitsemänneltä vuosisadalta peräisin oleva ei-kristillinen ”pyhä kirja” sanoo:

”Helvetti! – siellä he palavat, – huono vuode (totisesti maattavaksi)! – Niin, sellainen! – Silloin he saavat maistaa sitä – kiehuvaa nestettä ja nestettä, joka on mustaa, synkkää, hirvittävän kylmää! . . . (He tulevat olemaan) keskellä tulista hornan hehkua ja kiehuvassa vedessä ja mustan savun varjossa: mikään ei (siellä) virkistä tai miellytä.”

Buddhalaisuus, joka sai alkunsa noin kuudennella vuosisadalla eaa., esittää seuraavan kuvauksen yhdestä sen ”helveteistä”, joita se opettaa:

”Eivät liekit eivätkä olentojen tuskat keskeydy täällä hetkeksikään.”

Eräs roomalaiskatolinen katekismus sanoo:

”Heiltä on riistetty kyky nähdä Jumalaa, ja he kärsivät hirvittävää piinaa, varsinkin tulen vuoksi, koko iankaikkisuuden. . . . Erossa olemista autuaaksi tekevästä Jumalan näkemisestä sanotaan menetyksen tuskaksi; piinaa, joka aiheutetaan luotujen välikappaleiden kautta sielulle ja ruumiille sen ylösnousemuksen jälkeen, sanotaan aistien tuskaksi.” – Catechism of Christian Doctrine, julk. 1949.

Myös protestanttisten pappien keskuudessa on paikoin niitä, jotka maalaavat eloisia kielikuvia helvetin kauhuista. Heidän kirkonjäsenensäkin väittävät joskus saaneensa näkyjä sen piinasta. Eräs mies kuvaili näkyään seuraavasti: ’Silmänkantamattomiin oli vain palavaa tulta ja ihmisolentoja. Mikä tuska ja kärsimysten määrä! Jotkut ihmiset kirkuivat, toiset vaikeroivat ja anoivat vettä, vettä! Jotkut repivät hiuksiaan, toiset kiristelivät hampaitaan; muutamat taas purivat omia käsivarsiaan ja käsiään.’

Usein väitetään, että helvetin rangaistuksien uhka panee voimakkaasti ihmiset tekemään sitä, mikä on oikein. Mutta tukevatko historian tosiasiat sitä? Eivätkö helvetin tulen oppiin uskovat ole suorittaneet eräät suurimmista julmuuksista? Eivätkö hirvittävä inkvisitio ja kristikunnan veriset ristiretket ole esimerkkejä tästä?

Siksi ei pitäisi tuntua yllättävältä, että yhä useammat ihmiset eivät todellisuudessa usko helvetin piinan olemassaoloon eivätkä pidä sen rangaistuksia esteenä väärintekemiselle. Vaikka he eivät olekaan todistaneet tätä opetusta vääräksi, he eivät vain yksinkertaisesti ole taipuvaisia uskomaan sellaista, mikä ei heistä tunnu järkevältä eikä todelta. Siitä huolimatta he saattavat olla sellaisen kirkon jäseniä, joka opettaa tätä oppia, ja kannattamalla sitä he ovat osavastuussa helvetintuliopin levittämisestä.

Mitä Raamattu sitten sanoo piinasta kuoleman jälkeen? Jos olet lukenut tämän kirjan aikaisemmat luvut, niin tiedät, että monet yleiset uskomukset kuolleista ovat vääriä. Sinä tiedät, että Raamatun mukaan mikään sielu tai henki ei eroa ruumiista sen kuollessa ja jatka tietoista olemassaoloa. Siksi opille kuolemanjälkeisestä iankaikkisesta piinasta ei ole mitään raamatullista perustetta, sillä kuolemassa ei säily mitään, mitä voitaisiin kirjaimellisesti piinata. Mikä sitten on se paikka, jota monet raamatunkäännökset sanovat ”helvetiksi”?

”ŠEOL”

Katolisessa Douay-käännöksessä esiintyy ensimmäinen maininta ”helvetistä” 1. Moos. 37:35:ssä, missä kerrotaan, mitä patriarkka Jaakob sanoi, kun hän luuli Joosefin kuolleen: ”Minä menen alas poikani luo helvettiin murehtien.” On selvää, että Jaakob ei esittänyt tässä sellaista ajatusta, että hän menisi poikansa luo piinan paikkaan. Tämän jakeen alaviite Douay-käännöksessä (julkaissut Douay Bible House, New York, 1941) ei esitä myöskään sellaista selitystä tälle kohdalle. Siinä sanotaan:

”Helvettiin. Toisin sanoen limbukseen, paikkaan, missä vanhurskasten sielut otettiin vastaan ennen Vapahtajamme kuolemaa . . . [Se] merkitsi epäilemättä levon paikkaa, missä hän uskoi hänen sielunsa olevan.”

Kuitenkaan Raamattu itse ei missään puhu sellaisesta paikasta kuin ”limbus”. Eikä se tue käsitystä erikoisesta paikasta, missä jokin ruumiista selvästi erossa oleva sielu saisi levätä. Erään nykyaikaisen katolisen raamatunkäännöksen (The New American Bible, julk. P. J. Kenedy & Sons, New York, 1970) sanastossa myönnetäänkin: ”Sielun ja ruumiin välillä ei ole mitään vastakkaisuutta tai eroa; ne ovat pelkästään eri tapoja kuvailla yhtä, konkreettista todellisuutta.”

Mikä sitten on se ”helvetti”, johon Jaakob ajatteli menevänsä poikansa luo? Oikea vastaus tähän kysymykseen löytyy, kun saamme tietää, mikä on alkukielisen ”helvettiä” vastaavan sanan oikea merkitys. Tämä sana on š^e’ōl eli translitteroituna ”Šeol”. Tämä sana, joka on käännetty myös ”haudaksi”, ”kuopaksi”, ”kuolleitten olinpaikaksi”, ”syvyydeksi” ja ”tuonelaksi”, esiintyy kuusikymmentäkuusi kertaaa (Uuden maailman käännöksessä) Raamatun heprealaisten kirjoitusten (joita yleisesti sanotaan ”Vanhaksi testamentiksi”) kolmessakymmenessäyhdeksässä kirjassa, mutta kertaakaan se ei esiinny elämän, toiminnan tai piinan yhteydessä. Päinvastoin se yhdistetään usein kuolemaan ja toimettomuuteen. Muutamia esimerkkejä:

”Sillä kuolemassa ei sinua [Jehova] muisteta; kuka ylistää sinua tuonelassa [Šeolissa; haudassa, Kuningas Jaakon käännös (KJ); helvetissä, Douay (Dy)]?” – Ps. 6:6.

”Tee kaikki, mitä voimallasi tehdyksi saat, sillä ei ole tekoa, ei ajatusta, ei tietoa eikä viisautta tuonelassa [Šeolissa; haudassa, KJ, Vanha kirkkoraamattu (Vk); helvetissä, Dy], jonne olet menevä.” – Saarn. 9:10.

”Sillä ei tuonela [Šeol; hauta, KJ; helvetti, Dy, Vk] sinua [Jehova] kiitä, ei kuolema sinua ylistä; eivät hautaan vaipuneet pane sinun totuuteesi toivoansa. Elävät, elävät sinua kiittävät, niinkuin minä tänä päivänä.” – Jes. 38:18, 19.

Šeol on siis ilmeisesti paikka, johon kuolleet menevät. Se ei ole yksityinen hauta vaan yleensä kuolleen ihmiskunnan yhteinen hauta, jossa kaikki tietoinen toiminta päättyy. Tämän myöntää myös Uusi katolinen tietosanakirja olevan Šeolin raamatullinen merkitys, kun se sanoo:

”Raamatussa sillä tarkoitetaan täydellisen toimettomuuden paikkaa, johon ihminen menee kuollessaan, olkoonpa hän vanhurskas tai paha, rikas tai köyhä.” – New Catholic Encyclopedia, 13. osa, s. 170.

Se, että piinaa ei koskaan määrätty rangaistukseksi tottelemattomuudesta, vahvistaa myös sen, ettei tulisen piinan paikkaa ollut olemassa koko Heprealaisten kirjoitusten aikana. Israelin kansan eteen asetettu valinta ei koskenut elämää tai piinaa vaan elämää tai kuolemaa. Mooses sanoi kansalle: ”Minä olen pannut sinun eteesi elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Niin valitse siis elämä, että sinä ja sinun jälkeläisesi eläisitte. Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kuule hänen ääntänsä ja riipu hänessä kiinni.” – 5. Moos. 30:19, 20.

Kun Jumala myöhemmin kehotti uskottomia israelilaisia katumaan, niin sen tarkoitus ei ollut, että he olisivat välttäneet piinan vaan ennenaikaisen kuoleman kokemisen. Profeettansa Hesekielin kautta Jehova julisti: ”Ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että jumalaton kääntyy tieltänsä ja elää. Kääntykää, kääntykää pois pahoilta teiltänne; ja minkätähden te kuolisitte, Israelin heimo!” – Hes. 33:11.

HAADES ON SAMA KUIN ŠEOL

Joku voi kuitenkin kysyä, eikö Jeesuksen Kristuksen tulo maan päälle muuttanut asioita. Ei, Jumala ei muuta persoonallisuuttaan tai vanhurskaita mittapuitaan. Profeettansa Malakian kautta hän julisti: ”Minä, Herra, en muutu.” (Mal. 3:6) Jehova ei ole muuttanut tottelemattomuuden rangaistusta. Hän on pitkämielinen ihmisiä kohtaan, jotta he voisivat välttää, ei piinaa, vaan tuhon. Apostoli Pietari kirjoittikin uskoville tovereilleen: ”Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu [tuhoutuu, Um], vaan että kaikki tulevat parannukseen.” – 2. Piet. 3:9.

