Toivo – elintärkeä suoja synkässä maailmassa
Muuan nuori korealaispoika halusi auttaa äitiään saamaan erään opiskelijan vakuuttumaan tulevaisuudentoivon tärkeydestä. Poika muisti kristillisessä kokouksessa kuulemansa kuvauksen ja pyysi opiskelijatyttöä auttamaan häntä arvoituksen ratkaisemisessa. Tämä suostui siihen. Poika sanoi: ”Oli kaksi perhettä, ja ne molemmat olivat hyvin köyhiä. Tuli rankkasade, ja kummankin perheen talon katto alkoi vuotaa. Toinen perhe tuli hyvin surulliseksi ja valitti kovasti katon vuotamista. Toinen perhe taas paikkasi iloisena ja tyytyväisenä omaa kattoaan. Miksi nämä perheet poikkesivat niin suuresti toisistaan?” Nuori nainen, jonka kiinnostus oli herännyt, ei tiennyt vastausta. Poika kertoi: ”Jälkimmäinen perhe oli iloinen, koska se oli juuri saanut kaupunginhallitukselta ilmoituksen siitä, että sille annettaisiin uusi talo. Perheellä oli siksi toivoa. Siinä syy eroon!”
POJAN arvoitus valaisee erästä yksinkertaista totuutta: olosuhteistamme useinkaan riippumatta toivo vaikuttaa elämänasenteeseemme. Niin kuin pojan kuvailemat kaksi perhettä, useimmat meistäkin kohtaavat elämässään myrskyjä: terveysongelmia, rahahuolia, perhesuhteiden kiristymistä, rikollisuutta sekä lukemattomia muita koettelemuksia ja väärinkäytöksiä. Emme useinkaan pääse eroon näistä ongelmista sen enempää kuin pääsisimme eroon ympärillämme riehuvasta ukkosmyrskystäkään. Saatamme siksi tuntea itsemme turhautuneiksi, yksinäisiksi – lyhyesti sanottuna avuttomiksi. Tilannetta pahentaa vielä se, jos meille on kirkossa opetettu, että kaikkien syntisten tulevaisuus on synkkä ja että siihen saattaa sisältyä ikuinen rankaiseminen.
Masentumiseen sanotaan tarvittavan avuttomuutta ja toivottomuutta. Voimme kuitenkin poistaa varmasti toisen noista seikoista: meidän kenenkään ei tarvitse olla toivottomia. Toivo saattaakin olla paras ase toisen seikan, avuttomuuden tunteen, torjumiseen. Jos meillä on toivoa, voimme kestää elämän myrskyt jokseenkin tyyninä ja tyytyväisinä sen sijaan, että raahustaisimme eteenpäin surkean onnettomina. Toivo on tosiaan elintärkeä suoja.
Herättääkö tällainen väite sinussa epäilyksiä? Onko toivo todella niin voimakas, että se voi muuttaa kaiken? Voiko jokainen meistä saada luotettavan toivon?
Kypärän kaltainen
Lääketieteen saralla on alettu tajuta, kuinka merkittävä voima toivo on. Natsien joukkoteurastuksesta elossa säilynyt stressiasiantuntija tri Shlomo Breznitz sanoi, että useimmissa elämän ongelmatilanteissa ”stressi ei synny ongelmista itsestään, vaan siitä, kuinka vaikeina me pidämme niitä. Toivo vähentää niiden painoa.” Eräässä Yhdysvaltain lääkäriliiton lehdessä (The Journal of the American Medical Association) julkaistussa kirjoituksessa vakuutettiin, että toivo on ”tehokas lääke”. American Health -lehdessä selostettiin: ”Varsinkin syöpäpotilaiden joukossa on monia esimerkkejä siitä, että potilaiden voinnissa tapahtuu yllättäen käänne huonompaan, kun he jostain syystä menettävät toivonsa – tai että heidän vointinsa paranee yhtäkkiä, kun he saavat jonkin uuden syyn elää.” (Vrt. Sananlaskut 17:22.)
Raamattua tutkivat ihmiset ovat jo pitkään tienneet, miten tärkeä toivo on. Apostoli Paavali kehotti kristittyjä 1. Tessalonikalaiskirjeen 5:8:ssa: ”Pysykäämme järkevinä ja pitäkäämme yllämme – – kypäränä pelastuksen toivo.” Miten ”pelastuksen toivo” on kypärän kaltainen?
