”Minä haluan”

ERÄÄSEEN Galilean kaupunkiin oli jo kulkenut sana, että Jeesus Kristus oli parantanut sairaita ja ajanut ulos demoneja. Siellä hänen luokseen tuli mies, joka oli täynnä lepraa.

Lepratautinen lankesi maahan ja alkoi polvistuneena pyytää hartaasti Jeesukselta: ”Jos vain haluat, niin sinä voit puhdistaa minut.” ”Tällöin”, kertoo Raamattu, Jeesus ”liikuttui säälistä, ja hän ojensi kätensä, kosketti häntä ja sanoi hänelle: ’Minä haluan. Puhdistu.’ Ja heti lepra hävisi hänestä, ja hän puhdistui.” – Mark. 1:40–42; Luuk. 5:12, 13.

Tässä oli siihen aikaan inhottavan taudin, lepran, vaivaama mies. Ihmiset pelkäsivät lepran tarttumista, joten he yleensä karttoivat lepratautisia. Mutta mitä Jeesus teki? Hän ojensi kätensä ja kosketti lepratautista. Hän ei pelännyt. Hän tunsi pikemminkin sääliä miestä kohtaan.

Niin kiireinen kuin Jeesus olikin, hän ymmärsi aina ihmisten tunteet, tarpeet ja olosuhteet. On olemassa paljon hyviä esimerkkejä siitä, että Jeesus osoitti henkilökohtaista kiinnostusta toisiin. Tämä Jeesuksen ominaisuus tekee hänet meille rakkaaksi, lohduttaa meitä ja vahvistaa meitä. Sitä, mitä hän ajattelee ihmisistä, jotka tarvitsevat apua nykyäänkin, ei voitaisi esittää paremmin kuin sillä, mitä hän sanoi lepratautiselle: ”Minä haluan.”

Jeesus heijasti tässä erinomaisesti Isänsä, Jehova Jumalan, persoonallisuutta. Ikuisuuden ja täydellisyyden Jumalana häneltä ei puuttunut mitään. Kuitenkin hän halusi jakaa rakkauttaan ja viisauttaan toisille. Niinpä hän loi taivaaseen ja maan päälle tietoista, älyllistä elämää, jolla oli kyky rakastaa. Eikä hän osoita anteliaisuuttaan luomuksilleen ainoastaan joukkona, vaan hän on henkilökohtaisesti kiinnostunut meistä, hän kuuntelee meidän kunkin rukouksia ja tutkii sydämemme. – Room. 8:26, 27.

Olemalla epäitsekkäästi kiinnostuneita toisista yksilöinä, joskus jopa heille tuntemattomistakin, Jeesuksen tosi seuraajat todistavat olevansa Jehova Jumalan jäljittelijöitä ja tekevänsä Jumalan tahdon.

”HALUAN MENNÄ UUDELLEEN”

Jeesus käski opetuslastensa saarnata Jumalan valtakunnan hyvää uutista. (Matt. 24:14; 28:19, 20; Apt. 1:8) Koska Jehovan todistajat suhtautuvat tähän tehtävään hyvin vakavasti, he käyvät joka ovella ja haluavat kertoa Raamatun sanomaa jokaiselle, joka kuuntelee.

Menestyksellisimpiä evankelistoja ovat ne, jotka ovat vilpittömästi kiinnostuneita alueellaan olevista. Sellainen henkilökohtainen kiinnostus saa ”hyvän uutisen” julistajat luonnollisesti kuuntelemaan ihmisiä, jotta he saisivat tietää mahdollisimman paljon heistä. Hyvä lääkäri ei anna potilaalle lääkemääräystä, ennen kuin hän huolellisesti tutkii hänet. Samoin, jos kristityn sydämen täyttää halu auttaa ihmisiä, niin hänkin haluaa oppia tunteman heidät. Vasta silloin joku Jehovan todistaja voi auttaa yksilöitä tehokkaasti.

