Oletko koskaan miettinyt:
Mitä Jeesus Kristus tekee nykyään?
JEESUS KRISTUS oli huomattava ihminen. Kautta maailman miljoonat ihmiset lukevat hänet historian suurimpiin opettajiin – jopa monet sellaisetkin ihmiset jotka eivät ole hänen seuraajiaan. Mutta hän eli ja opetti hyvin kauan sitten – lähes 2000 vuotta sitten!
Miten sinä suhtaudut häneen nykyään?
Jouluaikaan monet ajattelevat häntä seimessä makaavana lapsena. Eräs pikkutyttö meni äitinsä kanssa katsomaan Jeesuksen syntymää esittävää näyttelyä. Katsoessaan seimeen hän hämmästyi ja kysyi äidiltään: ”Kasvoiko Jeesus koskaan aikuiseksi?” ”Tietenkin kasvoi, rakas lapsi! Miksi kysyt sitä?” sanoi äiti. Tyttö vastasi: ”Hänhän ei ole kasvanut lainkaan, sillä näin hänet vuosi sitten samanlaisena!”
Me ehkä hymyilemme hänen lapsenuteliaisuudelleen, mutta ei hänen kysymyksensä aivan tyhjänpäiväinen ollut. Jeesus ei ollut aina ”Jeesus-lapsi”. Tiedät aivan varmasti, että Jeesus kasvoi aikuiseksi ja hänestä tuli suuri opettaja. Mutta oletko myös tiennyt tuhansien ihmisten vakuuttuneen hänen elinaikanaan siitä, että hänestä tulisi suuri kuningas? Häntä kutsutaankin ”kuninkaitten Kuninkaaksi”.
Jeesus kuninkaana – mutta milloin?
Jeesuksen aikana monet uskoivat, että hän alkaisi hallita kuninkaana jo silloista maailmaa. Mutta he erehtyivät. Eräässä vertauksessaan Jeesus osoitti, että kestäisi kauan ennen kuin hänestä tulisi maailman kuningas. Hän viittasi itseensä sanoessaan: ”Eräs jalosukuinen mies matkusti kaukaiseen maahan varmistaakseen itselleen kuninkaallisen vallan ja palatakseen.” Raamatullisena aikana ”kaukaiseen maahan” matkustamiseen kului paljon aikaa. – Luukas 19:11–14.
Kuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus nousi taivaaseen ja istuutui Isänsä viereen odottamaan, kunnes hänelle annettaisiin ’valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelisivat häntä’. – Daniel 7:13, 14.
Niiden opastamiseksi, jotka toivoivat hartaasti saavansa ’palvella’ tätä kuningasten Kuningasta, Jeesus esitti yksityiskohtaisen merkin, joka osoittaisi hänen hallitusvaltansa alkamisen. Tämän merkin piirteinä hän ennusti tulevan esimerkiksi suuria sotia, elintarvikepulan, maanjäristyksiä, epideemisiä sairauksia ja laittomuutta eli rikollisuutta. Hänen hallitusvaltansa ei saisi aikaan tällaisia olosuhteita; niiden piti olla vallalla hänen hallitusvaltansa alkaessa. Jeesus sanoi olosuhteitten tulevan niin kaoottisiksi, että ihmiset tulisivat ”voimattomiksi pelosta ja sen odotuksesta, mikä kohtaa asuttua maata”. (Luukas 21:26) Mikset lukisi itse näistä yksityiskohdista Matteuksen 24., Markuksen 13. ja Luukkaan 21. luvusta?
Vertailemalla ensimmäisen maailmansodan (1914–1918) jälkeisen ajan maailman olosuhteita Jeesuksen ennustuksiin voimme nähdä hänen ennustaneen meidän aikamme olosuhteet. Ne osoittavat, että Jeesuksen täytyy nyt hallita taivaassa.
Jos hän nyt hallitsee niin mitä hän tekee?
Hän ottaa selvää siitä, ketkä todella haluavat olla hänen alamaisiaan, ja kokoaa heidät yksimieliseen, maailmanlaajuiseen veljesseuraan. Jeesus osoitti tämän eräässä hallitusvaltansa alkua kuvaavassa vertauksessa sanomalla, että ”silloin hän istuu loistoisalle valtaistuimelleen”. Hän kiinnittää huomionsa ”kaikkiin kansoihin” ja alkaa ”erottaa ihmisiä toisistaan niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista”. – Matteus 25:31–33.
