-
Käytä hyväksesi palvelusvalvojan apuaValtakunnan Palveluksemme 1981 | Joulukuu
-
-
4 Miten hän huolehtii vastuistaan? Ensinnäkään hänen ei tarvitse käyttää paljoa aikaa arkistoista huolehtimiseen. Hän pikemminkin käyttää hyväkseen sihteerin pitämiä arkistoja, ja näin hän voi keskittyä ihmisten auttamiseen. Vaikka hän tavallisesti johtaa kirjantutkistelua ja käyttää suurimman osan ajastaan ryhmänsä kanssa, hän valvoo tarkasti koko seurakunnan suorittamaa evankelioimistyötä. Kun hän havaitsee seurakunnassa jonkin kenttäpalvelukseen tai johonkin erityiseen palveluksen piirteeseen liittyvän ongelman, hän puhuu siitä vanhimmistolle, jonka kanssa hän työskentelee. Hän pysyttelee kaikkien kirjantutkisteluryhmissä tehtyjen kenttäpalvelusjärjestelyjen tasalla ja on kiinnostunut siitä, miten hyvin niitä tuetaan. Hän on myös opettaja, ja kun hän silloin tällöin käsittelee innostuneesti palveluskokouksessa kenttäpalvelusta koskevia kokousohjelmia, niin kaikki seurakunnan jäsenet pysyvät kohdalleen palautettuina.
5 Kerran kuukaudessa hän on poissa omasta ryhmästään ja työskentelee tuon viikon ajan jonkin toisen kirjantutkisteluryhmän kanssa. Tänä aikana hänen sijaisensa huolehtii hänen ryhmästään, niin että hän voi kiinnittää kaiken huomionsa sen ryhmän tarpeisiin, jossa hän vierailee. Hän työskentelee mahdollisimman monen tuohon ryhmään kuuluvan kanssa viikon aikana. Tänä aikana on erinomainen tilaisuus saada hänen apuaan palvelusongelmissa. Hänen apuaan voidaan käyttää, sillä hän ymmärtää, että me kaikki olemme palvelijoita niin kuin hänkin. Hänen vierailunsa aikana pidettävään kirjantutkisteluun liittyy eräs erikoispiirre. Tutkistelu lyhennetään 45 minuuttiin, jotta palvelusvalvoja voisi pitää kannustavaa puheen. Tämän raamatullisen puheen tarkoituksena on auttaa meitä edistymään evankelioimistyössämme.
6 Palvelusvalvoja ja vakituinen tutkistelunjohtaja eivät pidä virallista kokousta. Kuitenkin palvelusvalvojan pitäisi tiedustella, mitkä palvelusjärjestelyt toimivat. Häntä kiinnostaa se, miten toimitaan, ja tutkistelunjohtaja ottaa tietysti mielellään vastaan hänen mahdollisesti esittämänsä ehdotukset.
7 Suurissa seurakunnissa, joissa on monta kirjantutkisteluryhmää, palvelusvalvoja vierailee kussakin ryhmässä ehkä vain kerran tai kaksi vuodessa. Vaikka seurakunnassa olisi vain muutama kirjantutkisteluryhmä, saattaa palvelusvalvojan vierailujen välillä olla monta kuukautta. Niinpä me kaikki haluamme saada parhaan mahdollisen hyödyn hänen vierailustaan tukemalla hyvin kenttäpalvelusta ja kirjantutkistelua tuolla viikolla. Kun osallistumme hänen kanssaan palvelukseen, vastaamme tutkistelussa ja kuuntelemme tarkkaavaisesti, kun hän puhuu ryhmälle, niin me kaikki osoitamme Jehovalle ja hänen Pojalleen arvostavamme sitä, että he ovat antaneet meille valvojia, jotka ottavat johdon. Näillä ”lahjoilla ihmisinä” on tarkoitus, ja se toteutuu tällä tavoin, kuten Efesolaiskirjeen 4:15:ssä sanotaan: ”Mutta kasvakaamme totuutta puhuen rakkauden välityksellä kaikessa häneen, joka on pää, Kristus.”
-
-
Onnellisuuden saaminen Jumalan sanan tutkimisestaValtakunnan Palveluksemme 1981 | Joulukuu
-
-
Onnellisuuden saaminen Jumalan sanan tutkimisesta
1 Viisas kuningas Salomo kirjoitti: ”Autuas [onnellinen, UM] se ihminen, joka on löytänyt viisauden, ihminen, joka on saanut taidon.” (Sananl. 3:13) Oletko sinä saanut tämän Salomon mainitseman onnellisuuden? Avain on ’viisauden löytäminen ja taidon saaminen’.
2 Tämä vaatii ponnistelemista ja aikaa. Siihen sisältyy Jehovan sanan tutkiminen, jumalallisen tiedon omaksuminen ja sen soveltaminen elämäämme. (Sananl. 2:2–4) Ne jotka etsivät ymmärrystä ja viisautta tutkimalla säännöllisesti Jumalan sanaa, ovat sitä mieltä, että ”onnelliset [ovat] ne, jotka siitä pitävät kiinni”. – Sananl. 3:18.
