Onko sinun antisi uhri?
Tasapainoinen näkemys lahjoituksista
OPETETTUAAN ihmisille monia asioita temppelissä Jeesus ”istuutui rahalippaita vastapäätä ja rupesi katselemaan, kuinka ihmisjoukko pudotti rahaa lippaisiin”. (Markus 12:41) Sen jälkeen kerrotaan lesken rovosta, mikä tapaus tunnetaan hyvin. Mutta miksi Jeesus istui siellä katselemassa sitä, miten ihmiset antoivat uhrilahjojaan? Eikö hän sanonut opetuslapsilleen, ettei heidän pitäisi edes antaa vasemman kätensä tietää, mitä heidän oikea kätensä oli tekemässä, kun he antoivat armonlahjojaan? – Matteus 6:3.
Tätä ennen Jeesus oli arvostellut ankarasti uskonnollisia johtajia siitä, että he käyttivät häikäilemättömiä menetelmiä ahmiakseen ”leskien talot”. Hän sanoi, että nämä kiihkouskoivaiset ”tulevat saamaan raskaamman tuomion”. (Markus 12:40) Opettaakseen jotakin hän sitten kiinnitti huomionsa siihen, mitä ihmiset tekivät rahalippaitten luona. Nykyään me kuulemme monenlaista suurista rahoista, joita liikkuu uskonnollisten järjestöjen piirissä, sellaisten varojen väärinkäytöstä ja vastuussa olevien tuhlaavaisesta elämäntyylistä, ja sen vuoksi meidän olisi hyvä kuunnella tarkkaavaisesti sitä, mitä Jeesuksella oli sanottavanaan. – Lue Markuksen 12:41–44.
Rahalippaat
Näissä jakeissa kerrotaan, että Jeesus ”istuutui rahalippaita vastapäätä”. Tämä tapahtui todennäköisesti naisten esipihalla, jonne oli asetettu joukko lippaita eli arkkuja seinänvierustoille, jotta ihmiset voisivat pudottaa niihin uhrilahjansa. Juutalaisen perinteen mukaan arkkuja oli kaikkiaan 13. Heprean kielessä niitä kutsuttiin trumpeteiksi, koska niissä oli päällä trumpetin kaikusuppilon muotoinen pieni aukko. Sanotaan, että ’kukaan ei mennyt temppeliin laittamatta niihin jotakin’.
Ranskalainen professori Edmond Stapfer antaa kirjassaan Palestine in the Time of Christ (1885) melko yksityiskohtaisen kuvauksen noista rahalippaista. Hänen selostuksensa auttaa meitä näkemään syvemmälle sen ajan ihmisten uskonnolliseen elämään, erityisesti siihen, miten he antoivat lahjoituksia temppelipalveluksia varten.
”Kukin lipas oli eri tarkoitusta varten, ja se osoitettiin hepreankielisellä kirjoituksella. Ensimmäiseen oli kirjoitettu: Uudet sekelit; toisin sanoen sen vuoden kuluja varten lahjoitetut sekelit. Toinen: Vanhat sekelit; toisin sanoen edellisen vuoden kuluja varten omistetut sekelit. Kolmas: Turturikyyhkyset ja nuoret kyyhkyset; tähän lippaaseen pantu raha oli niiden maksama hinta, joiden täytyi uhrata kaksi turturikyyhkystä tai kaksi nuorta kyyhkystä, toinen polttouhriksi, toinen syntiuhriksi. Neljännen lippaan ylle oli kirjoitettu: Polttouhrit; tämä raha peitti muiden polttouhrien kulut. Viidennessä oli kirjoitus: Puut, ja siinä olivat uskollisten antamat lahjat alttaripuiden ostoa varten. Kuudes: Suitsuke (rahat suitsukkeen ostoa varten). Seitsemäs: Pyhäkölle (rahat armoistuinta varten). Kuudessa jäljellä olevassa lippaassa oli kirjoitus: Vapaaehtoiset uhrilahjat.”
