Markuksen evankeliumin helmiä
JEHOVAN henki sai Markuksen kirjoittamaan toimintaa täynnä olevan kertomuksen Jeesuksen maallisesta elämästä ja palveluksesta. Vaikka tässä evankeliumissa ei sanotakaan, että Markus oli sen kirjoittaja, tästä on todisteita Papiaksen, Justinus Marttyyrin, Tertullianuksen, Origeneen, Eusebiuksen, Hieronymuksen ja muiden teoksissa. Heidän kirjoituksensa kattavat ajanlaskumme neljä ensimmäistä vuosisataa.
Perimätiedon mukaan apostoli Pietari antoi perustiedot tätä evankeliumia varten. Esimerkiksi Origenes sanoi, että Markus kirjoitti sen ”Pietarin ohjeiden mukaisesti”. Mutta Markuksella oli ilmeisesti käytössään myös muita lähteitä, sillä opetuslapset kokoontuivat hänen äitinsä kotona. Itse asiassa koska Markus oli luultavasti se ”nuori mies”, joka taitavasti vältti Jeesuksen pidättäjät, hän on saattanut olla henkilökohtaisesti tekemisissä Kristuksen kanssa. – Markus 14:51, 52; Apostolien teot 12:12.
Keitä varten se kirjoitettiin?
Markus todennäköisesti kirjoitti pääasiassa pakanalukijat mielessään. Esimerkiksi hänen lyhytsanainen tyylinsä sopi roomalaiseen luonteeseen. Hän määritteli ”korbanin” ”Jumalalle omistetuksi lahjaksi” (7:11) ja osoitti, että temppeli saattoi näkyä Öljyvuorelta. (13:3) Markus selitti lisäksi, että fariseuksilla ”oli tapana paastota” ja että saddukseukset sanoivat, ”ettei ole ylösnousemusta”. (2:18; 12:18) Tällaiset huomautukset olisivat tarpeettomia juutalaisille lukijoille.
Markuksen evankeliumin lukeminen voi tietenkin hyödyttää jokaista. Mutta mitkä taustatietoihin liittyvät piirteet voivat auttaa meitä arvostamaan joitakin sen helmiä?
Jumalan Poika, ihmeiden tekijä
Markus luettelee ihmeitä, joita Kristus suoritti Jumalan voimalla. Kerran esimerkiksi yhdessä talossa oli niin suuri ihmisjoukko, että erään halvaantuneen parantamiseksi hänet täytyi laskea Jeesuksen lähelle kattoon kaivetun aukon kautta. (2:4) Koska talo oli täpötäynnä, mies on ehkä täytynyt kantaa ylös tikkaita tai ulkoportaikkoa pitkin. Mutta miksi täytyi kaivautua katon läpi? Useimmat katot olivat tasakattoja, ja ne oli rakennettu seinästä seinään ulottuvien palkkien varaan. Palkkien päällä oli riukuja, jotka oli peitetty oksilla, oljilla ja sen sellaisella. Päällimmäisenä oli paksu kerros maata, joka oli peitetty savesta tai savesta ja kalkista tehdyllä laastilla. Sen vuoksi miesten täytyi kaivaa aukko savikattoon saadakseen halvaantuneen alas Jeesuksen luo. Mutta millainen siunaus saatiinkaan heidän tehtyään siten! Kristus paransi miehen, ja kaikki paikalla olleet ylistivät Jumalaa. (2:1–12) Millainen vakuutus se olikaan siitä, että Jehovan Poika suorittaa ihmeellisiä parannustekoja uudessa maailmassa!
Yhden ihmeistään Jeesus suoritti veneessä, kun hän tyynnytti myrskytuulen Galileanmerellä sen jälkeen, kun hänet oli herätetty unesta ”tyynyltä”. (4:35–41) Tämä tyyny ei ilmeisestikään ollut samanlainen kuin nykyään vuoteessa käytettävä pehmeä päänalunen. Se on saattanut olla pelkkä kuitumatto, jolla soutajat istuivat tai pehmike tai alusta, jota käytettiin istuimena laivan perässä. Joka tapauksessa, kun Jeesus käski merta: ”Vaikene! Ole hiljaa!”, läsnäolleet saivat todisteen uskosta toiminnassa, sillä ”tuuli laantui, ja tuli aivan tyyni”.
Palvelus Dekapoliissa
Ylitettyään Galileanmeren Jeesus astuu maihin Dekapoliissa eli kymmenen kaupungin alueella. Vaikka noissa kaupungeissa asui epäilemättä suuri joukko juutalaista väestöä, ne olivat kreikkalaisen eli hellenistisen kulttuurin keskuksia. Siellä, gerasalaisten maassa Jeesus vapautti demonien vallasta miehen, jolla ”oli oleskelupaikkansa muistohaudoilla”. – 5:1–20.
Toisinaan kallioon hakatut haudat olivat mielisairaiden oleskelupaikkoja, rikollisten piilopaikkoja tai köyhien asuinpaikkoja. (Vrt. Jesaja 22:16; 65:2–4.) Erään 1800-luvulta peräisin olevan teoksen mukaan muuan vierailija, joka oli käynyt tuolla alueella, jolla Jeesus kohtasi tämän demonien riivaaman miehen, sanoi sellaisesta kodista: ”Hauta oli noin kahdeksan jalkaa [2,5 metriä] korkea sisältä, koska kynnyskiveltä oli laskeuduttava jyrkkä askelma lattialle. Kooltaan se oli noin 12 x 12 askelta, mutta koska valoa ei päässyt sisään muuta kuin oviaukon kautta, emme saattaneet nähdä, oliko siellä sisempää kammiota, niin kuin joissakin muissa oli. Sisällä oli vielä kokonainen sarkofagi, ja perhe käytti sitä nyt viljan ja muiden elintarvikkeiden säilytysastiana, niin että tästä kuolleiden häpäistystä hautakammiosta oli sen vuoksi tullut turvallinen, viileä ja miellyttävä piilopaikka eläville.”
