Arvostuksesi Kristuksen kuolemaa kohtaan
1 ”Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan sielunsa lunnaina monien korvaukseksi.” (Matt. 20:28.) Kukaan toinen ihminen, joka koskaan on elänyt maan päällä, ei ole voinut tehdä sitä, mitä Jeesus Kristus teki ihmiskunnan puolesta. Hänen elämänkulkunsa ja lopulta kidutuspaalussa tapahtuneen kuolemansa välityksellä meitä on ohjattu tielle, jolla voimme saada suurenmoisimman lahjan, minkä kukaan voi saada, ikuisen elämän. Silti useimmat ihmiset eivät arvosta paljoakaan sitä, mitä Kristus teki.
2 Ajattelehan sitä, kun Jeesus kohtasi kymmenen lepratautista. Kun he näkivät Jeesuksen, he huusivat: ”Jeesus, Opettaja, ole meille armollinen!” (Luuk. 17:13.) Hän oli todella armollinen heitä kohtaan ja käski heitä Lain mukaisesti menemään ja ilmoittautumaan papeille. Matkalla kaikki kymmenen lepratautista parantuivat.
3 Kuitenkin vain yksi palasi Jeesuksen luo kiittämään. Entä mitä ne yhdeksän muuta tekivät? He jatkoivat matkaansa, eikä heidän mieleensä edes juolahtanut kiittää hyväntekijäänsä. (Luuk. 17:15–17.) Ketä me muistutamme? Haluamme olla sen miehen kaltaisia, joka palasi Jeesuksen luo. Hänellä oli tosi arvostusta. Arvostammeko me todella Kristuksen kuolemaa?
4 Arvostuksemme osoittaminen: Joka vuosi Seura kehottaa lukemaan muistonviettopäivää edeltävän viikon aikana jotkin raamatunjakeet. Ehdotettu raamatunlukuohjelma voidaan löytää vuoden 1992 Jehovan todistajien kalenterista huhtikuun 12. ja 17. päivän väliseltä ajalta. Voimme osoittaa arvostustamme lukemalla näistä tapahtumista, jotka sattuivat Jeesuksen elämässä juuri ennen hänen kuolemaansa, ja mietiskelemällä niitä.
5 Kenttäpalvelustoimintamme liittyy siihen arvostukseen, jota tunnemme muistonviettoa kohtaan. Vanhimmat haluavat tehdä huolellisesti järjestelyjä, jotta tienraivaajat ja julistajat voivat tehdä suunnitelmia kenttätoiminnan lisäämiseksi huhtikuussa.
6 Monet julistajat ovat osa-aikaisina tienraivaajina tavallisesti juuri huhtikuussa. Viime huhtikuussa täällä Suomessa osallistui 1910 julistajaa osa-aikaiseen tienraivaukseen. Voitko sinä tehdä niin tämän vuoden huhtikuussa? Jollet voi, suunnittele saarnaamistoiminnan lisäämistä olosuhteidesi mukaan.
7 Rakenna arvostusta toisissa: Joka vuosi monet kiinnostuneet kokoontuvat kanssamme muistonviettoon. Esimerkiksi viime maaliskuussa niistä 10650158:sta, jotka kautta maailman kokoontuivat kanssamme muistonviettoon, yli 6370000 oli kiinnostuneita. Tämä osoittaa sen, että järjestöllä on todella suuret kasvun mahdollisuudet.
8 Meidän tulisi käyttää Seuran painamia kutsuja ja järjestää tarvittaessa kuljetus raamatuntutkisteluoppilaille ja kiinnostuneille. Ole lämpimän innokas kutsuessasi heitä.
9 Auta heitä ymmärtämään se, miksi muistonvietto asetettiin, ketkä ottavat osaa vertauskuviin ja mitä vertauskuvat edustavat (1. Kor. 11:23–26). Kerro myös siitä, mikä toivo on vertauskuviin osallistuvilla, ja mikä on niiden toivo, jotka eivät ota osaa vertauskuviin (Joh. 10:16; Ilm. 14:3, 4). Tämä auttaa kiinnostuneita ymmärtämään, että kaikkien on tarpeellista uskoa ja että pelkkä Kristuksen kuoleman muistonvietossa käyminen kerran vuodessa ei riitä (Joh. 3:16).
10 Kristuksen kuoleman muistonvietto on hyvin erikoislaatuinen tilaisuus. Valmistautumalla siihen huolellisesti osoitamme, että todella arvostamme kaikkea sitä, mitä Jehova ja Kristus ovat tehneet hyväksemme. Arvostuksen kehittäminen tätä tilaisuutta kohtaan raamatuntutkisteluoppilaissamme ja muissa kiinnostuneissa auttaa myös heitä uskomaan Jehovan lunastusjärjestelyyn, jonka hän teki Jeesuksen Kristuksen välityksellä.