Tyydytä ihmisen perustarve antamalla tunnustusta
”HIENOSTI tehty!” ”Teit hyvää työtä!” ”Teit parhaasi; olemme ylpeitä sinusta.” Tällaiset vilpittömät lausunnot kohentavat huomattavasti ihmisen itsetuntoa, erityisesti jonkun sellaisen suusta kuultuina, jota hän kunnioittaa. Tunnustus saa ihmisen kukoistamaan; hän on onnellinen ja tekee työnsä vielä paremmin. Ansaittu tunnustus on tosiaan yhtä välttämätöntä mielelle ja sydämelle kuin terveellinen ruoka ruumiille.
Erään sanakirjan mukaan tunnustus on ”arvonannon tms. ilmaus”. Toinen sanakirja määrittelee sen olevan ”yksilön hyväksymistä sellaisena, jolla on oikeus saada osakseen huomiota”, ja ”erityinen huomion- tai huomaavaisuudenosoitus”. Se liittyy läheisesti kunnioitukseen eli arvostukseen, jonka osoittaminen vaatii yksilön ja hänelle kuuluvan tunnustuksen määrän harkittua arviointia.
Tunnustuksen saaminen on perustarve
On järkevää ja oikein antaa tunnustusta silloin kun toinen sen ansaitsee. Jeesus asetti tästä mallin kuvauksessaan orjista, joille isäntä uskoi omaisuutensa. Kiittäessään varojensa hyvästä hoidosta hän sanoi: ”Hyvin tehty, hyvä ja uskollinen orja!” (Matteus 25:19–23.) Hyvin usein tällainen ansaittu kohteliaisuus kuitenkin jätetään esittämättä. Kun tunnustusta ei anneta, se tukahduttaa innon ja halun yrittää. Iona ilmaisi asian näin: ”Tunnustuksen saaminen antaa sellaisen tunteen, että on tarpeellinen, haluttu ja arvostettu – – Se kannustaa yrittämään. Ihminen masentuu ja tuntee itsensä hylätyksi, jos häntä ei huomata.” Patrick lisää: ”Silloin on vaikea säilyttää työn laatu ja määrä korkeana.” Meidän on siksi erittäin tärkeää oppia, miten ja milloin antaa tunnustusta. Me kaikki kaipaamme sitä turvallisuutta, jonka tieto muiden hyväksynnästä antaa. Se on ihmisen perustarve.
Kiitoksen sana, lisävastuun saaminen tai jopa aineellinen lahja kannustaa tekemään edelleen parhaansa. Tämä pitää paikkansa, oletpa sitten isä, äiti, aviomies, vaimo, lapsi, valvoja tai muu seurakunnan jäsen. ”Kun saan tunnustusta”, sanoo Margaret, ”tunnen itseni onnelliseksi ja tarpeelliseksi ja haluan tehdä työn vielä paremmin.” Andrew on samaa mieltä: ”Mielialani nousee huimasti, ja se innostaa minua työskentelemään entistä lujemmin.” Tunnustuksen ja kunnian antaminen jollekulle vaatii kuitenkin tarkkaa harkintaa ja hyvää arvostelukykyä.
Jäljittele Jehovan esimerkkiä antaessasi tunnustusta
Paras esimerkki toisten arvon tunnustamisesta on Jehova Jumala. Hän antaa tunnustusta niille, jotka sen ansaitsevat. Hän pani merkille esimerkiksi Aabelin, Hanokin ja Nooan (1. Mooseksen kirja 4:4; 6:8; Juudas 14). Jehova antoi tunnustusta Daavidille hänen huomattavan uskollisuutensa vuoksi (2. Samuelin kirja 7:16). Samuel, joka oli profeettana kunnioittanut Jehovaa vuosia, sai vuorostaan osakseen Jumalan kunnioituksen, kun tämä vastasi nopeasti Samuelin rukoukseen saada apua filistealaisten lyömiseen (1. Samuelin kirja 7:7–13). Etkö tuntisikin itsesi arvostetuksi, jos saisit tunnustusta Jumalalta?
Kiitollisuus ja arvostus liittyvät läheisesti tunnustuksen antamiseen. Meitä kehotetaan Raamatussa ’osoittautumaan kiitollisiksi’ ja olemaan kiitollisia siitä, mitä meidän puolestamme on tehty (Kolossalaisille 3:15; 1. Tessalonikalaisille 5:18). Vaikka tämä pätee erityisesti Jehovaa kohtaan tuntemaamme kiitollisuuteen, sama pitää paikkansa elämän jokapäiväisistä asioista. Apostoli Paavali ymmärsi tämän. Foibelle hän antoi tunnustusta ”monien puolustajana” ja Priskalle ja Akylaalle siitä, että nämä olivat ’vaarantaneet kaulansa’ sekä hänen että myös muiden puolesta (Roomalaisille 16:1–4). Kuvittele, miltä heistä on täytynyt tuntua saadessaan näin avoimesti kiitosta. Paavali hyötyi itsekin tunnustuksen, kunnian ja rohkaisun antamisesta toisille saamalla siitä onnellisuutta. Mekin voimme jäljitellä Jehovaa ja hänen arvostavia palvojiaan antamalla sopivaa tunnustusta niille, jotka sen ansaitsevat. (Apostolien teot 20:35.)