Sen tosiasian mukaisesti, että tottelemattomuuden rangaistus on edelleenkin kuolema, paikka, johon Raamatun kreikkalaiset kirjoitukset (joita tavallisesti sanotaan ”Uudeksi testamentiksi”) kuvailevat kuolleitten menevän, ei eroa Heprealaisten kirjoitusten Šeolista. (Room. 6:23) Tämä ilmenee vertailtaessa Heprealaisia kirjoituksia Raamatun kreikkalaisiin kirjoituksiin. Niissä kymmenessä kohdassa, joissa kreikkalainen sana hai’des eli translitteroituna ”Haades” esiintyy, se tarkoittaa pohjimmiltaan samaa kuin heprealainen sana š^e’ōl. (Matt. 11:23; 16:18; Luuk. 10:15; 16:23;b Apt. 2:27, 31; Ilm. 1:18; 6:8; 20:13, 14 [Ellei sinun käyttämässäsi Raamatussa lue näissä kohdissa ”helvetti” tai ”tuonela” eli ”Haades”, huomaat kuitenkin, että niiden asemesta käytetyt sanat eivät pienimmälläkään tavalla vihjaa piinan paikkaan.]) Ajattele seuraavaa esimerkkiä:

Ps. 16:10:stä me luemme: ”Sillä sinä [Jehova] et hylkää minun sieluani tuonelaan [Šeoliin; helvettiin, Vk] etkä anna hurskaasi nähdä kuolemaa.” Eräässä apostoli Pietarin puheessa tällä psalmilla osoitettiin olevan profeetallinen sovellutus. Pietari sanoi: ”Koska [Daavid] nyt oli profeetta ja tiesi, että Jumala oli valalla vannoen hänelle luvannut asettavansa hänen kupeittensa hedelmän hänen valtaistuimelleen, niin hän edeltä nähden puhui Kristuksen ylösnousemuksesta, sanoen, ettei Kristus ollut jäävä hyljätyksi tuonelaan [Haadekseen; helvettiin, Vk] eikä hänen ruumiinsa näkevä katoavaisuutta.” (Apt. 2:30, 31) Huomaa, että kreikkalaista sanaa hai’des käytettiin heprealaisen sanan š^e’ōl asemesta. Tästä nähdään, että Šeol ja Haades ovat samaa merkitseviä ilmauksia.

Ranskalaisen raamattuseuran Nouvelle Version -käännöksen sanastossa todetaan kohdassa ”Kuolleitten olinpaikka”:

”Tämä sanonta on käännetty kreikkalaisesta sanasta Haades, joka vastaa heprealaista sanaa Šeol. Se on paikka, jossa kuolleet ovat kuolemansa ja ylösnousemuksensa välisen ajan (Luuk. 16:23; Apt. 2:27, 31; Ilm. 20:13, 14). Eräät käännökset ovat kääntäneet väärin tämän sanan helvetiksi.”

MISTÄ HELVETINTULIOPPI ON LÄHTÖISIN

On selvää, että Raamatussa olevat viittaukset Šeoliin ja Haadekseen eivät tue tulisen helvetin oppia. Katolinen aikakausjulkaisu Commonweal (15.1.1971) myöntää, että se ei ole kristillinen vaan on jopa ristiriidassa kristillisyyden hengen kanssa, sanoen:

”Monille ihmisille, jotkut filosofit mukaan luettuina, helvetti vastaa ihmisen mielikuvituksen tarvetta – eräänlaista joulupukin vastakohtaa. . . . Kuka vanhurskaiden joukossa ei haluaisi nähdä väärien saavan jokseenkin kohtuullista rangaistusta? Ja ellei tässä elämässä, niin miksei sitten seuraavassa? Sellainen näkemys ei ole kuitenkaan sopusoinnussa Uuden testamentin kanssa, joka kutsuu ihmistä elämään ja rakastamaan.”

Sitten tämä lehti osoittaa tämän opin todennäköisen alkuperän, kun se sanoo:

”Toinen perustekijä, joka on voinut vaikuttaa perinteellisen kristillisen helvettikäsitteen omaksumiseen, voidaan löytää roomalaisesta maailmasta. Samoin kuin luontainen kuolemattomuus oli perustana suurimmalle osalle kreikkalaista filosofiaa, roomalaisten tärkein hyve oli juridinen ajattelu etenkin siihen aikaan, kun kristillisyys alkoi kukoistaa. . . . Näiden kahden ajatustavan – filosofisen Kreikan ja juridisen Rooman – avioliitto on hyvinkin voinut synnyttää taivaan ja helvetin teologisen symmetrian: jos hyvä sielu palkitaan, niin paha sielu rangaistaan. Vahvistaakseen uskoaan siihen, että vääriä rangaistaan oikeuden mukaan, roomalaisten tarvitsi vain ottaa käteensä Vergiliuksen Aeneis ja lukea Elysionin siunatuista ja Tartaroksen kirotuista, joita liekit piirittivät ja rangaistuksen kauhu piti vallassaan.”

Tässä siis myönnetään, että oppi tulisesta helvetistä on Jumalasta vieraantuneiden ihmisten uskomus. Sitä voidaan syystä sanoa ’riivaajien [demonien, Um] opiksi’. (1. Tim. 4:1) Näin on, koska se perustuu siihen valheeseen, että ihminen ei todellisuudessa kuole, ja heijastaa demonien synkkää, hyökkäävää ja julmaa asennetta. (Vrt. Mark. 5:2–13.) Eikö tämä oppi ole tarpeettomasti täyttänyt ihmiset pelolla ja kauhulla? Eikö se ole törkeästi väärinesittänyt Jumalaa? Sanassaan Jehova ilmaisee olevansa rakkauden Jumala. (1. Joh. 4:8) Mutta oppi tulisesta helvetistä panettelee häntä syyttäen häntä väärin pahimmista kuviteltavissa olevista julmuuksista.

Ne, jotka opettavat helvetin tulen oppia, puhuvat sen tähden pilkkaavasti Jumalaa vastaan. Vaikka jotkut papit eivät ehkä tunne Raamatun todistuksia, niin heidän pitäisi tuntea ne. He sanovat puhuvansa Jumalan sanomaa, ja siksi heidän velvollisuutensa on tietää, mitä Raamattu sanoo. He tietävät varmasti aivan hyvin, että se, mitä he sanovat ja tekevät, voi vaikuttaa syvästi niiden elämään, jotka etsivät heiltä opetusta. Sen pitäisi saada heidät huolellisesti varmistautumaan opetuksestaan. Jumalan esittäminen jollakin tavalla väärin voi kääntää ihmisiä pois tosi palvonnasta, mistä aiheutuu heille vahinkoa.

Ei voi olla epäilystäkään siitä, että Jehova Jumala ei katso suopeasti vääriä opettajia. Muinaisen Israelin uskottomille uskonnollisille johtajille hän julisti seuraavan tuomion; ”Minäkin teen teidät halpana pidetyiksi ja alhaisiksi kaiken kansan edessä, koska te ette ole pitäneet minun teitäni.” (Mal. 2:9) Voimme olla varmat siitä, että samanlainen tuomio kohtaa meidän aikamme vääriä uskonnollisia opettajia. Raamattu osoittaa, että heiltä riistetään pian heidän asemansa ja vaikutusvaltansa tämän maailman poliittisten ainesten toimesta. (Ilm. 17:15–18) Parempaa osaa ei ole niilläkään, jotka jatkavat valheita opettavien uskonnollisten järjestöjen kannattamista. Jeesus Kristus sanoi: ”Jos sokea sokeaa taluttaa, niin he molemmat kuoppaan lankeavat.” – Matt. 15:14.

Koska näin on, haluaisitko edelleenkin kannattaa sellaista uskonnollista järjestöä, joka opettaa tulista helvettiä? Miltä sinusta tuntuisi, jos sinun isääsi olisi paneteltu pahansuopaisesti? Pitäisitkö yhä panettelijoita ystävinäsi? Etkö pikemminkin katkaisisi kaikkia suhteita heihin? Eikö meidänkin pitäisi samalla tavalla haluta katkaista kaikki yhteydet niihin, jotka ovat panetelleet taivaallista Isäämme?

Piinan pelko ei ole oikea vaikutin Jumalan palvelemiselle. Hän toivoo, että me palvoisimme häntä rakkaudesta. Sen tulisi vedota sydämeemme. Tietoisuus siitä, että kuolleet eivät ole paikassa, missä tuskan huudot kuuluvat roihuavien liekkien keskeltä, vaan ovat tiedottomina kuolleen ihmiskunnan hiljaisessa ja elottomassa yhteisessä haudassa, voi poistaa esteen rakkautemme osoittamiselta sellaista Jumalaa kohtaan.

[Alaviitteet]

[Kuva s. 88]

Näkymiä buddhalaisten helvettiä esittävistä kuvista

[Kuva s. 89]

Näkymiä katolisen Danten ”infernosta”

12. luku

Rikas mies Haadeksessa

KOSKA Haades on vain kuolleen ihmiskunnan yhteinen hauta, niin miksi Raamattu sanoo, että rikas mies oli vaivoissa Haadeksen tulessa? Osoittaako se, että Haades tai ainakin osa siitä on tulisen piinan eli vaivan paikka?

Helvetin tulen opettajat viittaavat innokkaasti tähän kertomukseen varmana todistuksena siitä, että pahoja todella odottaa helvetin vaiva. Näin tehdessään he kuitenkin unohtavat sellaiset selvät ja toistuvasti esitetyt Raamatun lausunnot kuin: ”Se sielu, joka syntiä tekee – sen on kuoltava.” (Hes. 18:4, 19) Ja: ”Kuolleet eivät tiedä mitään.” (Saarn. 9:5) Nämä lausunnot eivät varmastikaan tue käsitystä, jonka mukaan ”kadotettuja sieluja” vaivataan tulisessa helvetissä.

Raamatun opetus kuolleitten tilasta jättää sen tähden monet kristikunnan papit tukalaan tilanteeseen. Juuri se kirja, johon he väittävät opetustensa perustuvan, Raamattu, on ristiriidassa heidän oppiensa kanssa. Kuitenkin he tietoisesti tai alitajuisesti tuntevat olevansa pakotettuja etsimään Raamatusta jotakin sellaista, millä voisivat todistaa väitteensä, ja näin he sokaisevat itsensä ja toiset näkemästä totuutta. Usein tämä tapahtuu tahallisesti.

Toisaalta vilpittömät totuuden etsijät haluavat tietää, mikä on oikein. He käsittävät, että he vain pettäisivät itsensä, jos he hylkäisivät osia Jumalan sanasta samalla, kun he väittäisivät uskomuksiensa perustuvan muihin Raamatun osiin. He haluavat tietää, mitä Raamattu todella sanoo kuolleitten tilasta. Ja täydentääkseen kuvan he haluavat tietää, mikä merkitys on sillä, mitä on sanottu rikkaasta miehestä, joka oli vaivoissa Haadeksessa, ja miten se sopii yhteen muun Raamatun kanssa.

Jeesus Kristus nimittäin puhui rikkaasta miehestä ja myös Lasarus-nimisestä kerjäläisestä. Luuk. 16:19–31 esittää hänen sanansa, ja ne kuuluvat:

”Oli rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoihin pellavavaatteisiin ja eli joka päivä ilossa loisteliaasti. Mutta eräs köyhä, nimeltä Lasarus, makasi hänen ovensa edessä täynnä paiseita ja halusi ravita itseään niillä muruilla, jotka putosivat rikkaan pöydältä. Ja koiratkin tulivat ja nuolivat hänen paiseitansa. Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan.

”Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa [Haadeksessa, Um], vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan. Ja hän huusi sanoen: ’Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!’ Mutta Aabraham sanoi: ’Poikani, muista, että sinä eläissäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa. Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.’ Hän sanoi: ’Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon – sillä minulla on viisi veljeä – todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan’. Mutta Aabraham sanoi: ’Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä’. Niin hän sanoi: ’Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen’. Mutta Aabraham sanoi hänelle: ’Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös’.”

Huomaa, mitä rikkaasta miehestä sanotaan. Miksi hän oli vaivoissa Haadeksessa? Mitä hän oli tehnyt? Jeesus ei sanonut, että rikas mies vietti huonoa elämää, vai sanoiko? Jeesus sanoi vain, että mies oli rikas, pukeutui hyvin ja vietti ylellisiä juhlia. Ansaitseeko sellainen elämäntapa itsessään rangaistukseksi piinan? Tosin rikkaan miehen asenne Lasarus-kerjäläistä kohtaan merkitsi vakavaa laiminlyöntiä. Rikas mies ei tuntenut sääliä häntä kohtaan. Mutta oliko tämä riittävä peruste niin suuren eron tekemiselle hänen ja Lasaruksen välille?

Ajattele, mitä Jeesus sanoi Lasaruksesta. Onko kertomuksessa mitään, mikä saisi meidät päättelemään, että jos tilanne olisi muuttunut päinvastaiseksi, niin Lasarus olisi ollut myötätuntoinen mies? Luemmeko, että Lasarus oli tunnettu hyvistä teoistaan Jumalan edessä ja että hän sen takia pääsi ”Aabrahamin helmaan”, ts. Jumalan suosion tilaan? Jeesus ei sanonut niin. Hän kuvaili Lasaruksen vain sairaaksi kerjäläiseksi.

Onko siis johdonmukaista päätellä, että kaikki sairaat kerjäläiset saavat kuollessaan Jumalan siunauksen, kun taas kaikki rikkaat miehet menevät tietoisen vaivan paikkaan? Ei suinkaan. Kerjääminen ei itsessään ole mikään todistus Jumalan suosiosta. Päinvastoin Raamatussa on harras pyyntö: ”Älä köyhyyttä, älä rikkautta minulle anna.” (Sananl. 30:8) Ja omasta ajastaan kuningas Daavid kirjoitti: ”En ole nähnyt vanhurskasta hyljättynä enkä hänen lastensa kerjäävän leipää.” – Ps. 37:25.

Jos me käsitämme Jeesuksen sanat kirjaimellisesti, niin meidän pitäisi tehdä muitakin johtopäätöksiä, jotka tekisivät tämän vertauksen hyvin oudoksi. Meidän tulisi mm. päätellä, että ne, jotka iloitsevat taivaan autuudesta, ovat sellaisessa asemassa, että he voivat nähdä ne, jotka kärsivät vaivaa Haadeksessa, ja puhua heidän kanssaan, että sormenpäässä pysyvä vesi ei haihdu Haadeksen tulessa ja että vaikka Haadeksen vaiva on ankara, pelkkä vesipisara toisi helpotusta kärsivälle.

Kuulostavatko nämä kohdat kirjaimellisesti ymmärrettyinä järkeviltä? Vai tuntuuko sinusta sen sijaan, että se, mitä Jeesus puhui, ei ollut tarkoitettu käsitettäväksi kirjaimellisesti? Onko mitään keinoa varmistautua asiasta?

”RIKKAAN MIEHEN” JA ”LASARUKSEN” TUNNISTAMINEN

Tutki tekstiyhteyttä. Kenelle Jeesus puhui? Luuk. 16:14:ssä sanotaan: ”Tämän kaiken kuulivat fariseukset, jotka olivat rahanahneita, ja he ivasivat häntä.”

Koska Jeesus puhui fariseusten kuullen, niin kertoiko hän todellisesta tapahtumasta vai käyttikö hän ainoastaan vertausta? Jeesuksen tavasta opettaa kansanjoukkoja me luemme: ”Ilman vertausta hän ei puhunut heille mitään.” (Matt. 13:34) Näin ollen kertomuksen rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta täytyy olla vertaus.

Tämä vertaus oli ilmeisesti kohdistettu fariseuksille. Luokkana he olivat kuin tuo rikas mies. He rakastivat rahaa samoin kuin vaikutusvaltaa ja imartelevia arvonimiä. Jeesus sanoi heistä: ”Kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etumaisia istuimia synagoogissa, ja tahtovat mielellään, että heitä tervehditään toreilla, ja että ihmiset kutsuvat heitä nimellä ’rabbi’.” – Matt. 23:5–7.

Fariseukset halveksivat toisia, etenkin veronkokoojia, porttoja ja muita, joilla oli sellainen maine, että he olivat syntisiä. (Luuk. 18:11, 12) Kerran, kun käskyläiset, jotka oli lähetetty pidättämään Jeesusta, palasivat takaisin tyhjin toimin, koska hänen opetuksensa oli tehnyt heihin niin suuren vaikutuksen, fariseukset sanoivat: ”Oletteko tekin eksytetyt? Onko kukaan hallitusmiehistä uskonut häneen tai kukaan fariseuksista? Mutta tuo kansa, joka ei lakia tunne, on kirottu.” – Joh. 7:47–49.

Vertauksessa kerjäläinen Lasarus edustaa näin ollen sopivasti niitä nöyriä ihmisiä, joita fariseukset halveksivat mutta jotka katuivat ja joista tuli Jeesuksen Kristuksen seuraajia. Jeesus osoitti, että nuo halveksitut syntiset pääsisivät katumuksensa takia Jumalan suosion asemaan, kun sen sijaan fariseukset ja muut huomattavat uskonnolliset johtajat luokkana menettäisivät sen. Hän sanoi: ”Totisesti minä sanon teille: publikaanit ja portot menevät ennen teitä Jumalan valtakuntaan. Sillä Johannes tuli teidän tykönne vanhurskauden tietä, ja te ette uskoneet häntä, mutta publikaanit ja portot uskoivat häntä; ja vaikka te sen näitte, ette jäljestäpäinkään katuneet, niin että olisitte häntä uskoneet.” – Matt. 21:31, 32.

”RIKKAAN MIEHEN” JA ”LASARUKSEN” KUOLEMA

Mitä sitten ”rikkaan miehen” ja ”Lasaruksen” kuolema merkitsee? Meidän ei tarvitse päätellä sen tarkoittavan kirjaimellista kuolemaa. Raamatussa käytettynä kuolema voi myös edustaa suurta muutosta yksilöitten olosuhteissa. Esimerkiksi: Ihmisten, joiden elämäntapa on Jumalan tahdon vastainen, sanotaan olevan ’kuolleita rikoksiin ja synteihin’. Mutta kun he saavat hyväksytyn aseman Jumalan edessä Jeesuksen Kristuksen opetuslapsina, heidän sanotaan tulleen ”eläviksi”. (Ef. 2:1, 5; Kol. 2:13) Samanaikaisesti sellaiset elävät ihmiset tulevat ”kuolleiksi” synnille. Me luemme: ”Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa.” – Room. 6:11.

Koska tämän Jeesuksen vertauksen ”rikas mies” ja ”Lasarus” ovat kumpikin selvästi vertauskuvallisia, niin johdonmukaisesti heidän kuolemansakin ovat vertauskuvallisia. Mutta missä mielessä he kuolevat?

Avain tämän kysymyksen vastaukseen on siinä, mitä Jeesus sanoi juuri ennen kuin hän alkoi kertoa vertausta: ”Jokainen, joka hylkää vaimonsa ja nai toisen, tekee huorin; ja joka nai miehensä hylkäämän, tekee huorin.” (Luuk. 16:18) Tällä lausunnolla ei ehkä näytä olevan mitään tekemistä vertauksen kanssa. Mutta asia ei ole niin.

Mooseksen lain takia Israelin kansa oli liittosuhteessa Jumalan kanssa, ja siksi siitä voitiin puhua hänen vaimonaan. Esimerkiksi Jer. 3:14:ssä Jumala puhuu kansasta uskottomana vaimona: ”Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset, sanoo Herra, sillä minä olen ottanut teidät omikseni [minusta itsestäni on tullut teidän aviomiesomistajanne, Um].” Kun sitten Jeesus tuli, niin juutalaisille tarjottiin mahdollisuus tulla osaksi hänen ”morsiantaan”. Siksi Johannes Kastaja sanoi opetuslapsilleen: ”Te olette itse minun todistajani, että minä sanoin: en minä ole Kristus, vaan minä olen hänen edellänsä lähetetty. Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee suuresti yljän äänestä. Tämä minun iloni on nyt tullut täydelliseksi. Hänen [Jeesuksen] tulee kasvaa, mutta minun vähetä.” – Joh. 3:28–30.

Tullakseen osaksi Kristuksen ”morsianta” juutalaiset piti vapauttaa tämän lain alaisuudesta, joka teki heistä kuvaannollisesti puhuen Jumalan vaimon. Ilman sellaista vapautusta he eivät voineet päästä vaimon kaltaiseen suhteeseen Kristuksen kanssa, koska se olisi silloin ollut avionrikkoinen suhde. Room. 7:1–6:ssa olevat sanat vahvistavat tämän:

”Vai ettekö tiedä, veljet – minä puhun lain tunteville – että laki vallitsee ihmistä niin kauan kuin hän elää? Niinpä sitoo laki naidun vaimon hänen elossa olevaan mieheensä; mutta jos mies kuolee, on vaimo irti tästä miehen laista. Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle.

”Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle. . . . nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.”

Vaikka Jeesuksen Kristuksen kuolema oli se peruste, jolla juutalaiset voitiin vapauttaa lain alaisuudesta, niin katuvat yksilöt saattoivat jo ennen hänen kuolemaansa päästä suosittuun asemaan Jumalan edessä hänen Poikansa opetuslapsina. Johannes Kastajan ja Jeesuksen Kristuksen sanoma ja työ tekivät juutalaisille mahdolliseksi päästä Jumalan suosioon ja ehdolle taivaalliseen perintöön Kristuksen morsiamen jäseninä. Jeesus itse sanoikin: ”Johannes Kastajan päivistä tähän asti on taivasten valtakunta ollut se päämäärä, jota kohti ihmiset voimakkaasti ponnistelevat, ja ne, jotka voimakkaasti ponnistelevat, tarttuvat siihen.” – Matt. 11:12, Um.

