siihen. Vaimoni ja minä luotimme kuitenkin Jehovaan – vaikka hänen lakinsa tottelemisen vuoksi menettäisimmekin muutaman vuoden tästä nykyisestä elämästä.

Yllättäen vaimoni tila parani huomattavasti. Eräänä päivänä kun tulin tapaamaan häntä, hän istui sängyssä ja luki. Seuraavina päivinä hän alkoi todistaa potilaille ja hoitohenkilökunnalle. Silloin minut kutsuttiin kirurgin toimistoon. Kirurgi sanoi: ”Olette todellakin onnenpekka, herra Wharerau! Uskomme, että vaimonne sairaus on parantunut.” Yllättäen hänen verenpaineensa vakiintui. Vaimoni ja minä kiitimme yhdessä Jehovaa ja toistimme päätöksemme tehdä parhaamme hänen palveluksessaan.

Nykyinen aluemääräykseni on taas Cookinsaaret, ja palvelen jälleen Rarotongassa, mikä on hyvin siunauksellinen etu. Kun muistelemme vaimoni kanssa menneitä, tunnemme kiitollisuutta siitä, että Jehova on huolehtinut meistä palvellessamme häntä lähes viidenkymmenen vuoden ajan. Aineellisesti meiltä ei ole koskaan puuttunut elämän välttämättömyyksiä, ja hengellisiä siunauksia on ollut enemmän kuin kykenemme luettelemaan. Merkittävä siunaus on se, että monet lihallisista sukulaisistani ovat ottaneet totuuden vastaan: laskujeni mukaan yli 200 heistä on nykyään kastettuja Jehovan todistajia, ja 65 heistä on lapsia tai lapsenlapsia. Yksi lapsenlapsistani on Uuden-Seelannin Beetel-perheen jäsen, kun taas yksi tyttäristäni työskentelee miehensä ja kahden poikansa kanssa eri haaratoimistojen rakennuksilla. (3. Johannes 4.)

Katsoessani tulevaisuuteen vaalin mielessäni ajatusta elämästä paratiisissa, jonka kaikkialle maailmaan ulottuva kauneus ylittää jopa sen vehreän laakson kauneuden, jossa synnyin. On suurenmoista toivottaa tervetulleiksi äitini ja isäni, kun he saavat ylösnousemuksen, ja kertoa heille lunnaista, Valtakunnasta ja kaikista muista Jehovan huolenpidon ilmauksista.

Päätökseni, jota vahvistaa tieto siitä, että Jehova huolehtii minusta, on psalmistan Psalmissa 104:33 lausumien sanojen mukainen: ”Kaiken ikäni minä ylistän Herraa, minä veisaan Jumalani kiitosta, niin kauan kuin elän.” (Kertonut Sarn Wharerau.)

Lukijoiden kysymyksiä

Karttavatko Jehovan todistajat syntymäpäivien viettämistä siksi, että tällä tavalla oli muinoin tietty uskonnollinen merkitys?

Syntymäpäivien viettäminen juontaa juurensa taikauskosta ja väärästä uskonnosta. Se ei kuitenkaan ole ainoa eikä pääsyy siihen, miksi Jehovan todistajat karttavat tätä tapaa.

Jotkin tavat, jotka aikoinaan olivat luonteeltaan uskonnollisia, eivät enää monissa paikoissa ole sellaisia. Esimerkiksi vihkisormuksella oli kerran uskonnollinen merkitys, mutta useimmissa paikoissa sillä ei enää nykyään ole tällaista merkitystä. Siksi monet tosi kristityt hyväksyvät paikkakuntansa tavan käyttää vihkisormusta avioliiton merkkinä. Tärkeää tällaisissa asioissa on tavallisesti se, yhdistetäänkö tapa nykyään väärään uskontoon. (Ks. ”Lukijoiden kysymyksiä” -palstaa Vartiotornista 15.4.1972 ja 15.10.1991.)

Sitä ei kuitenkaan käy kieltäminen, että lukuisissa hakuteoksissa osoitetaan syntymäpäivien viettämisen liittyneen alkuaan taikauskoon ja uskontoon. The Encyclopedia Americana -tietosanakirjassa (vuoden 1991 painos) sanotaan: ”Muinaiset egyptiläiset, kreikkalaiset, roomalaiset ja persialaiset viettivät jumalien, kuninkaiden ja ylimysten syntymäpäiviä.” Siinä sanotaan, että roomalaiset ”juhlivat – – Artemiin syntymää ja – – Apollon päivää”. Sitä vastoin ”vaikka israelilaiset pitivätkin kirjaa kansaansa kuuluvien miesten iästä, mikään ei viittaa siihen, että he olisivat millään tavoin juhlineet näiden syntymän vuosipäivää”.

Joissakin muissa hakuteoksissa käsitellään huomattavan yksityiskohtaisesti syntymäpäivien vieton alkuperää. Seuraavat tiedot perustuvat kirjaan ”Syntymäpäiväjuhlat eri puolilla maailmaa” (Birthday Parties Around the World, 1967): Syntymäpäiväjuhlia alettiin viettää Euroopassa kauan aikaa sitten. Ihmiset uskoivat hyviin ja pahoihin henkiin, joita kutsuttiin toisinaan hyviksi ja pahoiksi haltijoiksi. Jokainen pelkäsi näiden henkien vahingoittavan syntymäpäiväänsä viettävää, ja sen vuoksi hän oli ystäviensä ja sukulaistensa ympäröimänä. Heidän hyvän toivotuksensa ja läsnäolonsa paikan päällä suojelivat häntä tuntemattomilta vaaroilta, joita syntymäpäivään liittyi. Lahjojen antaminen tarjosi vieläkin tehokkaamman suojan. Yhdessä syöminen oli myös suojatoimi, ja se myötävaikutti hyvien henkien siunauksen saamiseen. Alun perin syntymäpäiväjuhlan tarkoitus oli siis suojella ihmistä pahalta ja taata se, että seuraavasta vuodesta tuli hyvä.

