Miksi antaa Jehovalle?
AURINKO paahtoi kuumana pienen sidonilaiskaupungin Sarpatin yllä, kun eräs leski kumartui keräämään oksia. Hänen piti sytyttää tuli, jotta hän voisi kypsentää sillä vaatimattoman aterian – luultavasti viimeisen aterian, jonka hän ja hänen pieni poikansa söisivät. Nainen oli kamppaillut pitääkseen itsensä ja poikansa hengissä pitkän kuivuuden ja nälänhädän läpi, ja nyt edessä näytti olevan surkea loppu. He olivat nääntymäisillään nälkään.
Eräs mies lähestyi. Hänen nimensä oli Elia, ja leski näki pian, että hän oli Jehovan profeetta. Luultavasti nainen oli kuullut tästä Jumalasta. Jehova oli erilainen Jumala kuin Baal, jonka julma, turmeltunut palvonta oli vallalla naisen kotimaassa Sidonissa. Kun siis Elia pyysi häneltä vettä juotavaksi, hän halusi innokkaasti auttaa. Kenties nainen ajatteli saavansa siten suosiota Jehovan edessä (Matteus 10:41, 42). Mutta sitten Elia pyysi vielä enemmän – palan leipää. Nainen selitti, että hänellä oli aineksia jäljellä enää yhteen ateriaan. Elia ei kuitenkaan antanut periksi, vaan vakuutti naiselle, että Jehova antaisi hänelle ihmeen avulla elintarpeita, kunnes kuivuus loppuisi. Mitä nainen teki? Raamatussa sanotaan: ”Niin hän meni ja teki Elian sanan mukaan.” (1. Kuninkaiden kirja 17:10–15.) Näillä yksinkertaisilla sanoilla kuvaillaan tekoa, joka ilmaisi suurta uskoa – tosiasiassa niin suurta, että Jeesus Kristus ylisti tuota leskeä lähes tuhat vuotta myöhemmin! (Luukas 4:25, 26.)
Tästä huolimatta voi tuntua oudolta, että Jehova pyytäisi niin paljon naiselta, jolla oli niin vähän. Näin on varsinkin kun ajattelemme rukousta, jonka eräs hyvin huomattava mies kerran esitti. Kuningas Daavid keräsi lahjoituksia poikansa Salomon käytettäväksi temppelin rakentamisessa, ja se herätti suurta anteliaisuutta. Nykyrahassa laskettuna lahjojen arvo oli miljardeja markkoja! Daavid sanoi kuitenkin rukouksessa Jehovalle: ”Mikä olen minä ja mikä on kansani, että meillä olisi voimaa tällaisten vapaaehtoisten uhrilahjojen antamiseen? Sillä kaikki tulee sinulta, ja omasta kädestäsi me olemme antaneet sinulle.” (1. Aikakirja 29:14.) Kuten Daavid sanoi, kaikki kuuluu Jehovalle. Aina kun annamme jotain edistääksemme puhdasta palvontaa, annamme Jehovalle siis vain sen, mikä jo on hänen (Psalmit 50:10). Näin ollen herää kysymys: miksi Jehova ylipäätään haluaa meidän antavan jotakin?
Olennaisen tärkeä osa tosi palvontaa
Yksinkertaisesti sanottuna Jehova on varhaisista ajoista lähtien sisällyttänyt antamisen olennaisen tärkeänä osana puhtaaseen palvontaan. Uskollinen mies Abel uhrasi osan kallisarvoisesta karjastaan Jehovalle. Patriarkat Nooa, Abraham, Iisak, Jaakob ja Job antoivat samanlaisia uhrilahjoja. (1. Mooseksen kirja 4:4; 8:20; 12:7; 26:25; 31:54; Job 1:5.)
Mooseksen laissa käskettiin antamaan lahjoituksia Jehovalle, ja niiden antamista jopa säänneltiin. Kaikkia israelilaisia käskettiin esimerkiksi antamaan kymmenykset eli lahjoittamaan kymmenesosa maan sadosta ja karjansa kasvusta (4. Mooseksen kirja 18:25–28). Muita lahjoituksia ei säännelty niin tarkoin. Jokaista israelilaista vaadittiin esimerkiksi antamaan Jehovalle karjansa esikoiset ja satonsa ensi hedelmät (2. Mooseksen kirja 22:29, 30; 23:19). Laki jätti kuitenkin jokaisen yksilön ratkaistavaksi, miten paljon hän ensi hedelmästään antoi, kunhan hän antoi siitä parhaat. Laissa mainittiin myös kiitos- ja lupausuhrit, jotka olivat täysin vapaaehtoisia (3. Mooseksen kirja 7:15, 16). Jehova kannusti kansaansa antamaan sen mukaan, miten hän oli siunannut heitä (5. Mooseksen kirja 16:17). Jokainen antoi, mitä hänen sydämensä kehotti häntä antamaan, kuten oli tapahtunut tabernaakkelin ja myöhemmin temppelin rakentamisen yhteydessä (2. Mooseksen kirja 35:21; 1. Aikakirja 29:9). On varmaa, että tällaiset vapaaehtoiset lahjoitukset miellyttivät hyvin suuresti Jehovaa!
