Vuoden 1985 ”Nuhteettomuuden säilyttäjien” konventti
Samalla kun tämä nykyinen Saatanan asiainjärjestelmä rappeutuu, Kristuksen tosi seuraajien nuhteettomuutta koetellaan edelleen. Saatana on toistuvasti yrittänyt murtaa Jehovan palvelijoitten nuhteettomuuden monenlaisilla tavoilla, sekä viekkailla että suoranaisilla hyökkäyksillä. Jobin ja Daavidin kaltaiset miehet säilyttivät nuhteettomuutensa, ja Jehova on pitänyt huolta siitä, että kertomus heidän uskollisuudestaan on säilynyt meidän kannustukseksemme. (1. Kun. 9:4; Job 27:5; Room. 15:4) Jehova antaa vapaasti pyhää henkeään nykyisille nuhteettomuuden säilyttäjille aivan samoin kuin hän antoi sitä muinaisille uskollisille miehille.
Vuoden 1985 ”Nuhteettomuuden säilyttäjien” konventti antaa meille hyödyllistä tietoa siitä, mitä meidän tulee tehdä pysyäksemme lujina. Nuhteettomuus vaatii sovittelematonta uskollisuutta Jehovan vanhurskaita lakeja ja periaatteita kohtaan kaikkina aikoina, eikä vain silloin kun olosuhteet ovat suotuisat. Se vaatii vahvaa uskoa Jehovaan ja luottamusta siihen, että hän antaa meille pyhää henkeään. Nyt me odotamme innokkaasti piirikonventtia, jossa saamme rohkaisua ja opetusta, jotka auttavat meitä vaeltamaan edelleen nuhteettomasti. – Ps. 26:1, 11.
OLE LÄSNÄ KAIKKI NELJÄ PÄIVÄÄ: Oletko suunnitellut olevasi läsnä kaikki neljä päivää? Torstaina kello 13.30 alkavasta ensimmäisestä ohjelmajaksosta lähtien aina sunnuntai-iltapäivällä pidettävään loppurukoukseen asti meille esitetään tärkeää tietoa, joka on välttämätöntä hengelliselle terveydellemme. Älä jää pois yhdestäkään ohjelmajaksosta, vaikka tämä saattaakin vaatia sinulta joitakin henkilökohtaisia uhrauksia. Jos ponnistelet vilpittömästi ollaksesi läsnä ja teet sen hyväksi kaikki tarpeelliset järjestelyt, niin Jehova siunaa sinua varmasti.
Kannustamme sinua tulemaan konventtipaikalle joka päivä ajoissa ja istumaan paikoillesi ennen ohjelmajaksojen alkua. Näin sinulla on tilaisuus nauttia kristillisestä toveruudesta muualta tulleitten veljiesi ja sisartesi kanssa. Siten voit myös yhtyä Jehovan ylistämiseen laulaen ja osallistua alkurukoukseen. Ympärilläsi istuvat osanottajat arvostavat varmasti sitä, ettet ole vienyt heidän huomiotaan pois ohjelmasta myöhästymällä. Kristillisen rakkauden ja huomaavaisuuden sekä kunnioituksen Jehovaa ja hänen antamiaan hengellisiä anteja kohtaan tulisi saada meidät tekemään parhaamme saapuaksemme ajoissa.
Teille on jo annettu tietoja siitä, missä konventissa teidän seurakuntanne tulisi olla läsnä. On myös lähetetty tietoja majoituksesta ja muista konventtijärjestelyistä. On tehty suunnitelmia ja työskennelty melkoisesti sen hyväksi, että kaikille riittää istuimia, kirjallisuutta, ruokaa ja muuta tarvittavaa. On tietenkin ymmärrettävää, että olosuhteet voivat estää joitakuita olemasta läsnä heidän seurakunnalleen määrätyssä konventissa. On esimerkiksi ehkä tarpeellista auttaa toisella paikkakunnalla asuvia sukulaisia. Yleisesti voimme sanoa, että parhaiten tilaa on Tampereen ensimmäisessä ja Oulun konventissa.
