Siunaa Jehovaa ”kaiken päivää”
1 Kuningas Daavid esitti Jehovalle psalmissa 145:2 olevan lupauksen: ”Kaiken päivää tahdon siunata sinua, ja tahdon ylistää nimeäsi ajan hämärään asti, niin, ikuisesti.” Meilläkin on syy siunata ja ylistää taivaallista Isäämme! Mutta miten voimme jäljitellä Daavidin esimerkkiä ja ylistää Jehovan suvereeniutta ”kaiken päivää”?
2 Olkoon sydämemme täynnä arvostusta Jehovaa kohtaan: Jumalan sanan säännöllinen tutkiminen lisää kiitollisuuttamme sitä kohtaan, mitä Jehova on tehnyt, tekee parhaillaan ja tulee vielä tekemään hyväksemme. Samalla kun arvostuksemme hänen ihmeellisiä tekojaan kohtaan kasvaa, puheemme pulppuaa hänen hyvyyttään (Ps. 145:7). Ylistämme Jehovaa innokkaasti jokaisessa sopivassa tilanteessa.
3 Ylistä Jehovaa päivittäisessä keskustelussa: Kun keskustelemme naapureiden, koulu- ja työtovereiden ja muiden sellaisten kanssa, joita tapaamme päivittäin, eteemme saattaa tulla tilaisuuksia kertoa heille toivostamme. Naapuri voi kertoa olevansa huolissaan paikkakunnan rikollisuudesta, koulutoveri voi olla huolissaan huumeiden käytöstä tai moraalittomuudesta, työtoveri voi esittää mielipiteen jostakin poliittisesta kysymyksestä. Voimme kiinnittää huomion niihin Jumalan sanan periaatteisiin ja lupauksiin, jotka osoittavat, miten on oikein toimia nyt ja mikä on näiden ongelmien lopullinen ratkaisu tulevaisuudessa. Tällaiset ”oikeaan aikaan” puhutut sanat voivat koitua siunaukseksi! (Sananl. 15:23.)
4 Puhu Jehovasta kokoaikaisesti: Jehovaa syvästi arvostava ihminen haluaa kertoa hyvää uutista mahdollisimman monille (Ps. 40:8–10). Tässä suhteessa meidän tulee kysyä itseltämme: teenkö niin paljon kuin omissa olosuhteissani voin? Monet ovat havainneet, että tehtyään joitakin järkeviä muutoksia he ovat voineet aloittaa vakituisen tienraivauksen. Jos nykyiset olosuhteet eivät salli tätä, voimmeko ryhtyä osa-aikaisiksi tienraivaajiksi? Koska kevät on tavallista toimeliaampaa aikaa, maalis- ja huhtikuu olisivat erinomaisia kuukausia lisätä palvelustamme toimimalla osa-aikaisina tienraivaajina.
5 Auta uusia siunaamaan kanssamme Jehovaa: Jeesuksen kuoleman muistonvietto muistuttaa meitä aina siitä, miksi meidän tulee olla kiitollisia Jehovalle ja ylistää Hänen nimeään. Se on erityisen hyvää aikaa kannustaa raamatuntutkisteluoppilaitamme siihen, että he ryhtyisivät puhumaan kanssamme julkisesti Jehovan kuninkuudesta. Kannusta heitä miettimään rukouksen hengessä sitä, mitä on sanottu kirjan Tieto joka johtaa ikuiseen elämään sivuilla 173–175 kappaleissa 7–9. Jos he täyttävät pätevyysvaatimukset, heillä ei ole mitään syytä pidättyä saarnaamasta vain siksi, että heiltä puuttuu kokemusta. Pätevät julistajat voivat näyttää heille, miten Valtakunnan saarnaamistyötä tehdään. Jos uudet keräävät rohkeutta puhua hyvää uutista, he voivat luottaa siihen, että Jehova auttaa heitä. (Apt. 4:31; 1. Tess. 2:2.)
6 Se että pyrimme siunaamaan Jehovaa kaiken päivää, tuottaa ikuista hyötyä sekä itsellemme että toisille.