teillä ole elämää itsessänne. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä. Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani.’” (Joh. 6:53–57, KR-38.)

Onko tämän ymmärrettävä merkitsevän sitä, että heidän piti kirjaimellisesti syödä Jeesuksen lihaa ja juoda hänen vertaan? Jos niin olisi ollut, Jeesus olisi kehottanut heitä rikkomaan Lakia, jonka Jumala oli antanut Israelille Mooseksen välityksellä. Tuo Laki kielsi nauttimasta minkäänlaista verta. (3. Moos. 17:10–12.) Sen sijaan että Jeesus olisi kehottanut sellaiseen, hän varoitti voimakkaasti rikkomasta ainuttakaan Lain vaatimusta (Matt. 5:17–19). Jeesuksen on siis täytynyt tarkoittaa syömistä ja juomista kuvaannollisessa mielessä, siten että uskotaan hänen täydellisen ihmisuhrinsa arvoon (vrt. Joh. 3:16; 4:14; 6:35, 40).

Sanoiko Jeesus opetuslapsilleen, ettei heidän tulisi viettää vain hänen kuolemansa muistoa, vaan muotomenoa, joka itse asiassa uudistaisi hänen uhrinsa?

Vatikaanin 2. kirkolliskokouksen konstituutio – Pyhästä liturgiasta sanoo: ”Viimeisellä ehtoollisella sinä yönä, jona hänet kavallettiin, meidän Vapahtajamme asetti ruumiinsa ja verensä eukaristisen uhrin. Hän teki sen jatkaakseen ristin uhria – –.” (Suom. T. Aulo, Helsinki 1966, s. 21; kursivointi lisätty.)

The Catholic Encyclopedia sanoo: ”Kirkko haluaa messu-uhria pidettävän ’oikeana ja sopivana uhrina’ – – Opinkappaleemme päälähde on kuitenkin perinne, joka varhaisimmista ajoista asti osoittaa, että messu-uhrilla on rukousuhrin arvo.” (1913, X osa, s. 6, 17.)

Jeesus itse sanoi: ”Tehkää se minun muistokseni.” (Luuk. 22:19; 1. Kor. 11:24; KR-38.) Jeesus ei sanonut, että hän olisi viimeisellä illallisella uhrannut itsensä tai että hänen opetuslastensa pitäisi uudistaa hänen uhrinsa.

Hepr. 9:25–28, KR-38: ”Eikä hän mennyt uhratakseen itseänsä monta kertaa, niinkuin [juutalainen] ylimmäinen pappi joka vuosi menee kaikkeinpyhimpään, vierasta verta mukanaan, sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan kerran – – ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä. Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio, samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä.” (Kursivointi lisätty.)

Onko se kaikki vain ”käsittämätön salaisuus”?

Raamattu puhuu Jumalan salaisuuksista eli pyhistä salaisuuksista. Mutta mikään niistä ei ole ristiriidassa selvästi esitettyjen Raamatun totuuksien kanssa. Jeesus sanoi niistä, jotka asettavat perinteensä Raamatun edelle: ”Te ulkokullatut, oikein teistä Esaias ennusti, sanoen: ’Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana; mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä’.” (Matt. 15:7–9, KR-38.)

Tarkoittiko Jeesus, että tätä muistoa vietettäisiin kenties joka päivä tai joka viikko?

Katolinen katekismus sanoo: ”Kirkon käsky velvoittaa meitä joka sunnuntai ja pyhäpäivä asianmukaisella tarkkaavaisuudella, kunnioituksella ja hartaudella olemaan läsnä pyhässä messu-uhrissa.” (Helsinki 1953, s. 92, 93.) ”Kirkko kehoittaa uskovaisia tulemaan kommuniolle [ehtoolliselle] – –, vieläpä joka päivä.” (R. Wehner, S.J., Pyhä kirkkomme, Lyhyt uskonoppi, Helsinki 1960, s. 18.)

Oliko kaikissa Raamatun viittauksissa ”leivän murtamiseen” kysymys Kristuksen kuoleman muiston viettämisestä? (Apt. 2:42, 46; 20:7; KR-38.) Jeesus ”taittoi leivät” aterialla ruokaa jaettaessa jo ennen viimeistä illallista (Mark. 6:41; 8:6). Leipä, jota juutalaiset siihen aikaan käyttivät, ei ollut sellaista, johon monet ihmiset ovat nykyään tottuneet. Syödessään sitä he usein taittoivat tai repivät siitä palan.