KUUNTELE JA OPI: Jeesus neuvoi seuraajiaan: ”Kiinnittäkää – – huomiota siihen, miten kuuntelette.” (Luuk. 8:18) Hän ymmärsi, että vain soveltamalla oppimaamme me voimme edistyä Jehovalle suorittamamme palveluksen laadun parantamisessa. Piirikonventin ohjelma on joka vuosi suunniteltu nimenomaan Jumalan kansan tarpeita silmällä pitäen. Jos kuuntelemme huolellisesti konventtiohjelmassa annettavaa opetusta, me saamme kannustusta ja rakennumme hengellisesti, ja lisäksi me saamme sitä ajankohtaista ohjausta, jota Jehova antaa ”uskollisen ja ymmärtäväisen orjansa” välityksellä. (Matt. 24:45–47) Tämä on välttämätöntä, jotta voimme pysyä hengellisesti vahvoina ja noudattaa edelleen teokraattisia menettelytapoja.
Mitä voit muun muassa tehdä keskittyäksesi täysin ohjelmaan? Yksi hyvin tärkeä seikka on se, että nukut riittävästi joka yö, niin että tunnet itsesi aamulla virkeäksi ja voit pysyä valppaana koko päivän. Jos pidämme mielessämme, että olemme tulleet konventtikaupunkiin pääasiassa ollaksemme konventissa ja hyötyäksemme sen ohjelmasta, niin se auttaa meitä säilyttämään tasapainomme sen suhteen, mitä teemme iltaisin.
Toinen keino, jonka avulla voimme pysyä tarkkaavaisina ja hyötyä täysin ohjelmasta, on lyhyiden muistiinpanojen tekeminen. Tämä on osoittautunut oivalliseksi avuksi sen omaksumisessa, mitä lavalla sanotaan. Jos puheita kuunnellessasi etsit pääkohdat ja kirjoitat ne muistiin, se auttaa sinua juurruttamaan nämä ajatukset mieleesi, niin että voit muistaa ne myöhemmin. Jotkut ovat havainneet, että on hyödyllistä kirjoittaa muistiinpanot jäsennyksen muotoon, niin että kirjoittaa kunkin pääkohdan alle luettelon tuota pääkohtaa tukevista todisteista. Pidä mielessäsi, että piirikonventin ohjelmaa kerrataan konventin jälkeen pidettävässä seurakuntasi palveluskokouksessa. Kun siis teet muistiinpanoja, merkitse muistiin ne asiat, jotka haluaisit esittää tuon kertauksen aikana.
Yksi apukeino esitetyn tiedon muistamiseksi on ohjelman kertaaminen kunkin päivän päättyessä. Keskustele perheesi tai muitten kanssa kustakin ohjelmanosasta. Tämä auttaa sinua painamaan pääkohdat lujemmin mieleesi. (Herätkää-lehdessä 22. marraskuuta 1984 sivulla 12 oleva aineisto voi olla hyödyksi kerrattaessa konventissa esitettyjä asioita.)
Muistiinpanojen tekeminen voi olla vaikeampaa nuorille, mutta heitä voidaan kannustaa katsomaan omasta Raamatustaan jokainen lainattu raamatunkohta ja ehkä kirjoittamaan kaikki mainitut raamatunkohdat muistiin. Ennen ohjelmajakson alkua vanhemmat voisivat kertoa nuorille ohjelmalehtisen perusteella, millaisia aiheita tullaan käsittelemään. Kun nuoret tietävät, että heidän odotetaan ottavan osaa ohjelman kertaukseen ja että heiltä kysytään mitä he ovat oppineet tuona päivänä, he usein kuuntelevat tarkkaavaisemmin mitä ohjelmassa sanotaan.
