Jumalan sana on elävä
Abigail – esimerkillinen ymmärtäväinen nainen
ABIGAILIN persoonassa yhdistyivät kauniin tasapainoisesti ruumiillinen kauneus ja ymmärtäväisyys. Tästä ymmärtäväisestä karmelilaisesta naisesta tuli rikkaan, läheisestä Maaonista kotoisin olevan miehen vaimo. Hänen miehensä oli tyly ja arvostelukyvytön henkilö, joka eli nimensä ”Naabal” mukaisesti. Tämä nimi merkitsee ’houkkaa’ tai ’järjetöntä’. – 1. Sam. 25:2, 3.
Abigailin viisaus ilmenee hänen päättäväisestä toiminnastaan eräässä tilanteessa, johon liittyi Daavid. Tilanne oli niin vakava, että se olisi voinut tehdä Daavidista verivelkaisen Jumalan edessä ja olisi voinut aiheuttaa kuoleman jokaiselle Naabalin huonekunnan miesjäsenelle.
Aikana, jolloin Daavid oli kuningas Saulin julistuksesta lainsuojattomana, hän toimi jatkuvasti toisten israelilaisten hyväksi. Esimerkiksi hän ja hänen miehensä suojelivat Naabalin paimenia ja hänen laumojaan rosvojoukoilta. Tämän vuoksi Daavid ajatteli, että oli täysin oikein antaa Naabalille tilaisuus ilmaista arvostuksensa näistä palveluksista, jotka olivat edistäneet hänen vaurauttaan. Lampaiden keritsemisaika olisi ollut ihanteellinen tilaisuus Naabalille osoittaa sellaista kiitollisuutta. Tähän tapahtumaan suhtauduttiin samaan tapaan kuin elonkorjuuseen ja siihen liittyi juhliminen. – 1. Sam. 25:4–8.
Niinpä Daavid lähetti Juudan erämaasta kymmenen miehen lähetystön erämaan laidalla sijaitsevaan Karmeliin. Siellä Naabal piti lampaittensa keritsiäisiä. Mutta hän ei ottanut miehiä vastaan ystävällisesti vaan huuteli heille moitteita. Kun Daavid sai tietää vihamielisestä vastaanotosta, hän päätti noin neljänsadan miekkamiehensä kanssa tappaa Naabalin ja kaikki hänen huonekuntansa miespuoliset jäsenet. – 1. Sam. 25:9–13.
Naabalin paimenet ymmärsivät, että heidän isäntänsä vihamielinen suhtautuminen Daavidin miehiin voisi aiheuttaa heille vain vaikeuksia. Sen tähden yksi palvelijoista paljasti Abigailille, mitä oli tapahtunut. Tämä ymmärsi heti, mihin vaaraan Naabalin menettely oli saattanut huonekunnan. Koska Abigail tiesi, että oli toivotonta saada hänen miestään ajattelemaan järkevästi, hän otti aloitteen asioitten hoitamiseksi oikein. Hänen mielestään oikeasta periaatteesta kiinni pitäminen oli tärkeämpää kuin miehen miellyttäminen, joka oli halveksinut Jumalan lakia maksamalla hyvän pahalla. Hän otti miehensä runsaista juhlavarastoista kaksisataa leipää, kaksi suurta viinileiliä, viisi syötäväksi valmistettua lammasta, noin kolmekymmentä kiloa paahdettuja jyviä, sata rusinakakkua ja kaksisataa viikunakakkua. Nämä antimet lastattiin aasien selkään ja toimitettiin Daavidille palvelijoitten välityksellä. Abigail itse lähti mukaan. – 1. Sam. 25:14–19.
Kun Abigail kohtasi Daavidin, hän kumartui tämän eteen ja anoi, ettei Daavid ryhtyisi kostamaan. Hän sisällytti anomukseensa seuraavat perusseikat: Naabal oli tyhmä, ”kelvoton mies”. Tämä merkitsi sitä, että hän oli Jumalan tuomion alainen ja että Jehova toimisi häntä vastaan. Kun tosiasiat oli esitetty Daavidille, Jehova esti häntä ”joutumasta verivelan alaiseksi”. Sitten Daavidia pyydettiin ottamaan vastaan tuomiset miehilleen. – 1. Sam. 25:23–27.
