Kehota heitä tulemaan
1 Kutsua, jota esitettiin jo vuosisatoja sitten, kaiutetaan nyt 233 maassa eri puolilla maailmaa: ”Tulkaa, ja nouskaamme Jehovan vuorelle, – – ja hän opettaa meille teitään, ja me tahdomme vaeltaa hänen polkujaan.” (Jes. 2:3.) Ihmisten ohjaaminen Jehovan järjestöön on parhaita tapoja, joilla voimme auttaa heitä edistymään hengellisesti niin, että he voivat saada ikuisen elämän.
2 Julistajat saattavat toisinaan epäröidä kutsua ihmisiä valtakunnansaliin ennen kuin nämä ovat edistyneet huomattavasti Raamatun tutkimisessa. Jotkut alkavat kuitenkin joskus käydä seurakunnan kokouksissa jopa ennen kuin heidän kanssaan voidaan aloittaa raamatuntutkistelu. Meidän ei tule viivytellä lämpimän kutsun esittämisessä ja ihmisten kannustamisessa tulemaan kokouksiin.
3 Mitä tehdä. Käytä tehokkaasti jakeluilmoituksia, kun kerrot kokouksistamme ihmisille. Selitä, että niihin on vapaa pääsy ja että kolehtia ei kerätä koskaan. Kerro, miten kokouksia johdetaan. Tähdennä sitä, että ne ovat todellisuudessa raamatuntutkistelukursseja ja että kaikki saavat tutkittavan aineiston, jonka avulla he voivat seurata ohjelmaa. Kiinnitä huomiota siihen, että läsnäolijat tulevat monista eri olosuhteista ja kaikilta elämänaloilta. Mainitse, että läsnäolijat asuvat lähiseudulla ja että myös kaikenikäiset lapset ovat tervetulleita. Meidän tulisi kutsua tutkisteluoppilaitamme kokouksiin ja tarjoutua auttamaan heitä kaikin tavoin, jotta he pääsisivät niihin.
4 Viimeisimpiin Raamatussa oleviin muistiinmerkintöihin kuuluu lämmin kutsu hyötyä elämäksi koituvista Jehovan järjestelyistä: ”Ja henki ja morsian sanovat jatkuvasti: ’Tule!’ – – Ja joka janoaa, tulkoon; joka tahtoo, ottakoon elämän vettä ilmaiseksi.” (Ilm. 22:17.) On siis erittäin tärkeää kehottaa toisia tulemaan kokouksiimme.
5 Jesajan 60:8:ssa kuvataan profeetallisesti niitä satojatuhansia uusia ylistäjiä, jotka kyyhkysten tavoin tulevat nykyään Jumalan kansan seurakuntiin. He ”tulevat lentäen niin kuin pilvi ja kuin kyyhkyset lakkansa koloihin”. Voimme kaikki kutsua uusia kokouksiimme ja saada heidät tuntemaan itsensä tervetulleiksi. Näin olemme yhteistoiminnassa Jehovan kanssa, kun hän jouduttaa korjuutyötä (Jes. 60:22).