Lisäksi ”orja” tunnetaan sillä perusteella, että sillä on samat näkemykset ja asenteet kuin Jehovan uskollisilla palvelijoilla esikristillisinä ja varhaiskristillisinä aikoina.

Näihin näkemyksiin ja asenteisiin sisältyvät seuraavat: Täydellinen luottamus Jehovaan ja riippuvaisuus hänestä. (Sananl. 3:5–7) Koko Raamatun ehdoton hyväksyminen totuudeksi, Jumalan henkeyttämäksi oppaaksi ihmistä varten. (Ps. 119:160; Room. 15:4; 1. Tess. 2:13; 2. Tim. 3:16, 17; 2. Piet. 1:20, 21) Jeesuksen Kristuksen askeleiden nöyrä seuraaminen jopa siihen asti, että kieltää itsensä ja kestää iloiten vainoja. (1. Piet. 2:21; Matt. 16:24) Sen oivaltaminen, että Jumalan palvelijoiden täytyy olla opinhaluisia, että he eivät saa olla riippumattomia ja että heidän täytyy herkeämättä etsiä. (Ps. 25:9; Matt. 7:7) Sen käsittäminen, että Jehovan kansan täytyy ponnistella tarmokkaasti hänen palveluksessaan saarnaten ja tehden opetuslapsia. (Luuk. 13:24; Matt. 24:14; 28:19, 20) Jumalan valtakunnan ja hänen vanhurskautensa etsiminen ensiksi. – Matt. 6:33, 34.

Tässä oli vain muutamia raamatullisia katsantokantoja, joista Jehovan kansan yksi tosi seurakunta nykyään tunnetaan. Mutta ne suovat perusteen kehottaa kaikkia lukijoitamme olemaan aktiivisesti Jehovan todistajien jonkin seurakunnan yhteydessä. Kannustamme sinua myös tutkimaan jatkuvasti Raamattua tämän lehden ja sisarjulkaisujen avulla ja vertaamaan huolellisesti oppimaasi Pyhään Raamattuun. (Apt. 17:11) Tällä tavalla voit pysyä hengellisesti hyvin ravittuna saadessasi ”ruokaa oikeaan aikaan” ja voit päästä osalliseksi ”uskollisen ja ymmärtäväisen orjan” onnellisuudesta sen suorittaessa Jehovalle otollista pyhää palvelusta.

Lukijain kysymyksiä

● Kun viaton puoliso ryhtyy uudelleen sukupuolisuhteisiin aviorikoksen tehneen puolison kanssa saatuaan tietää aviorikoksesta, niin onko sukupuolisuhteiden aloittaminen todistus viattoman puolison anteeksiannosta?

Avioliiton ulkopuolella harjoitetut sukupuolisuhteet antavat perusteen avioerolle, jos viaton puoliso haluaa sitä; siten sukupuolisuhteiden uudelleen aloittamisen ymmärretään merkitsevän anteeksiantoa ja välien rikkoutumisen paranemista. Muutoin anteeksianto ja toiminta eivät ole todella sopusoinnussa. – Matt. 19:9; 5:37.

Kun aviorikoksen tehnyt puoliso ilmaisee aitoa katumusta ja molemmat puolisot haluavat vilpittömästi ponnistella yhdessä kehittyneiden ongelmien ratkaisemiseksi, niin olisi varmasti erittäin sopivaa osoittaa armoa ja anteeksiantoa hairahtuvaa kohtaan. Tulisi ponnistella järkevästi vallitsevan aviosuhteen säilymiseksi, vaikka ymmärretäänkin, että todennäköisesti kireät suhteet tulevat vallitsemaan jonkin aikaa ja että ongelmia on ratkaistava. Siten asioita ei ratkaista ainoastaan avioparin ja mahdollisesti vielä kotona olevien lasten siunaukseksi vaan myös tappioksi Saatana Panettelijalle, joka on suuri avioliittojen tuhooja.

Joissakin tapauksissa viattoman puolison saattaa olla hyvin vaikea löytää todellista perustetta avioliiton jatkamiseen. Jo ennen aviorikoksen paljastumista on saattanut olla hyvin vakavia ongelmia Raamatun periaatteitten soveltamisessa johtoaseman ja alamaisuuden ollessa kysymyksessä. Ajatustenvaihtoa on ehkä ollut vähän, keskinäinen rakkaus ja kunnioitus ovat olleet miltei olemattomissa. Katkeruus, mielipaha ja muut seikat ovat mahdollisesti estäneet aviovelvollisuuksien suomista toiselle. Onko anteeksiannosta mitään todellista hyötyä yritettäessä ratkaista näitä vakavia, syvään juurtuneita ongelmia? Viattomasta puolisosta voi tuntua, että mahdollisuudet tilanteen paranemiseen ovat hyvin vähäiset, ja hän saattaa valita avioeron ottamisen aviorikoksen tehneestä puolisosta, vaikka se merkitseekin muutoksia elämään, esimerkiksi avioeron aiheuttaman trauman kohtaamista, mahdollisesti tarvetta järjestää toinen asunto, lapsista huolehtimista ja niin edelleen. On myös muistettava, että Jehova ’vihaa avioeron ottamista’. – Mal. 2:16, UM.