Näin ollen Johannes Kastajan ja Jeesuksen Kristuksen työ ja sanoma alkoivat johtaa täydelliseen muutokseen vertauskuvallisen ”rikkaan miehen” ja ”Lasaruksen” olosuhteissa. Molemmat luokat kuolivat aikaisemmille olosuhteilleen. Katuva ”Lasarus”-luokka pääsi Jumalan suosion tilaan, kun sen sijaan ”rikkaan miehen” luokka joutui Jumalan epäsuosioon, koska se kieltäytyi itsepäisesti katumasta. Yhteen aikaan ”Lasarus”-luokka oli odottanut fariseuksilta ja muilta juutalaisuuden uskonnollisilta johtajilta hengellisiä ”muruja”, mutta Jeesuksen heille antama totuus tyydytti heidän hengelliset tarpeensa. Osoittaen, kuinka jyrkästi Jeesuksen varaama hengellinen ravinto erosi juutalaisuuden uskonnollisten johtajien varaamasta, Raamattu sanoo: ”Kansanjoukot [olivat] hämmästyksissään hänen opetuksestansa, sillä hän opetti heitä niinkuin se, jolla valta on, eikä niinkuin heidän kirjanoppineensa.” (Matt. 7:28, 29) Täydellinen muutos oli todella tapahtunut. Juutalaisuuden uskonnollisilla johtajilla ei osoitettu olevan mitään tarjottavaa ”Lasarus”-luokalle.

Helluntaipäivänä vuonna 33 olosuhteitten muutos saatettiin päätökseen. Siihen aikaan uusi liitto tuli vanhan lakiliiton tilalle. Ne, jotka katuivat ja tunnustivat Jeesuksen, vapautettiin silloin kokonaan vanhan lakiliiton alaisuudesta. He kuolivat sille. Tuona helluntaipäivänä nähtiin myös varma todistus siitä, että Jeesuksen Kristuksen opetuslapset oli korotettu paljon fariseusten ja muiden huomattavien uskonnollisten johtajien yläpuolelle. Eivät juutalaisuuden uskonnolliset johtajat vaan nämä opetuslapset saivat Jumalan hengen, joka teki heidät kykeneviksi puhumaan ”Jumalan suuria tekoja” varsin eri alueilta tulleitten ihmisten omilla kielillä. (Apt. 2:5–11) Mikä hämmästyttävä ilmaus tämä olikaan siitä, että heillä oli Jumalan siunaus ja hyväksymys! ”Lasarus”-luokka oli todella päässyt suosittuun asemaan tulemalla Suuremman Aabrahamin, Jehovan, hengelliseksi siemeneksi. Tätä kuvattiin ”helmalla”. – Vrt. Joh. 1:18.

Sen sijaan katumattomat fariseukset ja muut huomattavat uskonnolliset johtajat olivat kuolleet aikaisemmalle näennäisen suosion asemalleen. He olivat ”Haadeksessa”. Koska he pysyivät katumattomina, heidät eristettiin Jeesuksen uskollisista opetuslapsista, ikään kuin ”suuri juopa” olisi ollut heidän välissään. Se oli Jumalan muuttumattoman, vanhurskaan tuomion ”juopa”. Siitä me luemme Raamatusta: ”Sinun tuomiosi [on] niinkuin suuri syvyys.” – Ps. 36:7.

”RIKKAAN MIEHEN” VAIVAT

”Rikkaan miehen” luokkaa myös vaivattiin. Miten? Jumalan tulisilla tuomiosanomilla, joita Jeesuksen opetuslapset julistivat. – Vrt. Ilm. 14:10.

Ei voi olla epäilystäkään siitä, että Jeesuksen opetuslasten julistama sanoma vaivasi uskonnollisia johtajia. He koettivat epätoivoisesti lopettaa julistamisen. Kun Jeesuksen Kristuksen apostolit puolustautuivat huomattavien uskonnollisten miesten muodostaman juutalaisten korkeimman oikeuden edessä, ”viilsi se heidän [tuomareitten] sydäntänsä, ja he tahtoivat tappaa heidät”. (Apt. 5:33) Myöhemmin opetuslapsi Stefanuksen puolustuspuheella oli samanlainen vaivaava vaikutus tuon tuomioistuimen jäseniin. ”Viilsi se heidän sydäntänsä, ja he kiristelivät hänelle hampaitansa.” – Apt. 7:54.

Nämä uskonnolliset johtajat halusivat, että Jeesuksen opetuslapset olisivat tulleet ’jäähdyttämään heidän kieltänsä’. He halusivat ”Lasarus”-luokan jättävän Jumalan suosion ”helman” ja esittävän sanomansa sellaisella tavalla, että se ei olisi aiheuttanut heille hankaluuksia. He halusivat ”Lasarus”-luokan myös vesittävän Jumalan sanomaa, niin ettei se olisi pannut heidän ’viittä veljeään’, heidän uskonnollisia liittolaisiaan, ”vaivan paikkaan”. He eivät siis halunneet, että ketään heidän tovereistaan olisi vaivattu tuomiosanomilla.

Mutta, kuten Jeesuksen vertaus osoittaa, ei ”rikkaan miehen” luokkaa eikä sen uskonnollisia liittolaisia vapautettu ”Lasarus”-luokan julistaman sanoman piinaavista vaikutuksista. Herran Jeesuksen Kristuksen apostolit kieltäytyivät vesittämästä sanomaa. He kieltäytyivät lopettamasta opettamista Jeesuksen nimen perusteella. Heidän vastauksensa juutalaisten korkeimmalle oikeudelle kuului: ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.” – Apt. 5:29.

Jos ”rikkaan miehen” uskonnolliset liittolaiset halusivat säästyä tältä vaivalta, se oli mahdollista heille. Heillä oli ”Mooses ja profeetat”, ts. heillä oli Mooseksen ja muiden muinaisten profeettojen kirjoittamat henkeytetyt Pyhät kirjoitukset. Nuo henkeytetyt kirjoitukset eivät kertaakaan viitanneet mihinkään kuolemanjälkeiseen kirjaimelliseen vaivan paikkaan, mutta ne sisälsivät kaiken, mikä oli välttämätöntä Jeesuksen tunnistamiseksi luvatuksi Messiaaksi eli Kristukseksi. (5. Moos. 18:15, 18, 19; 1. Piet. 1:10, 11) Jos siis ”rikkaan miehen” luokka ja hänen ’viisi veljeään’ olisivat kuunnelleet ”Moosesta ja profeettoja”, he olisivat ottaneet Jeesuksen vastaan Messiaana. Se olisi saattanut heidät ehdolle Jumalan suosion saamiseen ja suojellut heitä Jumalan tuomiosanoman piinaavilta vaikutuksilta.

KRISTIKUNNAN PITÄISI TIETÄÄ

Kristikunnan pappien ei pitäisi olla tietämättömiä tästä Jeesuksen vertauksen selityksestä. Huomattava protestanttinen raamatunselitysteos The Interpreter’s Bible kiinnittää huomion samankaltaiseen selitykseen. Se viittaa siihen, että monet raamatunselittäjät uskovat Jeesuksen sanojen olevan ”vertauskuvallinen liite, joka edellyttää varhaiskristillisyyden ja ortodoksijuutalaisuuden välistä ristiriitaa. Rikas mies ja hänen veljensä edustavat epäuskoisia juutalaisia. Jeesus joutuu vakuuttamaan, että he ovat itsepäisesti kieltäytyneet katumasta siitä huolimatta, että Raamattu selvästi todisti hänestä, ja ennustamaan, että hänen ylösnousemuksellaan ei ole heihin vaikutusta. On kuviteltavissa, että Luukas ja hänen lukijansa ymmärsivät nämä jakeet suunnilleen tällä tavalla.” Ja Luukkaan 16. luvun alaviitteessä katolilainen Jerusalem Bible myöntää, että kysymyksessä on ”kertomuksen muotoon puettu vertaus, joka ei viittaa mihinkään historialliseen henkilöön”.

Tämän perusteella me voimme aiheellisesti kysyä: Miksi kristikunnan papit eivät ole edes myöntäneet kirkkokansalleen, että kyseessä on vertaus? Miksi ne, jotka tietävät, ettei Raamattu opeta ihmissielun kuolemattomuutta, jatkuvasti soveltavat kirjaimellisesti selvää vertausta? Eikö se ole epärehellistä? Eivätkö he osoita piittaamattomuutta Jumalan sanaa kohtaan ja tahallaan pimitä tosiseikkoja?

Vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta sisältää tärkeitä opetuksia meille nykyään. Kiinnitämmekö me huomiota henkeytettyyn Jumalan sanaan? Haluammeko noudattaa sitä Jeesuksen Kristuksen antautuneina opetuslapsina? Ne, jotka kieltäytyvät tekemästä sitä juutalaisten fariseusten tavoin, eivät tule välttämään heitä vastaan esitetyn Jumalan tuomiosanoman piinaavia vaikutuksia. Hänen uskolliset palvelijansa jatkavat edelleenkin totuuden julistamista paljastaen pelottomasti uskonnolliset erheet.

Mikä on sinun asemasi tässä asiassa? Uskotko, että tällainen paljastaminen olisi lopetettava, ajatellen, että kaikissa uskonnoissa on jotakin hyvää? Vai tunnetko olevasi närkästynyt siksi, että kristikunta on esittänyt Jumalan väärässä valossa opettamalla vääriä oppeja kuolleista? Haluatko nähdä Jumalan nimen puhdistettuna siitä häpeästä, jota väärien oppien opettaminen on sille aiheuttanut? Toivotko, että sydämeltään rehellisten ihmisten vapauttaminen uskonnollisten valheitten kahleista jatkuu ponnistuksia säästämättä? Jos toivot, niin kuolleita ja eläviä koskeva Jumalan tarkoitus on sinusta mitä lohduttavin.

13. luku

Entä Gehennan tuli?

JOKU voi nyt sanoa: ’Myönnettäköön, että Haadesta ei koskaan käytetä Raamatussa tarkoittamaan tulisen vaivan paikkaa. Mutta eikö Raamattu puhu ”helvetin tulesta”?’

On totta, että monet Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten (joita tavallisesti sanotaan ”Uudeksi testamentiksi”) käännökset käyttävät ilmausta ”helvetin tuli tai ”helvetin liekit”. Tässä tapauksessa ”helvetiksi” käännetty kreikkalainen sana on ge’enna (Gehenna). Mutta onko Gehenna tulisen vaivan paikan nimi? On, sanovat monet kristikunnan raamatunselittäjät. Kuitenkin he tietävät hyvin, että sielu ei ole kuolematon. He tietävät myös, että Raamattu osoittaa, että kuolemattomuus annetaan palkkana vain niille, jotka Jumala katsoo arvollisiksi saamaan sen, eikä kirouksena jumalattomille, niin että heitä voitaisiin vaivata iankaikkisesti. – Room. 2:6, 7; 1. Kor. 15:53, 54.