3 Yksi tutkimisen määritelmistä on: ”lukea mietiskellen, syventyen” jotakin aihetta. Tämän tietäminen auttaa meitä ymmärtämään, miksi ne jotka tutkivat säännöllisesti Jumalan sanaa ovat onnellisia. He ’mietiskelevät’ Jumalan ajatuksia ja hänen suurenmoisia lupauksiaan ja ’syventyvät’ niihin. Siten he saavat korkeimman jumalallisen koulutuksen. Mielen ruokkiminen Jumalan totuuksilla on mitä miellyttävin kokemus, joka auttaa meitä edelleen kasvamaan hengellisesti. – Hepr. 5:13, 14.
MITEN JÄRJESTÖ AUTTAA
4 Jehovan järjestö auttaa meitä saamaan etsimämme onnellisuuden. Itse asiassa ”uskollinen ja ymmärtäväinen orja” järjestää meille erinomaisen tutkisteluohjelman. Miten? Me kiinnitimme edellä huomion siihen, että lukeminen on tärkeä osa tutkimista, ja meillä on paljon hyvää luettavaa, eikö totta? Olisi siksi tärkeää lukea kirjat ja kaikki Vartiotornin ja Herätkää-lehden numerot, kun ne ilmestyvät. Jos me suosittelemme toisille julkaisujen lukemista, meidän pitäisi varmasti ensin itse lukea ne. Me voimme tosiaankin saada onnea lukemalla näitä erinomaisia julkaisuja säännöllisesti.
5 Ennen kaikkea meidän täytyy lukea myös itse Jumalan sanaa. Kuinka nautittavaa onkaan lukea säännöllisesti teokraattisen palveluskoulun viikoittainen raamatunlukutehtävä. Monet järjestävät aikaa muiden Raamatun kirjojen lukemista varten päivittäin. Saatko sinä onnellisuutta tällä tavalla?
6 Kokouksiin valmistautuminen on toinen tärkeä tutkimisohjelmamme osa. Huomaat voivasi osallistua paremmin, ja muistat enemmän siitä, mistä keskusteltiin. Entä miten me voimme valmistautua? Tässä joitakin ehdotuksia: lue huolellisesti tehtäväksi määrätty aineisto, alleviivaa avainsanat tai lauseet ja katso ne raamatunkohdat, jotka on mainittu mutta joita ei ole lainattu. Jotkut ovat havainneet hyödylliseksi tehdä muistiinpanoja asiaan liittyvistä seikoista tai raamatunkohdista sivun reunaan. Mitä enemmän me muistamme ja voimme soveltaa, sitä onnellisempia olemme. – Joh. 13:17.
7 Mitä muita asioita voimme sisällyttää kristilliseen tutkimisohjelmaamme? Jokaisessa kristityssä kodissa päivän tekstin lukemisen ja siitä keskustelemisen pitäisi olla välttämättömyys. On myös tärkeää valmistautua etukäteen uusintakäynteihin, raamatuntutkisteluihin ja puheisiin. (Sananl. 15:28; 1. Piet. 3:15) Monet lukiessaan viikoittaista raamatunlukutehtäväänsä tutkivat aineistoa ymmärtääkseen sitä paremmin. Mikä siunaus säännöllinen tutkimisaikataulumme voikaan olla!
8 ’Iloitsetko Jehovan laista’ tutkisteluohjelmasi avulla? (Ps. 1:2, UM) Jos teet näin, sinä saat totisesti siunauksia ja tiedät, että viisauden saaminen Jehovalta on ’parempi kuin hopean hankkiminen’. (Sananl. 3:14) Mutta ellet pysty lukemaan ja tutkimaan niin paljon kuin haluaisit, älä masennu äläkä luovu. Voisitko mahdollisesti järjestää toimintasi uudelleen niin, että sinulla olisi enemmän aikaa lukemiseen ja tutkimiseen? Tehdessäsi näin tulet huomaamaan, että ilosi lisääntyy tullessasi tuntemaan Jehovan paremmin. Silloin ymmärrät täydemmin sen, että Jehovalta tuleva viisaus on ”elämän puu . . . niille, jotka siihen tarttuvat”, ja että ”onnelliset [ovat] ne, jotka siitä pitävät kiinni”. – Sananl. 3:18.
-
-
Tuleva kierroskonventtiohjelmaValtakunnan Palveluksemme 1981 | Joulukuu
-
-
Tuleva kierroskonventtiohjelma
Kaikki me odotamme innolla uusia kierroskonventin ohjelmia, jotka Seura järjestää kahdesti vuodessa. Niistä saamme juuri sitä mitä tarvitsemme kohdataksemme nykyajan ongelmat ja erilaiset tilanteet. Tammikuussa alkava ohjelma ei ole poikkeus tässä. Se auttaa meitä arvostamaan paikkaamme teokraattisessa asiainjärjestelyssä ja välttämään riippumatonta vaellusta maailman tavoin. Ohjelman teema on ”Alistukaamme Jumalan alaisuuteen”. Se vahvistaa päättäväisyyttämme tässä ja syventää arvostustamme niitä monia siunauksia ja etuja kohtaan, joita siitä on seurauksena. Älä missään tapauksessa menetä tätä ohjelmaa!
-