Ihmiset saavat tilaisuuden osoittaa, mitä he todellisuudessa ajattelevat siitä, että Jeesus olisi heidän kuninkaansa. Sen jälkeen kun kaikki lampaankaltaiset ihmiset on koottu, Jeesus tuhoaa ”vuohet” ja kutsuu ”lampaat” ’perimään’ valtakuntansa maallisen valta-alueen. Psalmit 72 kuvailee, miten Kuningas tulee siunaamaan runsaasti alamaisiaan. Hän pelastaa apua huutavan köyhän sorrosta ja väkivallasta. Maa tulee myös kasvamaan runsaasti viljaa. – Psalmit 72:1, 12–14, 16.
Pahojen, sortavien ja väkivaltaisten ihmisten yhteiskunta on silloin oleva mennyttä. Elintarvikepula, sairaudet ja kuolemakin tullaan poistamaan. Jeesus kokoaa nyt ’lampaitaan’, jotta he voivat saada osansa näistä siunauksista. – Ilmestys 21:3, 4.
Ketkä ovat nykyään hänen alamaisiaan?
Kaikki eivät halua olla alamaisia. Hänen tottelemisensa Kuninkaana merkitsee sitä, että ihmisten pitäisi tehdä elämässään muutoksia, ja sitähän monet eivät halua. He ajattelevat Jeesusta mieluummin viattomana pikkulapsena kuin mahtavana Kuninkaana.
Eräs englantilainen nainen kiinnostui kovasti Raamatun lukemisesta Jehovan todistajien käytyä muutaman kerran hänen luonaan. Lyhyen ajan kuluttua hän tuli vakuuttuneeksi siitä, että ’aikain merkit’ osoittivat Jeesuksen hallitsevan. Koska hän oli aktiivinen kirkossakävijä, hän puhui kirkkoherralleen monta kertaa oppimastaan. Pappi piti kovasti näistä keskusteluista, ja vähitellen hän alkoi ajatella, että aika olisi kypsä hänen seurakuntansa huomion kiinnittämiseksi Kristukseen kuninkaana ja tulevan Valtakunnan siunauksiin.
Joulupäivän saarnassaan hän puhui vakavasti siitä, että olisi välttämätöntä nähdä Jeesus arvokkaampana kuin vain pikkulapsena, ottaa hänet vastaan Kuninkaana ja tutkia Raamattua ’aikain merkkien’ tunnistamiseksi. Sellainen ei ollut lainkaan seurakunnalle mieleen! Se neuvotteli keskenään ja lähetti edustajan sanomaan papille: ”Me arvostimme suoruuttanne kaikessa siinä mitä te sanoitte, mutta me emme tulleet kuuntelemaan tällaista.” Sen jälkeen häntä varoitettiin: ”Jos vastaisuudessakin puhutte meille tällä tavalla, me kaikki menemme jonnekin muualle.” Pappi pelkäsi työnsä menettämistä ja antoi periksi. Mutta ketkä olivat todellisia häviäjiä? Seurakuntalaiset, jotka olivat tyytyväisiä siihen että saivat kerran vuodessa kuulla ”joulukertomuksen”. Jeesuksen kuninkuus ei merkinnyt heille mitään. Ja pappikin oli halukas lopettamaan siitä puhumisen. Miten paljon se merkitsee sinulle?
Tämä kokemus saa meidät kiinnittämään huomiota erääseen ryhmään, joka ei ainoastaan toivo Jeesusta Kuninkaakseen vaan myös suosittelee hänen valtakuntaansa toisille yli 200 maassa, aivan kuten Jeesus oli ennustanut. (Matteus 24:14) Siihen kuuluvat tunnetaan ykseydestään ja uskollisuudestaan taivaalliselle Kuninkaalleen. He odottavat innokkaasti niitä siunauksia, jotka Jeesuksen hallinto tulee pian tuomaan maapallollemme. Nämä kristityt kertovat sinulle mielellään lisää tästä toivosta ja siitä, mitä Jeesus parhaillaan tekee taivaallisena Kuninkaana.