Pohditaanpa sitä, mikä kypärän tehtävä on. Raamatun aikoina sotilas käytti huopa-, villa- tai nahkalakin päällä kupari- tai rautakypärää. Tämä kypärä suojasi sodassa hänen päätään lentäviltä nuolilta sekä heittonuijan- ja miekaniskuilta. Todennäköisesti tuskin yksikään sotilas epäröi käyttää kypärää, jos hänellä oli sellainen. Kypärän käyttäminen ei kuitenkaan merkinnyt sitä, että sotilas oli voittamaton tai että hän ei tuntenut mitään saadessaan iskun päähänsä. Kypärä sen sijaan vain varmisti sen, että suurin osa iskuista kimposi takaisin eikä vahingoittanut häntä kuolettavasti.
Samoin kuin kypärä suojelee päätä, niin toivo suojelee mieltä. Toivo ei ehkä auta meitä sivuuttamaan kevyesti kaikkia kriisejä ja takaiskuja, ikään kuin ne eivät tuntuisi missään. Toivo kuitenkin vaimentaa sellaisia iskuja ja varmistaa osaltaan sen, etteivät ne tuhoa henkistä, tunneperäistä tai hengellistä terveyttämme.
Uskollisella Aabrahamilla oli selvästikin tämä kuvaannollinen kypärä. Jehova pyysi häntä uhraamaan rakkaan poikansa Iisakin (1. Mooseksen kirja 22:1, 2). Kuinka helppoa Aabrahamin olisikaan ollut vaipua epätoivoon, ja tämä tunne olisi hyvinkin voinut saada hänet olemaan tottelematon Jumalalle. Mikä suojeli hänen mieltään sellaisilta tunteilta? Toivo oli avainasemassa. Heprealaiskirjeen 11:19:n mukaan ”hän laski, että Jumala kykenisi herättämään hänet [Iisakin] kuolleistakin”. Samoin Jobin ylösnousemustoivo auttoi häntä suojelemaan mieltään katkeruudelta, joka olisi voinut saada hänet kiroamaan Jumalan (Job 2:9, 10; 14:13–15). Jeesus Kristus sai tuskallisen kuoleman edessä voimaa ja lohtua iloisesta tulevaisuudentoivostaan (Heprealaisille 12:2). Tosi toivon perustus on luottamus siihen, ettei Jumala toimi koskaan väärin eikä jätä täyttämättä sanaansa (Heprealaisille 11:1).
Aidon toivon peruste
Tosi toivo perustuu uskon tavoin tosiasioihin, todellisuuteen, totuuteen. Joitakuita tämä saattaa hämmästyttää. Muuan kirjoittaja sanoikin, että ”useimpien ihmisten mielestä toivo on vain typerä tapa kieltää totuus”. Tosi toivo ei kuitenkaan ole mitään tuulesta temmattua optimismia, lattea uskomus siitä, että saamme kaiken haluamamme tai että kaikki järjestyy aina parhain päin. Sellaiset hohdokkaat kuvitelmat kyllä karisevat elämän kylmässä todellisuudessa (Saarnaaja 9:11).
Tosi toivo on erilainen. Se perustuu tietoon, ei toiveisiin. Ajattelehan kirjoituksen alussa kerrotun arvoituksen toista perhettä. Mitä toivoa tuolla perheellä olisi ollut, jos hallitus olisi ollut tunnettu siitä, että se pettää lupauksensa? Vakaan perusteen perheen toivolle antoivat sen sijaan tuo lupaus ja todisteet sen luotettavuudesta.
Jehovan todistajillakin on nykyään toivo, joka liittyy läheisesti hallitukseen – Jumalan valtakuntaan. Tämä Valtakunta on Raamatun sanoman ydin. Se on vuosituhansien ajan ollut naisten ja miesten, esimerkiksi Aabrahamin, toivon lähde (Heprealaisille 11:10). Jumala lupaa tehdä Valtakuntansa välityksellä lopun tästä turmeltuneesta vanhasta maailmanjärjestyksestä ja tuoda tilalle uuden järjestyksen (Roomalaisille 8:20–22; 2. Pietarin kirje 3:13). Tämä Valtakunnan toivo ei ole unelma, vaan todellisuutta. Sen lähde – Jehova Jumala, kaikkeuden suvereeni Herra – on vähintäänkin luotettava. Meidän on vain tutkittava Jumalan aineellista luomakuntaa nähdäksemme, että hän on olemassa ja että hänellä on runsaasti voimaa täyttää kaikki lupauksensa (Roomalaisille 1:20). Meidän on vain perehdyttävä tarkoin siihen, miten hän on tekemisissä ihmiskunnan kanssa, nähdäksemme, ettei hänen sanansa jää koskaan täyttymättä (Jesaja 55:11).
