Varo omavanhurskautta!

FARISEUKSET olivat ensimmäisellä vuosisadalla Jumalan vanhurskaiden palvojien hyvässä maineessa. He tutkivat hartaasti Raamattua ja rukoilivat tämän tästä. Jotkut pitivät heitä hyväntahtoisina ja järkevinä. Juutalaishistorioitsija Josefus kirjoitti: ”Fariseukset ovat kiintyneet toisiinsa ja kehittävät harmonisia suhteita yhteisöön.” Ei ihme, että he olivat kaiketi kunnioitetuimpia ja arvostetuimpia ihmisiä tuon ajan juutalaisessa yhteiskunnassa!

Nykyään sanalla ”farisealainen” ja muilla siihen liittyvillä ilmauksilla on kuitenkin halventava merkitys ja sen synonyymeja ovat tekopyhä, itsevanhurskas, omahyväinen, hurskastelija ja teeskentelijä. Miksi fariseukset menettivät hyvän nimensä?

Se johtui siitä, että toisin kuin useimmat juutalaiset Jeesus Kristus ei antanut fariseusten ulkokuoren pettää itseään. Hän vertasi heitä ”valkoisiksi kalkittuihin hautoihin, jotka tosin ulkonaisesti näyttävät kauniilta, mutta sisältä ovat täynnä kuolleiden luita ja kaikenlaista epäpuhtautta” (Matteus 23:27).

He kyllä esittivät pitkiä rukouksia seistessään julkisilla paikoilla, mutta vain siksi, että toiset olisivat nähneet heidät, kuten Jeesus sanoi. Heidän palvontansa oli pelkkä kulissi. He pitivät huomattavista paikoista illallisilla ja etumaisista istuimista synagogissa. Kaikkien juutalaisten vaatteissa piti olla reunukset, mutta fariseukset koettivat tehdä ihmisiin vaikutuksen käyttämällä ylen pitkiä reunuksia. He pitivät ylpeinä näkyvillä tavallista suurempia raamatunlausekoteloitaan, joita he käyttivät amuletteina. (Matteus 6:5; 23:5–8.) Lopulta heidän ulkokultaisuutensa, ahneutensa ja kopeutensa saattoivat heidät epäsuosioon.

Jeesus toi julki, että Jumala oli hylännyt fariseukset: ”Te ulkokullatut, sattuvasti Jesaja profetoi teistä sanoessaan: ’Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydän on hyvin kaukana minusta. Turhaan he jatkavat minun palvomistani, koska he opettavat ihmisten käskyjä oppeina.’” (Matteus 15:7–9.) Heidän vanhurskautensa oli todellisuudessa omavanhurskautta. On helppo ymmärtää, miksi Jeesus varoitti opetuslapsiaan: ”Varokaa fariseusten hapatetta.” (Luukas 12:1.) Meidänkin täytyy nykyään ’varoa’ omavanhurskautta eli olla varuillaan sen suhteen, ettei meistä tule uskonnollisia ulkokultailijoita.

Tässä suhteessa meidän tulisi tajuta, ettei ihmisestä tule itsevanhurskasta yhdessä yössä. Sen sijaan tämä taipumus kehittyy vähitellen pitemmän ajan kuluessa. Ihmiselle voi ilmaantua fariseusten epämieluisia piirteitä jopa huomaamatta.

Ylemmyydentuntoinen asenne

Millaisia piirteitä meidän pitää ’varoa’? Itsevanhurskailla ihmisillä on tapana ”puhua, seistä ja katsoa ikään kuin he eivät olisi koskaan tehneet mitään väärää”, selitetään eräässä uskonnon hakuteoksessa (Encyclopædia of Religion and Ethics). Itsevanhurskaat myös kerskailevat ja tuovat itseään esille, mikä oli fariseusten suurimpia ongelmia.

Jeesus valaisi tätä farisealaista asennetta kuvauksella: ”Kaksi miestä meni ylös temppeliin rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen veronkantaja. Fariseus seisoi ja alkoi rukoilla itsekseen näin: ’Oi Jumala, minä kiitän sinua siitä, etten ole niin kuin muut ihmiset, kiristäjät, epävanhurskaat, avionrikkojat, enkä myöskään niin kuin tämä veronkantaja. Minä paastoan kahdesti viikossa, minä annan kymmenykset kaikesta, mitä omakseni hankin.’” Veronkantaja sitä vastoin tunnusti nöyrästi virheensä ja osoittautui vanhurskaammaksi kuin kerskaileva fariseus. Jeesus suuntasi tämän kuvauksen niille, ”jotka luottivat itseensä, että olivat vanhurskaita, eivätkä pitäneet muita minään”. (Luukas 18:9–14.)

