”Olkaa miehuulliset”
1 Kun puhumme ihmisille heidän kodeissaan tai muissa tilanteissa, talon isäntä sanoo usein, että hänen vaimonsa huolehtii perheessä uskonnosta. Näyttää aivan ilmeiseltä, että suurin osa nykyään kirkossa käyvistä on naisia. Mutta Jehovan todistajien keskuudessa miehellä on tärkeä osa, koska Raamattu määrää hänelle vastuun perheensä ja seurakunnan hengellisistä eduista huolehtimisesta. – 1. Kor. 16:13.
2 Niinpä kun mies on kiinnostunut perheensä hengellisestä hyvinvoinnista ja ottaa johdon uskonnollisessa toiminnassa, muut kiinnittävät usein siihen huomiota. Me iloitsemme nähdessämme miesten tulevan mukaan raamatuntutkisteluihin ja kokouksiin ja sitten edistyvän kasteeseen ja suurempaan kypsyyteen. On todella miellyttävää, että he ovat keskuudessamme, ja me odotamme toiveikkaasti heidän edistyvän niin pitkälle, että he voivat auttaa hengellisen huolenpidon antamisessa seurakunnassa oleville lampaan kaltaisille.
3 Seurakunnan vanhimmilla on raskas vastuu. He eivät huolehdi ainoastaan itsestään ja perheestään, vaan heidän täytyy olla kiinnostuneita toisten hengellisistä tarpeista. Usein he ponnistelevat iltamyöhään käsitellessään toisten ongelmia ja pyrkiessään antamaan niihin raamatullisia neuvoja. Vanhinten täytyy tietää, mistä kohdasta Raamatusta löytää oikeita ohjeita ja miten käsitellä ongelmia rakkaudellisella ja huomaavaisella tavalla. Kaikki seurakuntalaiset arvostavat syvästi näitä veljiä.
4 Veljillä on omasta perheestään huolehtimisessa suuri ja tärkeä tehtävä. Joskus se voi näyttää olevan epäkiitollinen tehtävä, varsinkin, kun lapset näyttävät suhtautuvan kielteisesti velvollisuuksiinsa kokouksissa käymisen ja hyvän kristillisen omantunnon kehittämisen suhteen. Mieleemme muistuu erään isän tapaus, joka oli jonkin aikaa antanut lapsilleen melkein täydellisen vapauden tulemisiin ja menemisiin vaatimatta heitä rakentamaan hengellistä persoonallisuutta. Sitten koitti päivä, jolloin hän näki, että on tehtävä jotakin. Kuten hänen kaksi teini-ikäistä lastaan sanoi, ”hän ryhtyi päättäväisiin toimiin” ja vaati heitä tutkimaan vakavasti Raamattua. Ensiksi ei ollut helppoa, mutta sitten hänen lapsensa kertoivat: ”Hänen luja, rakkaudellinen äänensävynsä osoitti meille, että hän oli vakavissaan raamatullisen tiedon suhteen.” Nämä lapset edistyivät tiedossa ja sanoivat: ”Me antauduimme Jehovalle, meidät kastettiin ja pian sen jälkeen lähdimme tienraivaajiksi. Yhdeksän vuotta on kulunut siitä, emmekä ole kertaakaan pahoitelleet sitä, että isämme ’ryhtyi päättäväisiin toimiin’ meitä kohtaan.” Voitko kuvitella, kuinka kiitollinen tuon isän täytyy olla nähdessään, miten Raamatun periaatteitten soveltaminen tuottaa palkan ja rakentaa lapsissa arvostusta.
5 On erinomaista nähdä, että monet nuoret veljet edistyvät hyvin hengellisesti, ja jotkut tavoittelevat suurempia vastuita. Jotkut suorittavat hyödyllistä palvelusta seurakunnassa, ja toiset ovat saaneet nimityksiä avustaviksi palvelijoiksi ja vanhimmiksi. Kaikki kuitenkin pyrkivät työskentelemään veljiensä ja perheensä jäsenten etujen hyväksi. Sen sijaan että nämä veljemme olisivat samanlaisia kuin useimmat miehet nykyään ja jättäisivät uskonnon naisille, he ovat suureksi avuksi ”uskolliselle ja ymmärtäväiselle orja” -luokalle huolehtiessaan heille uskotuista Herran eduista. Siunatkoon Jehova jatkuvasti heitä ja kasvattakoon hän heidän rivejään vielä jäljellä olevana aikana, jotta me kaikki voisimme hyötyä heidän rakkauden työstään.