Valtakunnan julistajat kertovat
Italialaiset nuoret tähyilevät tilaisuuksia todistaa
NE JOTKA arvostavat Jumalan suurenmoista tarkoitusta, ovat iloisia voidessaan auttaa toisia saamaan tietoa erinomaisesta Valtakunta-toivosta. Siihen liittyy usein se, että käyttää hyväkseen esiin tulevia tilanteita, kuten seuraava raportti Sardiniasta osoittaa.
◻ ”Muuan 12-vuotias julistaja oli matkalla kotiin kenttäpalveluksesta linja-autolla. Linja-autossa oli myös kaksi nuorta poikaa ja tyttö, jotka kaikki olivat noin 18-vuotiaita. Nuori julistaja istui tytön vieressä ja alkoi lukea Herätkää!-lehteä toivoen voivansa herättää tämän mielenkiinnon. Tyttö huomasi lehden ja kysyi, mitä nuori veli oli lukemassa. Hän selitti lukevansa kirjoitusta, joka käsitteli ratkaisua niihin ongelmiin joita nuoret pakosta kohtaavat. Veli kertoi, että hän oli hyötynyt tästä aineistosta erittäin paljon ja että se voisi auttaa myös tätä tyttöä. Tyttö otti iloisena lehdet vastaan.
”Kuunneltuaan keskustelua kaksi muuta nuorta pyysi lehtiä. Heidän ottaessaan esiin lehtien korvausta kuljettaja sanoi heille, ettei heidän kannattanut tuhlata rahojaan tuollaisiin hyödyttömiin lehtiin. Nuoret vastasivat, että heillä oli kyllä järkeä päässä ja että lehdet olivat kiinnostavia. Tämän kuultuaan linja-auton kuljettaja ajoi tien sivuun, pysäytti linja-auton ja halusi nähdä, mikä näissä lehdissä oli niin kiinnostavaa. Hänkin hankki itselleen irtonumerot.
”Nuori todistaja, joka kertoi tämän kokemuksen, sanoi: ’Olen todella iloinen siitä, että aloin todistaa linja-autossa.’”
◻ Muuan toinen nuori julistaja käytti hyväkseen erästä koulussa sattunutta tilannetta. Tämä nuori kertoo: ”Opettajamme opetti meille opiskelumenetelmän, joka erosi melkoisesti perinteisestä menetelmästä. Käsiteltyämme aineiston meidän piti laatia jäsennys, johon sisältyi pääkohdat ja alakohdat, ja pitää sitten aiheesta ekstemporoitu puhe.
’Olen tottunut esittämään tällä tavalla’, kertoi tämä todistaja. ’Se on juuri se tapa, jota ehdotetaan Teokraattisen palveluskoulun ohjekirjassa.’ Opettaja pani pian merkille, että ainoastaan minä onnistuin soveltamaan tätä menetelmää. Hän kysyi, miksi minun työskentelyni ja muiden työskentelyn välillä oli niin suuri ero. Kerroin hänelle, että olin oppinut tämän menetelmän teokraattisessa palveluskoulussa. Hän oli erittäin tyytyväinen ja pyysi minua havainnollistamaan sitä luokalle ja käyttämään Teokraattisen palveluskoulun ohjekirjaa. Niin teinkin.
”Kun menin kotiin, kerroin kotiväelleni, mitä oli tapahtunut. Isäni, joka ei ole Jehovan todistaja, on aina sanonut, että todistajana oleminen on haitaksi koulussa, mutta kuultuaan kokemukseni hänen oli pakko muuttaa mieltään.”
Miten erinomainen etu teillä nuorilla, samoin kuin teillä varttuneemmillakin, onkaan voidessanne pitää esillä Jehovan nimeä ja tehdä se tunnetuksi! – Psalmi 148:12, 13.