Voimme epätäydellisinä ihmisinä toisinaan ajatella, että olemme synnynnäisten kykyjemme tai joidenkin etujen vuoksi muita parempia. Kristittyjen tulee kuitenkin karkottaa nopeasti mielestään tuollaiset ajatukset. Sinulla voi olla monen vuoden kokemus elämisestä kristittynä. Saatat olla taitava Raamatun totuuksien opettaja. Tai ehkä sanot, että sinut on voideltu hallitsemaan Kristuksen kanssa taivaassa. Joillakuilla on seurakunnassa erikoistehtäviä esimerkiksi kokoaikaisina palvelijoina, vanhimpina tai avustavina palvelijoina. Kysy itseltäsi: mitä Jehova ajattelisi, jos minä tuntisin olevani muita parempi sen perusteella, mitä hän on antanut minulle? Tämä ei varmastikaan miellyttäisi häntä. (Filippiläisille 2:3, 4.)

Kun kristitty ilmaisee ylemmyyden henkeä Jumalalta saamiensa kykyjen, tehtävien tai vallan perusteella, hän tosiasiassa riistää Jumalalta sen kunnian ja ansion, joka kuuluu vain Hänelle. Raamatussa kristittyjä neuvotaan selvästi, ”ettei tule ajatella itsestään enempää kuin on tarpeellista ajatella”. Siinä kehotetaan: ”Olkaa toisia kohtaan samanmielisiä kuin itseännekin kohtaan; älkää kohdistako mieltänne siihen, mikä on ylvästä, vaan pitäkää ohjenuorana sitä, mikä on vaatimatonta. Älkää tulko ymmärtäväisiksi omissa silmissänne.” (Roomalaisille 12:3, 16.)

Lakkaa tuomitsemasta

Erään Raamatun tietosanakirjan mukaan itsevanhurskas ihminen ”katsoo olevansa joko moraalisesti rehti tai oikeassa asemassa Jumalan edessä siksi, että hän pitää kiinni laillisten vaatimusten kirjaimesta välittämättä niiden hengestä”. Toisessa teoksessa itsevanhurskaita kuvaillaan ”ylettömän uskonnollisiksi ihmisiksi, jotka etsivät kaiken aikaa vikoja toisista”.

Fariseukset syyllistyivät tähän. Lopulta heidän ihmistekoiset sääntönsä näyttivät tärkeämmiltä kuin Jumalan lait ja periaatteet (Matteus 23:23; Luukas 11:41–44). He nimittivät itsensä tuomareiksi ja olivat taipuvaisia tuomitsemaan jokaisen, joka ei täyttänyt heidän itsevanhurskaita mittojaan. Heidän ylemmyydentuntoinen asenteensa ja liiallinen omanarvontuntonsa synnyttivät tarpeen kontrolloida muita ihmisiä. Heitä raivostutti se, etteivät he pystyneet kontrolloimaan Jeesusta, ja siksi he punoivat juonia hänen murhaamisekseen (Johannes 11:47–53).

On hyvin epämiellyttävää olla jonkun sellaisen seurassa, joka asettautuu tuomariksi etsimällä ympärillään olevista aina virheitä, tarkkailemalla heitä suurennuslasilla ja valvomalla heitä. Kellään seurakunnassa ei todellakaan ole valtuuksia vaatia toisia noudattamaan hänen mielipiteitään ja omatekoisia sääntöjään (Roomalaisille 14:10–13). Tasapainoiset kristityt ymmärtävät, että monet arkielämän asiat kuuluvat henkilökohtaisen ratkaisun piiriin. Etenkin ne, joilla on taipumus olla täydellisyyden tavoittelijoita ja vaativia, saavat varoa tuomitsemasta toisia.

Kristillisellä seurakunnalla on kyllä valtuudet ohjenuoriin, joiden avulla Jehovan maanpäällinen järjestö toimii juohevasti (Heprealaisille 13:17). Jotkut ovat kuitenkin vääristelleet näitä ohjenuoria tai lisänneet niihin omia sääntöjään. Eräällä seudulla oli kaikkien teokraattisen palveluskoulun oppilaiden käytettävä pukua ja napitettava takkinsa pitäessään puhetta. Se joka ei tehnyt niin, ei saanut enää sen jälkeen pitää puheita. Eikö olisi järkevää ja Jumalan sanan hengen mukaista antaa tarvittaessa ystävällisiä, henkilökohtaisia neuvoja, sen sijaan että luotaisiin tuollaisia ehdottomia sääntöjä? (Jaakob 3:17.)