KRISTILLINEN KÄYTÖS: Jehovan kansa tunnetaan ympäri maailman hyvästä käytöksestään. Vuoden 1984 piirikonventtien jälkeen saimme monia hyviä lausuntoja veljiemme käytöksestä. Hotellien ja motellien omistajat esittivät muun muassa seuraavia huomautuksia: ”Meistä oli todellinen nautinto pitää teikäläisiä vierainamme. Lapset käyttäytyivät niin hyvin.” ”He ovat ihania ihmisiä.” ”Kaikki sujuu joka vuosi yhtä hyvin. Ei minkäänlaisia ongelmia.” Tällaiset huomautukset eivät tule meille yllätyksenä, sillä tosi kristityt tunnetaan juuri siitä, että heillä on ’rakkaus keskuudessaan’ ja että he ’rakastavat lähimmäistään niin kuin itseään’. – Joh. 13:35; Matt. 22:39.
Tällä alueella on kuitenkin vielä parantamisen varaa. Olemme saaneet toisenlaisia huomautuksia, jotka osoittavat joidenkuiden yhä aiheuttaneen ongelmia olemalla huolimattomia käytöksensä suhteen hotelleissa tai motelleissa asuessaan. Useimmissa hotelleissa ja motelleissa on sääntöjä ja ohjeita, joita vieraitten odotetaan noudattavan. Jotkin näistä säännöistä koskevat ruoan laittamista tai syömistä huoneessa, melun aiheuttamista tai jotakin muuta. Eikö olisikin sopivaa noudattaa näitä sääntöjä? Tämä varmasti osoittaisi meidän olevan ’alttiita tottelemaan’. – Jaak. 3:17.
Joidenkuiden nuorten käytös konventtipaikalla sekä hotelleissa ja motelleissa on myös ollut huolen aihe. Kokemus on osoittanut, että useimmat nuorten huonoa käytöstä koskevat ongelmat ovat johtuneet siitä, että nuorten vanhemmat tai muut aikuiset holhoojat eivät ole riittävästi valvoneet heitä. Jehovan todistajat tuovat lapsensa konventteihin, jotta heistä tulisi ”Jehovan opettamia” ja jotta he voisivat ’pienokaisesta asti tuntea pyhät kirjoitukset’. (Jes. 54:13, UM; 2. Tim. 3:15) Tämä tarkoitus voidaan saavuttaa vain, jos nuoret istuvat paikoillaan ja kuuntelevat ohjelmaa. Perheitten tulisi istua yhdessä ohjelman aikana, sen sijaan että nuorten annettaisiin istua ryhmissä toisten nuorten kanssa. Kun nuoret osallistuvat vapaaehtoiseen palvelukseen konventin aikana, vanhempien tulisi järjestää niin, että he eivät ole työssä ohjelman aikana vaan kuuntelevat ja oppivat.
Olemme myös saaneet kuulla, että jotkut yksilöt jatkavat yleisön joukossa istuessaankin keskustelemista toisten kanssa tai aiheuttavat muuten häiriötä sen sijaan, että he kuuntelisivat tarkkaavaisesti ohjelmaa. Kunnioituksen Jehovan pöytää kohtaan ja huomaavaisuuden veljiämme kohtaan tulisi saada meidät käyttämään hyvää arvostelukykyä näissä asioissa. Kenenkään ei tulisi vaellella pitkin käytäviä tai käydä toisten luona ohjelman aikana. – Ps. 34:12; Saarn. 3:1, 7b.
Yksi alue, johon joidenkuiden tulee kiinnittää huomiota, on pukeutuminen ja ulkoasu. Kun olemme läsnä konventissa, kokoonnumme yhteen ylistämään Jehovaa hänen ”huoneeseensa”, ja meidän tulisi pukeutua sen mukaisesti. Pukeutumisemme ja ulkoasumme tulisi olla sopusoinnussa Jumalan palvelijoille asetettujen korkeitten mittapuitten kanssa, eikä sen seikan, että konventtipaikkana käytetään urheilutiloja, tulisi vaikuttaa siihen. Pukeutumista ja ulkoasua koskevien lisätietojen saamiseksi katso kappaleita 1 ja 2 sekä mainitut raamatunkohdat kirjan Järjestetyt suorittamaan palveluksemme sivulta 131.
