Vartiotornin VERKKOKIRJASTO
Vartiotornin
VERKKOKIRJASTO
Suomi
  • RAAMATTU
  • JULKAISUT
  • KOKOUKSET
  • Miksi olisi syytä uskoa?
    Herätkää! 1980 | 22. helmikuuta
    • tapauksissa seiniä on sortunut.

      Kun otetaan huomioon kylän raunioitunut tila, sanoisitko olevan epätodennäköistä, että joku olisi suunnitellut ja rakentanut nuo talot? Vai olisitko sen sijaan vaistomaisesti yhtä mieltä seuraavan Raamatun lausunnon kanssa: ”Jokainen huone on tietenkin jonkun rakentama” – niin, sellainenkin huone, joka nykyään on raunioina? (Hepr. 3:4) Vaikka nuo talot ovat huonossa kunnossa, me tiedämme jonkun rakentaneen ne. Me tiedämme senkin, ettei niiden nykyinen kunto ole välttämättä rakentajan syytä. On olemassa keinoja, joilla talojen rappeutuminen voidaan estää. Mutta omistajat hylkäsivät ne. Siksi ne ovat nykyään raunioina.

      Ihmiskunnan tila on samanlainen. Raamattu kertoo meille, että ihmisen Tekijä loi hänet täydelliseksi. Hän sai vastuulleen maan alistamisen valtaansa ja sen täyttämisen lapsillaan. (1. Moos. 1:28) Hänen onnistumisensa tässä riippuisi siitä, noudattaisiko hän Tekijänsä ohjeita. Jos hän olisi noudattanut näitä ohjeita, ei olisi ollut ”kaaosta”, eikä alistetussa maassa olisi menetetty ihmishenkiä luonnononnettomuuksien tai kulkutautien vuoksi. Kuitenkin ihminen hylkäsi Luojansa antaman ohjauksen; niinpä ihmisten ”talo” on nykyään kiistämättä huonossa kunnossa.

      Jumala antoi ihmiskunnalle vapaan tahdon oman menettelytapansa valitsemiseksi. Jumala ei pakota ihmisiä olemaan tottelevaisia. Siitä huolimatta Hän on kautta ihmisen huonon hallinnon monien vuosisatojen etsinyt niitä, jotka haluavat käyttää vapaata tahtoaan palvellakseen häntä. Raamattu selittää, että ne, jotka kieltäytyvät tunnustamasta Jumalan oikeutta oman luomakuntansa hallitsemiseen, tullaan pian hävittämään. He menettävät elämänsä, koska he hylkäävät elämän Lähteen. Mutta niillä, jotka arvostusta osoittaen mukauttavat elämänsä Jumalan vaatimuksiin, on ilo nähdä maa muutettuna maailmanlaajuiseksi paratiisiksi Jumalan taivaallisen hallituksen alaisuudessa. He tulevat nauttimaan kaikista niistä siunauksista, jotka ihmisen epätäydellisyys ja huono hallinto ovat riistäneet heiltä. – Ilm. 21:3–5.

      Siksi on erittäin tärkeää, että jokainen oppii nyt tuntemaan Jumalan. On valaisevaa tietää, miten joitakuita on autettu siinä.

  • Miten joitakuita on autettu uskomaan
    Herätkää! 1980 | 22. helmikuuta
    • Miten joitakuita on autettu uskomaan

      MITEN joku, joka ei usko Jumalan olemassaoloon, voi oppia tuntemaan hänet? Monet, jotka nykyään uskovat, huomasivat, että kaikkein ensimmäiseksi heidän oli selvitettävä eräs pulma. Mikä se on?

      Muuan henkilö, joka aiemmin kuului erääseen idän uskontoon, myönsi: ”Kenties yksi voimakkaista syistä [sellaisesta vakaumuksesta kiinni pitämiseen, ettei Luojaa ole] on se, että tämä uskonto kannustaa viettämään huoletonta elämää, olemaan tyytyväinen.”

      Vastaavasti länsimaalainen kirjailija John Cogley toteaa: ”(Ainakin ei-marxilainen) uudenaikaisuus panee valtavan painon henkilökohtaiselle vapaudelle – ajattelussa, politiikassa, seksuaaliseen käyttäytymiseen liittyvissä asioissa ja ennen kaikkea suurten elämänkysymysten pohdiskelussa.”

      Tällainen vapaus – ja edellä mainittu huolettomuus – voi olla juovuttavaa. Niistä luopuminen ja korkeamman vallan tunnustaminen vaatii sellaista nöyryyttä ja ennakkoluulottomuutta, jota jokaisella ei ole.

