”Sinun sanasi on totuus”
’Jehovan ajatukset ovat meidän ajatuksiamme korkeammat’
EI OLE epätavallista, että ihmiset katselevat ja tuomitsevat toisia omien ajatustensa ja tekojensa valossa. Itselleen henkilökohtaisesti sopivien mittapuiden perusteella monet ovat yrittäneet langettaa tuomioita jopa Jumalan tekojen oikeudellisuudesta. Juuri niin uskottomat israelilaiset tekivät menneinä aikoina.
Kaikkeuden korkein Suvereeni Jehova Jumala ei kuitenkaan sallinut noiden israelilaisten kuvitella jatkuvasti, että ’hän ehdottomasti tulisi heidän kaltaisekseen’ ja alkaisi katsella asioita heidän tavallaan. Hän ’nuhteli heitä ja pani asiat järjestykseen heidän silmiensä edessä’. (Ps. 50:21, Um) Miten? Jehova Jumala julisti kahdeksannella vuosisadalla eaa. profeettansa Jesajan välityksellä: ”Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni. . . . Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.” – Jes. 55:8, 9.
Nuo sanat kiinnittivät huomion siihen, että luopio-Israelin näkemys Jehovan menettelyistä ihmiskunnan suhteen oli väärä. Millä tavalla? Muun muassa siten, että israelilaiset eivät käsittäneet, että se tila, jossa henkilö oli Jehovan epäsuotuisan tuomion täytäntöönpanon aikaan, ratkaisisi, säästettäisiinkö vai tuhottaisiinko hänet. Ihmisen entisiä pahoja tekoja ei käytettäisi häntä vastaan, jos hän oli todella katunut ja mukautti elämäänsä Jumalan teihin. Toisaalta henkilön vanhurskaita tekoja ei sovellettaisi hänen hyväkseen, jos hänen havaittaisiin Jumalan epäsuotuisan tuomion toimeenpanon aikaan kulkevan Jumalan teitä vastaan.
Sen tähden Jehova vetosi uskottomiin israelilaisiin kehottaen heitä hylkäämään omat itsekkäät tiensä ja elämään sopusoinnussa Hänen teittensä kanssa, kun hän sanoi: ”Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on. Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.” – Jes. 55:6, 7.
Kun kristillinen seurakunta perustettiin ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla, Jehova Jumala alkoi palvelijoidensa välityksellä kehottaa kaikkien kansojen ihmisiä hylkäämään väärät tiensä. Niille, jotka olivat kokoontuneet muinaisen Ateenan Areiopagille Kreikkaan, apostoli Paavali sanoi: ”Koska me siis olemme Jumalan sukua, emme saa luulla, että jumaluus on samankaltainen kuin kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema. Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus [kaduttava, Um].” (Apt. 17:29, 30) Katumus käsittää sydämestä lähtevän murheen sen vuoksi, että on kulkenut omia teitään eikä Jumalan teitä.
Samoin kuin ihmiset muinaisessa Israelissa ja ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla monet ihmiset eivät tietysti nykyäänkään halua tunnustaa, että Jumalan tiet ovat heidän teitään korkeammat. He toimivat mieluummin omien mittapuittensa mukaan.
On ihmisiä, jotka pitävät oikeutenaan turvautua epärehellisyyteen elääkseen ”mukavaa” elämää. He saattavat tehdä laadultaan huonoa työtä, käyttää heikkoja raaka-aineita ja kuitenkin velottaa hyvistä aineista, varastaa työnantajaltaan tai yrittää muulla tavoin saada sellaista, mikä ei heille kuulu. Heidän asenteensa on: ’Meidän täytyy huolehtia itsestämme niin hyvin kuin voimme. Jumala ei elätä meitä.’ Niinpä heillä ei ole mitään halua noudattaa Raamatun käskyä: ”Joka on varastanut, älköön enää varastako, vaan tehköön ennemmin työtä ja toimittakoon käsillään sitä, mikä hyvää on.” – Ef. 4:28.
Mutta onko useimpien ihmisten epärehellinen tie parempi kuin Jumalan tie? Ehdottomasti ei. Epärehellisyys ei rakenna luottamusta ja uskoa lähimmäisiin. Ihmisistä tulee sen sijaan äärimmäisen varovaisia, koska he pelkäävät, että joku hyötyy heidän kustannuksellaan. Ne, joita on petkutettu, tulevat pettyneiksi ja usein katkeriksi ja vihaisiksi. Huono työ ja heikot raaka-aineet ovat myös aiheuttaneet vahingoittumisia ja jopa kuolemantapauksia.