Kahdessa ensimmäisessä lippaassa ollut merkintä viittasi puolen sekelin (kreikan rahassa kahden drakhman) henkilöveroon, joka jokaisen aikuisen miehen tuli lain mukaan maksaa temppelin kunnossapitoa, siellä suoritettuja palveluksia ja koko kansan puolesta esitettyjä päivittäisiä uhreja varten. Tämä vero kerättiin usein kotipaikkakunnilla ja tuotiin sitten temppeliin. – Matteus 17:24.
Kansan tuli myös lain mukaan esittää erilaisia uhreja omasta puolestaan. Jotkin niistä esitettiin tehtyjen syntien vuoksi, toiset seremoniallisista syistä ja toiset heidän antaumuksensa ja kiitoksensa ilmauksina. Arkkuja joissa oli merkinnät ”Turturikyyhkyset ja nuoret kyyhkyset” ja ”Polttouhrit”, käytettiin näihin tarkoituksiin. Kirjassa The Temple, Its Ministry and Services kerrotaan: ”Kolmanteen trumpettiin pudottivat ne naiset, joiden täytyi tuoda turturikyyhkysiä poltto- ja syntiuhriksi, niitä vastaavan summan rahaa, ja nuo rahat otettiin päivittäin pois lippaasta ja vastaava määrä turturikyyhkysiä uhrattiin.” Jeesus-lapsen vanhemmat tekivät todennäköisesti juuri tällä tavalla. – Ks. Luukas 2:22–24; 3. Mooseksen kirja 12:6–8.
Oli myös uhrilahjoja alttarilla käytettyä puuta ja suitsuketta varten ja vapaaehtoisia uhreja varten. Professori Stapfer kertoo jälleen: ”Jos joku antoi rahaa puita tai suitsuketta varten, oli olemassa vahvistettu minimimäärä, ja sitä vähempää ei uhrattu. Oli välttämätöntä antaa ainakin suitsukekourallisen tai kahden sellaisen puupölkyn hinta, jotka olivat kyynärän pituisia ja vastaavan paksuisia.”
Mitä me opimme tästä kaikesta? On aivan ilmeistä, että israelilaisilla oli lukuisia vastuita tabernaakkelin ja myöhemmin Jerusalemin temppelin, tosi palvonnan keskuksen, kunnossapidon suhteen. Uhrit ja uhrilahjat olivat olennainen osa heidän palvontaansa. Itse asiassa laki määräsi, että ”tyhjin käsin älköön tultako Herran kasvojen eteen”. (5. Mooseksen kirja 16:16) Mutta miten he suhtautuivat näihin velvoitteisiin?
Erilaisia näkemyksiä
Raamatun kertomus osoittaa, että ihmiset olivat erittäin runsaskätisiä ja anteliaita Mooseksen ja Daavidin aikaan ja myöhemmin Jooaan ja Joosian hallituskausilla. (2. Mooseksen kirja 36:3–7; 1. Aikakirja 29:1–9; 2. Aikakirja 24:4–14; 34:9, 10) He olivat onnellisia voidessaan osallistua Jehovan huoneen rakentamiseen ja sen kunnossapitoon sekä tosi palvonnan edistämiseen. Seuraavat Daavidin sanat ilmaisevat hyvin heidän tunteensa: ”Minä iloitsin, kun minulle sanottiin: ’Menkäämme Herran huoneeseen.’” – Psalmi 122:1.
Kaikilla ei kuitenkaan ollut tällaista anteliasta henkeä. Voimme esimerkiksi lukea, että Malakian päivinä papit uhrasivat Jehovalle ”ryöstettyä, ontuvaa ja sairasta”. Sen sijaan että he olisivat iloinneet palvelusedustaan, he sanoivat: ”Mikä vaiva!” – Malakia 1:13.