      Vapaus mistä?

      Vapaus voi tietenkin olla haluttavaa. Mutta vapaus voi olla myös vahingollista. Kun lapselle annetaan liian paljon vapautta, se voi johtaa siihen, että hän leikkii vilkasliikenteisellä kadulla tai panee kätensä kuumalle liedelle. Se, että meillä on täysi vapaus tehdä kaikki omat ratkaisumme ilman ulkopuolista apua, voi aiheuttaa kaikenlaisia ongelmia, jos ratkaisut ovat vääriä.

      Kun omaksumme totuuden Jumalan olemassaolosta, me emme menetä mitään. On totta, että ihmisen vapauteen tulee jonkin verran rajoituksia – mutta vain sellaisilla tavoilla, jotka auttavat meitä, jottemme vahingoita itseämme ja toisia. Ne jotka todella uskovat Jumalaan, ovat halunneet kohdata sellaisten rajoitusten tarpeellisuuden. Jumalaa koskevien totuuksien omaksuminen on myös antanut heille vapauden: vapauden siitä, etteivät toisia hyväkseen käyttävät ihmiset petä heitä omalla filosofiallaan, ja toivottomuudesta sen vuoksi, ettei tunne elämän tarkoitusta. On aivan niin kuin Jeesus kerran sanoi: ”Totuus vapauttaa teidät.” – Joh. 8:32; Kol. 2:8.

      Apua Jumalan olemassaolon tajuamiseksi

      Länsimaissa useimmat tietävät, mitä tarkoitetaan sanalla ”Korkein Olento”, vaikka monet väittävätkin, etteivät he usko häneen. Idässä tämä ongelma on vaikeampi. Monet eivät käsitä koko ilmausta. Eräs aiemmin ei-kristittynä ollut sanoi entisistä kiihkouskovaisista tovereistaan: ”Useimmat heistä eivät osaa kuvitella Korkeimman Olennon olemassaoloa.”

      Kuitenkin ensi askel kummankin kaltaisten ihmisten auttamiseksi Jumalan tuntemukseen on usein ollut se, että heidän huomionsa on kiinnitetty luomakuntaan ja siihen syyhyn, jonka mukaan täytyy olla alkuperäinen Tekijä, alkuperäinen Suunnittelija. Eräs kristitty, joka on palvellut pitkään Japanissa, selitti: ”Me käytämme kuvauksia. Kellon, kameran ja jonkin muun sellaisen valmistaminen vaatii älykästä ihmistä, mutta tällaiset esineet ovat elottomia. Katsokaa kukkaa, lintua tai ihmisruumista. Kuka suunnitteli ne?” Näin todistelemalla hän koettaa muodostaa itämaisen ihmisen mieleen käsityksen Jumalan olemassaolosta.

      Heitä autetaan Jumalan tuntemukseen

      Edistyminen sen tajuamisesta, että on olemassa jokin luova voima, siihen, että oppii tuntemaan Jumalan rakkaudellisena, taivaallisena Isänä, merkitsee melkoista askelta. Ilmeisesti Einsteinkaan ei voinut hyväksyä sitä, että se luova henki, jonka hän näki maailmankaikkeuden takana, olisi todellisuudessa persoona, jota ihmiskunta voisi lähestyä. Hän sanoi kerran: ”Käsitys persoonallisesta Jumalasta aiheuttaa nykyään eniten ristiriitoja uskonnollisen ja tieteellisen alueen välille.”

      Miten ihmiset, jotka nykyään uskovat, ovat tutustuneet Jumalaan persoonana? Tässä heidän oli luotettava Jumalaan itseensä. Jossakin suuressa maassa useimmat kansalaisista voivat tietää, että heidän valtionpäämiehensä on olemassa. Hän vaikuttaa heidän elämäänsä joka päivä. Silti hän päästää luokseen ainoastaan ne joista tulee hänen ystäviään. Samoin me voimme oppia luomakunnasta Jumalan kiistattoman olemassaolon, ja hän vaikuttaa meidän elämäämme joka päivä siten, että me nautimme ruoasta, ilmasta, auringonvalosta, sateesta ja muusta sellaisesta hänen lahjoinaan. Siitä huolimatta me emme koskaan voisi oppia tuntemaan häntä, jollei hän olisi tehnyt itseään meille helposti lähestyttäväksi.

