Muutoksia teokraattisessa palveluskoulussa
1 Saatuasi Valtakunnan Palveluksemme lokakuun numeron mukana Teokraattisen palveluskoulun ohjelman vuodeksi 1984 olet epäilemättä jo voinut havaita joitakin muutoksia, joiden avulla koulu voi auttaa meitä vielä tehokkaammin tulemaan päteviksi palveluksessa.
2 Koska seurakuntiin tulee nykyään niin monia uusia, näyttää sopivalta käyttää edelleen Teokraattisen palveluskoulun ohjekirjaa. Nekin jotka ovat olleet koulussa vuosia, hyötyvät tarkastelemalla yhä uudelleen kirjan aineistoa. Puheet, jotka perustuvat kirjaan ”Koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä”, sisältävät edelleen taustatietoja, jotka ovat hyödyllisiä tarkastellessamme Raamatun heprealaisten kirjoitusten kirjoja. Veljet joille määrätään puhe nro 1 tai 2, voivat valita puheeseen teeman, jonka puitteissa he voivat parhaiten käsitellä aineiston.
3 Olet ehkä pannut merkille, että kolmas ja neljäs puhe perustuvat varsin usein Raamatullisiin keskustelunaiheisiin. Se vaatii oppilaita valmistautumaan perusteellisemmin mutta antaa heille myös paremman mahdollisuuden soveltaa käytännössä sitä, mitä he oppivat Teokraattisen palveluskoulun ohjekirjasta. Ne joiden puheet perustuvat Raamatullisiin keskustelunaiheisiin, käyttävät sitä teemaa, joka on mainittu Teokraattisen palveluskoulun ohjelmassa vuodeksi 1984. He voivat kehitellä todistelua omalla tavallaan siten kuin he tekisivät tavatessaan ihmisiä kenttäpalveluksessa.
4 Muutokset merkitsevät myös sitä, että neuvontamenettely muuttuu selvemmäksi, mistä koituu hyötyä sekä koulunvalvojalle että oppilaille. Kuten Teokraattisen palveluskoulun ohjeet vuodeksi 1983 osoittivat, koulunvalvojan ei tarvitse noudattaa edistyvän neuvonnan ohjelmaa, joka on hahmoteltu puheenneuvontalomakkeessa, vaan hänen tulisi pikemminkin keskittyä sellaisiin kohtiin, joissa oppilaan on tarpeellista edistyä. Kun hän antaa neuvoja, hänen tarkoituksensa on auttaa oppilasta edistymään palveluksessa. Koulun uusissa ohjeissa otsikon ”Neuvonta ja huomautukset” alla selitetään edelleen, miten tämä voidaan tehdä.
5 Jos et ole vielä huolellisesti tarkastellut tätä ohjeiden kohtaa, varaa siihen aikaa nyt voidaksesi käyttää täysin hyväksesi valmennusta, jonka teokraattinen palveluskoulu antaa sinulle vuonna 1984. Voit olla varma siitä, että Jehova siunaa runsaasti kaikkia ponnistelujasi parantaaksesi palvelustasi tämän järjestelyn välityksellä.