Jehovan todistajat voivat sen tähden valmistautua parhaiten saarnaamistyöhön valmistamalla sydäntään eikä niinkään paljon opettelemalla ulkoa joitakin suullisia esityksiä. Jos olemme sydämestämme aidosti kiinnostuneita tapaamistamme ihmisistä, meiltä ei koskaan puutu sanoja. Me sanomme ja teemme sellaista, mikä auttaa heitä hengellisesti.

Jos olemme palveluksessamme henkilökohtaisesti kiinnostuneita toisista, niin me ajattelemme tapaamiamme ihmisiä senkin jälkeen kun olemme lähteneet heidän oveltaan. Se saa meidät haluamaan mennä uudelleen.

Eräs Jehovan todistaja Connecticutissa (Yhdysvalloissa) kertoi äidilleen kokemuksestaan, kun hän eräänä päivänä tapasi nuoren naisen saarnatessaan talosta taloon. ”Hän katsoi minua suurilla sinisillä silmillään ja sanoi: ’En usko Jumalaan’”, hän kertoi äidilleen. ”Mutta minusta tuntuu, että hänessä on jotakin, äiti, ja haluan mennä uudelleen hänen luokseen.”

Todistaja palasi. Raamatuntutkistelu aloitettiin. Puoli vuotta myöhemmin nuori nainen alkoi osallistua saarnaamiseen talosta taloon ja pian sen jälkeen hänet kastettiin kristittynä. Nykyään tämä entinen ateisti on Jehovan todistajien matkustavan valvojan vaimo.

Koska me jäljittelemme Jehovaa ja Jeesusta olemalla henkilökohtaisesti kiinnostuneita toisista, ihmiset tuntevat vetovoimaa meitä ja opettamaamme Jumalan sanan totuutta kohtaan.

”HUOLI TOISISTA”

Jeesuksen opetuslapsia yhdistää kristillisessä seurakunnassa heidän rakkaudellinen kiinnostuksensa toinen toistaan kohtaan. (Joh. 13:35; Gal. 6:10) Apostoli Paavali vertasi kristillistä seurakuntaa ihmisruumiiseen kuvaillessaan sen jäsenten keskinäistä riippuvuutta toisistaan ja kiinnostusta toisiaan kohtaan. Hän kirjoitti:

”Silmä ei voi sanoa kädelle: ’En tarvitse sinua’ eikä taas pää jaloille: ’En tarvitse teitä.’ . . . ettei ruumiissa olisi mitään jakaumaa, vaan että sen jäsenet pitäisivät samaa huolta toisistaan.” – 1. Kor. 12:14–25.

Kreikkalainen ilmaisu ”pitäisivät samaa huolta toisistaan” merkitsee kirjaimellisesti ’olisivat huolissaan toisistaan’. (Kingdom Interlinear Translation) Tämä korostaa, miten voimakasta seurakunnan jäsenten välisen henkilökohtaisen kiinnostuksen pitäisi olla. Paavali esittää vakuuttavan perustelun tälle sanoessaan: ”Jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki toiset jäsenet kärsivät sen kanssa, tai jos jollekin jäsenelle annetaan kunniaa, niin kaikki toiset jäsenet iloitsevat sen kanssa.” – 1. Kor. 12:26.

Olemalla henkilökohtaisesti kiinnostuneita toisista me saamme ihmisistä esiin hyvää. Me näemme toisissa mahdollisuuden hyvään ja ruokimme sitä.

Raamattu kertoo, että Barnabas oli henkilökohtaisesti kiinnostunut Johanneksesta, lisänimeltään Markuksesta, lähetystyötoverina. Barnabas näki hyvää ainesta Markuksessa siitä vaikeudesta huolimatta, jonka hän oli aiheuttanut Paavalille ja Barnabaalle heidän ensimmäisellä lähetysmatkallaan. Se johti siihen, että Markusta autettiin kehittymään hengellisesti ja hänestä tuli erinomainen Jumalan palvelija. (Apt. 13:5, 13; 15:36–39; 2. Tim. 4:9–11) Jumala siunasi lopulta Markusta merkittävällä edulla, kun hänet henkeytettiin kirjoittamaan nimeään kantava Raamatun kirja.