”Kristuksen lain” alaisuudessa kaiken antamisen piti olla vapaaehtoista (Galatalaisille 6:2; 2. Korinttilaisille 9:7). Se ei merkinnyt sitä, että Kristuksen seuraajat lakkasivat antamasta tai että he antoivat vähemmän. Päinvastoin! Kun Jeesus ja hänen apostolinsa saarnasivat Israelissa, ryhmä naisia seurasi heitä ja palveli heitä omista varoistaan (Luukas 8:1–3). Apostoli Paavali sai samoin lahjoja lähetystyönsä tueksi, ja hän vuorostaan kannusti joitakin seurakuntia antamaan varoja muille silloin, kun niitä tarvittiin (2. Korinttilaisille 8:14; Filippiläisille 1:3–5). Jerusalemissa toimiva hallintoelin määräsi vastuuntuntoisia miehiä varmistamaan, että lahjoitetut varat jaettiin tarvitseville (Apostolien teot 6:2–4). On selvää, että varhaiskristityt pitivät etuna tukea tällaisin tavoin puhdasta palvontaa.
Saatamme silti miettiä, miksi Jehova sisällyttää antamisen palvontaansa. Tarkastellaanpa neljää syytä.
Miksi me annamme
Ensinnäkin Jehova sisällyttää antamisen tosi palvontaan, koska se on meille hyväksi. Se korostaa arvostustamme Jumalan hyvyyttä kohtaan. Esimerkiksi jos lapsi ostaa tai tekee lahjan isälleen tai äidilleen, niin miksi tämä loistaa mielihyvästä? Täyttääkö lahja jonkin kipeän tarpeen, jota tuo isä tai äiti ei olisi voinut muulla tavoin täyttää? Todennäköisesti ei. Pikemminkin häntä ilahduttaa nähdä, että lapsi kehittää arvostavaa ja anteliasta henkeä. Samanlaisista syistä Jehova kannustaa meitä antamaan, ja hän on iloinen nähdessään meidän tekevän niin. Näin ilmaisemme hänelle, että todella arvostamme kaikkea hänen meitä kohtaan osoittamaansa loputonta huomaavaisuutta ja anteliaisuutta. Koska hän on ”jokaisen hyvän annin ja jokaisen täydellisen lahjan” antaja, meiltä eivät koskaan lopu syyt kiittää häntä (Jaakobin kirje 1:17). Ennen kaikkea Jehova antoi oman rakkaan Poikansa ja salli hänen kuolla, jotta me voisimme elää ikuisesti (Johannes 3:16). Voisimmeko koskaan kiittää häntä kylliksi?
Toiseksi jos otamme tavaksemme antaa, opimme jäljittelemään Jehovaa ja hänen Poikaansa Jeesusta Kristusta eräässä hyvin tärkeässä suhteessa. Jehova antaa alati, hän on alinomaa antelias. Kuten Raamatussa sanotaan, hän antaa meille ”elämän ja hengityksen ja kaiken” (Apostolien teot 17:25). Meidän on sopivaa kiittää häntä jokaisesta hengenvedostamme, jokaisesta ruokapalastamme, jokaisesta onnellisesta ja rikastuttavasta hetkestä elämässä (Apostolien teot 14:17). Jeesus osoitti Isänsä tavoin antamisen henkeä. Hän antoi auliisti aikaansa ja voimiaan. Oletko tiennyt, että kun Jeesus teki ihmeitä, se maksoi hänelle itselleen jotakin? Raamatussa kerrotaan useammin kuin kerran, että kun hän paransi sairaita, ”hänestä lähti voimaa” (Luukas 6:19; 8:45, 46). Jeesus oli niin antelias, että hän vuodatti jopa oman sielunsa, elämänsä, kuolemaan (Jesaja 53:12).