Jeesus ei sanonut nimenomaan, kuinka usein hänen kuolemansa muistoa piti viettää. Hän asetti kuitenkin sen juutalaisten pesah-päivänä, jonka sijaan hänen opetuslapsensa omaksuivat Kristuksen kuoleman muistonvieton. Pesah oli vuotuinen juhla, jota vietettiin 14. nisankuuta. Samoin juutalaista happamattomien leipien juhlaa, viikkojuhlaa (helluntaita), lehtimajanjuhlaa eli korjuujuhlaa ja sovituspäivää vietettiin vain kerran vuodessa.

Saako messun esittäminen aikaan helpotusta kiirastulessa oleville sieluille?

The Teaching of Christ—A Catholic Catechism for Adults sanoo: ”Sanaa ’kiirastuli’ ei esiinny Raamatussa eikä nimenomaista kiirastulioppia opeteta siinä. – – Kirkkoisien teoksissa viitataan monesti paitsi kiirastulen olemassaoloon myös siihen, että elävien rukoukset, erityisesti messu-uhri, voivat auttaa kuolleita uskovaisia.” (S. 347, 348.)

Pyhä Raamattu sanoo kuolleitten tilasta: ”Elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään.” (Saarn. 9:5, KR-38.) ”Se sielu, joka syntiä tekee – sen on kuoltava.” (Hes. 18:4, KR-38.) (Ks. myös pääaihetta ”Kuolema”, s. 193–195.)

Muistonvietto (Herran illallinen)

Määritelmä: Jeesuksen Kristuksen kuoleman muistoksi nautittu ateria; niin ollen hänen kuolemansa muiston vietto, kuoleman jolla on ollut kauaskantoisemmat vaikutukset kuin kenenkään muun persoonan kuolemalla. Tämä on ainoa tapahtuma, jonka muistoa Herra Jeesus Kristus käski opetuslastensa viettää. Se tunnetaan myös Herran ehtoollisena eli Herran illallisena (1. Kor. 11:20).

Mikä on muistonvieton merkitys?

Jeesus sanoi uskollisille apostoleilleen: ”Tehkää tämä toistuvasti minun muistokseni.” (Luuk. 22:19.) Kirjoittaessaan hengestäsiinneen kristillisen seurakunnan jäsenille apostoli Paavali lisäsi: ”Niin usein kuin syötte tätä leipää ja juotte tätä maljaa, te julistatte Herran kuolemaa, kunnes hän saapuu.” (1. Kor. 11:26.) Muistonvietto kiinnittää siis erikoishuomion Jeesuksen Kristuksen kuoleman merkitykseen Jehovan tarkoituksen toteutumisessa. Se korostaa Jeesuksen uhrikuoleman merkitystä erityisesti uuden liiton suhteen ja sen suhteen, miten hänen kuolemansa vaikuttaa niihin, jotka tulevat perimään hänen kanssaan taivaallisen Valtakunnan (Joh. 14:2, 3; Hepr. 9:15).

Muistonvietto muistuttaa myös siitä, että Jeesuksen kuolema ja se, miten se tapahtui Jumalan 1. Mooseksen kirjan 3:15:ssä ja sen jälkeen ilmaistun tarkoituksen mukaisesti, pyhitti Jehovan nimen. Säilyttämällä nuhteettomuutensa Jehovaa kohtaan aina kuolemaansa saakka Jeesus todisti, ettei Aadamin synti johtunut mistään virheestä, jonka Luoja olisi tehnyt ihmisen suunnittelussa, vaan että ihmisen on mahdollista säilyttää täysin jumalinen antaumus ankarassakin paineessa. Siten Jeesus saattoi Jehova Jumalan kunniaan Luojana ja Kaikkeuden Suvereenina. Sen lisäksi Jehovan tarkoitus oli, että Jeesus antaisi kuolemansa välityksellä täydellisen ihmisuhrin, jota tarvittiin Aadamin jälkeläisten lunastamiseksi. Näin miljardien ihmisten, jotka osoittaisivat uskoa, olisi mahdollista elää ikuisesti paratiisimaassa. Tämä toteuttaisi Jehovan alkuperäisen tarkoituksen ja ilmaisisi hänen suurta rakkauttaan ihmiskuntaa kohtaan. (Joh. 3:16; 1. Moos. 1:28.)

