-
Suurenmoinen väline kaikkien avuksiValtakunnan Palveluksemme 1980 | Toukokuu
-
-
aikajärjestyksen mukainen kirja. Tämä kirja täyttää tarpeen.” Eräs sisar sanoi, että koska hänellä on heikko näkö, iltaisin hän voi lukea helpommin suurta tekstiä. Ja hän lisää: ”Kirjan perussanoma – ’Jos Jehova sanoo ”Ei!”, älä tee sitä; jos hän käskee tekemään jotakin, tee se!’ – kuuluu niin voimakkaana, että iäkkäätkin naiset voivat kuulla.” Vanhemmatkin ihmiset arvostavat siis sitä.
MITEN ESITTÄÄ SITÄ
6 Miten Kirjaani Raamatun kertomuksista voidaan esittää tehokkaasti? Paljon riippuu sinusta ja siitä, mitä ajattelet kirjasta. Miksi ajattelet sen olevan arvokas? Kerro vakaumuksellisesti ja innokkaasti toisille, mitä ajattelet siitä. Sitä valmistettaessa pidettiin mielessä etupäässä nuoria, mutta sen hyvin laadittu kieliasu vetoaa myös moniin aikuisiin. Meidän ei siksi tulisi epäröidä sen esittelemistä kaikkiin ikäryhmiin kuuluville.
7 Koska kesälomat ovat lähestymässä, nuoret julistajat voivat ehkä ottaa kirjan kouluun ja tarjota sitä koulutovereilleen luettavaksi heidän lomansa aikana. Keskustellessasi tavalliseen tapaan toisen oppilaan kanssa voisit sanoa: ”Mitä aiot tehdä kesäloman aikana?” (Anna aikaa vastaamiseen.) Vastauksesta riippuen voisit sanoa: ”Me menemme Jehovan todistajien nelipäiväiseen konventtiin, joka pidetään . . .. [Mainitse kaupunki; anna hänen sanoa mielipiteensä.] Viime kesän konventissa saimme kirjan, joka oli minusta oikein kiinnostava.” Näytä sitä oppilaalle. Ehdota, että hän varmaan haluaisi sellaisen itselleen luettavaksi loma-aikana. Kenties esität sitä toisella tavalla. Mutta muista, että jos voit osoittaa henkilölle, mistä kirjan piirteestä sinä pidät, sama asia voi kiinnostaa myös häntä.
8 Tai puhuessasi huoneenhaltijoille voisit itsesi esiteltyäsi sanoa: ”Tarjoamme sellaista, mitä monet ihmiset todella arvostavat. Se on tämä kaunis julkaisu Kirjani Raamatun kertomuksista. Luultavasti olette halunnut saada vastaukset tällaisiin kysymyksiin.” Käännä sitten esille 1. osa ja lue ensimmäinen kappale otsikon ”Luomisesta vedenpaisumukseen” alta. Kiinnitä sitten huomio seuraavilla sivuilla kertomuksissa 1 ja 2 oleviin kuviin ja esitä niistä sopivia huomautuksia.
9 Toinen esitys, jota on käytetty menestyksellisesti, on sen kaltainen, joka esitettiin vuoden 1979 joulukuun Valtakunnan Palveluksessamme. Voisit sanoa: ”Hyvää päivää. On erittäin miellyttävää kertoa teille asiasta, joka koskee jokaista meistä. Useimmat meistä ovat joskus kokeneet läheisen ystävän tai sukulaisen menetyksen hänen kuollessaan. Olette varmaan pohtinut, mitä oikein on tapahtunut kuolleille ja onko heillä mitään toivoa.” (Anna mahdollisuus vastaamiseen.) Käännä esiin kertomus 92 ja näytä kuvaa, joka osoittaa, mitä Jeesus teki. Lue sitten kertomuksen viimeinen kappale. Sano lopuksi: ”Tämä julkaisu on suunniteltu niin nuorille kuin vanhoillekin, auttamaan meitä kaikkia arvostamaan paremmin sitä rakkautta ja huolenpitoa, mitä Jumala on osoittanut meitä kohtaan. Tarjoamme tätä kirjaa 16 markan korvauksesta.”
10 Esittäessämme Kirjaani Raamatun kertomuksista kenttäpalveluksessamme toukokuun aikana voi olla hyvä, että pidämme mukana muita julkaisuja, joita voimme tarjota puhuteltaville, jos he eivät halua ajankohtaista tarjousta.
11 Monet vanhemmat ovat havainneet Kirjani Raamatun kertomuksista hyödylliseksi opetettaessa totuutta lapsille ja keskusteltaessa siitä heidän kanssaan. Oletko sinä lukenut sitä lapsillesi? Me kehotamme sinua tekemään niin.