      Onneksi hän on tehnyt sen. Miten? Esimerkiksi Raamatun avulla. Tuohon kirjaan hän on merkityttänyt muistiin sen, miten hän on ollut tekemisissä ihmiskunnan kanssa vuosien varrella. Hän on paljastanut ominaisuuksiaan ja jopa antanut nimen, jolla me voimme puhutella häntä. Tuo nimi on ”Jehova”. (Ps. 83:19, UM) Näin ollen niiden, jotka ovat todella tulleet tuntemaan Jumalan, on täytynyt ensiksi kehittää arvostusta tätä hämmästyttävää kirjaa kohtaan.

      Useimmat tajuavat, että Raamattu on jotenkin erilainen. Se on käännetty paljon useammille kielille kuin mikään muu kirja. Se on kaikkien aikojen paras menekkiteos. Se on säilynyt läpi vuosisatojen, vaikka sitä on yritetty päättäväisesti hävittää. Se menee kauemmaksi historiaan kuin mikään muu kirja. Monet eivät kuitenkaan hyväksy sitä Raamatun omaa väitettä, että se on henkeytetty. Mutta Raamattu sanoo selvästi: ”Koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä.” (2. Tim. 3:16) Voidaanko tämä väite osoittaa todeksi? Kyllä voidaan, ja ihmiset, jotka eivät yhteen aikaan uskoneet, mutta jotka nyt ovat oppineet tuntemaan Jehovan, halusivat varata tarvittavan ajan todisteiden henkilökohtaiseen tutkimiseen. Mitä he havaitsivat?

      He näkivät Raamatussa olevan satoja ennustuksia, jotka ovat käyneet toteen. He tajusivat, ettei kukaan ihminen olisi voinut tietää ihmisten asioita näin yksityiskohtaisesti satoja, jopa tuhansia vuosia etukäteen. Raamattu itse osoittaa, että kyky ennustaa oikein on yksi jumaluuden todistus. (Jes. 46:9–11) Eräs Jumalan muinaisista palvelijoista sanoi Raamatun ennustuksista, jotka olivat toteutuneet hänen aikaansa mennessä: ”Ei ainoakaan kaikista niistä teitä koskevista lupauksista, jotka Herra, teidän Jumalanne, on antanut, ole jäänyt täyttämättä; kaikki ovat toteutuneet teille, ei ainoakaan niistä ole jäänyt täyttämättä.” (Joos. 23:14) Ne, jotka ovat vakuuttuneita tästä, ovat myös havainneet, ettei ennustuksia täyttynyt ainoastaan menneisyydessä. Meidän omana aikanamme toteutuu lisäennustuksia. Sitä mukaa kuin he ovat tutkineet tosiasioita, heidän on ollut pakko myöntää, että Raamatun täytyy olla Jumalan henkeytetty sana. – Ks. Matt., 24; Mark., 13; Luuk., 21; 2. Tim. 3:1–5.

      Raamatussa olevat neuvot ja ohjeet ovat tehneet heihin yhtä suuren vaikutuksen. Vähitellen he tajusivat niiden todistavan sellaisesta älystä, joka on paljon korkeampaa kuin pelkkä kansanviisaus. He näkivät edessään jostakusta sellaisesta lähtöisin olevaa tietoa ja ymmärrystä, joka on tarkkaillut ihmiskuntaa tuhansia vuosia ja tietää, mikä on meille parasta. He huomasivat Raamatun aviopareille ja nuorille, rikkaille ja köyhille antamat neuvot jatkuvan ihmettelyn aiheeksi niistä heijastuvan tarkkanäköisyyden ja niiden käytännöllisyyden vuoksi. (Ks. esimerkiksi Kol. 3:5–8, 18–25; 1. Tim. 6:9–11, 17–19; Matt. 6:24–34; Sananl. 7:1–27.) Kun he alkoivat henkilökohtaisesti soveltaa näitä neuvoja, he kokivat Psalmin 119:2:n paikkansapitävyyden: ”Autuaat ne, jotka ottavat vaarin hänen [Jumalan] todistuksistaan, jotka etsivät häntä kaikesta sydämestänsä.