ISTUINTEN VARAAMINEN: Vaikka istuinten varaamisesta on aikaisemmin esitetty toistuvasti neuvoja, niin joskus se aiheuttaa yhä ongelmia. Jotkut ovat taipuvaisia varaamaan suosituimmilta alueilta parhaat paikat perheensä lisäksi myös ystävilleen ja sukulaisilleen, jotka eivät sitten usein tulekaan noille paikoille. Niinpä monia hyviä paikkoja ei käytä kukaan.
Näiden ja muiden syiden vuoksi näyttää siltä, että on paikallaan antaa seuraava ohje: Älä varaa istuimia muille kuin oman perheesi jäsenille ja niille, jotka matkustavat kanssasi samassa autossa. Jos haluat istua joidenkuiden kanssa konventin aikana, voit tavata heidät konventtipaikalla ja valita paikat yhdessä samaan aikaan heidän kanssaan. Älä jätä tavaroita ympärilläsi oleville istuimille; muuten paikkoja etsivät päättelevät, että nuo istuimet on jo varattu. Ole yhteistoiminnassa yleisönpalvelijoitten kanssa, kun he rakkaudellisesti pyrkivät ohjaamaan asioita kaikkien läsnäolijoiden hyödyksi. Kun alistumme nöyrästi tähän teokraattiseen järjestelyyn, voimme olla useimmissa tapauksissa varmoja siitä, että kaikissa konventtipaikoissa on vapaita paikkoja ja että ne on suhteellisen helppo löytää. Näin noudatat ”kultaista sääntöä” ja osoitat todella olevasi ”vähimmässä uskollinen”. (Matt. 7:12; Luuk. 16:10; vrt. 1. Korinttolaisille 13:5.) Tässä yhteydessä suosittelemme, että varaat aikaa kerrataksesi perheesi ja ystäviesi kanssa aineistoa, joka koskee paikkojen varaamista ja muuta henkilökohtaista käytöstä piirikonventeissa ja joka on ilmestynyt Valtakunnan Palveluksemme -lehtisissä huhti- tai toukokuussa vuosina 1980–1984.
LASTENVAUNUT: Pidä mielessäsi, että paloturvallisuussäädökset kieltävät niiden jättämisen käytäville tai poistumisteille julkisissa kokoontumispaikoissa. Jos tuotte lastenvaunuja konventtipaikalle, pitäkää huolta, ettei niistä ole vaaraa toisille ja säilyttäkää niitä alueella, joka on varattu sitä varten.
KENTTÄPALVELUSJÄRJESTELYT: Kenttäpalvelukseen osallistuminen on hyvin tärkeä osa palvontaamme. Älä jätä käyttämättä tätä tilaisuutta lisätä konventista saamaasi nautintoa osallistumalla hyvän uutisen kertomiseen toisille. Perjantain ohjelman on suunniteltu loppuvan noin kello 15.00. Pidä huolta siitä, että hankit aluetta ennen perjantai-iltapäiväohjelman alkua. Ryhmänjohtajien olisi myös hyödyllistä saada ohjeet alueelle menemisestä samalla kun heille annetaan aluemääräys, niin ettei aikaa hukata tarpeettomasti perjantai-iltapäivällä. Tuo omasta seurakunnastasi mukaan ajankohtaisia lehtiä käytettäväksi kenttäpalveluksessa konventin aikana.
KUULOVAMMAISET: On suunniteltu, että Tampereen konventeista ensimmäiseen järjestetään ohjelman tulkkaus viittomakielellä. Suosittelemme, että kuulovammaiset olisivat läsnä tässä konventissa. Helsingin, Jyväskylän ja Oulun konventteihin tulkkaus pyritään järjestämään mahdollisuuksien ja tarpeitten mukaan.
