Vartiotornin VERKKOKIRJASTO
Vartiotornin
VERKKOKIRJASTO
Suomi
  • RAAMATTU
  • JULKAISUT
  • KOKOUKSET
  • ’Uskollinen orja antaa ruokaa oikeaan aikaan’
    Vartiotorni 1981 | 15. huhtikuuta
    • ’Uskollinen orja antaa ruokaa oikeaan aikaan’

      ENSIMMÄISEN maailmansodan (1914–1918) jälkeen kristikunnan kirkot antoivat tukensa Kansainliitolle ja kehottivat nimikristittyjä kannattamaan sitä. Raamatuntutkijat sen sijaan ovat aina kiinnittäneet huomion Valtakuntaan ihmiskunnan ainoana toivona ja paljastaneet Kansainliiton epäonnistumaan tuomituksi ihmistekoiseksi korvikkeeksi.

      Aina nykyaikaan saakka kristikunnan kirkkoja ovat turmelleet tämän maailman henki ja sen materialismi, evoluutioajatus, raamatunkritiikki ja filosofiat, jotka kieltävät Raamatun totuuden. Useimmat ovat hyväksyneet maailman moraalittomuuden, haureuden, aviorikoksen ja homoseksuaalisuuden, mikä on johtanut avioliiton ja perhe-elämän hajoamiseen, nuorten ja aikuisten rikollisuuteen, sukupuolitautien leviämiseen ja väkivallan lisääntymiseen. Kirkot ovat osa tästä maailmasta, koska ne kannattavat diktatorisia hallituksia eräissä maissa ja tukevat aktiivisesti terrorismia ja laittomia toimintoja joissakin muissa maissa.

      TODISTUS OIKEAN HENGELLISEN RAVINNON SAAMISESTA

      Jehovan todistajien maailmanlaajuinen seurakunta on sen sijaan pysynyt jatkuvasti uskollisena Raamatun opetukselle. Todistajat pitävät kiinni puhtaista, siveellisistä moraalimittapuista, jotka ovat sopusoinnussa ylhäältä tulevan viisauden kanssa. He ilmaisevat arvostavansa suuresti avioliittoa ja perhe-elämää, he kehittävät hengen hedelmiä ja pitävät yllä läheistä suhdetta Jumalaan. (Gal. 5:22–26; Jaak. 3:17, 18) Tämän lehden ja muun samankaltaisen Raamatun tutkimiseen tarkoitetun aineiston avulla he vahvistavat jatkuvasti uskoaan ja lisäävät täsmällistä tietoaan tutkien Raamattua henkilökohtaisesti ja osallistuen seurakunnan kokouksiin. Koska he panevat täyden luottamuksensa Jumalan valtakuntaan, he pysyvät ehdottoman puolueettomina tämän maailman selkkauksien suhteen ja ovat oikealla tavalla alamaisia hallitseville ”esivalloille” maksamalla takaisin ”keisarille, mikä on keisarin, mutta Jumalalle, mikä on Jumalan”. – Matt. 22:21; Apt. 5:29; Room. 13:1–10.

      MIKSI OIKAISUJA YMMÄRRYKSEN SUHTEEN?

      Jotkut kysynevät: ’Jos Jehovan todistajat saavat ”ruokansa oikeaan aikaan”, niin miksi heidän näkemyksensä joidenkin opetusten suhteen ovat silloin tällöin muuttuneet?’ Raamattu vastaa: ”Vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka.” (Sananl. 4:18) Samoin kuin ensimmäisen vuosisadan seurakunnalla oli vain osittainen tieto, niin on myös ”uskollisella ja ymmärtäväisellä orjalla” nykyään. Monien hengellisten asioiden tuntemus tulee täydelliseksi vasta sitten, kun Jumalan tarkoitukset toteutuvat lopullisesti. (1. Kor. 13:9–12) ”Orja” ei ole Jumalan henkeyttämä, vaan tutkii tarkasti Raamattua ja tarkkailee huolellisesti maailman tapahtumia ja Jumalan kansan tilaa ymmärtääkseen, miten Raamatun profetia parhaillaan on täyttymässä. Inhimillisten rajoitusten vuoksi jostakin asiasta saattaa joskus olla vaillinainen tai väärä ymmärrys, mikä saattaa vaatia myöhemmin oikaisua.

