-
Hyvän uutisen esittäminen käyttäen kesäkuun tarjoustaValtakunnan Palvelus 1975 | Toukokuu
-
-
Hyvän uutisen esittäminen käyttäen kesäkuun tarjousta
1 Uusi kirja Nykyinen elämämme – siinäkö kaikki? on nyt ensi kertaa käytettävissämme kenttäpalveluksessa, ja meillä on suuri ilo tarjota tätä kirjaa kesäkuussa 2 markan korvauksesta. Jo kirjan sisällysluettelon silmäileminen tekee meidät vakuuttuneiksi siitä, että se on erinomainen väline käytettäväksi alueellamme. Kirjan käsittelemät aiheet kiinnostavat useimpia ihmisiä.
2 Millaista esitystä voisimme käyttää kesäkuussa? Yksi tapa olisi kiinnittää huomiota Raamatun arvoon, ja esiteltyäsi itsesi voisit sanoa: ”Elämä on hyvin kallisarvoinen meille, eikö olekin? Me haluamme elää vieläpä silloinkin, kun meillä on vaikeuksia. Ja eikö olekin totta, että mitä enemmän tietoa me hankimme elämästä ja elämän pulmien voittamisesta, sitä onnellisempia olemme? Paras neuvonantaja sen suhteen, miten voimme ratkaista elämän ongelmia, on Jumala. Me löydämme hänen sanansa Raamatusta. Mutta oletteko tietoinen siitä, että Jumalan sanan mukaan oikealaatuinen tieto ei auta meitä vain nyt, vaan jopa johtaa ikuiseen elämään? Pankaa merkille, mitä Jeesus sanoi Joh. 17:3:ssa. [Lue.] Matt. 4:4:ssä Jeesus myös valaisi tarvetta asettaa hengellinen tieto aineellisten tarpeiden edelle. [Lue] Meidän tarkoituksemme on kannustaa jokaista hankkimaan tietoa, joka johtaa ikuiseen elämään. Se on löydettävissä Jumalan sanasta. Tämä juuri ilmestynyt kirja Nykyinen elämämme – siinäkö kaikki? auttaisi teitä merkittävällä tavalla monien sellaisten kysymysten ymmärtämisessä Raamatustanne, joita epäilemättä olette joskus pohtinut. Korvaus siitä on vain 2 markkaa.”
3 Ehkä haluaisit valottaa tämän uuden kirjan arvoa toisella tavalla. Sitä on helppo esittää ja se sisältää hyvin vaihtelevia aiheita. Tässä on yksi esitys, jota voisit kokeilla esiteltyäsi itsesi ovenavaajalle: ”Oletteko milloinkaan toivonut hyvää terveyttä, jopa pysyvää täydellistä terveyttä? [Anna puhuteltavalle mahdollisuus vastata.] Jos meillä olisi täydellinen terveys, elämä voisi olla paljon miellyttävämpää. Tiedättekö, että Raamatussa, Ilm. 21:1–4:ssä, Jumala lupaa meille, että on tulossa aika, jolloin sairaudet ja vieläpä kuolemakin tulevat häviämään pois? [Esitä lyhyesti ajatuksia jakeista 1–3 ja johdata Ilm. 21:4:ään, joka voidaan lukea, jos mahdollista.] Juuri tätä ihmiset ovat rukoilleet pyytäessään, että Jumalan valtakunta tulisi ja hänen tahtonsa tapahtuisi maan päällä. Uskon että haluaisitte saada enemmän tietoa tästä ihmeellisestä lupauksesta. Tässä uudessa Raamatun tutkimisen apuvälineessä [näytä kirjaa] on kokonainen luku, jonka aiheena on ’Maa jossa ei ole sairautta eikä kuolemaa’. Olen varma, että saatte siitä paljon iloa. Saatte sen kahden markan korvauksesta.”
4 Saatat tietystikin keksiä muita menestyksellisiä tapoja esittää kirjaa kesäkuussa, ja voit vapaasti käyttää mitä tahansa esitystä, jonka ajattelet olevan sopiva alueellasi. Raamatun tutkimisesta enemmän kiinnostuneille voidaan tarjota sellaisiakin apuvälineitä kuin ”Varmistautukaa kaikesta; pitäkää kiinni siitä, mikä on oivallista” tai kirjaa ”Koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä ja hyödyllinen”.
-
-
PiirikonventitValtakunnan Palvelus 1975 | Toukokuu
-
-
Piirikonventit
1 Suunnitteletko olevasi mukana piirikonventissa tänä vuonna? Seura lähettää majoitusanomuksia ja anomuksia vapaaehtoista palvelusta varten seurakunnille. Teidän tulisi täyttää ne ja lähettää ne siihen konventtiin, missä tulette olemaan, EI Seuralle. Osoitteet ovat majoitusanomuksen takana.
