Hyvän uutisen esittäminen käyttäen tehokkaasti päättynyttä tilausta koskevia uusintakäyntilipukkeita
1 Me haluamme sydämestämme auttaa ihmisiä oppimaan totuuden ja tulemaan Jeesuksen opetuslapsiksi. Niinpä käytämme paljon aikaa palvelukseen etsien ihmisiä, jotka ovat ”asetetut ehdolle ikuiseen elämään”. (Apt. 13:48) Päättyneen tilauksen lipuke on hyvä apukeino sellaisten ihmisten löytämiseksi ja auttamiseksi. Miksi on niin?
2 Koska päättyneen tilauksen lipuke voi johdattaa sinut jonkun sellaisen luo, joka on saanut säännöllisesti julkaisuja. Ne kiinnostavat henkilöitä, jotka voivat olla taipuvaisia tulemaan tosi kristityiksi. Mutta kuinka sinä käytät sellaista lipuketta, jos saat sen raamatuntutkistelunvalvojalta?
3 Entinen tilaaja on yksinkertaisesti saattanut unohtaa uudistaa tilauksen. Mutta on myös mahdollista, että kiinnostus on voinut jonkin verran laimentua tai elämän huolet ovat työntäneet sen sivuun. Mutta yhtenä askeleena henkilön tekemiseksi opetuslapseksi on, että meidän tulisi yrittää sytyttää uudelleen tai lisätä hänen kiinnostustaan hyvää uutista kohtaan.
4 Tällaisia käyntejä tehdessään monet ovat havainneet hyväksi sanoa heti jotakin tähän tapaan: ”Toimin Herätkää!- (tai Vartiotorni-) lehden edustajana; aika ajoin teemme lyhyitä käyntejä sellaisten luo, jotka ovat saaneet näitä hyviä julkaisuja ja iloinneet niistä.” Siten puhuteltava voi tietää, ettei käyntisi ole epätavallinen ja ettet ole siellä pelkästään uudistamassa tilausta.
5 Miten voit itsesi esittelemisen jälkeen herättää kiinnostusta hyvään uutiseen? On hyvä pitää mielessä jossakin ajankohtaisessa lehdessä ollut kiinnostava aihe. Voit ottaa esiin tuon aiheen ja kenties liittää siihen sopivan raamatunkohdan. Tässä on esimerkki joulukuun 1. päivän Vartiotornin erikoisnumerosta: Voisit mainita, että vaikka ihmiset ovat aikojen kuluessa pitäneet kunniakkaana olla monenlaisten jalojen asioitten palveluksessa, niin Matteuksen 4:10 osoittaa, mikä palvelus ylittää kunniassa ja arvossa minkä tahansa muun palveluksen, johon voimme osallistua. Voisit seuraavaksi mainita, että joulukuun 1. päivän erikoisnumero käsittelee tätä asiaa; tuot sen ovenavaajalle, jottei hän jäisi sitä ilman, koska hänen tilauksensa on päättynyt. Tarjoudu antamaan ilmaista apua, jotta henkilö saisi tietoa, joka voi johtaa ikuiseen elämään, ja selitä, että uudistaisit mielelläsi tilauksen.
6 Siitä riippuen, onko puhuteltavalla aikaa ja kiinnostusta ja miten keskustelu on sujunut, voit ehkä näyttää lyhyesti raamatuntutkistelujärjestelyn käyttäen yhtä uutta kirjasta.
7 Sitä, kuinka hyödyllisiä päättyneitten tilausten lipukkeet voivat opetuslasten tekemisessä olla, korostaa erään tienraivaajan kokemus. Hän suunnitteli päivän viimeisellä käynnillä ottaa yhteyttä erääseen entiseen tilaajaan noin klo 13. Mitä tapahtui? Kuuntele: ”Tuo käynti kesti klo 15:een saakka. Tapaamamme nainen ei ainoastaan uudistanut Herätkää!-lehden tilaustaan vaan myös tilasi lehden 18 muulle henkilölle – perheenjäsenille ja ystäville.” Ja tämä veli ajattelee voivansa seuraavalla käynnillään aloittaa raamatuntutkistelun.
8 Niin, päättyneitten tilausten lipukkeet ovat arvokkaana apuna kiinnostuneitten löytämiseksi ja opetuslasten tekemiseksi. Jos sinulla on päättyneitten tilausten lipukkeita kenttälaukussasi, niin käytä niitä opetuslasten tekemisen työssäsi.