Anna tunnustusta perhepiirissä
”Pieni tunnustus tekee elämästä huomattavasti nautittavampaa”, sanoo Mitchell, aviomies ja kristitty vanhin. ”Tunnustuksen antaja voittaa kiintymyksesi, kenties ikuisiksi ajoiksi.” Esimerkiksi kristitty aviomies kantaa raskasta vastuuta ja tekee perheen hyvinvointiin liittyviä tärkeitä ratkaisuja. Hänen on huolehdittava perheen hengellisistä, aineellisista ja tunneperäisistä tarpeista. (1. Timoteukselle 5:8.) Kun hän saa sopivaa tunnustusta perheenpäänä hoitamastaan tehtävästä, jonka hän on saanut Jumalalta, ja kun hänen vaimonsa osoittaa hänelle ”syvää kunnioitusta”, niin miten kiitollinen hän siitä onkaan! (Efesolaisille 5:33.)
Perheenemännän työtä, jota monet eivät ole näkemässä, ei myöskään pidä jättää huomiotta. Nykyaikaiset käsitykset saattavat vaikuttaa siten, että tätä työtä väheksytään ja siltä riistetään sen arvo. Mutta Jumalaa se miellyttää (Tiitukselle 2:4, 5). Vaimoa piristää suuresti se, että hän saa tarkkanäköiseltä aviomieheltään kiitosta erityisesti kaikilla niillä elämän alueilla, joilla hän on taitava; näin vaimo saa tunnustusta miehensä johdon alaisuudessa (Sananlaskut 31:28). Rowena mainitsee miehestään: ”Kun hän antaa tunnustusta siitä, mitä teen, niin minun on helpompi olla hänelle alamainen ja kunnioittaa ja arvostaa häntä.”
Amerikkalainen kasvatusneuvoja Christian Bovee sanoi kerran: ”Harkittu kiitos on lapsille kuin aurinko kukille.” Jopa hyvin pieni lapsi kaipaa tosiaan toistuvasti kuulla, että hän on arvostettu perheenjäsen. Teini-iän kehitysvuosina, jotka ovat täynnä uusia tunneperäisiä ja fyysisiä muutoksia, nuoren tietoisuus omasta ulkonäöstään voimistuu, mihin yhdistyy itsenäistymisen ja tunnustuksen kaipuu. Erityisesti tänä aikana teininuori kaipaa vanhempiensa rakkautta ja sitä, että häntä kohdellaan ymmärtäväisesti ja huomaavaisesti. Myös ikääntyville vanhemmille ja isovanhemmille täytyy vakuuttaa, että heitä tarvitaan ja rakastetaan edelleen eikä heitä ole ’heitetty pois heidän vanhalla iällään’ (Psalmit 71:9; 3. Mooseksen kirja 19:32; Sananlaskut 23:22). Kun tarve saada tunnustusta tyydytetään oikealla tavalla, se tuo lisää onnea ja menestystä perheelle.
Anna tunnustusta kristillisessä seurakunnassa
Sillä että kehittää vilpitöntä kiinnostusta toisia kristilliseen seurakuntaan kuuluvia kohtaan ja kertoo avoimesti arvostavansa heidän tekojaan ja ponnistelujaan, on mittaamattoman suuri arvo. Kristittyjen vanhinten tulee ottaa tässä johto antamalla tunnustusta seurakuntalaisille näiden saavutuksista ja ponnisteluista. ”En ymmärtänyt ennen kuin useiden paimennuskäyntien jälkeen, miten paljon rohkaisua, tyydytystä ja onnea ne tuottivat”, totesi Margaret. ”Tajusin, mitä ilman ihminen jää, jos tunnustusta ei ylipäänsä anneta.” Todella hyvä syy osoittaa aitoa, rakkaudellista kiinnostusta kaikkia seurakuntalaisia kohtaan! Pane merkille heidän hyvä työnsä. Anna avoimesti kiitosta ja kannustusta. Monissa seurakunnissa on yksinhuoltajia, jotka näkevät paljon vaivaa hengellisten arvojen teroittamiseksi lapsilleen. He ansaitsevat erityisen kiitoksen. Keskity myönteisiin, älä kielteisiin, puoliin. Anna toisten nähdä veljellinen kiintymyksesi heihin. Anna heidän huomata, että välität heistä. Tällä tavalla rakkaudelliset vanhimmat rakentavat seurakuntaa. (2. Korinttolaisille 10:8.) Sen yksittäiset jäsenet vastaavat antamalla asianmukaista tunnustusta ja kunniaa tällaisille uskollisille vanhimmille, jotka työskentelevät kovasti heidän puolestaan (1. Timoteukselle 5:17; Heprealaisille 13:17).