12 Me tosiaan kiitämme Jehovaa siitä, että hän on antanut meille niin suurenmoisen välineen, jota voimme käyttää kaikenlaisten ihmisten auttamisessa. – Matt. 9:36–38.
-
-
Käytä hyvin lahjojasiValtakunnan Palveluksemme 1980 | Toukokuu
-
-
Käytä hyvin lahjojasi
1 Mitä Jehova ajattelee siitä, että palvelet häntä uskollisesti ja sydämestäsi? Hän palkitsee anteliaasti ne, jotka ponnistelevat kovasti hänen palveluksessaan. Uskollisten miesten ja naisten mennyt historia todistaa tämän. Aabraham (1. Moos. 12:1–3; Room. 4:3), Raahab (Joos. 2; 6:25; Matt. 1:5) ja Piinehas (4. Moos. 25:10–13) olivat niiden joukossa, jotka saivat sellaisen palkan.
2 Aabraham, Raahab ja Piinehas muistetaan heidän uskon ja tottelevaisuuden teoistaan. Eikö Jehova odota sitä meiltäkin? Odottaa. Ja kuinka kiitollisia olemmekaan siitä, että Jehova on arvostava Jumala. Mitä tahansa lahjoja omistammekin ja käytämme palvellessamme Häntä oikealla tavalla, ne ovat otollisia. Leski, joka saattoi antaa vain muutamia pieniä kolikoita, pantiin merkille. (Luuk. 21:3) Muinaisessa Israelissa vaadittiin uhrilahjoja Jehovalle sen mukaan mitä ihminen pystyi antamaan. – 5. Moos. 16:17.
3 Samoin meillä kaikilla on nykyään erilaisia kykyjä, joita voidaan käyttää kerrottaessa hyvää uutista toisille. Olosuhteemme elämässä ovat erilaisia, ja tämäkin vaikuttaa siihen, kuinka paljon pystymme tekemään. Kuten oli menneisyydessäkin, ei ole aina niin, että yksilöiden suuret teot saisivat saarnaamisen ja opettamisen suoritetuksi. (Matt. 28:19, 20; Mark. 13:10) Merkitystä on pikemminkin sen halukkaalla ja ahkeralla käytöllämme, mitä meillä on, yhteistoiminnassa koko veljesseuran kanssa. Se, että liitämme lahjojemme täysipainoisen käytön kaikkien veljiemme toimintaan, saa osakseen runsaan palkan Jehovan kädestä. Emmekö olekin kokeneet tämän palvellessamme Jehovaa? Meillä on siis syytä arvostaa sitä, miten Jehova käyttää kykyjämme, ovatpa ne pieniä tai suuria, hänen ylistyksekseen.
4 Jotkut onnistuvat erittäin hyvin liikkeestä-liikkeeseen- tai katutyössä. Toisilla on ollut erinomaisia tuloksia talosta-taloon-työssä. Satunnainen todistaminen on kenttä, jolla suoritetaan myös paljon hyvää. Osallistu siinä määrin kuin voit mihin tahansa ja kaikkiin näihin etuihin. Käytä lahjojasi hyvin, ovatpa ne mitä tahansa, samalla kun työskentelet kiinteästi seurakunnassa olevien veljiesi kanssa.
5 Esimerkiksi eräs vanhahko vieraskielinen pariskunta onnistuu erittäin hyvin lehtityössä talosta taloon. He levittävät satoja lehtiä kuukaudessa. Palatessaan viikko toisensa jälkeen tuomaan uusia lehtiä he panevat erityisesti merkille ne, jotka osoittavat kiinnostusta. Heidän löytämänsä kiinnostuksen kehittämiseksi edelleen toiset seurakunnassa olevat ovat käyttäneet lahjojaan tekemällä uusintakäyntejä monien luo ja aloittamalla tutkisteluja.
6 Kehitä jatkuvasti kykyjäsi hyvän uutisen esittämisessä eri tavoin. Niin kauan kuin me elämme, on tilaisuuksia oppia ja edistyä. Ponnistellessasi kykyjesi parantamiseksi älä masennu, jos et voi onnistua yhtä hyvin kuin toiset jossakin palveluksen piirteessä. Iloitse siitä, mitä pystyt tekemään, ja käytä hyvin lahjojasi.
7 Jehova tuntee mielihyvää palvelijoistaan, jotka ovat onnellisia ja iloitsevat hänen tahtonsa tekemisestä. Tarjoutukaamme siis edelleen halukkaasti hänen palvelukseensa ja iloitkaamme lahjojemme käyttämisestä Jehovan kunniaksi ja ylistykseksi. – Ps. 110:3.
-