2 Jotta kaikille tulisi olemaan riittävästi istuimia, suosittelemme voimakkaasti, että Tampereen konventtiin menisivät ainoastaan ne, jotka asuvat tuota konventtia varten määrätyllä alueella. Helsingissä tulee olemaan runsaasti tilaa, mutta Tampereen konventtipaikka tulee ahtaaksi, jos Helsinkiin määrätyt ystävät menevät myös Tampereelle. Joten jos mahdollista, olkaa siinä konventissa, mihin kierroksenne on määrätty.
3 Seurakunnille lähetetään myös tietoja matkoista ja majoituksesta ruotsinkielisessä konventissa Maarianhaminassa. Jos olet suunnitellut matkaa tähän konventtiin, pyydä esivalvojalta tietoja yksityiskohdista tai kirjoita Seuralle.
-
-
Teokraattisia uutisiaValtakunnan Palvelus 1975 | Toukokuu
-
-
Teokraattisia uutisia
◆ Alavuden 30 julistajan seurakunta sai valtakunnansalinsa rakennustyöt päätökseen, ja vihkiäisissä 12.4. oli läsnä 142.
◆ Monissa maissa on rakennettu viime vuosien kuluessa lukuisia konventtisaleja kierroskonventteja varten. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on nyt 18 tällaista konventtisalia ja yksi on rakenteilla. Kussakin salissa on keskimäärin noin 1500 istuinta, joissakin niitä on yli 2000. Useimmissa on tilaa, jota voidaan käyttää, jos kuulijoita on enemmän, ja nämä lisäävät yhteenlaskettua paikkalukua tuntuvasti. Joissakin on erillinen ruokailutila ja valtakunnansali.
-
-
KysymyspalstaValtakunnan Palvelus 1975 | Toukokuu
-
-
Kysymyspalsta
● Onko suositeltavaa antaa vasta kokouksissakäynnin aloittaneille uusille tilaisuus esittää ajatuksia kokouksissamme, vaikka heidän elämänsä ei ole sopusoinnussa Raamatun periaatteiden kanssa?
Kun ihmiset osoittavat kiinnostusta totuuteen, olemme halukkaita kutsumaan heitä kokouksiimme tietoisina siitä, että he saavat niistä monin tavoin hyötyä. Oltuaan läsnä vain yhdessä kokouksessa joku on kuulemansa ja havaitsemansa perusteella tullut vakuuttuneeksi siitä, että ’Jumala on meidän kanssamme’. Me emme tee kysymyksiä heidän yksityiselämästään ennen sellaisen kutsun esittämistä.
Meidän ei myöskään ole tarpeellista tehdä sellaisia kysymyksiä, ennen kuin sallimme heidän esittää ajatuksia. Osallistuminen on osa kasvatusjärjestelyistämme, joten jos joku uusi nostaa kätensä, meidän ei tarvitse jättää sitä huomioon ottamatta. Hän epäilemättä hyötyisi osallistumisesta ja hänen osallistumisensa olisi ehkäpä rohkaisuksi toisillekin. – Hepr. 10:24, 25.
Entä sitten ne vasta yhteyteemme tulleet, jotka ovat tupakoitsijoita tai joilla on jonkinlainen moraaliton tausta? Edellä mainittu varmaan soveltuu heihinkin, niin kauan kuin he käyttäytyvät moitteettomasti ja kunnioitusta herättävällä tavalla. Ajatusten esittäminen ei tee heistä seurakunnan jäseniä. He ovat uusia tulokkaita ja oppimassa. Hyvin todennäköisesti he tekevät parannuksia elämässään, kuten toisetkin menneisyydessä, puhdistaen elämänsä ja edistyen kohti antautumista ja kastetta. Me emme voi odottaa, että he olisivat täysin vapaita kaikista vääristä menettelyistä, kun he ovat ensi kertoja kokouksissa.
Vanhinten ja erityisesti kokousta johtavan tulisi kuitenkin olla valpas sellaisten tunnetusti huonon maineen omaavien henkilöiden suhteen, jotka saattavat yrittää hiipiä seurakuntaan aiheuttamaan vahinkoa, kuten Juudas varoitti. Yleisesti voidaan kuitenkin sanoa, että kastamatonta vastakiinnostunutta voidaan pyytää esittämään ajatuksia, mikäli hän nostaa kätensä.
-
-
Maaliskuun palvelusraporttiValtakunnan Palvelus 1975 | Toukokuu
-
-
Maaliskuun palvelusraportti
Keskimäärin
Jul. tunt. uk. rt. leht.
Er.–tienr 153 144,3 60,9 4,9 132,0
Tienr. 538 97,5 34,2 2,3 85,0
Tilap. tienr. 360 79,2 23,5 1,0 86,7
S.–jul. 11947 9,0 5,0 0,3 12,1
Yht. jul. 12998
Vasta-antautuneita kastettu: 81
SUOMEN TAVOITE V. 1975 13670 JULISTAJAA
-