Toiset kristikunnan raamatunselittäjät myöntävät, ettei Gehenna ole iankaikkisen tulisen vaivan paikka. The New Bible Commentary (s. 779) sanoo: ”Gehenna oli kreikkalaistettu muoto Jerusalemissa olevan Hinnominlaakson nimestä, laakson, jossa pidettiin palamassa jatkuvaa tulta kaupungin jätteiden hävittämiseksi. Se on voimakas kuvaus lopullisesta tuhosta.”

Mikä on totuus asiasta? Paras tapa päästä selville siitä on tutkia, mitä Raamattu itse sanoo.

Sana ”Gehenna” esiintyy kaksitoista kertaa Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa. Opetuslapsi Jaakob käyttää sitä kerran, ja se esiintyy yksitoista kertaa Jeesuksen Kristuksen lausunnoissa, jotka liittyvät langettavaan tuomioon. Nämä kohdat kuuluvat:

”Minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: ’Sinä tyhjänpäiväinen’, on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: ’Sinä hullu’ [arvostellen ja tuomiten siten väärin veljensä moraalisesti arvottomaksi], on ansainnut helvetin [Gehennan] tulen.” – Matt. 5:22.

”Älkää peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin [Gehennaan].” – Matt. 10:28.

”Minä osoitan teille, ketä teidän on pelkääminen: peljätkää häntä, jolla on valta tapettuansa syöstä helvettiin [Gehennaan]. Niin, minä sanon teille, häntä te peljätkää.” – Luuk. 12:5.

”Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin [Gehennan] lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette! Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin [Gehennan] tuomiota pakoon?” – Matt. 23:15, 33.

”Jos sinun kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että käsipuolena menet elämään sisälle, kuin että, molemmat kädet tallella, joudut helvettiin [Gehennaan], sammumattomaan tuleen. Ja jos sinun jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että jalkapuolena menet elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat jalat tallella, heitetään helvettiin [Gehennaan]. Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, heitä se pois. Parempi on sinulle, että silmäpuolena menet sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvettiin [Gehennaan], jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu.” – Mark. 9:43–48; ks. myös samankaltaisia kohtia Matt. 5:29, 30:stä; 18:8, 9:stä.

”Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä [Gehennasta; toisin sanoen, kielen sopimaton käyttö on yhtä tuhoisa kuin Gehenna; se voi vaikuttaa niin paljon koko elämänkulkuun, johon ihminen joutuu syntyessään, että se voi johtaa siihen, että kyseinen ihminen ansaitsee Gehennan tuomion].” – Jaak. 3:6.

Pane merkille, että vaikka nämä kohdat yhdistävät tulen ja Gehennan, yksikään niistä ei puhu mistään tietoisesta olemassaolosta, mistään kärsimyksestä kuoleman jälkeen. Sen sijaan, kuten on osoitettu Matt. 10:28:ssa, Jeesus osoitti, että Jumala voi ”tuhota” (Um) paitsi ruumiin myös koko persoonan, sielun, Gehennassa. Entä millainen tuo tuho on luonteeltaan? ”Gehenna”-sanan lähempi tarkastelu auttaa meitä ymmärtämään sitä.

GEHENNA – HINNOMINLAAKSO

Vaikka ”Gehenna” esiintyy Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa, se on johdettu kahdesta heprealaisesta sanasta, gaj ja hinnóm, jotka tarkoittavat Hinnominlaaksoa. Tuo laakso sijaitsi Jerusalemin etelä- ja lounaispuolella. Uskottomien Juudan kuninkaitten Aahaan ja Manassen aikoina Hinnominlaaksossa suoritettiin epäjumalanpalvelukseen liittyviä uskonnollisia menoja, joihin kuului lasten uhraamisen inhottava tapa. (2. Aikak. 28:1, 3; 33:1, 6; Jer. 7:31; 19:2, 6) Myöhemmin hyvä kuningas Joosia teki lopun siellä harjoitetusta epäjumalanpalvonnasta ja teki laakson sopimattomaksi käytettäväksi palvonnassa. – 2. Kun. 23:10.

Perinne kertoo, että Hinnominlaaksosta tuli sen jälkeen kaatopaikka. Ja Raamattu antaa vahvistuksen tälle tiedolle. Esimerkiksi Jer. 31:40 tarkoittaa ilmeisesti Hinnominlaaksoa puhuessaan ”laaksosta, ruumiineen ja tuhkineen”. Siellä oli myös ”Lantaportti” eli ”Tuhkakasojen portti” (Um), joka nähtävästi sijaitsi Hinnominlaakson itäisimmän osan reunalla, siinä, missä se yhtyi Kidroninlaaksoon. – Neh. 3:13, 14.

Se, että Gehenna tulee yhdistää kaupungin kaatopaikan tuhoisiin näkymiin, on täysin sopusoinnussa Jeesuksen Kristuksen sanojen kanssa. Gehennaa tarkoittaen hän sanoi, että ”heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu”. (Mark. 9:48) Ilmeisesti hänen sanansa viittasivat siihen, että kaupungin kaatopaikalla paloi jatkuvasti tuli, jota ehkä tehostettiin lisäämällä siihen rikkiä. Minne tuli ei ylettynyt, siellä lisääntyivät madot ja söivät sen, mitä tuli ei ollut kuluttanut.

On myös huomattava, että kun Jeesus puhui tällä tavalla Gehennasta, hän ei esittänyt ajatusta, joka olisi ollut täysin vieras Raamatun heprealaisille kirjoituksille. Noissa aiemmissa kirjoituksissa esiintyy käytännöllisesti katsoen sanasta sanaan samanlaisia viittauksia siihen, mikä kohtaa jumalattomia.

Jes. 66:24 ennustaa, että Jumalan suosiossa olevat ihmiset ”käyvät ulos katselemaan niiden miesten ruumiita, jotka ovat luopuneet [Jumalasta]; sillä heidän matonsa ei kuole, eikä heidän tulensa sammu, ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle”. On selvää, että tällä ei kuvata tietoista vaivaamista vaan hirvittävää tuhoa. Jäljelle on jäänyt kuolleita ”ruumiita” eikä tietoisia sieluja tai ”ruumiista vapautuneita henkiä”. Tämä raamatunkohta osoittaa, että eivät ihmiset, vaan niissä olevat madot ovat eläviä. ”Kuolemattomasta sielusta” ei mainita tässä mitään.

Jeremian ennustuksessa Hinnominlaakso yhdistetään samalla tavalla uskottomien ihmisten tuhoon. ”Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin tätä paikkaa ei enää sanota Toofetiksi eikä Ben-Hinnomin laaksoksi, vaan ’Murhalaaksoksi’. Ja minä teen tyhjäksi Juudan ja Jerusalemin neuvon tässä paikassa ja annan heidän kaatua miekkaan vihollistensa edessä, annan heidät niiden käsiin, jotka etsivät heidän henkeänsä, ja annan heidän ruumiinsa ruuaksi taivaan linnuille ja maan eläimille.” – Jer. 19:6, 7.

Pane merkille, että Jeremian viittaus Hinnominlaaksoon ei sisällä vihjaustakaan kuolemanjälkeisestä tietoisesta vaivasta. Siinä maalattu kuva esittää vain täydellistä tuhoa, missä haaskalinnut ja petoeläimet syövät kuolleet ”ruumiit”.

TUHON VERTAUSKUVA

Gehenna eli Hinnominlaakso voi siis Raamatun todistuksen mukaisesti sopivasti vertauskuvata tuhoa mutta ei tietoista tulista vaivaa. Joseph E. Kokjohn myöntää tämän katolisessa aikakausjulkaisussa Commonweal sanoen:

”Gehenna, Hinno[mi]nlaakso on ilmeisesti lopullinen rangaistuspaikka. Se oli aikoinaan ollut paikka, jossa uhrattiin ihmisuhreja pakanajumalille mutta josta oli jo raamatullisina aikoina tullut kaupungin kaatopaikka, jätekasa Jerusalemin laitamille. Täällä löyhkä ja savu ja tuli muistuttivat jatkuvasti asukkaita siitä, mitä tapahtuu sille, mikä oli täyttänyt tarkoituksensa – se tuhottiin.”

Gehennan vertauskuvaama tuho on pysyvä, kuten osoitetaan muualla Pyhässä Raamatussa. Kirjoittaessaan Tessalonikan kristityille apostoli Paavali sanoi, että niitä, jotka ahdistavat heitä, ”kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus [tuho, Um] Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta”. – 2. Tess. 1:6–9.

Raamatun todisteet osoittavat siis selvästi, että ne, joiden Jumala ei katso ansaitsevan elämää, kokevat ’iankaikkisen tuhon’ eivätkä iankaikkista vaivaa kirjaimellisessa tulessa. Heitä ei varjella elossa missään. Gehennan tuli on siis vain vertauskuva tuon tuhon täydellisyydestä ja perusteellisuudesta.

On merkille pantavaa, että puhuessaan aikansa uskonnollisille johtajille Jeesus Kristus sanoi: ”Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin [Gehennan] tuomiota pakoon?” (Matt. 23:33) Miksi oli niin? Koska nuo uskonnolliset johtajat olivat ulkokultaisia. He halusivat, että heitä olisi kunnioitettu ja puhuteltu komealta kalskahtavilla arvonimillä, mutta he eivät välittäneet niistä, joita heidän piti auttaa hengellisesti. He rasittivat toisia perinteen säädöksillä, mutta eivät itse välittäneet oikeudesta, armosta ja uskollisuudesta. He olivat vääriä opettajia, jotka asettivat ihmisten perinteet Jumalan sanan arvovallan yläpuolelle. – Matt. 15:3–6; 23:1–32.

Oletko havainnut samanlaisia piirteitä nykyisissä uskonnollisissa johtajissa, etenkin kristikunnassa? Käykö heidän sen paremmin kuin juutalaisuuden uskonnollisten johtajien Jeesuksen maallisen evankeliuminpalveluksen aikana? Ei vähimmässäkään määrin, sillä kristikunnan uskonnolliset johtajat ovat tottelemattomasti vääristelleet Jumalaa ja ”meidän Herramme Jeesuksen evankeliumia”. Niin kauan kuin he siis jatkavat väärien oppien opettamista, on olemassa vaara, että heitä kohtaa ”rangaistukseksi iankaikkinen kadotus [tuho, Um]”.

Gehennaa koskevan totuuden pitäisi sen tähden auttaa meitä ymmärtämään, miten tärkeää on välttää yhteyttä väärään uskontoon. Eivät ainoastaan johtajat, vaan, kuten Jeesus osoitti, kaikki, jotka kannattavat vääriä uskonnollisia opettajia, ovat vaarassa. Puhuihan Jeesus Kristus siitä, että kirjanoppineiden ja fariseusten käännynnäisestä tulee ’helvetin [Gehennan] lapsi, kahta vertaa pahempi kuin he itse ovat’. (Matt. 23:15) Siksi ihmiset, jotka nykyään sokeasti seuraavat väärää uskonnollista opetusta, eivät voi toivoa välttävänsä Jumalan langettavaa tuomiota.