Kaikkia näitä seikkoja viattoman puolison pitäisi harkita, kun hän ratkaisee, antaako anteeksi vai ei. Tämä pitäisi tehdä ennen kuin ryhtyy jälleen sukupuolisuhteisiin, ennen kuin palaa takaisin intiimeihin etuoikeuksiin, jotka kuuluvat vain avioliitossa oleville. Asioista voidaan puhua ja ongelma-alueista keskustella, voidaan yrittää päästä yhteisymmärrykseen ja ottaa selville, haluavatko molemmat todella ponnistella rakkauden ja kunnioituksen kehittämiseksi avioliitossa, ilman että se edellyttäisi anteeksi antamista. Mutta kun viattoman puolison tunteet sallivat hänen olla sukupuolisuhteissa aviorikoksen tehneen puolison kanssa, voidaan olettaa, että viaton puoliso suo varauksettoman anteeksiannon eikä käytä tiedossa olevaa uskottomuutta perustana Raamatun hyväksymän avioeron saamiseen, joka sallisi uudelleen avioitumisen.

Menetellessään täten johdonmukaisesti anteeksiannon suomisessa viaton puoliso jäljittelee Jehovaa anteeksi antamisessa käyttämättä syyllisen menneitä syntejä hänen uhkaamiseensa ja muistuttamatta tätä jatkuvasti siitä, mitä menneisyydessä on tapahtunut. (Ps. 103:3, 8–14; Jes. 55:7; Ef. 4:32; 1. Piet. 4:8; 1. Joh. 1:9) Tämä asettaa tietenkin anteeksiannon saajalle vastuun arvostaa sitä ja välttää väärinteon toistamista.

Joskus eittämättä muodostuu myöhemmin traagisia, ennalta aavistamattomia ongelmia, joiden tietäminen olisi ehkä saanut viattoman puolison pidättymään anteeksiannosta ja olemaan aloittamatta uudelleen sukupuolisuhteita. Mutta sen sijaan että tällaiset ongelmat olisivat perustana muutosten tekemiselle aviosäätyyn, niiden kehittymisen mahdollisuus korostaa sitä, miten tärkeätä viattoman puolison on harkita huolellisesti kaikkia seikkoja hätäilemättä ratkaisun teossa, kun hän päättää, suoko hän anteeksiannon vai ei.

Tilanne olisi sama silloinkin, kun vaimon harjoittamasta aviorikoksesta seuraisi raskaus, joka ei ole tiedossa silloin, kun mies ryhtyy jälleen sukupuolisuhteisiin vaimonsa kanssa. Aviomies haluaisi varmasti ottaa huomioon raskauden mahdollisuuden, kun hän ratkaisee, voisiko hän antaa vaimolleen anteeksi ja ottaa hänet takaisin. Käytännöllinen viisaus panisi odottamaan, kunnes voitaisiin ehdottomasti olla selvillä siitä, kantaisiko hän kohdussaan toisen miehen lasta. Entä sitten, jos mies antaa hänelle anteeksi ja on hänen kanssaan sukupuolisuhteissa, ennen kuin hän tietää tämän? Hänen olisi pitänyt päättää etukäteen, että hän hyväksyisi tämän lapsensaamismahdollisuuden ja että, jos lapsi syntyy hänen vaimolleen, hän hyväksyisi sen kotiinsa ja huolehtisi siitä omanaan.

On ymmärrettävää, että kun uskovan aviopuolison harjoittama ”haureus” tulee tietoon, niin siitä pitäisi ilmoittaa seurakunnan vanhimmistolle. (Matt. 19:9) Jos syyllinen osapuoli ei tee sitä, niin viattoman puolison velvollisuus olisi ilmoittaa väärinteosta, jotta Jehovan seurakunta voitaisiin pitää puhtaana. Jos syyllinen ilmaisee aitoa katumusta, niin hänen voidaan sallia jäädä seurakuntaan, ja niin voisi tapahtua, vaikka viaton puoliso ei haluaisikaan antaa anteeksi. Jos katumusta ei ilmene, niin syyllinen puoliso erotettaisiin, vaikka viaton puoliso haluaisikin antaa anteeksi ja elää edelleen erotetun puolison kanssa.

Kaikki tämä tähdentää sitä, että aviovelvollisuuksiin ei voida suhtautua kevyesti. Vain puolison harjoittama ”haureus” antaa toiselle puolisolle raamatullisen perusteen avioliiton purkamiseen ja mahdollisuuden uudelleen avioitumiseen. Mutta silloin kun aviosuhteet on palautettu ennalleen, kristillisen seurakunnan samoin kuin pariskunnankin täytyy olla johdonmukainen, eikä niiden tule enää pitää tiedossa olevaa ”haureutta” perustana avioliiton purkamiseen. Pariskunnan pitäisi Jehovaan turvautuen työskennellä ahkerasti rakkauden ja kunnioituksen kehittämiseksi suhteessaan, jotta heidän avioliittonsa voisi olla onnellinen ja menestyksellinen.