VAPAAEHTOINEN PALVELUS: Konventti vaatii työtä, ja tarvitaan monia vapaaehtoisia työntekijöitä. Seurakuntanne konventin yhdysmies saa luettelon osastoista, joilla tarvitaan vapaaehtoisia, ja hän ilmoittaa tästä seurakunnalle. Voit ilmoittautua hänen kauttaan vapaaehtoiseen palvelukseen. Alle 16-vuotiaitten lasten tulee kaikkina aikoina osallistua vapaaehtoiseen palvelukseen vain vanhempiensa tai jonkun muun aikuisen kanssa. Kannustamme vanhempia ja heidän lapsiaan työskentelemään vapaaehtoisessa palveluksessa yhdessä perheenä, jos se suinkin on mahdollista.
Konventin aikana saatetaan tarvita lisää vapaaehtoisia. Voit auttaa menemällä vapaaehtoisen palveluksen osastoon heti saavuttuasi konventtipaikalle. Siellä olevat veljet kertovat sinulle, missä apua tarvitaan. Halukasta palvelustasi arvostetaan hyvin paljon, ja se edistää osaltaan konventtijärjestelyjen onnistumista. – Apt. 20:35.
RUOKA JA VIRVOKKEET: Ruumiillisista tarpeistamme huolehtimiseksi tehdään erikoisjärjestelyjä. Järjestelyt ruoan ja virvokkeiden suhteen tulevat olemaan samanlaisia kuin viime vuosina pidetyissä piirikonventeissa. Arvostamme suuresti niiden ponnisteluja, jotka työskentelevät kovasti palvellakseen meitä.
Konventin ruokaliput ovat 5 markan arkeissa. Ehdotamme, että hankit niitä etukäteen seurakuntasi kautta. Osta lippuja niin paljon, että ne riittävät perheellesi konventin kahdeksi tai kolmeksi ensimmäiseksi päiväksi.
Aterioiden hinta piirikonventeissa on 20 markkaa. Jos perheissä on enemmän kuin viisi henkeä, kaikki saavat aterian viiden aterian hinnalla tullessaan syömään samanaikaisesti. Uskomme, että tämä on avuksi suurille perheille.
Mikä etu onkaan olla läsnä vuoden 1985 ”Nuhteettomuuden säilyttäjien” konventissa! Ohjelma vahvistaa meitä jatkamaan uskollisesti Jumalamme, Jehovan, palvelemista Saatanan jatkuvista hyökkäyksistä huolimatta. Haluat varmaan tehdä kaikkesi ollaksesi niiden tuhansien joukossa, jotka ovat läsnä joka päivä. Yhtykäämme Daavidin julistukseen: ”Auta minut oikeuteeni, Herra, sillä minä olen vaeltanut nuhteettomasti”. – Ps. 26:1, 11.
[Tekstiruutu s. 6]
Muistutuksia piirikonventtia varten
MAJOITUS: Seurakuntanne konventin yhdysmiesten tulisi huolehtia siitä, että majoitusanomukset lähetetään kyseisen konventin majoitustoimistoon. Piirikonventtien majoitustoimistojen osoitteet ja puhelinnumerot, sekä aika, jolloin niiden toiminta aikaa, on mainittu majoitusanomusten takana. Jokaiseen konventtiin on järjestetty myös yhteismajoitus.
Jos sinun on välttämätöntä peruuttaa varaamasi hotellimajoitus, sinun tulisi joko kirjoittaa tai soittaa itse suoraan hotelliin niin aikaisessa vaiheessa kuin suinkin mahdollista. Jos sinun täytyy perua anomasi yksityiskotimajoitus, sinun tulisi ilmoittaa siitä sekä asunnonhaltijalle että konventin majoitusosastoon, jotta huone voidaan antaa jollekulle toiselle.
Konventin majoitusosasto antaa pyydettäessä tietoja konventtipaikkakunnalla sijaitsevista asuntovaunu- tai leirintäalueista. Lähetä tiedustelusi mukana kirjekuori, jossa on osoitteesi ja valmiiksi liimatut postimerkit. Telttoja ei voi pystyttää eikä asuntovaunuja tai asuntoautoja paikoittaa konventtialueelle.