Jeesus ja perinteet
Erään kerran fariseukset ja jotkut kirjanoppineet valittivat, että Jeesuksen opetuslapset söivät pesemättömin käsin. Pakanalukijoiden hyödyksi Markus selitti, etteivät fariseukset eivätkä muut juutalaiset ’syöneet, jolleivät he pesseet käsiään kyynärpäähän saakka’. Torilta palattuaan he söivät vain puhdistauduttuaan vihmomalla, ja heidän perinteisiinsä kuului ”maljojen ja kannujen ja kupariastioiden kastamisia”. – 7:1–4.
Sen lisäksi että nämä juutalaiset tekopyhästi vihmoivat itseään ennen syömistä, he myös kastoivat tai upottivat veteen maljoja, kannuja ja kupariastioita, joita he käyttivät aterioilla. Raamatunoppinut John Lightfoot valaisi sitä, miten sidoksissa he olivat perinteisiin. Lainaten rabbiinien teoksia hän osoitti, että sellaisiin yksityiskohtiin kuin veden määrään, tapaan ja peseytymiseen käytettävään aikaan kiinnitettiin paljon huomiota. Lightfoot lainasi lähdettä, joka osoittaa, että eräät juutalaiset peseytyivät huolellisesti ennen aterioita välttääkseen Šibtan aiheuttaman vahingon. Šibta on ”paha henki, joka istuu miesten käsien päällä öisin, ja jos joku koskettaa ruokaansa pesemättömin käsin, tuo henki istuutuu tuon ruoan päälle, ja se voi olla vaarallista”. Ei ihme että Jeesus tuomitsi kirjanoppineet ja fariseukset siitä, että he ’jättivät Jumalan käskyn sikseen ja pitivät kiinni ihmisten perinteestä’! – 7:5–8.
Jeesuksen viimeinen julkinen palvelus
Kerrottuaan Jeesuksen myöhemmästä palveluksesta Galileassa ja Hänen työstään Pereassa Markus kiinnitti huomion Jerusalemissa ja sen ympäristössä sattuneisiin tapahtumiin. Hän kertoi esimerkiksi tilanteesta, jolloin Kristus katseli sitä, kuinka ihmiset pudottivat rahaa temppelin rahalippaisiin. Jeesus näki, että muuan köyhä leski lahjoitti ainoastaan ’kaksi pientä kolikkoa, joilla oli hyvin vähän arvoa’. Hän sanoi kuitenkin, että tuo nainen antoi enemmän kuin kaikki muut, sillä he lahjoittivat liiastaan, kun taas ’hän puutteestaan pudotti koko elämisensä’. (12:41–44) Kreikkalaisen tekstin mukaan hän antoi kaksi leptonia. Lepton oli pienin juutalainen kupari- tai pronssikolikko, ja sen rahallinen arvo on käytännöllisesti katsoen mitätön nykyään. Mutta tämä köyhä nainen teki voitavansa ja antoi erinomaisen esimerkin tosi palvonnan epäitsekkäästä tukemisesta. – 2. Korinttolaisille 9:6, 7.
Jeesuksen palveluksen lähetessä loppuaan Pontius Pilatus, jonka nimi ja arvo ”prefekti” esiintyvät Kesareasta vuonna 1961 löydetyssä piirtokirjoituksessa, kuulusteli häntä. Syrjäisissä provinsseissa, kuten Juudeassa, maaherralla (prefektillä) oli valvonnassaan armeija, hän oli vastuussa taloudenhoidosta ja toimi oikeuden tuomarina. Pilatuksella oli valta vapauttaa Kristus, mutta hän antoi myöten Jeesuksen vihollisille ja yritti tehdä mieliksi ihmisjoukolle luovuttamalla hänet paaluun pantavaksi ja vapauttamalla kapinallisen murhaajan Barabbaan. – 15:1–15.
Pilatuksen myöhemmästä elämästä ja kuolemasta on erilaisia tarinoita. Historioitsija Eusebius esimerkiksi kirjoitti: Pilatus itse, Vapahtajamme päivien maaherra, joutui ”sellaisiin onnettomuuksiin, että hänen oli pakko tulla itsemurhaajaksi ja omakätiseksi kostajaksi, koska, kuten näyttää, Jumalan rangaistus pian kohtasi häntä”. Sellaisesta mahdollisuudesta huolimatta Jeesuksen kuolema oli kuitenkin äärimmäisen merkityksellinen. Rooman armeijan upseeri (sadanpäämies), joka oli Kristuksen kuoleman ja siihen liittyneiden harvinaislaatuisten tapahtumien silminnäkijänä, lausui tosiaan totuuden, kun hän sanoi: ”Varmasti tämä mies oli Jumalan Poika.” – 15:33–39.
[Kuvan lähdemerkintä s. 30]
Pictorial Archive (Near Eastern History) Est.
[Kuvan lähdemerkintä s. 31]
Israelin hallituksen muinaisesineiden ja museoiden keskusvirasto, valokuva Israel-museosta Jerusalemista