Omavanhurskaus voi myös edistää sellaista näkemystä, että jos kristityllä on monia henkilökohtaisia vaikeuksia, hänessä täytyy olla jotain vikaa hengellisesti. Täsmälleen näin ajattelivat itsevanhurskaat Elifas, Bildad ja Sofar uskollisesta Jobista. Heillä ei ollut tilanteesta kokonaiskuvaa, joten he toimivat julkeasti syyttäessään Jobia väärinteosta. Jehova kuritti heitä sen tähden, että heidän arvionsa Jobin koetuksista oli vinoutunut. (Ks. Jobin luvut 4, 5, 8, 11, 18, 20.)

Väärin suunnattua intoa

Omavanhurskaus ja into liittyvät usein toisiinsa. Apostoli Paavali puhui uskonnollismielisistä juutalaisista sellaisina, joilla oli ”palavaa intoa Jumalan puolesta, mutta ei täsmällisen tiedon mukaan, sillä koska he eivät tunteneet Jumalan vanhurskautta, vaan yrittivät vahvistaa omaansa, he eivät alistuneet Jumalan vanhurskauteen” (Roomalaisille 10:2, 3). Paavali itse oli fariseuksena ollut äärimmäisen innokas, joskin hänen intonsa oli ollut väärin suunnattu eikä ollut perustunut Jehovan vanhurskauteen (Galatalaisille 1:13, 14; Filippiläisille 3:6).

Raamatussa kehotetaan sopivasti: ”Älä tule liian vanhurskaaksi äläkä osoittaudu ylen viisaaksi. Miksi aiheuttaisit itsellesi autioituksen?” (Saarnaaja 7:16.) Kristitty voi seurakunnassa olla aluksi omantunnontarkka, mutta tuo ominaisuus ja palava into voivat rappeutua omavanhurskaudeksi. Kun uskonnollista intoa ohjaa ihmisviisaus Jehovan vanhurskauden asemesta, se voi vahingoittaa toisia. Millä tavoin?

Esimerkiksi vanhemmat alkavat ehkä keskittyä liikaa toisten ihmisten auttamiseen hengellisesti, ja samalla he kenties laiminlyövät oman perheensä tarpeet. Tai he saattavat olla kovin innokkaita, niin että vaativat lapsiltaan enemmän kuin mihin nämä pystyvät (Efesolaisille 6:4; Kolossalaisille 3:21). Kun jotkut lapset eivät kykene vastaamaan tuollaisiin kohtuuttomiin vaatimuksiin, he reagoivat elämällä kaksoiselämää. Järkevä isä tai äiti ottaa huomioon perheensä rajoitukset ja tekee tarvittavia muutoksia (vrt. 1. Mooseksen kirja 33:12–14).

Äärimmäisen hehkuva into voi viedä meiltä myös tahdikkuuden, empatian ja lempeyden, jotka ovat erittäin tärkeitä ollessamme tekemisissä toisten kanssa. Joku voi työskennellä kovasti Valtakunnan etujen edistämiseksi. Hänen tavaton intonsa voi kuitenkin vahingoittaa ihmisiä siinä sivussa. Paavali sanoi: ”Jos minulla on profetoimisen lahja ja olen perehtynyt kaikkiin pyhiin salaisuuksiin ja kaikkeen tietoon ja jos minulla on kaikki usko, niin että voin siirtää vuoria, mutta minulla ei ole rakkautta, en ole mitään. Ja jos annan kaiken omaisuuteni ravitakseni toisia ja jos luovutan ruumiini voidakseni ylpeillä, mutta minulla ei ole rakkautta, en hyödy mitään.” (1. Korinttilaisille 13:2, 3.)

Jumala suosii nöyriä

Meidän täytyy kristittyinä tunnistaa omavanhurskauden vaara ennen kuin se yllättää. Meidän on vältettävä ylemmyydentuntoista asennetta, tapaa tuomita toisia ja ihmisviisauteen perustuvaa sokeaa intoa.

’Varoessamme’ farisealaisia asenteita meidän olisi parempi keskittyä omiin taipumuksiimme sen sijaan että tuomitsemme muita itsevanhurskaiksi. On totta, että Jeesus arvioi fariseukset ja tuomitsi heidät ”kyykäärmeiden jälkeläisiksi”, jotka ansaitsivat ikuisen tuhon. Mutta Jeesus pystyi lukemaan ihmisten sydämen. Me emme pysty. (Matteus 23:33.)

Etsikäämme Jumalan vanhurskautta emmekä omaamme (Matteus 6:33). Vain silloin voimme saada Jehovan suosion, sillä Raamatussa kehotetaan meitä kaikkia: ”Vyöttäytykää kaikki nöyrämielisyyteen toisianne kohtaan, sillä Jumala vastustaa pöyhkeitä, mutta suo ansaitsematonta hyvyyttä nöyrille.” (1. Pietarin kirje 5:5.)