Kirjassa selitetään myös, mistä monet syntymäpäivän viettoon liittyvät tavat ovat lähtöisin. Siinä sanotaan esimerkiksi: ”Syytä [kynttilöiden käyttämiseen] täytyy etsiä aina varhaisilta kreikkalaisilta ja roomalaisilta, joiden mielestä kynttilöihin liittyi maagisia piirteitä. Heillä oli tapana esittää rukouksia ja toivomuksia, ja kynttilöiden liekkien oli määrä viedä ne ylös jumalille. Jumalat lähettivät sen jälkeen siunauksensa ja ehkäpä vastasivat rukouksiin.” Jehovan todistajien julkaiseman kirjan Puhu perustellen käyttämällä Raamattua sivuille 359 ja 360 on kerätty lisää tällaisia taustatietoja.

Kuten edellä kuitenkin todettiin, tähän kysymykseen liittyy muutakin kuin vain se, oliko syntymäpäivien vietto aikoinaan tai onko se yhä uskonnollinen tapa. Raamattu koskettelee syntymäpäiväkysymystä, ja kypsät kristityt ovat herkkiä panemaan merkille kaikki siinä olevat viittaukset tähän asiaan, mikä ilmaisee viisautta.

Jumalan muinaiset palvelijat painoivat muistiinsa sen, milloin ihmiset syntyivät, minkä ansiosta he saattoivat laskea näiden ikiä. Luemme: ”Kun Nooa oli viidensadan vuoden vanha, syntyivät hänelle Seem, Haam ja Jaafet.” ”Sinä vuonna, jona Nooa oli kuudensadan vuoden vanha, – – puhkesivat kaikki suuren syvyyden lähteet.” (1. Mooseksen kirja 5:32; 7:11; 11:10–26.)

Jumalan kansan keskuudessa lapsen syntymä oli iloinen tapahtuma, mihin Jeesuskin kiinnitti huomiota (Luukas 1:57, 58; 2:9–14; Johannes 16:21). Jehovan kansaan kuuluvat eivät kuitenkaan viettäneet syntymän ajankohdan muistojuhlaa; he viettivät muita vuosijuhlia, mutta eivät syntymäpäiviä (Johannes 10:22, 23). Encyclopaedia Judaica -tietosanakirjassa sanotaan: ”Syntymäpäivien viettäminen ei kuulu juutalaisten perinteisiin tapoihin.” Kirjassa Customs and Traditions of Israel sanotaan: ”Syntymäpäivien viettäminen on muiden kansojen tavoista lainattu meno, sillä Raamatussa, Talmudissa tai myöhempien viisaitten miesten kirjoituksissa ei ole mitään mainintaa siitä, että juutalaisten keskuudessa olisi vallinnut tällainen tapa. Se oli todellisuudessa muinainen egyptiläinen tapa.”

Eräs Raamatussa kerrottu syntymäpäiväjuhla, jonka viettämiseen tosi palvojat eivät osallistuneet, osoittaa selvästi, että syntymäpäiviä tosiaan vietettiin Egyptissä. Kyseessä oli sen faraon syntymäpäiväjuhla, joka hallitsi Joosefin ollessa egyptiläisessä vankilassa. Jotkut juhlaan osallistuneista pakanoista ovat voineet iloita tästä tapahtumasta, mutta tuon syntymäpäivän yhteydessä faraon ylimmäinen leipoja hirtettiin. (1. Mooseksen kirja 40:1–22.)

Raamatussa kerrotaan myös toisesta syntymäpäiväjuhlasta, ja sekin esitetään epäedullisessa valossa. Kyse on Herodes Suuren pojan Herodes Antipaan syntymäpäiväjuhlasta, josta ei tosiaankaan puhuta Raamatussa vain viattomana juhlana. Päinvastoin tämä juhla johti siihen, että Johannes Kastaja mestattiin. Sen jälkeen ”hänen opetuslapsensa tulivat paikalle ja veivät ruumiin pois ja hautasivat hänet ja tulivat ja ilmoittivat asian Jeesukselle”, joka ”poistui sieltä – – syrjäiseen paikkaan yksinäisyyteen”. (Matteus 14:6–13.) Voisitko kuvitella, että nuo opetuslapset tai Jeesus tunsivat vetoa syntymäpäivien viettämiseen?

Kun otetaan huomioon, millainen on syntymäpäivien viettämisen tunnettu alkuperä ja, mikä vielä tärkeämpää, kuinka epäsuotuisassa valossa niiden viettämisestä puhutaan Raamatussa, Jehovan todistajilla on runsaasti syitä pidättyä tästä tavasta. Heidän ei tarvitse noudattaa tätä maailmallista tapaa, sillä he voivat viettää ja viettävätkin iloisia ateriahetkiä mihin tahansa aikaan vuodesta. He eivät tunne olevansa velvollisia antamaan lahjoja joidenkin juhlien yhteydessä; anteliaisuus ja aito kiintymys saa heidät antamaan spontaanisti lahjoja milloin tahansa. (Sananlaskut 17:8, ”lahjus” = ”lahja”, UM; Saarnaaja 2:24; Luukas 6:38; Apostolien teot 9:36, 39; 1. Korinttolaisille 16:2, 3.)