Mikä suunnaton taakka olikaan Jeesuksen harteilla hänen eläessään viimeistä iltaansa maan päällä ihmisenä! Hän tiesi, mikä hänen taivaallisen Isänsä tarkoitus hänen suhteensa oli, mutta hän tiesi myös, että hänen piti osoittautua uskolliseksi koetuksessa. Jos hän olisi epäonnistunut, se olisi merkinnyt suunnatonta häpeää hänen Isälleen ja valtavaa menetystä ihmiskunnalle. Kaiken sen vuoksi, mitä hänen kuolemansa saisi aikaan, oli erittäin sopivaa, että Jeesus kehotti viettämään sen muistoa.

Mitä muistonvietossa tarjoiltavat leipä ja viini vertauskuvaavat?

Jeesus sanoi happamattomasta leivästä, jonka hän antoi apostoleilleen asettaessaan muistonvieton: ”Tämä tarkoittaa minun ruumistani.” (Mark. 14:22.) Tuo leipä vertauskuvasi hänen omaa synnitöntä liharuumistaan, jonka hän antaisi ihmisten tulevien elämänodotteiden hyväksi. Tässä tilaisuudessa kiinnitetään erikoishuomiota elämänodotteisiin, jotka se tekee mahdollisiksi niille, jotka valitaan hallitsemaan Jeesuksen kanssa taivaallisessa Valtakunnassa.

Ojentaessaan viinin uskollisille apostoleilleen Jeesus sanoi: ”Tämä tarkoittaa minun vertani, ’liiton verta’, joka vuodatetaan monien puolesta.” (Mark. 14:24.) Tuo viini vertauskuvasi hänen omaa elämänvertaan. Hänen vuodatetun verensä ansiosta olisi syntien anteeksianto mahdollinen niille, jotka uskovat siihen. Jeesus korosti tässä tilaisuudessa synnistä puhdistumista, jonka se mahdollistaisi hänen tuleville perijätovereilleen. Hänen sanansa osoittavat myös sen, että tuon veren välityksellä saatettaisiin voimaan Jehova Jumalan ja hengellä voidellun kristillisen seurakunnan välinen uusi liitto.

Ks. myös pääaihetta ”Messu-uhri”, s. 242–244.

Kenen tulee ottaa osaa leipään ja viiniin?

Ketkä ottivat osaa, kun Jeesus asetti Herran illallisen vähän ennen kuolemaansa? Yksitoista hänen uskollista seuraajaansa, joille Jeesus sanoi: ”Minä teen liiton teidän kanssanne, niin kuin Isäni on tehnyt liiton minun kanssani, valtakunnasta.” (Luuk. 22:29.) He kaikki olivat ihmisiä, jotka kutsuttiin hallitsemaan Kristuksen kanssa hänen taivaallisessa Valtakunnassaan (Joh. 14:2, 3). Myös kaikkien niiden, jotka osallistuvat leipään ja viiniin nykyään, tulisi olla sellaisia, jotka Jeesus saattaa ’liittoon valtakunnasta’.

Kuinka monet osallistuvat? Jeesus sanoi, että vain ”pieni lauma” saisi palkinnokseen taivaallisen Valtakunnan (Luuk. 12:32). Yhteensä heitä olisi 144000 (Ilm. 14:1–3). Tuota ryhmää alettiin valita vuonna 33. On järkevää ajatella, että nykyään Herran illalliseen osallistuvia olisi vain pieni määrä.

Osoittaako Johanneksen 6:53, 54, että vain ne, jotka osallistuvat vertauskuviin, saavat ikuisen elämän?

Joh. 6:53, 54: ”Jeesus sanoi heille: ’Totta totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää itsessänne. Joka syö minun lihaani ja juo minun vertani, sillä on ikuinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.’”

Tämän syömisen ja juomisen täytyisi ilmeisesti tapahtua kuvaannollisesti, muutoin rikottaisiin Jumalan lakia (1. Moos. 9:4; Apt. 15:28, 29). Tulisi kuitenkin huomata, ettei Jeesus esittänyt Johanneksen 6:53, 54:ssä olevaa