Surullista kyllä, useimmat kristityiksi tunnustautuvat ovat menettäneet näkyvistään tosi toivon. Teologi Paul Tillich sanoi eräässä äskettäin julkaistussa saarnassa: ”[Varhais]kristityt oppivat odottamaan loppua. Pikkuhiljaa he kuitenkin lakkasivat odottamasta. – – Uuden asiaintilan odottaminen maan päälle laimeni, vaikka sitä rukoiltiinkin jokaisessa Isä meidän -rukouksessa: Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa!”
Kuinka traagista! Miljoonilla, jopa miljardeilla, kipeässä toivon tarpeessa olevilla ihmisillä ei ole toivoa, vaikka he voisivatkin saada sen helposti omasta Raamatustaan. Katsohan synkkää hedelmää! Koska ihmisten mieltä ei suojele luja toivo, niin onko mikään ihme, että epätoivoinen ”kelpaamaton mielentila” on saanut hyvin monet saastuttamaan maailmaa ylenmääräisellä moraalittomuudella ja väkivallalla? (Roomalaisille 1:28.) On erittäin tärkeää, ettemme koskaan lankea tuohon samaan ansaan. Meidän täytyy aina vahvistaa toivon kypäräämme sen sijaan, että panisimme sen pois käytöstä.
Miten voit lujittaa toivoasi
Toivoa voi parhaiten lujittaa ottamalla huomioon sen lähteen, Jehova Jumalan. Tutki hänen Sanaansa, Raamattua, ahkerasti. Roomalaiskirjeen 15:4:ssä sanotaan: ”Kaikki, mikä ennen kirjoitettiin, kirjoitettiin meille opetukseksi, jotta meillä kestävyytemme ja Raamatun kirjoitusten lohdutuksen avulla olisi toivo.”
Meidän tulisi lisäksi pitää huolta siitä, ettei tulevaisuudentoivomme ole vain hämärä ajatusrakennelma. Meidän täytyy tehdä siitä mielessämme todellinen. Toivotko saavasi elää ikuisesti paratiisissa maan päällä? Haluaisitko tavata kuolleet omaisesi, kun he saavat ylösnousemuksen maan päälle? Jos haluat, niin kuvitteletko mielessäsi eläväsi tuota aikaa? Esimerkiksi Jesajan 65:21, 22:ssa kerrotaan, että jokainen rakentaa oman talonsa ja asuu sitten siinä. Voitko silmät suljettuasi kuvitella itsesi työskentelemässä uuden talosi katolla, naulaamassa kiinni viimeistä katelaattaa? Kuvittelehan vain, miltä tuntuu, kun voit katsella ympärillesi ja nähdä kaiken suunnittelusi ja työsi tulokset. Reippaat rakentamisen äänet vaimenevat; silmäilet seutua iltapäivän varjojen pidentyessä. Tuulenvire havisuttaa hiljaa puiden lehtiä ja viilentää ihoasi päivän aherruksen jälkeen. Korviisi kantautuu linnunlaulun lomassa lasten nauru. Sisältä talosta kuuluu rakkaittesi puheen sorinaa.
Tällaisen onnellisen tuokion kuvitteleminen mielessään ei ole joutavaa pohdiskelua. Se on sitä vastoin sen ennustuksen mietiskelemistä, joka tulee varmasti täyttymään (2. Korinttolaisille 4:18). Mitä todellisempi tämä näkymä sinulle on, sen vankempi on toivosi siitä, että tulet olemaan siellä. Tällainen luja, todellinen toivo varjelee sinua häpeämästä hyvää uutista, mikä voisi saada sinut pakoilemaan tehtävääsi kertoa siitä toisille (Roomalaisille 1:16). Päinvastoin sinä haluat apostoli Paavalin tavoin kerskua toivosta kertomalla siitä luottavaisesti toisille (Heprealaisille 3:6).
Toivoa antavat ikuisen tulevaisuuden lisäksi myös muut seikat. Nykyäänkin on olemassa toivon lähteitä. Kuinka niin? Cassiodorus-niminen 400-luvulla elänyt roomalainen valtiomies sanoi: ”Se joka erottaa jo nyt saatavan siunauksen, saa toivon tulevista siunauksista.” Viisaita sanoja! Mitä lohtua voimme saada tulevia siunauksia koskevista lupauksista, ellemme pysty arvostamaan nykyisiä siunauksia?