      Mutta tämä ei merkitse, että ”orjan” pitäisi jättää julkaisematta mahdollinen selitys, kunnes lopullinen, täydellinen ymmärrys on saavutettu. Kristuksen opetuslapset eivät alun perin tienneet, että Valtakunta olisi taivaallinen, mutta Jeesus ymmärsi, että heidän tietonsa lisääntyisi pyhän hengen vaikutuksesta, eikä siksi epäröinyt käskeä heitä olemaan todistajiaan. (Apt. 1:6–8; Joh. 14:25, 26) Oikeastaan yksi ’uskollisen orja’ -luokan tunnusmerkeistä on sen hengellinen valppaus ja siihen liittyvä suuri arvostus Jumalan sanaa kohtaan. (Matt. 24:43, 44) Jos jokin oikaisu tarvitsee tehdä, niin tämä luokka on tarpeeksi nöyrä ja oppivainen myöntääkseen sen ja tehdäkseen sellaisen muutoksen todistukseksi uskollisuudestaan Jehovaa ja hänen Sanaansa kohtaan.

      ”KAIKEN OMAISUUTENSA HOITAJAKSI”

      Jeesus sanoi, että jos hän toteaisi ”orjan” antavan ”palvelusväelle” sen ”ruoan oikeaan aikaan”, niin hän ’asettaisi hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi’. (Matt. 24:45–47) Sellaiseen lisävastuuseen, joka on laajempi kuin hengellisen ruoan antaminen voidelluille opetuslapsille, sisältyisi Jumalan tuomioitten saarnaaminen kansoille ja lisäksi palveleminen Jumalan välikappaleena, jotta ”suuri joukko” miehiä ja naisia kaikista kansoista tulisi kootuksi seurakunnan yhteyteen. Näiden ”muiden lampaitten” mukaan tuominen ja hengellisen ruoan antaminen heille vahvistaisi heidän toivoaan ikuisen elämän saamisesta maan päällä. – Jes. 2:1–4; Sak. 8:23; Matt. 25:31–46; Joh. 10:16; Ilm. 7:9–17.

      ”PAHA ORJA”

      Matteuksen 24:48–51:ssä mainitaan ”paha orja”. Tämä ei merkitse, että ’uskollinen orja’ tulisi uskottomaksi ja että ”palvelusväki” jäisi vaille huolenpitoa. Mutta on mahdollista, että jotkut ”orja”-luokkaan kuuluvat menettäisivät uskonsa Isännän paluuseen. Sanoessaan sydämessään ”Isäntäni viipyy” he lakkaavat olemasta valppaita ja ovat siten alttiina koko kristillisen totuuden hylkäämiselle. Tällaiset yksilöt saattavat mennä jopa niin pitkälle, että käyvät entisten ”orjatovereittensa” kimppuun. Vaikkeivät sellaiset yksilöt toimikaan yhdessä järjestäytyneenä joukkona, nämä poislankeavat muodostavat uskottomien luokan.a

      ILOITSE HYVIN RAVITTUJEN JEHOVAN PALVELIJOITTEN KANSSA

      Samaan aikaan kun kristikunnan erilaiset kirkolliset ryhmittymät kokevat jatkuvasti hengellistä nälkää, Jehovan voideltujen todistajien maailmanlaajuinen seurakunta ja heidän toverinsa, ”muut lampaat”, ovat hengellisesti hyvin ravittuja ja iloisia. (Jes. 65:13–16) ”Orja”-luokka on jatkuvasti tunnistettavissa toiminnastaan hengellisen ruoan antajana ja siitä, että se on hengellisesti hyvin ravittu maailmanlaajuinen seurakunta. Lisäksi ”orja” tunnetaan sillä perusteella, että sillä on samat näkemykset ja asenteet kuin Jehovan uskollisilla palvelijoilla esikristillisinä ja varhaiskristillisinä aikoina.

      Näihin näkemyksiin ja asenteisiin sisältyvät seuraavat: Täydellinen luottamus Jehovaan ja riippuvaisuus hänestä. (Sananl. 3:5–7) Koko Raamatun ehdoton hyväksyminen totuudeksi, Jumalan henkeyttämäksi oppaaksi ihmistä varten. (Ps. 119:160; Room. 15:4; 1. Tess. 2:13; 2. Tim. 3:16, 17; 2. Piet. 1:20, 21) Jeesuksen Kristuksen askeleiden nöyrä seuraaminen jopa siihen asti, että kieltää itsensä ja kestää iloiten vainoja. (1. Piet. 2:21; Matt. 16:24) Sen oivaltaminen, että Jumalan palvelijoiden täytyy olla opinhaluisia, että he eivät saa olla riippumattomia ja että heidän täytyy herkeämättä etsiä. (Ps. 25:9; Matt. 7:7) Sen käsittäminen, että Jehovan kansan täytyy ponnistella tarmokkaasti hänen palveluksessaan saarnaten ja tehden opetuslapsia. (Luuk. 13:24; Matt. 24:14; 28:19, 20) Jumalan valtakunnan ja hänen vanhurskautensa etsiminen ensiksi. – Matt. 6:33, 34.

