Elonkorjuutyön tekeminen osa-ajan tienraivaajana
1 Elonkorjuuaika on työntäyteistä aikaa. Kun sato on kypsää, sadonkorjuun täytyy alkaa. Viivyttely voi johtaa suuriin menetyksiin. Kaikkia, myös naisia ja lapsia, pyydetään auttamaan. Vähemmän tärkeät työt pannaan väliaikaisesti syrjään. Työhön ryhdytään joka päivä ehkä jo ennen päivänkoittoa ja sitä jatketaan usein myöhään iltaan. Siitä huolimatta elonkorjuuaikana riemuitaan. – Jes. 9:2.
2 Hengellisessä elonkorjuussa on samoin paljon työtä. Jeesus osoitti tämän sanoessaan opetuslapsilleen: ”Niin, eloa on paljon, mutta työntekijöitä on vähän. Anokaa sen tähden elonkorjuun Herralta, että hän lähettäisi työntekijöitä elonkorjuuseensa.” (Matt. 9:37, 38) Sen lisäksi, että pellolle tuodaan lisää työntekijöitä, jotkut siellä jo työskentelevät voivat ehkä käyttää enemmän aikaa työskentelyyn. Monet nykyisen hengellisen elonkorjuutyön suorittajat ovat ilmaisseet vastakaikua työntekijöitä koskevalle tarpeelle ja ovat ryhtyneet osa-ajan tienraivaajiksi yhdeksi tai useammaksi kuukaudeksi. Heidän saamansa siunaukset ovat kasvaneet sitä mukaa kuin he ovat löytäneet kiinnostuneita ja ovat jopa aloittaneet tutkisteluja joillekin heistä. Se on vaatinut ylimääräistä työtä, mutta kun he omalta osaltaan korjaavat uusien opetuslasten runsasta satoa, he ovat ”ilon täyttämiä”. – Apt. 13:48, 52.
3 Osa-ajan tienraivaus on antanut monille tilaisuuden tehdä enemmän elonkorjuutyötä. Osa-ajan tienraivaajan tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan keskimäärin vain kaksi tuntia Valtakunnan palvelusta päivässä. Jotkut ovat voineet vähentää ansiotyöhön käyttämäänsä aikaa. Joissakin kouluissa oppilaitten aikataulu on sellainen, että he voivat lähteä kotiin melko aikaisin päivällä. Toiset ovat käyttäneet hyväkseen loma-aikoja ja vapaapäiviä. Monet kotirouvat ovat havainneet voivansa olla osa-ajan tienraivaajia yksinkertaisesti vain suunnittelemalla aikansa hyvin samalla kun muut perheenjäsenet ovat olleet hyvässä yhteistoiminnassa. Monet saavat siunauksia, koska he tekevät tarpeelliset järjestelyt lisätäkseen palvelustaan.
KANNUSTAVIA ESIMERKKEJÄ
4 Eräs sisar kirjoittaa: ”Olen voinut kotiäitinä nauttia osa-ajan tienraivauksesta, ja se on rakentanut minua sekä perhettäni hengellisesti.” Eräs 15-vuotias koulutyttö kertoo, kuinka hän käytti kaksiviikkoisen kevätlomansa osa-ajan tienraivaukseen, ja sanoo: ”Voin todella huomata eron, sillä varsinkin keskustelutaitoni on parantunut. Tulokseni olivat huomattavia, ja pystyin keskustelemaan ovilla ihmisten kanssa paljon paremmin.” Eräs toinen todistaja kirjoitti: ”Osa-ajan tienraivaus on saanut minut kehittämään sydämessäni enemmän rakkautta kuolevaa ihmiskuntaa kohtaan.”
5 Kun teet suunnitelmiasi, mikset puhuisi toisten sellaisten kanssa, jotka ovat onnistuneet tienraivauksessaan, hyötyäksesi heidän kokemuksistaan? Lisäksi on aina hyödyllistä kääntyä Jehovan puoleen rukouksessa ja pyytää hänen apuaan. Me tarvitsemme tätä työtä varten sekä hengellistä että ruumiillista voimaa, ja hän antaa näitä molempia kaikille, jotka tarjoutuvat halukkaasti käytettäviksi. (Jes. 40:29–31) Me voimme pyytää häneltä viisautta, jotta voisimme puhua ja toimia oikein, sekä sitä, että hän ylläpitäisi meitä hengellään. – Jaak. 1:5; Luuk. 11:13.
6 Meillä on todella suuri etu elää hengellisen elonkorjuun aikaa lähellä tämän vanhan järjestelmän loppua! Elonkorjuu saattaa vaatia meiltä paljon aikaa ja energiaa, mutta siihen osallistuminen palkitsee meidät mitä suurimmalla ilolla. Jehova siunaa meidän ponnistelumme, kun yritämme osallistua enemmän opetuslasten tekemiseen olemalla osa-ajan tienraivaajia. – 1. Tim. 4:10.