Teokraattinen palveluskoulu vuonna 2000
1 Teokraattinen palveluskoulu on osoittautunut suureksi siunaukseksi Jehovan kansalle. Viimeksi kuluneiden yli 50 vuoden aikana se on auttanut miljoonia kehittämään kykyjään julkisina puhujina ja Raamatun totuuksien opettajina (Ps. 145:10–12; Matt. 28:19, 20). Huomaatko, miten tämä koulu on auttanut sinua? Se voi auttaa sinua edelleen vuoden 2000 aikana, jos osallistut siihen täysipainoisesti ja sovellat saamiasi neuvoja.
2 Tehtävämääräyksiin liittyvät ohjeet ja käytettävät julkaisut luetellaan vuodeksi 2000 laaditun koulun ohjelman ensimmäisellä sivulla. Siinä mainitaan kutakin tehtävää varten varattu aika, lähdeaineisto, ohjeet esitystavasta ja muita yksityiskohtia. Lue ohjeet huolellisesti ja sovella niitä.
3 Viikoittainen Raamatun lukeminen. Koulun ohjelmassa on kaksi erillistä aikataulua viikoittaista Raamatun lukemista varten. Toinen on peruslukuohjelma, johon kuuluu viitisen sivua Raamattua viikossa. Raamatunluvun kohokohdat perustuvat tähän osuuteen. Toinen lukuohjelma on ylimääräinen, ja se on kaksi kertaa pitempi kuin ensiksi mainittu. Tätä ohjelmaa noudattamalla voit lukea Raamatun kokonaan läpi kolmessa vuodessa. Tietenkin jotkut voivat haluta lukea enemmän kuin ylimääräisessä aikataulussa on ehdotettu, ja toiset taas eivät ehkä pysty noudattamaan sitä. Iloitse siitä, mitä pystyt tekemään, sen sijaan että vertailisit itseäsi muihin (Gal. 6:4). Tärkeää on lukea Jumalan sanaa päivittäin (Ps. 1:1–3).
4 Jos haluat ilmoittautua teokraattiseen palveluskouluun, sinun tulisi kertoa siitä koulunvalvojalle. Suhtaudu tehtävämääräyksiisi vakavasti äläkä peruuta niitä tarpeettomasti. Arvosta koulua Jehovan lahjana. Valmistaudu hyvin, tutustu perinpohjin tehtävän aineistoon ja puhu sydämestäsi. Näin saat täyden hyödyn tästä ainutlaatuisesta koulusta.