”Minä ja minun huonekuntani ...”
1 ”Minä ja minun huonekuntani palvelemme Jehovaa.” (Joos. 24:14, 15, UM) Joosuan ja muiden perheenpäiden oli varmasti tarpeen olla päättäväisiä, jotta israelilaisperheet olisivat voineet vastustaa Kanaanin maassa tosi palvontaan kohdistuneita paineita. Meidänkin on nykyään asennoiduttava määrätietoisesti tosi palvonnan puolelle, jotta voisimme vahvistaa itseämme ja perhettämme pitämään puoliaan meitä ympäröivän asiainjärjestelmän vahingollista vaikutusta vastaan.
2 Jumala on antanut perheenpäille vastuun pitää huolta huonekunnastaan. (1. Tim. 5:8) Aineellisten tarpeitten lisäksi heidän on pidettävä huolta etenkin hengellisistä asioista. Perheenpäät, onko teillä hyvä ohjelma perheen palvontaa varten, johon kuuluu myös käytännöllinen raamatullinen opetus, ja otatteko johdon kenttäpalveluksen suorittamisessa perheenä?
RAAMATULLISET KESKUSTELUT PERHEENÄ
3 Koska Jehovan laupeus on ”joka aamu uusi”, eikö olisikin sopivaa, että koko perhe miettisi sitä joka päivä? (Valit. 3:22, 23) Erinomainen tapa tämän tekemiseen on kirjasessa ’He tutkivat Raamattua päivittäin’ olevasta päivän tekstistä keskusteleminen. – Ks. ehdotuksia vuoden 1987 kirjasen esipuheesta.
4 Päivän tekstistä keskustelemisen lisäksi monilla teokraattisilla huonekunnilla on säännöllinen aika perhetutkistelua ja perheenä palvomista varten. (5. Moos. 4:9; 6:1, 2) Avuksi tämän tekemiseen on Seuran julkaisuissa annettu kannustusta ja ehdotuksia, joita jokaisen perheenpään olisi hyvä noudattaa. – Ks. w86 1/11 s. 24; Koulun ohjekirja s. 36–38; km 2/79 s. 1, 3.
KENTTÄPALVELUS PERHEENÄ
5 Koska kenttäpalvelus on palvontamme tärkeimpiä osa-alueita, perheen pitäisi osallistua siihen yhdessä. (Hepr. 13:15) Perheenpää voi tehdä paljon edistääkseen perheykseyttä ja kehittääkseen hengellistä voimaa työskentelemällä kenttäpalveluksessa perheen jokaisen jäsenen kanssa. (Sananl. 22:6) Lokakuussa tähän tarjoutuu erinomainen tilaisuus, koska tarjoamme joko Herätkää!-lehden tai Vartiotornin tai molempien vuositilausta 40 markan korvauksesta tilaukselta.
6 Toisinaan vanhemmat saattavat haluta esittää johdannon ovella ja antaa sitten lapsen lukea jonkin raamatunkohdan tai vain näyttää lehtiä ja tarjota tilausta. Jos tilausta ei oteta, voidaan tarjota irtonumeroita yhteensä 4 markan korvauksesta. Älkää aliarvioiko lasten kykyjä palveluksessa! Nuoret, jotka osaavat ilmaista itseään hyvin ovilla, tekevät puhuteltavaan usein suotuisan vaikutuksen. – Matt. 21:16.
7 Oletko Joosuan tavoin päättänyt, että sinä ja sinun huonekuntasi palvelette Jehovaa uskollisesti? Rukoile Jehovan ohjausta soveltaessasi edellä esitettyjä ehdotuksia. Hän siunaa päättäväiset ponnistelunne palvella häntä uskollisesti.