Samoin Jeesuksen aikana jotkut käyttivät tilannetta hyväkseen edistääkseen omia etujaan. Esimerkiksi pahamaineiset rahanvaihtajat eivät olleet temppelissä vain vaihtamassa rahoja. Sen sijaan he käyttivät hyödykseen sitä, että ainoastaan heprealaiset sekelit hyväksyttiin uhrilahjoiksi, ja kaikkien niiden, joilla oli roomalaisia tai kreikkalaisia rahoja, täytyi vaihtaa ne. Juutalaisen historian asiantuntija Alfred Edersheim kirjoittaa, että ”pankkiirien sallittiin veloittaa jokaisesta puolesta sekelistä yksi hopea-meah eli noin yksi neljännesdenaari [neljäsosa työmiehen päivän työstä saamasta palkasta].” Jos tämä pitää paikkansa, ei ole vaikea havaita, millaista kannattavaa liiketoimintaa siitä on täytynyt tulla ja miksi uskonnolliset johtajat olivat niin närkästyneitä, kun Jeesus ajoi rahanvaihtajat pois.
”Puutteestaan”
Kaikki tämä vain korostaa Jeesuksen kertomaa esimerkkiä köyhän lesken pienestä lahjoituksesta. Leski pudotti sen epäilemättä yhteen niistä arkuista, joissa oli merkintä ”Vapaaehtoiset uhrilahjat”. Koska hän oli leski, häntä ei vaadittu antamaan henkilöveroa, ja niukoista varoistaan hän ei olisi luultavasti pystynyt maksamaan vaadittua minimisummaa polttouhreja tai puita tai suitsukeuhreja varten. Hän halusi kuitenkin tehdä jotakin osoittaakseen rakkautensa Jehovaan. Hän ei halunnut jäädä pois tai vain jättää lahjoituksen antamista niille, joilla olisi ’varaa siihen’. Jeesus sanoi: ”Hän puutteestaan pudotti kaiken mitä hänellä oli, koko elämisensä.” – Markus 12:44.
Voimme oppia tästä kertomuksesta monia arvokkaita läksyjä. Huomattavin on ehkä se, että vaikka meillä kaikilla on etu tukea tosi palvontaa aineellisen omaisuutemme avulla, niin todella kallisarvoista Jumalan silmissä ei ole se, että annamme sen, mitä ilman voimme joka tapauksessa tulla toimeen, vaan se, että annamme sitä, mikä on meille arvokasta. Toisin sanoen annammeko sellaista, mitä emme todella tule kaipaamaan? Vai onko meidän antimme todellinen uhri?
Tosi palvonnan edistäminen nykyään
Jehovan todistajat edistävät nykyään tosi palvontaa saarnaamalla innokkaasti ”tätä valtakunnan hyvää uutista – – koko asutussa maassa”. (Matteus 24:14) Tästä maailmanlaajuisesta työstä huolehtiminen ei käsitä ainoastaan antaumuksellisia ponnisteluja, aikaa ja energiaa, vaan myös merkittäviä kuluja. Jehovan todistajain vuosikirja 1987 kertoo, että ”vuoden 1986 aikana käytettiin yhteensä 23 545 801,70 dollaria taloudellisen tuen antamiseksi: – – 2 762 lähetystyöntekijälle, 13 351 erikoistienraivaajalle ja maailman 3 353 kierroksella ja piirillä työskenteleville valvojille ja heidän vaimoilleen”. Tämän lisäksi oli ”paljon kuluja, kun on ostettu, rakennettu ja uudistettu kiinteistöjä, varustettu kirjapainoja ja toimistoja päätoimistossa ja Seuran 93 haaratoimistossa ja huolehdittu Beetel-perheissä palvelevien 8 920 vapaaehtoisen aineellisista tarpeista”.