Asiassa on kuitenkin myös toinen puoli. Halu saada tunnustusta on kieltämättä hyvin voimakas. Jeesuksen päivinä tunnustuksen saaminen nousi keskeiselle sijalle uskonnollisten johtajien keskuudessa. Jeesuksen täytyi oikaista opetuslasten väärää näkemystä tästä asiasta. (Markus 9:33–37; Luukas 20:46.) Kristityt tarvitsevat järkevyyttä ja tasapainoa. Jos tunnustuksen kaipuuta ei hillitä, se voi koitua hengelliseksi vaaraksi (Jaakob 3:14–16). Miten murheellista olisikaan, jos esimerkiksi jostakusta vanhimmasta tulisi ylimielinen ja hän alkaisi vaatia, että toisten on hyväksyttävä hänen oma ylistävä arvionsa hänestä itsestään! (Roomalaisille 12:3.)
Apostoli Paavali antoi viisaan neuvon Roomassa asuville kristityille tovereilleen: ”Olkoon teillä veljellisessä rakkaudessa hellä kiintymys toisiinne. Ottakaa johto kunnian osoittamisessa toisianne kohtaan.” (Roomalaisille 12:10.) Nämä sanat on kohdistettu erityisesti kristityille vanhimmille, joiden täytyy jatkuvasti tunnustaa, että Kristus on seurakunnan Pää. Alistuminen hänen valtansa oikean käden alaisuuteen ilmenee siten, että he etsivät Kristuksen ohjausta pyhän hengen, Raamatun periaatteiden ja ”uskollisen ja ymmärtäväisen orjan” hallintoelimeltä tulevan ohjauksen avulla (Matteus 24:45–47; ks. Ilmestys 1:16, 20; 2:1).
Sen tähden kun vanhimmat kokoontuvat yhteen ja rukoilevat Jehovan ohjausta Jumalan lauman paimentamiseen, he pyrkivät vilpittömästi tekemään ratkaisuja, jotka ovat raamatullisesti perusteltuja. Kristillinen vaatimattomuus ja nöyryys estävät ketään vanhinta yrittämästä korottaa itseään, hallita veljiään ja tyrkyttää omaa mielipidettään näissä kokouksissa (Matteus 20:25–27; Kolossalaisille 3:12). Aina kun on mahdollista, vanhimmiston kokouksen puheenjohtajan olisi hyvä pyytää etukäteen muilta vanhimmilta aihe-ehdotuksia ja tehdä esityslista hyvissä ajoin ennen kokousta, jotta jokaista sen kohtaa voitaisiin miettiä huolellisesti etukäteen rukouksen hengessä. Hän ei pyri vanhimmiston kokouksen aikana muovaamaan vanhinten mielipiteitä, vaan rohkaisee heitä ’puhumaan vapaasti’ käsiteltävistä asioista (1. Timoteukselle 3:13). Toisten vanhinten tulee vuorostaan kuunnella tarkkaavaisesti muiden ajatuksia ja olla halukkaita hyötymään niiden vanhinten ymmärryksestä, joilla on monien vuosien kokemus kristillisestä elämästä (2. Mooseksen kirja 18:21, 22).
Valvojat ymmärtävät kuitenkin, että Kristus voi käyttää ketä vanhimmiston jäsentä tahansa niiden Raamatun periaatteiden esille tuomiseen, joita jonkin tilanteen selvittämisessä tai tärkeän päätöksen tekemisessä tarvitaan. Vanhimmistossa säilyy hyvä henki, kun jokaiselle vanhimmalle annetaan asianmukaista tunnustusta hänen panoksestaan seurakunnan hengellisistä eduista huolehtimisessa. (Apostolien teot 15:6–15; Filippiläisille 2:19, 20.)
Ponnistele antaaksesi ja ansaitaksesi tunnustusta
Tunnustus rakentaa. Se rohkaisee ja herättää vastakaikua. ”Vaikka me pitäisimme itseämme aivan tavallisina ihmisinä”, sanoo Mary, ”tarvitsemme rohkaisua itsetuntomme vahvistukseksi.” Anna vilpitön tunnustus toisten jokapäiväisistä ponnisteluista. Näin heidän elämästään tulee paljon antoisampaa ja miellyttävämpää. Vanhemmat, lapset, valvojat ja muut kristillisen seurakunnan jäsenet – te voitte ansaita tunnustuksen sillä, miten puhutte ja miten toimitte. Raamattu puhuu myönteisesti uutterista, vaatimattomista ja nöyristä ihmisistä (Sananlaskut 11:2; 29:23; Heprealaisille 6:1–12). Opi tunnustamaan huomaavaisesti toisten arvo. Ota huomioon toisten tunteet ollessasi tekemisissä heidän kanssaan. Apostoli Pietari neuvoi: ”Olkaa kaikki samanmielisiä, myötätuntoisia, veljellistä kiintymystä omaavia, hellän sääliväisiä, nöyrämielisiä.” (1. Pietarin kirje 3:8.) Tämä vaatii sitä, että annamme tunnustusta toisille, ja siten tyydytämme ihmisen perustarpeen.