Samalla kun tämä saa meidät ajattelemaan vakavasti omaa asemaamme, se voi olla meille lohduttava vakuutus. Miten niin? Siksi, että me voimme olla varmat, ettei Jehova Jumala jätä vakavaa väärintekoa rankaisematta. Elleivät ihmiset halua mukautua hänen vanhurskaisiin lakeihinsa vaan jatkavat tahallaan pahalla tiellä, hän ei kauan enää salli heidän häiritä vanhurskasten ihmisten rauhaa.

[Kartta s. 111]

(Ks. painettu julkaisu)

KARTTA ENSIMMÄISEN VUOSISADAN JERUSALEMISTA

TEMPPELIALUE

HINNOMIN LAAKSO (GEHENNA)

14. luku

Mitä ’tulijärvessä vaivaaminen’ tarkoittaa

MITEN suhtautuisit, jos nyt kun tiedät, mitä Raamattu sanoo kuolleitten tiedottomasta tilasta, löytäisit raamatunpaikan, joka mainitsee vaivan paikan? Päättelisitkö, että tämän vuoksi voisit olla välittämättä kaikista muista raamatunpaikoista ja pitää kiinni siitä ajatuksesta, että tietoisen olemassaolon jatkuminen kuoleman jälkeen voi sittenkin olla mahdollista? Vai ryhtyisitkö huolellisesti tutkimaan tekstiyhteyttä saadaksesi selville, mitä tuo raamatunkohta voi todella merkitä ja miten se on sopusoinnussa muun Raamatun kanssa?

Syy tähän tarkasteluun on siinä, että Raamattu todella puhuu Ilmestyskirjassa ’tulijärvessä vaivaamisesta’. Ilm. 20:10 sanoo: ”Perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.” – Ks. myös Ilm. 19:20.

Millä tavalla noita ’tulijärveen’ heitettyjä vaivataan? Jo Ilmestyskirjan luonnekin osoittaa, että meidän ei tulisi hätäisesti pitää tätä sanontaa kirjaimellisena. Kirjan alkusanoista luemme: ”Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle, näyttääkseen palvelijoillensa, mitä pian tapahtuman pitää; ja sen hän lähettämänsä enkelin kautta antoi tiedoksi [tunnusmerkein, Um] palvelijalleen Johannekselle.” – Ilm. 1:1.

Kuten näissä sanoissa mainittiin, ilmestys annettiin ”tunnusmerkein”. Entä ’tulijärvi’ ja siellä tapahtuva ’vaivaaminen’? Ovatko ne kirjaimellisia vai ovatko nekin ”tunnusmerkkejä” eli vertauskuvia?

Lisätieto siitä, mitä heitetään tulijärveen Saatanan, ”pedon” ja ”väärän profeetan” lisäksi, luo valoa tähän kysymykseen. Pane merkille Ilm. 20:14, 15:n sanat: ”Kuolema ja Tuonela [Haades, Um] heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.”

Onko nyt mahdollista, että kuolema ja Haades heitettäisiin kirjaimelliseen tulijärveen? Ilmeisesti ei, sillä ne eivät ole esineitä, eläimiä eivätkä ihmisiä. Kuolema on tila. Miten se voitaisiin heittää kirjaimelliseen tulijärveen? Haades puolestaan on ihmiskunnan yhteinen hauta. Millainen järvi voisi nielaista sen?

Sitä paitsi Ilm. 20:14, 15 ei sano järven olevan kirjaimellinen. Sen sijaan me luemme, että ”tulinen järvi” on itse ”toisen kuoleman” tunnusmerkki eli vertauskuva. Sama seikka esitetään Ilm. 21:8:ssa: ”Pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema [tämä tarkoittaa toista kuolemaa, Um].”

Koska tulijärvi on toisen kuoleman vertauskuva, niin kuoleman ja Haadeksen heittäminen siihen on yksinkertaisesti vertauskuvallinen tapa sanoa, että ne tuhotaan iäksi. Tämä on sopusoinnussa sen Raamatun lausunnon kanssa, että ”vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema”. (1. Kor. 15:26) Ja koska Haades, yleensä ihmiskunnan yhteinen hauta, tyhjennetään ”eikä kuolemaa ole enää oleva”, niin se merkitsee sitä, että Haadeksen tehtävä loppuu, se poistuu olemassaolosta. – Ilm. 20:13; 21:4.

KUVAANNOLLINEN VAIVAAMINEN

Mikä on sitten se ”vaiva”, jota pahat ihmiset ja muut, jotka heitetään ”tuliseen järveen”, kokevat? Eiväthän he ilman tietoista olemassaoloa voisi kokea kirjaimellista vaivaa, vai voisivatko? Eikä mikään Pyhässä Raamatussa osoita heillä olevan tietoista olemassaoloa. Miksi siis Raamattu puhuu iankaikkisesta vaivasta ”tulisessa järvessä”?

Koska ”tulinen järvi” on vertauskuvallinen, niin siihen liittyvän vaivankin täytyy olla vertauskuvallista eli kuvaannollista. Tämä voidaan ymmärtää paremmin sen valossa, mitä Raamattu sanoo heitettävän ”tuliseen järveen”. Meidän on huomattava, että ”tulinen järvi” vertauskuvaa ”toista kuolemaa”. Aadamista johtuvaa kuolemaa, ts. kuolemaa, jonka kaikki syntyneet ihmiset perivät Aadamilta ja Eevalta heidän synnintekonsa jälkeen, ei koskaan verrata sellaiseen pelottavaan seikkaan, vaikka kuolema onkin ”synnin palkka”. – Room. 6:23.

Jeesus Kristus vertasi perisynnin vuoksi kuolevien kuolemantilaa uneen. Hän sanoi esimerkiksi Lasaruksesta, joka oli kuolleena osia neljästä päivästä: ”Ystävämme Lasarus nukkuu, mutta minä menen herättämään hänet unesta.” (Joh. 11:11) Myöhemmin Jeesuskin nukkui kuoleman unessa osia kolmesta päivästä. ”Nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.” (1. Kor. 15:20) Kuolema on kuin uni, koska se päättyy heräämiseen.

Mutta niillä, jotka joutuvat kokemaan ”toisen kuoleman”, ei ole ylösnousemustoivon lohtua. Heidän kuolemansa ei ole uni. He eivät koskaan herää toisen kuoleman tuhosta. Koska tämä toivoton tila pitää heitä vallassaan, heitä ’vaivataan iankaikkisesti’ siinä mielessä, että heidät pidätetään iankaikkisesti kaikesta tietoisesta olemassaolosta tai toiminnasta. Vertauksessaan kiittämättömästä, armottomasta orjasta Jeesus osoittaa, että heidän pidätystilansa ”toisessa kuolemassa” on verrattavissa vankilaan sulkemisen kiduttavaan vaivaan. Niistä toimenpiteistä, joihin orjan herra ryhtyi häntä vastaan, Jeesus sanoi: ”Vihoissaan hän luovutti miehen kiduttajien käsiin, kunnes tämä maksaisi koko velkansa.” (Matt. 18:34, Uusi testamentti nykysuomeksi) Suomalaisesta Kirkkoraamatusta ilmenee, keitä nämä kiduttajat ovat: ”Hänen herransa vihastui ja antoi hänet vanginvartijain käsiin, kunnes hän maksaisi kaiken, minkä oli hänelle velkaa.”

Jo se tosiasia, että ”tulinen järvi” on ”toisen kuoleman” vertauskuva, sulkee pois sen mahdollisuuden, että se olisi tietoisen vaivan paikka. Raamattu ei missään edes vihjaa sellaiseen, että kuolleet voisivat kokea tietoista vaivaa, vaan kuolleet ovat menettäneet kaikki aistimukset. Niistä, jotka ovat kuolleina ihmiskunnan yhteisessä haudassa, Raamattu sanoo: ”Siellä lakkaavat jumalattomat raivoamasta, siellä saavat uupuneet levätä; kaikki vangit ovat rauhassa, eivät kuule käskijän ääntä. Yhtäläiset ovat siellä pieni ja suuri, orja on vapaa herrastansa.” – Job 3:17–19.

Samoin kuin kuolema, jonka alaisia ihmiset yleensä ovat jatkuvasti, tekee lopun kaikista aistimuksista ja tunteista, niin tekee myös ”toinen kuolema”. Mutta niiden, joita rangaistaan ”toisella kuolemalla”, ei ole mahdollista saada syntien anteeksiantoa tai lunastusta. He joutuvat olemaan tuossa häpeällisessä tilassa ikuisesti. Heidän muistonsa on kuin lahonnut. – Jes. 66:24; Sananl. 10:7.

Mutta jo ennen kuin pahat heitetään täydelliseen tuhoon, ”toiseen kuolemaan”, he kärsivät vaivaa. Tähän viitataan vertauskuvallisesta Ilm. 14:9–11:ssä: ”Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä, niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä. Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin.” Millä tavalla ”pedon” ja sen ”kuvan” palvojia vaivataan? Ilmestyskirjassa heti sen jälkeen seuraavat sanat antavat johtolangan: ”Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.” – Ilm. 14:12.

Pyhät eivät tarvitsisi mitään kärsivällisyyttä, jos ”pedon” ja sen ”kuvan” palvojat olisi pidätetty kirjaimelliseen vaivan paikkaan. Silloin noilta vääriltä palvojilta olisi riistetty kaikki valta vahingoittaa Jumalan uskollisia palvelijoita. Mutta niin kauan kuin he ovat elossa ja vapaina, he voivat osallistua vihamielisiin, pahoihin tekoihin ”pyhiä” vastaan.

Se seikka, että ”pyhät” mainitaan tässä yhteydessä, osoittaa heidän olevan välikappaleita pahojen vaivaamisessa. Miten se on mahdollista? Siten, että he julistavat sanomaa, joka kiinnittää huomion ”pedon” ja sen ”kuvan” palvojien edessä olevaan iankaikkiseen tuhoon. Tuo sanoma vaivaa noita vääriä palvojia antamatta heille lepoa päivällä tai yöllä. Siksi he yrittävät tehdä kaiken, minkä voivat, vaientaakseen Jumalan palvelijat. Seurauksena olevat vainot vaativat kärsivällisyyttä eli kestävyyttä ”pyhiltä”. Kun lopulta ”pedon” ja sen ”kuvan” palvojat on tuhottu ikään kuin ”tulella ja tulikivellä”, todistus tästä täydellisestä tuhosta nousee kuin savu kaikkina tulevina aikoina.