’Mistä nämä rahat tulevat?’ kysytään usein. Jehovan todistajat eivät kristikunnan kirkkojen tavoin kerää kolehteja tai lähetä rahankeräyskirjeitä. Heidän valtakunnansaleissaan on sen sijaan lahjalaatikkoja – raamatullisten aikojen rahalippaitten tavoin. Toisinaan saatetaan asettaa muita lippaita tiettyjä tarkoituksia varten, esimerkiksi valtakunnansalien tai konventtisalien rakentamista varten tai sitä silmällä pitäen, että lähetystyöntekijöitä voitaisiin auttaa olemaan läsnä kotimaansa piirikonventissa. Lahjoituksia maailmanlaajuisen saarnaamistyön edistämiseksi voidaan myös lähettää suoraan johonkin Vartiotorni-seuran haaratoimistoon. Suomessa ne voidaan lähettää osoitteella: Jehovan todistajat, PL 68, 01301 Vantaa 30.
Mitä mieltä sinä olet näistä monista erilaisista tavoista, joilla lahjoituksia annetaan? Pidätkö sinä joidenkuiden Malakian aikalaisten tavoin niitä vaivalloisena taakkana ja sanotko ehkä sydämessäsi: ”Mikä vaiva!”? Vai pidätkö sinä niitä sen ”köyhän lesken” tavoin tilaisuutena ilmaista intosi tosi palvonnan puolesta ja halusi kunnioittaa Jehovaa kalleuksillasi? Älä unohda tärkeää kysymystä: onko sinun antisi uhri?
”Siten koetelkaa minua, sanoo Herra Sebaot: totisesti minä avaan teille taivaan akkunat ja vuodatan teille siunausta ylenpalttisesti.” (Malakia 3:10) Hengellinen hyvinvointi ja maailmanlaajuinen kasvu Jehovan kansan keskuudessa osoittavat, että Jehova tekee niin parhaillaan. Antakaamme edelleen Jehovalle uhrilahjoja, jotka ovat todella uhreja.
[Tekstiruutu s. 30]
MITEN JOTKUT LAHJOITTAVAT VAROJA VALTAKUNNAN TYÖHÖN
□ LAHJAT: Vapaaehtoiset rahalahjoitukset voidaan Suomessa panna postisiirtotilille 59 70-5 tai lähettää osoitteella: Jehovan todistajat, PL 68, 01301 Vantaa 30. Myös omaisuutta, esimerkiksi kiinteistöjä sekä koruja tai muita arvoesineitä, voidaan lahjoittaa. Näiden lahjoitusten yhteydessä tulisi selvästi mainita, että ne ovat lahjoituksia.
□ EHDOLLISET LAHJOITUKSET: Rahaa voidaan antaa Jehovan todistajat uskonnollisen yhdyskunnan haltuun ehdolla, että lahjoittaja voi saada siitä takaisin tarpeen mukaan.
□ VAKUUTUKSET: Jehovan todistajat uskonnollinen yhdyskunta voidaan nimetä henkivakuutuksen edunsaajaksi. Kaikista sellaisista järjestelyistä pitäisi ilmoittaa haaratoimistoon.
□ JEHOVAN TODISTAJIEN NIMIIN USKOTTU OMAISUUS: Pankin säästötili voidaan avata Jehovan todistajat uskonnollisen yhdyskunnan nimellä siten, että henkilöllä on elinaikanaan tilin käyttöoikeus. Jos näin tehdään, siitä tulisi ilmoittaa haaratoimistoon. Osakkeita, obligaatioita ja omaisuutta voidaan myös lahjoittaa sellaisin järjestelyin, että lahjoittaja voi hyötyä niistä omana elinaikanaan. Tällä tavoin vältetään testamentin valvomisesta koituvat kulut ja epävarmuus, ja samalla varmistetaan, että mainittu yhdyskunta saa omaisuuden kuolemantapauksen sattuessa.
□ TESTAMENTIT: Omaisuutta tai rahaa voidaan testamentata Jehovan todistajat uskonnolliselle yhdyskunnalle laillisesti vahvistetulla testamentilla. Testamentti tai sen kopio tulisi lähettää haaratoimistoon.
Näitä asioita koskevia lisätietoja tai neuvoja voidaan saada kirjoittamalla osoitteeseen Jehovan todistajat, PL 68, 01301 Vantaa 30.