Myös rukous lujittaa nykyään toivoa. Sen lisäksi että rukoilemme tulevaisuutemme puolesta, meidän tulee rukoilla nykyistenkin tarpeidemme täyttämistä. Saatamme toivoa ja rukoilla, että suhteemme perheenjäseniin ja toisiin kristittyihin paranisivat, että saisimme seuraavan hengellisen aterian ja että aineellisetkin tarpeemme täytettäisiin (Psalmit 25:4; Matteus 6:11). Tällaisten toiveiden jättäminen Jehovan huomaan auttaa meitä kestämään päivästä toiseen (Psalmit 55:23). Kun kestämme, se jo sinänsä myös vahvistaa toivon kypärää (Roomalaisille 5:3–5).
Suhtautukaamme toiveikkaasti ihmisiin
Kielteinen ajattelu on kuin ruostetta toivon kypärässämme. Se syövyttää ja voi vähitellen tehdä kypärästä käyttökelvottoman. Oletko oppinut tunnistamaan kielteisen ajattelun ja taistelemaan sitä vastaan? Älä usko siihen virheelliseen käsitykseen, että kyyninen, kriittinen ja pessimistinen asenne on älykkyyttä. Kielteinen ajattelu vaatii todellisuudessa vain vähän älyä.
Meidän on aivan liian helppoa olla luottamatta lähimmäisiimme. Joillakuilla on ollut menneisyydessä tuskallisia kokemuksia, eivätkä he sen vuoksi usko enää koskaan saavansa apua tai lohtua toisilta ihmisiltä. He ehkä jopa epäröivät pyytää apua ongelmiinsa kristityiltä vanhimmilta.
Raamattu auttaa meitä suhtautumaan ihmisiin tasapainoisemmin. On tosin epäviisasta luottaa täysin ihmisiin (Psalmit 146:3, 4). Kristityssä seurakunnassa palvelevat vanhimmat ovat kuitenkin Jehovan antamia ”lahjoja ihmisinä” (Efesolaisille 4:8, 11). He ovat tunnollisia, kokeneita kristittyjä, jotka haluavat vilpittömästi olla ”turvana tuulelta ja suojana rankkasateelta” (Jesaja 32:2).
Kristillisessä seurakunnassa monet muutkin haluavat hartaasti olla toivon lähteenä. Mietihän vain sitä, kuinka monet sadattuhannet heistä toimivat parhaillaan äiteinä, isinä, sisarina, veljinä ja lapsina niille, jotka ovat menettäneet oman perheensä. Ajattele, kuinka monet muut ovat ystäviä, ”veljiäkin uskollisempia”, niille, jotka ovat ahdingossa. (Sananlaskut 18:24; Markus 10:30.)
Jos olet rukoillut apua Jehovalta, älä menetä toivoa. Hän on saattanut jo vastata sinulle; ehkä joku vanhin tai muu kypsä kristitty on heti valmis auttamaan sinua, kunhan vain kerrot hänelle ongelmastasi. Tasapainoisen toiveikas suhtautuminen ihmisiin suojelee meitä siltä, että vieraantuisimme kaikista ja eristäytyisimme, mikä voi johtaa itsekkääseen, epäviisaaseen käytökseen (Sananlaskut 18:1).
Lisäksi jos meillä on ongelma jonkun toisen kristityn kanssa, meidän ei tule suhtautua siihen toivottomasti ja kielteisesti. Rakkaudestahan sanotaan, että ”kaikki se toivoo” (1. Korinttolaisille 13:4–7). Yritä asennoitua kristittyihin veljiin ja sisariin siten kuin Jehova suhtautuu heihin – toiveikkaasti. Keskity heidän hyviin ominaisuuksiinsa, anna armon käydä oikeudesta ja pyri ratkaisemaan ongelmat. Sellainen toivo suojelee meitä vihamielisyydeltä ja riidoilta, jotka eivät hyödytä ketään.
Älä vaivu koskaan tämän kuolevan vanhan maailman toivottomuuteen. Meillä on sekä ikuisen tulevaisuuden toivo että toivo monien tämänhetkisten ongelmiemme ratkeamisesta. Tartutko tuohon toivoon? Pelastuksen toivo on kuin suojaava kypärä: yksikään Jehovan palvelija ei ole todella avuton – ovatpa olosuhteet kuinka ahdistavat tahansa. Jos emme itse luovu toivosta, ei mikään taivaassa eikä maan päällä voi riistää meiltä sitä toivoa, jonka Jehova on meille antanut (vrt. Roomalaisille 8:38, 39).