      Muita tapoja joilla voidaan oppia tuntemaan Jumala

      Joitakin vuosia sitten Japanissa eräs mies sattui matkustamaan junassa useita perättäisiä päiviä kristittyjen ryhmän kanssa, joka osallistui erääseen Jehovan todistajien konventtiin. Heidän käytöksensä teki häneen niin suuren vaikutuksen, että hän otti selkoa heistä. Kauan sitten apostoli Paavali käski kaikkia kristittyjä ’tulemaan Jumalan jäljittelijöiksi’. (Ef. 5:1) Samoin kuin lapsista tulee usein vanhempiensa heijastajia, samoin tosi kristitytkin koettavat heijastaa taivaallista Isäänsä elämässään ja käytöksessään. Tällaisista pyrkimyksistä koitunut hedelmä vaikutti tässä mainittuun japanilaiseen mieheen niin paljon, että hän sen avulla oppi tuntemaan Jehovan. Hänkin on nykyään yksi Jehovan todistajista.

      Samoin kun eräältä toisesta itäisestä maasta kotoisin olevalta naiselta kysyttiin, mitkä seikat auttoivat häntä pääsemään Jumalan tuntemukseen, hän mainitsi muiden muassa seuraavaa: ”Sellaisten hallitsevien lakien ja periaatteiden tuntemus, jotka pystyvät yhdistämään kaikenlaisia ihmisiä huolimatta rotueroavuuksista sen mukaan kuin Jehovan todistajien esimerkki sen osoittaa.” Ja: ”Tarkkailemalla Jehovan todistajien persoonallisuutta.” Luoja siis paljastaa itsensä etsiville ihmisille palvojiensa käytöksessä ja toiminnassa.

      Edellä mainittu nainen viittasi myös toiseen ajatuksia herättävään seikkaan, joka johti hänet Luojan tuntemukseen. Hän sanoi: ”Omaksi hämmästyksekseni monet persoonallisuuden piirteistäni ovat muuttuneet!” Miten se oli mahdollista? Apostoli Paavali sanoi, että meidän pitäisikin odottaa sellaista tapahtuvan. Hän sanoi kristityille: ’Uudistukaa mieleenne vaikuttavassa voimassa. Pukekaa yllenne uusi persoonallisuus, joka luotiin Jumalan tahdon mukaan tosi vanhurskaudessa ja uskollisuudessa.’ (Ef. 4:23, 24) Rehelliset ihmiset koettavat voittaa huonot taipumukset, jotka he huomaavat itsessään. Se on vaikeaa. Mutta niillä, jotka palvovat Luojaa, on ’heidän mieleensä vaikuttava voima’, joka auttaa heitä siinä. Jumalan oma pyhä henki vahvistaa sitä. Tämän ”voiman” vahvistamina jotkut ovat parantuneet huumeiden orjuudesta, seksuaalisesta poikkeavuudesta, rikollisista taipumuksista ja niin edelleen. Heistä on tullut rakkaudellisia, iloisia, rauhallisia, pitkämielisiä, huomaavaisia, hyviä, uskollisia, lempeitä ja itsensä hillitseviä. (Gal. 5:22, 23) Se on ollut heille voimakas vahvistus Jumalan olemassaolosta ja siitä, että hän haluaa auttaa heitä.

      Rukous on toinen keino, jonka avulla he ovat oppineet tuntemaan Jumalan. Apostoli Johannes sanoi: ”Mitä pyydämmekin hänen tahtonsa mukaan, hän kuulee meitä.” (1. Joh. 5:14) Jumala ei tietenkään vastaa kaikkien rukouksiin. ”Jumalattomista on Herra kaukana, mutta vanhurskasten rukouksen hän kuulee”, sanotaan Sananlaskujen 15:29:ssa. Mutta ne, jotka palvelevat Jumalaa uskollisesti, rukoilevat, ja heidän rukouksiinsa vastataan. On vaikea olla uskomatta sellaiseen, jolle sinä puhut alinomaa ja joka vastaa sinulle eri tavoin.

      Jehova on olemassa

      Jehova Jumala on siis olemassa. Siitä ei ole mitään epäilystä. Ja hän haluaa luomustensa tuntevan hänet. Hän on paljastanut itsensä luomistöittensä ja Raamatun välityksellä sekä sillä tavalla, jolla hänen henkensä toimii hänen järjestössään ja yksityisissä ihmisissä.

      Mikset lähestyisi häntä taivaallisena Isänäsi ja nauttisi siitä vapaudesta, joka tulee totuuden tuntemisesta? Noudata hänen ohjeitaan. Ota vastaan hänen sydäntä lämmittävät tulevaisuutta koskevat lupauksensa, aivan niin kuin Psalmista kehotti kauan sitten: ”Maistakaa ja katsokaa, kuinka Herra on hyvä. Autuas se mies, joka häneen turvaa!” – Ps. 34:9.