Tämän tuhon perusteellisuutta voidaan valaista sillä, mikä kohtasi Sodoman ja Gomorran kaupunkeja. Opetuslapsi Juudas kirjoitti: ”Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit . . . ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta.” (Juud. 7) Se tuli, joka tuhosi nuo kaupungit, oli sammunut kauan ennen kuin Juudas kirjoitti kirjeensä. Mutta pysyvä, ”iankaikkinen” todistus tuon tulen tuhoisuudesta pysyi, sillä noita kaupunkeja ei ole sen jälkeen ollut olemassa.

IANKAIKKINEN VAIVA EI OLE SOPUSOINNUSSA JUMALAN PERSOONALLISUUDEN KANSSA

Se, että täydellinen tuho, ei tietoinen vaiva kautta iankaikkisuuden, on niille määrätty rangaistus, jotka itsepäisesti jatkavat kapinoimista, on myös sopusoinnussa sen kanssa, mitä Jumala paljastaa itsestään Sanassaan Raamatussa. Jehova Jumala tuntee myötätuntoa sekä ihmis- että eläinluomuksiaan kohtaan.

Ajattele hetkinen Jumalan lakia työtä tekevästä härästä: ”Älä sido puivan härän suuta.” (5. Moos. 25:4) Tämä laki heijasti Jumalan säälivää huolenpitoa järkeä vailla olevia eläimiä kohtaan. Härkää ei saanut piinata estämällä sitä väkisin tyydyttämästä haluaan syödä sitä viljaa, jota se oli puimassa.

Jumalan huoli ja rakkaus ihmiskuntaa kohtaan on paljon suurempi kuin järjettömiä luontokappaleita kohtaan. Jeesus Kristus muistuttikin opetuslapsilleen: ”Eikö viittä varpusta myydä kahteen ropoon? Eikä Jumala ole yhtäkään niistä unhottanut. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Älkää peljätkö; te olette suurempiarvoiset kuin monta varpusta.” – Luuk. 12:6, 7.

Eikö siis olisi täysin epäjohdonmukaista kenenkään väittää, että Jumala, joka tuntee tällaista myötätuntoa, kirjaimellisesti vaivaisi joitakuita ihmisiä koko iankaikkisuuden? Kuka meistä haluaisi nähdä ketään kidutettavan mitä hirvittävimmällä tavalla edes tuntia? Eikö ole totta, että vain pirulliset ihmiset nauttivat nähdessään toisten kärsivän? Eikö meidän sisäinen rakkauden ja oikeuden tajumme tunne inhoa, kun kuulemme, että joku isä on kiduttanut lapsensa melkein hengiltä tämän tottelemattomuuden takia? Riippumatta siitä, miten paha tuo lapsi on ehkä ollut, meidän on mahdotonta tuntea myötätuntoa sellaista isää kohtaan.

Sen sijaan Jumalan sääliväinen suhtautuminen epätäydelliseen ihmiskuntaan vetoaa meidän moraalitajuumme. Se lämmittää sydäntämme ja vetää meidät lähemmäksi Luojaamme. Ajattelehan tätä: silloinkin kun ihmiset ansaitsevat rangaistuksen, Jumala ei tunne mielihyvää joutuessaan antamaan sen. Profeetta Jeremia huudahtikin uskotonta Jerusalemia kohdanneesta Jumalan tuomiosta: ”Jos hän on murheelliseksi saattanut, hän osoittaa laupeutta suuressa armossansa. Sillä ei hän sydämensä halusta vaivaa eikä murehduta ihmislapsia.” – Valit. 3:32, 33.

Ellei Jehova Jumala sydämensä halusta tuota murhetta ihmisille, jotka ansaitsevat rangaistuksen, miten hän voisi koko iankaikkisuuden katsella hyväksyvästi pahojen tuskaa? Ja vielä: mikä tarkoitus sillä olisi? Pappien epäraamatullisen ”helvetin tuli” -teorian mukaan eivät vaivattavana olevat ihmiset voisi muuttua, vaikka haluaisivatkin, eivätkä he voisi parantaa asemaansa. Jumalan sana osoittaa kuitenkin selvästi, että täydellinen tuho, ei vaiva, on kaikkien niiden rangaistus, jotka itsepäisesti pysyvät pahuudessa.

Ymmärtäessämme, että Jehova on rakkauden ja oikeudenmukaisuuden Jumala, me voimme luottaa varmasti siihen, että hänen tarkoituksensa niiden suhteen, jotka haluavat palvella häntä, on todella suurenmoinen. Tutkikaamme siksi innokkain odotuksin Raamattua oppiaksemme tuntemaan ne rakkaudelliset varaukset, jotka hän on tehnyt vapauttaakseen ihmiskunnan sairauden ja kuoleman orjuudesta.

15. luku

Hallitus joka tulee voittamaan kuoleman, ihmisen vihollisen

JUMALAN alkuperäinen tarkoitus ihmisen suhteen oli, että hän saisi elää ja nauttia elämästä paratiisimaassa. Me voimme luottaa siihen, että tämä tarkoitus toteutuu. Sitä tukee Jumalan luotettava lupaus, jonka mukaan kuolema, ihmisen vihollinen, voitetaan ja tuhotaan. – 1. Kor. 15:26.

Vain 70–80 vuotta kestävään elämään ei sisälly kaikki mahdollinen elämä. Jos se olisi kaikki, mitä Jumalaa rakastavatkin voisivat toivoa, heidän osansa eroaisi varsin vähän niiden osasta, jotka eivät välitä lainkaan Jumalasta tai hänen Sanastaan. Mutta niin ei ole. Raamattu sanoo: ”Jumala ei ole väärämielinen, niin että hän unhottaisi teidän työnne ja rakkautenne, jota olette osoittaneet hänen nimeänsä kohtaan.” – Hepr. 6:10; 11:6.

Mikä on niiden palkka, jotka palvelevat Jehova Jumalaa syvästä rakkaudestaan häntä ja hänen vanhurskaita teitään kohtaan? On olemassa sekä nykyinen että tuleva palkka. Apostoli Paavali kirjoitti: ”Jumalisuudesta on hyötyä kaikkeen, koska sillä on elämän lupaus, sekä nykyisen että tulevaisen.” (1. Tim. 4:8) Jumalan lakien totteleminen johtaa jo nyt tyydytystä tuottavaan ja onnelliseen elämään. ”Tulevaisesta” elämästä taas Room. 6:23 sanoo: ”Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä.”

Nykyisissä olosuhteissa iankaikkinen elämä voi tietenkin tuntua ei-toivottavalta. Mutta Jumala on luvannut iankaikkisen elämän vanhurskaan hallinnon alaisuudessa. Jotta tämä lupaus muuttuisi todellisuudeksi, ihmiset täytyy ensin vapauttaa kuoleman aiheuttajasta. Ja mikä on tuo aiheuttaja? Henkeytetty apostoli Paavali vastaa: ”Kuoleman tuottava pistin on synti.” – 1. Kor. 15:56, Um.

Jo silloin, kun Jehova Jumala julisti tuomion kapinalliselle ihmisparille, Aadamille ja Eevalle, sekä kapinaan yllyttäjälle, hän viittasi siihen tapaan, jolla ihmiset tullaan vapauttamaan synnistä ja kuolemasta. Jumalan sanat osoitettiin suoraan Saatanalle, ”vanhalle käärmeelle”, eikä petoksessa käytetylle järjettömälle käärmeelle: ”Minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän.” Tämä 1. Moos. 3:15:ssä kerrottu tuomio varasi toivon perustuksen Aadamin ja Eevan tuleville jälkeläisille. Se osoitti, että ihmisen vihollinen tultaisiin voittamaan. – Ilm. 12:9.

Tietenkään pelkkä ”vanhan käärmeen”, Saatanan, tappaminen ei riittäisi tekemään tyhjäksi kaikkea sitä vahinkoa, jonka hän aiheutti yllyttämällä ensimmäiset ihmiset kapinaan Jumalaa vastaan. Mutta se, millä tavalla tämä tyhjäksi tekeminen tapahtuisi, jäi salaisuudeksi, kunnes Jumala näki hyväksi paljastaa sen. – 1. Joh. 3:8.

Koko Raamatun avulla me voimme nykyään ratkaista tämän pyhän salaisuuden. 1. Moos. 3:15:n mainitsema ”vaimo” ei voinut olla Eeva. Kapinallisella menettelyllään Eeva asettui ”vanhan käärmeen” puolelle ja teki siten itsensä osaksi hänen ”siemenestään”. Sitä paitsi kukaan Aadamin ja Eevan naispuolinen jälkeläinen ei voinut olla tuo nainen. Miksi ei? Koska ’vaimon siemenellä’ täytyi olla paljon suurempi voima kuin pelkällä ihmisellä murskatakseen ”vanhan käärmeen”, näkymättömän henkipersoonan, Saatanan. Tuottaakseen niin mahtavan ”siemenen” ”vaimon” täytyi olla hengellinen eikä inhimillinen.

Gal. 4:26:ssa tämän ”vaimon” sanotaan olevan ”se Jerusalem, joka ylhäällä on”. Tämä on hyvin merkityksellistä. Miten niin?

Muinainen Jerusalemin kaupunki oli Juudan valtakunnan pääkaupunki. Koska ensimmäinen juudealainen kuningas, Daavid, perusti hallitusistuimensa sinne, Jerusalem tuotti siitä lähtien kuninkaita kansakuntaa varten. Siksi oli aivan luonnollista odottaa, että ”se Jerusalem, joka ylhäällä on”, tuottaisi kuninkaan. Tämä seikka viittasi siihen, että synnin ja kuoleman lopettamisen välikappale olisi taivaallinen hallitus, jolla olisi taivaallinen kuningas.

”Se Jerusalem, joka ylhäällä on”, ei ole kirjaimellinen nainen tai kaupunki. Se on vertauskuvallinen, hengellinen kaupunki. Koska se on hengellinen, sen muodostavat mahtavat henkiluomukset, enkelit. Kun siis yksi näistä henkipersoonista nimitettiin kuninkaaksi, se merkitsi, että ”se Jerusalem, joka ylhäällä on”, oli tuottanut valtakunnan perillisen. Tapahtuiko niin?

KUNINGAS SYNTYY

Juuri niin tapahtui vuonna 29. Siihen aikaan ihminen Jeesus voideltiin Jumalan pyhällä hengellä tulevaksi Kuninkaaksi. Se tapahtui silloin, kun hän tarjoutui Johannes Kastajan kastettavaksi vedessä. Raamattu kertoo, mitä tapahtui: ”Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä. Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: ’Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt’.” – Matt. 3:16, 17.

