Hyvän uutisen esittäminen aina sopivan tilaisuuden tullen
1 Psalmista oli hyvin kiinnostunut rakkautensa ja arvostuksensa osoittamisesta Jehovalle. Hän sanoi: ”Hyvä on Herraa kiittää ja veisata kiitosta sinun nimellesi, sinä Korkein, aamulla julistaa sinun armoasi ja yön tullen sinun totuuttasi.” (Ps. 92:2, 3) Ovatko tunteesi samanlaiset?
2 Kolme nuorta veljeä, jotka halusivat palvella osa-ajan tienraivaajina, aloittivat varhain. Heidän yhdyskunnassaan oli asema, mistä ihmiset lähtivät junilla ja busseilla kaupunkiin työhönsä. Nämä kolme nuorta veljeä olivat asemalla kello 6.30 joka aamu. Kello 6.30:n ja 8.00:n välisenä aikana he jättivät ihmisille monia lehtiä kertoessaan heille Jehovan valtakunnasta.
3 Myöhäisiltapäivän ja alkuillan tunnit ovat myös osoittautuneet otolliseksi palvelusajaksi. Monet veljet ja sisaret ovat huomanneet, että vaikka he tapaavat joillakin alueilla harvoja ihmisiä kotoa ollessaan talosta-taloon-työssä päivällä, he tapaavat paljon useampia kotoa alkuillasta. Jotkut ihmiset ovat rentoutuneempia päivän loppupuolella. Miehet ovat usein iloisia saadessaan keskustelutoverin, ja juuri miehiä tavataan harvoin kotoa arkipäivisin.
4 Vain muutaman viikon päästä me olemme läsnä ”Uskollisuus Valtakunnalle” -piirikonventissa. Rintamainoksesi voi avata tilaisuuksia esittää hyvää uutista. Muista käyttää sitä.
5 Olet saattanut havaita, että ihmisiä saadaan mukaan keskusteluun muillakin tavoin. Jotkut veljet ja sisaret kysyvät esimerkiksi ostoksen tehtyään myyjältä: ’Luetteko mielellänne?’ Saatuaan vastauksen he ottavat esiin lehden tai jonkun muun julkaisun ja kertovat henkilölle: ’Nautin hyvin paljon tämän kirjoituksen lukemisesta.’ He näyttävät sitä henkilölle ja kysyvät, haluaisiko hänkin lukea sen. Jos lehti on vanha, he saattavat sanoa: ’Olen jo lukenut sen. Haluaisitteko tekin lukea?’ Ajankohtaisia julkaisuja voidaan tarjota korvausta vastaan.
6 Osallistuessasi talosta-taloon-työhön muista, että me etsimme ihmisiä. Kesällä ihmiset ovat usein pihalla tai kävelevät kadulla. Joku saattaa puuhailla autonsa parissa. Lapset saattavat leikkiä kadulla. Ihmiset katselevat, kun menet talosta taloon. Pysähdy toki ja tyydytä heidän uteliaisuutensa. Sinulle saattaa tarjoutua erinomainen tilaisuus esittää hyvää uutista.
7 Kun pyrit tavoittamaan enemmän ihmisiä ja puhumaan heidän kanssaan, rukoile Jehovalta, että hän ohjaisi sinua ja siunaisi ponnistuksiasi. Hänen siunauksensa avulla sinulla saattaa olla ilo esittää hyvää uutista jollekulle, jolla on totuuden nälkä ja jano. Niin, Jehovan siunauksen avulla me voimme nauttia onnellisuudesta ja menestyksestä ponnistellessamme hyvän uutisen esittämisessä aina sopivan tilaisuuden tullen.