Epärehellisyydestä ei koidu mitään hyvää. Henkilö, joka ajattelee voittavansa jotakin epärehellisyydellään, menettää samanaikaisesti toisten epärehellisyyden tähden. Hänkin maksaa tavaroista ja palveluksista korkeamman hinnan siksi, että työntekijät varastavat. Epärehellisyys aikaansaa siten noidankehän. Mitä useammat ihmiset hankkivat hyötyä toisten kustannuksella, sitä enemmän turhaumat, pettymykset, väkivalta, loukkaantumiset ja kuolemantapaukset lisääntyvät.
Sukupuolimoraali on toinen alue, jolla monet uskovat voivansa noudattaa omia teitään. Heistä tuntuu, että Raamatun tuomio homoseksuaalisuutta, aviorikosta, haureutta ja irstasta käytöstä vastaan loukkaa heidän oikeuttaan nauttia elämästä. – 1. Kor. 6:9, 10; Gal. 5:19–21.
Mutta eikö olekin totta, että löyhä moraali on tuottanut vain huonoa hedelmää? Kuka on koskaan parantanut aviosuhdettaan ja perhe-elämäänsä löyhällä moraalilla? Erossa asuminen, avioero ja särkyneet kodit ovat usein sukupuolisen moraalittomuuden tuote. Inhottavat sukupuolitaudit leviävät nykyään kuin rutto. Raiskaukset lisääntyvät. Mustasukkaiset rakastajat ovat turvautuneet ruumiilliseen väkivaltaan, joka on saattanut päättyä murhaan. On ei-toivottuja raskauksia, aviottomia lapsia sekä ”laillisia” ja laittomia abortteja. Fyysisten vaurioiden lisäksi monet, jotka harjoittavat sukupuolista moraalittomuutta, aiheuttavat itselleen henkistä ja tunneperäistä vahinkoa. Haureudesta tai aviorikoksesta syntyneet lapset joutuvat usein kasvamaan vailla tosi rakkautta ja kiintymystä.
Kihlaparit, jotka eivät säilytä itsehillintäänsä suhteessaan ennen avioliittoa, havaitsevat yhä uudelleen, että heidän ohi kiitävät nautinnon hetkensä synnyttävät myöhemmin vaikeuksia. Haureus tai haureutta hipova irstas käytös eivät luo heidän avioliitolleen lujaa perustusta. Se jäytää heidän keskinäistä kunnioitustaan ja murentaa siten onnellisen kodin perustuksia.
Näin ollen voidaan havaita, että henkilö, joka noudattaa Jumalan teitä eikä omiaan, varjeltuu vahingoittumiselta. Näin on, koska Luojan asettamat lait on laadittu turvaamaan ihmisen onnellisuus ja hyvinvointi. Raamatun sisältämät käskyt eivät ole Jumalan hyödyksi. Se, että jotkut ihmiset päättävät antaa Jumalan teitten ohjata itseään, ei mitenkään vahvista Jumalan asemaa kaikkeuden Suvereenina. Toisaalta hänen asemansa ei myöskään muutu, kun ihmiset ovat välittämättä hänen teistään omaksi vahingokseen. Sellainen ihmisten laiminlyönti tekee Jumalan vanhurskauden vain entistä huomattavammaksi ja todistaa, että Jumalan tiet ovat korkeammat kuin epätäydellisten synnintekijöiden tiet.
Kaikkien, jotka noudattavat omia itsekkäitä teitään, mutta jotka haluaisivat itselleen koituvan hyvää, tulisi katua ja hylätä menettelynsä ja pyrkiä ohjaamaan elämäänsä Jumalan teiden mukaan. Jos me elämme nyt sopusoinnussa Jumalan teiden kanssa, saamme nauttia parantuneista suhteista lähimmäisiin sekä terveellisestä ja onnellisesta perhe-elämästä. Säilytämme myös puhtaan omantunnon Jumalan ja ihmisten edessä. Ja edessämme on loistoisa odote iankaikkisesta elämästä vanhurskaassa uudessa järjestyksessä, jossa kaikki älylliset luomukset elävät sopusoinnussa Jumalan ylevien teitten kanssa.