Seuraavaksi Abigail ilmaisi uskovansa täysin siihen, että Jehova käytti Daavidia, ja jatkoi: ”Herra on rakentava minun herralleni pysyväisen huoneen, koska minun herrani käy Herran sotia; eikä mitään pahaa löydetä sinussa koko elinaikanasi. Ja jos joku nousee vainoamaan sinua ja väijymään sinun henkeäsi, niin herrani henki on tallella elävien kukkarossa Herran, sinun Jumalasi, tykönä; mutta sinun vihollistesi hengen hän lingolla linkoaa pois. Ja kun Herra tekee minun herralleni kaiken hyvän, josta hän on sinulle puhunut, ja määrää sinut Israelin ruhtinaaksi, niin ei sinua kaada eikä herrani tuntoa vaivaa se, että olisit aiheettomasti vuodattanut verta ja että herrani olisi itse auttanut itseänsä. Mutta kun Herra on tekevä hyvää minun herralleni, niin muista palvelijatartasi.” – 1. Sam. 25:28–31.
Sen perusteella, mitä Abigail tiesi Daavidin tehneen urhoollisena soturina, hän ymmärsi Daavidin olleen Jehovan voideltu. Abigailin sanoissa oli profeetallinen sävy, kun hän viittasi aikaan, jolloin Daavidin sukuhaaralla olisi kuninkaallinen huone. Abigail luotti siihen, että Jehova suojelisi häntä ja varjelisi hänen elämänsä eli sielunsa ikään kuin ”kukkarossa”, jossa joku saattaisi säilyttää jotakin arvokasta. Mutta näin kävisi vain siinä tapauksessa, ettei Daavid pyrkisi saamaan aikaan pelastusta eli vapautusta omalla kädellään ilman Jumalan apua. Daavid ilmaisi myönteistä vastakaikua. – 1. Sam. 25:32–35.
Kun Abigail palasi kotiin, Naabal oli humalassa. Seuraavana aamuna, kun miehen humala oli haihtunut, Abigail kertoi hänelle kaiken mitä oli tapahtunut. ”Silloin hänen sydämensä kuoleutui hänen povessaan”; koko tilanteen merkittävyys ilmeisesti aiheutti hänelle sydänkohtauksen. Suunnilleen kymmenen päivän kuluttua Naabal näyttää saaneen toisen sydänkohtauksen, mikä johti hänen kuolemaansa. – 1. Sam. 25:36–38.
Tämän jälkeen Daavid pyysi Abigailia vaimokseen. Hyväksyessään kosinnan Abigail sanoi nöyrästi: ”Katso, palvelijattaresi on valmis rupeamaan orjattareksi ja pesemään herrani palvelijain jalat.” Täten hän ilmaisi olevansa halukas suorittamaan mitä halpa-arvoisimpiakin palveluksia. Viiden palvelijattarensa kanssa hän ryhtyi viettämään kulkijan elämää miehen kanssa, jonka täytyi jatkuvasti elää lainsuojattomana kuningas Saulin takia. Jonkin aikaa hän asui filistealaisessa Gatin kaupungissa ja myöhemmin Siklagissa. Hänen kohtaamiinsa vaikeuksiin kuului muun muassa amalekilaisten ryöstäjien vangiksi joutuminen. Onneksi hänet kuitenkin pelastettiin vahingoittumattomana. – 1. Sam. 25:39–42; 30:1–19.
Abigailin elämä osoittaa selvästi, mikä tekee ihmisen ymmärtäväiseksi Jumalan silmissä. Hän oli nöyrä ja asetti uskollisuuden Jumalaa kohtaan ihmiselle osoitettavan uskollisuuden yläpuolelle. Hänet teki viisaaksi se, että hän tunnusti Jumalan ohjauksen.
[Kuva s. 28]
ABIGAIL
NAABAL
DAAVID