Samoin Yhdysvalloissa eräs kristitty vanhin oli henkilökohtaisesti kiinnostunut eräästä seurakunnassa olevasta teini-ikäisestä pojasta. Hän pyysi poikaa avukseen seurakunnan kokouspaikan, valtakunnansalin, rakentamiseen. Kotimatkalla heillä oli tapana nauttia virvokkeita ja jutella. Poika on nyt kasvanut aikuiseksi ja palvelee kierrosvalvojana. Mutta hän muistaa edelleen tämän vanhimman häntä kohtaan osoittaman henkilökohtaisen kiinnostuksen hengellisen kehityksensä yhtenä kohokohtana.

Me voimme tosi kristittyinä kokea uudenlaista iloa ja tarkoitusta elämässä, kun olemme henkilökohtaisesti kiinnostuneita toisista – ihmisistä, joille kerromme Raamatun sanomaa, samoin kuin hengellisistä veljistämme ja sisaristamme seurakunnassa, mukaan luettuina nuoret, vanhat, sairaat, lesket, orvot ja oman perheemme jäsenet. Voimme siten täyttää heidän elämänsä onnellisuudella.

Samanaikaisesti voimme luottaa siihen, että Jumala palkitsee myös meidät monin tavoin. Jeesus vakuutti: ”Onnellisempaa on antaa kuin saada.” (Apt. 20:35) Jäljitelkööt siis kaikki, jotka rakastavat aidosti Jumalaa, taivaallista Isää henkilökohtaisen kiinnostuksen osoittamisessa toisia kohtaan. Jeesus antoi esimerkin siitä, miten se tapahtuu, kun hän sanoi lepratautiselle: ”Minä haluan.”

Jehova – vahva torni

PELASTUS tulee Jehovaan luottamisesta, kuten kaksi lihallista sisarusta Kaakkois-Ranskassa sai kokea. Toinen heistä kertoo:

”Kellonaika oli 0.30 ja me molemmat nukuimme kaikessa rauhassa. Yhtäkkiä heräsimme epätavalliseen keittiöstä kuuluvaan ääneen, ja sitten ilmaantui mies oviaukkoon. Sisareni huusi pakokauhun vallassa: ’Jehova, Jehova, auta meitä!’ Sen kuullessaan mies käski meidän olla hiljaa ja uhkasi meitä puukolla ja raspilla. Kiitos Jehovan rauhoituimme ja pukeuduimme.

Sisääntunkeutuja oli kiivennyt parvekkeellemme, joka on kuudennessa kerroksessa, ja oli saanut haavan käteensä, kun hän rikkoi keittiön ikkunan päästäkseen sisään. Niinpä hoidin hänen haavansa ja valmistin vähän syötävää ja kahvia, jotta hän olisi täysin selvinnyt alkoholin vaikutuksesta. Puhuin hänelle myös Jehovasta ja osoitin, että meidän täytyy luottaa Häneen. Hän vastasi, ettei hän tuntenut Jehovaa, ja jopa herjasi hänen nimeään. Hänen katsellessaan sisareni luki Raamattua ja minä rukoilin hiljaa itsekseni. Sellainen rauhallisuus nähtävästi ärsytti häntä, sillä hän otti käteensä rikkoutuneen ikkunaruudun palasen ja piti sitä sisareni kurkulla samalla kun hän piti puukkoa hänen niskassaan ja sanoi: ’Vain pieni painallus, niin veri virtaa!’ Hyppäsin ylös ja sanoin selvällä äänellä: ’Ette voi pelotella meitä, sillä Jehova vahvistaa meitä ja vapauttaa meidät. Vaikka tappaisittekin meidät, meillä on ylösnousemustoivo.’ Näiden sanojen hämmentämänä hän luovutti.

”Kello oli noin 2.45, kun hän sanoi lähtevänsä, ja minä saatoin hänet ovelle. Matkalla hän sanoi: ’No niin, myönnän sen. Jehova on voimakkaampi kuin minä.’ Suljettuamme keittiön ikkunaluukut esitimme kiitosrukouksen Jehovalle, Jumalallemme, joka ei ollut hylännyt meitä.” – Sananl. 18:10.