Lähimmäistemme on saatava kuulla hyvä uutinen
1 Jumala haluaa, että ”kaikenlaiset ihmiset pelastuisivat ja tulisivat totuuden täsmälliseen tuntemukseen” (1. Tim. 2:4). ”Kaikenlaisiin ihmisiin” sisältyvät kaikki lähimmäisemme. Hyvän uutisen kertominen heille vaatii sitä, että esityksemme ovat monipuolisia ja että pyrimme miettimään, mikä voisi kiinnostaa kutakin tapaamaamme ihmistä (1. Kor. 9:19–23). Jehovan järjestö on valmistanut välineitä, jotka voivat auttaa meitä tavoittamaan niiden sydämen, jotka ovat ”asetetut ehdolle ikuiseen elämään” (Apt. 13:48). Tutustutaanpa vähän siihen, miten voimme heinä–elokuussa kohdistaa huomiomme lähimmäistemme hengellisiin tarpeisiin monien kirjastemme avulla.
2 Tarjottavat kirjaset. Alla on ehdotuksia, joista voi olla hyötyä esitettäessä joitakin kirjasia. Kaikissa ehdotuksissa on 1) ajatuksia herättävä kysymys, jolla avataan keskustelu, 2) viittaus johonkin kirjasen kohtaan, josta voidaan keskustella, ja 3) sopiva raamatunkohta, joka voidaan lukea keskustelun aikana. Voit täydentää esitystä omin sanoin sen mukaan, miten puhuteltava suhtautuu asiaan. Useimpien kirjasten kohdalla viitataan johonkin aiempaan Valtakunnan Palvelukseemme, jossa kirjasesta on yksityiskohtaisempi esitys.
Välittääkö Jumala todella meistä?
Mitä toivoa on mielestänne siitä, että ihmisiä, jotka ovat kärsineet huonoa kohtelua, voitaisiin auttaa? (S. 27, 28 kpl 23–27; Jes. 65:17, 18; km 7/97 s. 4.)
Mikä on elämän tarkoitus? Miten voit löytää sen?
Miksi monet ihmiset tuntuvat nykyään olevan tyytymättömiä elämäänsä? (S. 29, 30 kpl 2, 25, 26; Ps. 145:16; km 7/96 s. 4.)
Nauti elämästä maan päällä ikuisesti!
Oletteko koskaan pohtinut, mitä Jeesus Kristus tekee nyt? (Kuvat 41, 42; Ilm. 11:15; km 8/96 s. 8.)
Hallitus joka tuo paratiisin
Haluaisitteko saada tietoa Valtakunnasta, jota Jeesus opetti meitä rukoilemaan? (S. 3; Matt. 6:9, 10; km 8/96 s. 8.)
Kun joku rakkaasi kuolee
Oletteko koskaan miettinyt, miten voisi lohduttaa jotakuta sellaista, jolta on kuollut joku läheinen ihminen? (S. 26 kpl 2–5; Joh. 5:28, 29; km 7/97 s. 4.)
Tulisiko sinun uskoa kolminaisuuteen?
Onko se, että tunnemme Jumalan todellisen olemuksen, tärkeää tulevaisuutemme kannalta? (S. 3 kpl 3, 7, 8; Joh. 17:3.)
3 Muita kirjasia. Vuoden 1998 helmikuun Valtakunnan Palveluksemme sisäliitteessä luetellaan muita julkaisuja – muun muassa kirjasia – jotka on erityisesti suunniteltu buddhalaisille, hinduille, juutalaisille ja muslimeille todistamista varten. Näitä kirjasia voidaan tarjota aina, kun se tuntuu sopivalta. Voit kerrata ehdotuksia, joita on tuon sisäliitteen sivuilla 4–6 ja Puhu perustellen -kirjan sivuilla 21–24, ja valmistaa lyhyitä esityksiä, jotka saattaisivat herättää tällaisten ihmisten kiinnostuksen.
4 Eräs kirjanen on laadittu auttamaan ihmisiä, joilla on ehkä koulutusta mutta jotka eivät tunne Raamattua juuri lainkaan. Sen tarkoitus on herättää heissä halua ottaa selvää Jumalan sanasta. Kun tilanne tuntuu sopivalta, voit kokeilla seuraavaa ehdotusta:
Kirja kaikille ihmisille
Kuuluuko teidän mielestänne monipuoliseen koulutukseen myös se, että tuntee jonkin verran Raamattua? (S. 3 kpl 1–3 ja s. 30 kpl 2; Saarn. 12:9, 10.)
5 Kirjanen Raamatun tutkimista varten. Tavoitteenamme palveluksessa tulisi aina olla raamatuntutkistelun aloittaminen, joko ensimmäisellä käynnillä tai jollakin uusintakäynnillä. Tätä varten meillä on helppokäyttöinen kirjanen, jonka avulla voidaan aloittaa ja johtaa Raamatun kotitutkisteluja:
Mitä Jumala vaatii meiltä?
Tiesittekö, että käyttämällä vain puolisen tuntia viikossa 16 viikon ajan voitte oppia Raamatun perusasiat? (2. oppijakso kpl 6; 2. Tim. 3:16, 17; km 3/97 s. 4.)
6 Vertauksellaan lähimmäistään rakastavasta samarialaisesta Jeesus teki selväksi, että tosi lähimmäinen on se, joka osoittaa rakkautta ja huomaavaisuutta ja auttaa ahdingossa olevia (Luuk. 10:27–37). Meidän lähimmäisemme ovat hengellisessä ahdingossa. Heidän täytyy saada kuulla hyvä uutinen. Kantakaamme vastuumme kertoa se heille ja todistakaamme siten olevamme Jeesuksen Kristuksen aitoja opetuslapsia. (Matt. 24:14; Gal. 5:14.)