      [Kuva s. 12]

      Linnulla on täytynyt olla alkuperäinen suunnittelija

      [Kuva s. 13]

      Jumala esittäytyy meille Raamatun välityksellä ja kertoo siinä nimestään, ominaisuuksistaan ja tarkoituksestaan

      [Kuva s. 14]

      Jehovan palvonta vetää ihmisiä puoleensa, kun he huomaavat hänen palvojiensa heijastavan elämässään hänen ominaisuuksiaan

      [Kuva s. 14]

      On vaikea olla uskomatta sellaiseen, jolle sinä puhut ja joka vastaa sinulle

  • Uskomisen tiellä olevien esteiden voittaminen
    Herätkää! 1980 | 22. helmikuuta
    • Uskomisen tiellä olevien esteiden voittaminen

      MONET huomaavat, että heillä on esteitä, jotka täytyy voittaa, ennen kuin he voivat todella uskoa Jumalaan ja ottaa vastaan Raamatun hänen Sananaan. Se piti paikkansa eräästä japanilaisesta ateistista, joka myöhemmin sanoi:

      ’Vanhempani ovat piintyneitä ateisteja, ja kaksi sisartani on Sokagakkain innokkaita palvojia. Isoäitini palvoi Kukai-nimistä kuuluisaa muinaista buddhalaista, povasi ja suoritti joskus uskolla parantamista. Sen vuoksi saimme tavallisesti paljon rahaa ja runsaasti riisiä, vihanneksia ja muita välttämättömyyksiä. Tällainen tausta vaikutti minuun syvästi. Tiesin, että isoäitini jumalan palvominen oli keino aineellisten rikkauksien saamiseksi. Koska uskoviksi tunnustautuvien ihmisten tekopyhyys oli minulle hyvin tuttua lapsuudesta lähtien, en ollut henkilökohtaisesti kiinnostunut Jumalasta.

      ’Samaan aikaan yksityiselämäni oli häpeällistä. Kävin joka ilta pelaamassa mahjongia (erästä kiinalaista uhkapeliä) ja keilaamassa. Kun tulin aamunkoitteessa kotiin, olin humalassa. Nousin ylös keskipäivän paikkeilla ja puuhasin jotakin talon lähettyvillä. Sen jälkeen ilta kului tuttua rataa. Elämäntapani johti esimerkiksi siihen, että sairastuin ja minulle tehtiin vaikea vatsaleikkaus. Riitelin alinomaa vaimoni kanssa.

      ’Suunnilleen näihin aikoihin kuulin, että eräs ystäväni, joka on vakavamielinen mies, tutki Raamattua. Kun hän ensi kerran puhui minulle Raamatun Jumalasta, vihastuin. Koska pelkäsin, että ystävääni petettäisiin uskonnon avulla, yritin vilpittömästi saada hänet lopettamaan Raamatun tutkimisen. Vaikka yritin yhä uudestaan, hän oli päättäväinen eikä lakannut tutkimasta. Niinpä minäkin rupesin tutkimaan Raamattua, mutta en siksi, että halusin ymmärtää sitä. Tarkoitukseni oli löytää Raamatusta vikoja, jotta saisin ystäväni vakuuttuneeksi tutkimisen lopettamisesta.

      ’Mutta sitä mukaa kuin tutkin aloin ymmärtää totuutta. Tulin vakuuttuneeksi siitä, että Jehova on erilainen kuin kaikki muut jumalat, että hän on rakkaudellinen ja armollinen Jumala ja että hän on Kaikkivaltias ja Luojamme samoin kuin Elämänantajamme. Heprealaiskirjeen 4:12:ssa Raamattu sanoo, että ”Jumalan sana on elävä ja voimaa uhkuva”. Olen täysin varma siitä, sillä tutkimalla sitä pääsin eroon entisestä kohtuuttomasta elämäntavastani. Kun lakkasin riitelemästä vaimoni kanssa, hän huomasi muutoksen ja alkoi käydä kanssani Jehovan todistajien kokouksissa. Nykyään hän sanoo usein minulle, että hän todella luottaa minuun, ja perhe-elämämme on onnellista.”

Suomenkieliset julkaisut (1950–2026)
Kirjaudu ulos
Kirjaudu
  • Suomi
  • Jaa
  • Asetukset
  • Copyright © 2025 Watch Tower Bible and Tract Society of Pennsylvania
  • Käyttöehdot
  • Tietosuojakäytäntö
  • Evästeasetukset
  • JW.ORG
  • Kirjaudu
Jaa