      Tässä oli vain muutamia raamatullisia katsantokantoja, joista Jehovan kansan yksi tosi seurakunta nykyään tunnetaan. Mutta ne suovat perusteen kehottaa kaikkia lukijoitamme olemaan aktiivisesti Jehovan todistajien jonkin seurakunnan yhteydessä. Kannustamme sinua myös tutkimaan jatkuvasti Raamattua tämän lehden ja sisarjulkaisujen avulla ja vertaamaan huolellisesti oppimaasi Pyhään Raamattuun. (Apt. 17:11) Tällä tavalla voit pysyä hengellisesti hyvin ravittuna saadessasi ”ruokaa oikeaan aikaan” ja voit päästä osalliseksi ”uskollisen ja ymmärtäväisen orjan” onnellisuudesta sen suorittaessa Jehovalle otollista pyhää palvelusta.

      [Alaviitteet]

      a Ks. kirjaa Jumalan tuhatvuotinen valtakunta on tullut lähelle, s. 357–362, kpl 55–65.

  • Lukijain kysymyksiä
    Vartiotorni 1981 | 15. huhtikuuta
    • Lukijain kysymyksiä

      ● Kun viaton puoliso ryhtyy uudelleen sukupuolisuhteisiin aviorikoksen tehneen puolison kanssa saatuaan tietää aviorikoksesta, niin onko sukupuolisuhteiden aloittaminen todistus viattoman puolison anteeksiannosta?

      Avioliiton ulkopuolella harjoitetut sukupuolisuhteet antavat perusteen avioerolle, jos viaton puoliso haluaa sitä; siten sukupuolisuhteiden uudelleen aloittamisen ymmärretään merkitsevän anteeksiantoa ja välien rikkoutumisen paranemista. Muutoin anteeksianto ja toiminta eivät ole todella sopusoinnussa. – Matt. 19:9; 5:37.

      Kun aviorikoksen tehnyt puoliso ilmaisee aitoa katumusta ja molemmat puolisot haluavat vilpittömästi ponnistella yhdessä kehittyneiden ongelmien ratkaisemiseksi, niin olisi varmasti erittäin sopivaa osoittaa armoa ja anteeksiantoa hairahtuvaa kohtaan. Tulisi ponnistella järkevästi vallitsevan aviosuhteen säilymiseksi, vaikka ymmärretäänkin, että todennäköisesti kireät suhteet tulevat vallitsemaan jonkin aikaa ja että ongelmia on ratkaistava. Siten asioita ei ratkaista ainoastaan avioparin ja mahdollisesti vielä kotona olevien lasten siunaukseksi vaan myös tappioksi Saatana Panettelijalle, joka on suuri avioliittojen tuhooja.

      Joissakin tapauksissa viattoman puolison saattaa olla hyvin vaikea löytää todellista perustetta avioliiton jatkamiseen. Jo ennen aviorikoksen paljastumista on saattanut olla hyvin vakavia ongelmia Raamatun periaatteitten soveltamisessa johtoaseman ja alamaisuuden ollessa kysymyksessä. Ajatustenvaihtoa on ehkä ollut vähän, keskinäinen rakkaus ja kunnioitus ovat olleet miltei olemattomissa. Katkeruus, mielipaha ja muut seikat ovat mahdollisesti estäneet aviovelvollisuuksien suomista toiselle. Onko anteeksiannosta mitään todellista hyötyä yritettäessä ratkaista näitä vakavia, syvään juurtuneita ongelmia? Viattomasta puolisosta voi tuntua, että mahdollisuudet tilanteen paranemiseen ovat hyvin vähäiset, ja hän saattaa valita avioeron ottamisen aviorikoksen tehneestä puolisosta, vaikka se merkitseekin muutoksia elämään, esimerkiksi

Suomenkieliset julkaisut (1950–2026)
Kirjaudu ulos
Kirjaudu
  • Suomi
  • Jaa
  • Asetukset
  • Copyright © 2025 Watch Tower Bible and Tract Society of Pennsylvania
  • Käyttöehdot
  • Tietosuojakäytäntö
  • Evästeasetukset
  • JW.ORG
  • Kirjaudu
Jaa