Muutamaa kuukautta myöhemmin Jeesus alkoi julistaa: ”Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle.” (Matt. 4:17) Valtakunta oli todellakin tullut lähelle sen tulevan Kuninkaan persoonassa.

Vaikka Jeesus syntyi ihmiseksi maan päälle, niin hänellä oli aikaisempikin olemassaolo. Hän itse sanoi: ”Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika.” (Joh. 3:13) Kiinnittäessään huomiota Jeesuksen huomattavaan nöyryyden esimerkkiin henkeytetty apostoli Paavali kirjoitti: ”[Hän] tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi.” (Fil. 2:5–7) Siitä, miten tämä siirtyminen taivaallisesta maalliseen elämään tapahtui, meillä on muistiinmerkitty enkeli Gabrielin keskustelu neitsyt Marian kanssa:

”Enkeli sanoi hänelle: ’Älä pelkää, Maria; sillä sinä olet saanut armon Jumalan edessä. Ja katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus. Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman.’

”Niin Maria sanoi enkelille: ’Kuinka tämä voi tapahtua, kun minä en miehestä mitään tiedä?’ Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: ’Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.’” – Luuk. 1:30–35.

Näin ollen yhden niistä Jumalan pojista, jotka muodostivat ”sen Jerusalemin, joka ylhäällä on”, Jeesuksen, elämä siirrettiin taivaasta neitsyt Marian kohtuun, ja hän syntyi täydellisenä ihmislapsena. Sellainen ihme voi tuntua jonkun mielestä uskomattomalta, mutta se ei ole mitenkään pätevä peruste epäillä tapahtuman todellisuutta. Aivan varmasti Hän, joka teki mahdolliseksi koko ihmisen kehittymisen munasolusta, joka on pienempi kuin tämän virkkeen perässä oleva piste, saattoi henkensä eli toimivan voimansa avulla siirtää elämän taivaasta maan päälle. Ja koska Jeesuksen elämä oli siirretty tällä tavalla, jotta hänestä olisi voinut tulla kuningas Daavidin pysyvä perillinen, niin hän todella syntyi ”siitä Jerusalemista, joka ylhäällä on”.

Kuten 1. Moos. 3:15:ssä olevassa Jumalan ennustuksessa oli edeltä kerrottu, ”vanha käärme” pisti Jeesusta ”kantapäähän”, kun Jeesus naulattiin teloituspaaluun niisanin 14. päivänä vuonna 33. Toisin kuin pään murskaaminen, mistä ei ole mahdollista toipua, tämä ”kantapään” haava oli vain tilapäinen. Kolmantena päivänä Jumala herätti Jeesuksen kuolleista ja antoi hänelle ”katoamattoman elämän voiman”. (Apt. 10:40; Hepr. 7:16) Kuolemattomana henkipersoonana Kuningas Jeesus Kristus on siinä asemassa, että hän voi murskata ”vanhan käärmeen” pään ja tehdä tyhjäksi kaiken hänen aiheuttamansa vahingon.

HALLITSIJATOVERIT

Jeesus Kristus on tuon ”siemen”-yhteisön tärkein osa. Hänen välityksellään Kaikkivaltias Jumala murskaa Saatanan taivaan valtakunnassa olevien Jeesuksen tovereitten jalkojen alle. (Ilm. 20:1–3) Kirjoittaessaan niille, jotka olivat ehdolla hallitusvaltaan, kristitty apostoli Paavali sanoi: ”Rauhan Jumala on pian musertava Saatanan teidän jalkojenne alle.” (Room. 16:20) Keitä ovat nämä hallitsijatoverit?

Raamatun viimeisessä kirjassa, Ilmestyskirjassa, ilmoitetaan heidän määräkseen 144000. Ilmestyskirjan kirjoittaja apostoli Johannes sanoo kuvaillessaan, mitä hän näki näyssä: ”Katso, Karitsa [Jeesus Kristus, joka kuoli kuin uhrikaritsa] seisoi Siionin vuorella, ja hänen kanssaan sata neljäkymmentä neljä tuhatta, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi. . . . Nämä ovat ne, jotka seuraavat Karitsaa, mihin ikinä hän menee. Nämä ovat ostetut ihmisistä [ei ainoastaan yhdestä kansakunnasta, kuten israelilaisista] esikoiseksi Jumalalle ja Karitsalle.” – Ilm. 14:1–4.

On todella sopivaa, että noiden 144000:n kuvataan olevan Karitsan kanssa Siioninvuorella. Muinaisessa Jerusalemin kaupungissa sijaitseva Siioninvuori oli se paikka, mistä Juudan kuninkaat hallitsivat, kuninkaallisen palatsin sijaintipaikka. Siioninvuorelle pystytti myös Daavid teltan pyhää liitonarkkia (-arkkua) varten, missä säilytettiin kahta kivitaulua, joihin oli kaiverrettu kymmenen käskyä. Myöhemmin tuo arkki siirrettiin Daavidin pojan Salomon rakentaman temppelin sisimpään osastoon, vähän matkan päähän Moorianvuorelle. Ajan mittaan sana Siion tuli käsittämään myös Moorian. Näin Siion liittyi huomattavalla tavalla kuninkuuteen samoin kuin pappeuteen. – 2. Sam. 6:12, 17; 1. Kun. 8:1; Jes. 8:18.

Tämä on sopusoinnussa sen tosiasian kanssa, että Jeesus on sekä Kuningas että Pappi, joten hänessä yhtyvät molemmat virat kuten muinaisen Saalemin Melkisedekissä. Siksi Hepr. 6:20 puhuu siitä, että Jeesus on tullut ”ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan, iankaikkisesti”. Kuningas-Papin ominaisuudessa Jeesus hallitsee taivaalliselta Siioninvuorelta.

Hänen hallitsijatoverinsa ovat myös pappeja. Ryhmänä heitä sanotaan ”kuninkaalliseksi papistoksi”. (1. Piet. 2:9) Heidän toiminnastaan Ilm. 5:10 kertoo, että Kristus on ”tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä [kuninkaina maata, Um]”.

HALLINNON TARKOITUS

Kuningas-Papin Jeesuksen Kristuksen ja hänen papillisten hallitsijatovereittensa tärkeä kiinnostuksen kohde on koko ihmiskunnan saattaminen ykseyteen Jehova Jumalan kanssa. Se merkitsee kaikkien synnin ja epätäydellisyyden jälkien poistamista, sillä ainoastaan ne, jotka heijastavat Jumalan kuvaa täydellisesti, voivat seistä oman ansionsa perusteella hänen edessään. Sen, että hallitseva Valtakunta on osa Jumalan hallinnosta tämän toteuttamiseksi, osoittaa Ef. 1:9–12:

”[Jumala teki] meille tiettäväksi sen tahtonsa salaisuuden, että hän, päätöksensä mukaan, jonka hän oli nähnyt hyväksi itsessään tehdä – siitä armotaloudesta [hallinnosta, Um], minkä hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa, – oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä. Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltämäärätyt hänen aivoituksensa mukaan, hänen, joka vaikuttaa kaikki oman tahtonsa päättämän mukaan, että me olisimme hänen kirkkautensa kiitokseksi.”

Koska Jeesus Kristus on synnitön ja täysin sopusoinnussa Jehova Jumalan kanssa, niin kaiken saattaminen ykseyteen hänen kanssaan johtaa ihmiskunnan saattamiseen ykseyteen Jehova Jumalan kanssa. Tämä ilmenee siitä tosiasiasta, että kun tämä Valtakunnan työn piirre on suoritettu loppuun, Raamatun sanojen mukaan Jeesus Kristus ”antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun”. – 1. Kor. 15:24.

Suorittaakseen suunnattoman tehtävänsä ihmiskunnan saattamiseksi täydellisyyteen taivaalliset hallitsijat tulevat käyttämään myös maallisia edustajia, miehiä, jotka ovat silmiinpistävän omistautuneita vanhurskaudelle. (Ps. 45:17; Jes. 32:1, 2) Näiden miesten on täytettävä ne pätevyysvaatimukset, joita Kuningas Jeesus Kristus odottaa niiltä, joille hän uskoo vastuita. Kaksi perusvaatimusta ovat nöyryys ja uhrautuva rakkaus. Jeesus sanoi: ”Te tiedätte, että kansojen ruhtinaat herroina niitä hallitsevat, ja että mahtavat käyttävät valtaansa niitä kohtaan. Näin älköön olko teillä keskenänne, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne, ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon teidän orjanne.” (Matt. 20:25–27) Hän sanoi myös: ”Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut. Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.” – Joh. 15:12, 13.

Etkö tuntisi oloasi turvalliseksi sellaisten Valtakunnan edustajien alaisuudessa, jotka heijastavat sellaista rakkautta ja nöyryyttä ja jotka vilpittömästi välittävät sinusta?

Taivaallisen hallituksen ja Kuninkaan Jeesuksen Kristuksen maallisten edustajien välillä ei tule olemaan mitään viestintävaikeuksia. Menneinä aikoina Jehova Jumala tiedotti sanomia maan päällä oleville palvelijoilleen enkelien ja näkymättömän toimivan voimansa välityksellä. (Dan. 10:12–14; 2. Piet. 1:21) Ovathan ihmisetkin voineet lähettää ja vastaanottaa sanomia kaukaa maata kiertävistä avaruuskapseleista ja avaruusasemista. Jos epätäydelliset ihmiset voivat tehdä sellaista, miksi kenenkään pitäisi ajatella, että se olisi liian vaikeata täydellisille taivaallisille hallitsijoille?

Mutta ennen kuin Jeesuksen Kristuksen ja hänen hallitsijatovereittensa Valtakunnan hallinto voi aloittaa työnsä ihmiskunnan saattamiseksi ykseyteen Jumalan kanssa, kaikki vastustavat voimat täytyy poistaa. Ei ole pienintäkään osoitusta siitä, että ihmiskunnan nykyiset hallitsijat olisivat halukkaat luovuttamaan suvereenisuutensa Jeesukselle Kristukselle ja hänen hallitsijatovereilleen. He pilkkaavat sitä ajatusta, että taivaallinen hallitus ottaa maan asiat kokonaan valvontaansa. Siksi heidät täytyy pakottaa tunnustamaan Jumalan valtakunnan valta, joka on hänen Kristuksensa käsissä. Tämä tapahtuu heidän hallitsijan asemansa ja henkensäkin hinnalla, kuten Raamattu kertoo meille: ”Niiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti ja jonka valtaa ei toiselle kansalle anneta. Se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti.” – Dan. 2:44.

Raivattuaan pois kaiken vastustuksen Valtakunnan hallinto ryhtyy vapauttamaan ihmisiä sairaudesta ja kuolemasta. Miten se tapahtuu?