KASTE: Useimmilla paikkakunnilla puhe kasteelle aikoville pidetään lauantaiaamuna. Niiden, jotka suunnittelevat vertauskuvaavansa vihkiytymisensä vesikasteella, on täytynyt tarkastella ennen konventtia seurakuntansa vanhinten kanssa kastekysymykset. Jokaisen kasteelle aikovan tulisi tuoda mukanaan säädyllinen uimapuku ja pyyhe.
OHJELMA-AJAT: Osoitamme viisautta ja arvostusta olemalla istuimillamme aina ohjelman alkaessa. Ohjelma alkaa torstaina kello 13.30, perjantaina kello 9.00 ja lauantaina ja sunnuntaina kello 9.30. Me osoitamme samoja oivallisia ominaisuuksia, kun emme lähde paikoiltamme ennen ohjelmajaksojen päättymistä. Loppulaulu ja rukous ovat torstaina kello 17.10. Perjantai-iltapäivä on varattu erikoisponnisteluihin kenttäpalveluksessa loppulaulun ja rukouksen jälkeen kello 15.00. Loppulaulu ja rukous ovat lauantaina kello 17.00 ja sunnuntaina kello 16.00.
BEETEL- JA GILEAD-KOKOUKSET: Perjantaina pidetään kokous niille tienraivaajille, jotka ovat 20–40-vuotiaita ja kiinnostuneita Gilead-koulun valmennuksen saamisesta lähetystyötä varten. Lauantaina on kokous kaikille vihkiytyneille julistajille, jotka ovat 19–35-vuotiaita Suomen tai Ruotsin kansalaisia ja jotka haluaisivat astua Beetel-palvelukseen. Tarkista konventtikaupungissa ohjelmasta näiden kokousten tarkat ajat ja paikat.
TIENRAIVAAJAT: Kaikkien vakituisten ja erikoistienraivaajien sekä matkavalvojien tulee tuoda Vartiotornin henkilöllisyys- ja määräyskorttinsa (S-202) konventtiin. Ne, jotka piirikonventtiin mennessä ovat olleet tienraivaajina vähintään kuusi kuukautta, voivat saada yhdessä piirikonventissa 150 markan arvosta ruokalippuja esittämällä määräyskorttinsa. Käsittele korttia yhtä huolellisesti kuin rahaa. Sen tilalle ei voida saada uutta konventissa. Näyttämällä määräyskorttinsa tienraivaajat voivat saada ilmaiset julkaisut ja muuta saatavissa olevaa kirjallisuutta tienraivaajien ehdoilla ainoastaan kirjallisuusosastosta. Beetel-palveluksessa olevat voivat saada samat edut näyttämällä Beetelin henkilöllisyyskorttinsa.
RINTAMAINOSKORTIT: Nämä kortit ovat keino mainostaa konventtiamme ja helpottaa läsnä olevien veljiemme ja sisartemme tunnistamista. Käytä tästä syystä rintamainosta konventissa ja myös matkalla konventtiin ja sieltä takaisin. Kortti ei ole ainoastaan hyvä tunnistamiskeino, vaan se myös usein johtaa hyvän todistuksen antamiseen matkustettaessa. Sinun tulisi hankkia kortti seurakunnastasi, sillä niitä ei ole saatavana konventissa. Rintamainoskortit maksavat 0,08 markkaa ja muovikotelot 0,80 markkaa. Seura lähettää rintamainoskortteja jokaiseen seurakuntaan, mutta muovikotelot seurakunnan täytyy tilata.
VAROITUKSEN SANA: Riippumatta siitä, mihin paikoitatte autonne, teidän tulisi aina lukita se eikä jättää koskaan mitään tavaraa näkyville. Mikäli mahdollista, pitäkää tavaranne lukitussa tavaratilassa. Varokaa myös varkaita ja näpistelijöitä, joita suuret kokoukset houkuttelevat. Tähän sisältyy myös se, ettette jätä mitään arvokasta istuimillenne ilman valvontaa konventeissa. Tämän lisäksi on todettu, että korkeakorkoisia kenkiä käyttävät sisaret ovat muita suuremmassa vaarassa kompastella portaissa ja rampeilla ja vahingoittaa itseään.