Kun annamme aikaamme, voimiamme tai omaisuuttamme, me siis jäljittelemme Jehovaa ja ilahdutamme hänen sydämensä (Sananlaskut 27:11; Efesolaisille 5:1). Noudatamme myös sitä inhimillisen käytöksen täydellistä mallia, jonka Jeesus Kristus jätti meille (1. Pietarin kirje 2:21).
Kolmanneksi antaminen täyttää todellisia ja tärkeitä tarpeita. Jehova pystyisi tosin ilman meidän apuammekin helposti täyttämään sen, mitä Valtakunnan asian edistämiseksi tarvitaan, kuten hän pystyisi panemaan kivet huutamaan sen sijaan että antaa meidän saarnata sanaa (Luukas 19:40). Mutta hän on halunnut kunnioittaa meitä antamalla meille näitä etuoikeuksia. Kun siis käytämme mahdollisuuksiamme Valtakunnan etujen edistämiseen, tunnemme syvää tyydytystä sen tietämisestä, että meillä on todellinen osa tärkeimmässä työssä, mitä tässä maailmassa tehdään (Matteus 24:14).
On tuskin tarpeellista sanoa, että Jehovan todistajien maailmanlaajuisen työn rahoittamiseen tarvitaan varoja. Seura käytti palvelusvuonna 1995 noin 250 miljoonaa markkaa yksistään erikoistienraivaajista, lähetystyöntekijöistä ja matkavalvojista huolehtimiseen heidän kenttäpalvelustehtävissään. Se on kuitenkin suhteellisen pieni summa verrattuna siihen, mitä haaratoimistojen ja painotilojen rakentaminen ja toiminta maksaa eri puolilla maailmaa. Vapaaehtoiset lahjoitukset tekevät kuitenkin kaiken tämä mahdolliseksi!
Jehovan palvelijat eivät yleensä otaksu, että jos he eivät ole itse varakkaita, he voivat yksinkertaisesti antaa toisten kantaa tuon kuorman. Tällainen asenne voisi saada meidät lyömään laimin palvontamme tämän piirteen. Apostoli Paavalin mukaan Makedonian kristityt elivät ”syvässä köyhyydessä”. Tästä huolimatta he anoivat antamisen etua. Ja Paavali todisti, että he antoivat ”yli – – todellisen kykynsä”. (2. Korinttilaisille 8:1–4.)
Neljänneksi Jehova on sisällyttänyt antamisen tosi palvontaan, koska antaminen auttaa meitä olemaan onnellisia. Jeesus itse sanoi: ”Onnellisempaa on antaa kuin saada.” (Apostolien teot 20:35.) Jehova on suunnitellut meidät tällaisiksi. Siinä on vielä yksi syy, jonka vuoksi meistä voi tuntua siltä, että annammepa hänelle miten paljon tahansa, emme pystyisi koskaan osoittamaan sen arvostuksen syvyyttä, jota tunnemme häntä kohtaan sydämessämme. Onneksi Jehova ei kuitenkaan odota meiltä enempää kuin kykenemme antamaan. Voimme luottaa siihen, että hän tuntee mielihyvää, kun annamme iloiten sen, minkä pystymme! (2. Korinttilaisille 8:12; 9:7.)
Anteliaan hengen ilmaiseminen tuottaa siunauksia
Palataksemme aiempaan esimerkkiimme kuvittele, että Sarpatin leski olisi järkeillyt, että joku muu voisi tarjota Elialle aterian. Millaisen siunauksen nainen olisikaan menettänyt!
Ei ole epäilystäkään, että Jehova siunaa niitä, jotka ilmaisevat anteliasta henkeä (Sananlaskut 11:25). Sarpatin lesken ei tarvinnut kärsiä siksi, että hän luopui ateriasta, jota hän kuvitteli viimeisekseen. Jehova palkitsi hänet tekemällä ihmeen. Kuten Elia oli luvannut, hänen jauho- ja öljyastiansa eivät tyhjentyneet koko kuivuuden aikana. Mutta hän sai vielä suuremman palkan. Kun hänen poikansa sairastui ja kuoli, Elia, tosi Jumalan mies, herätti pojan henkiin. Miten suuresti sen onkaan täytynyt rakentaa naista hengellisesti! (1. Kuninkaiden kirja 17:16–24.)
Nykyään emme odota, että meitä siunattaisiin ihmeiden välityksellä (1. Korinttilaisille 13:8). Jehova vakuuttaa kuitenkin, että hän pitää yllä niitä, jotka palvelevat häntä kokosieluisesti (Matteus 6:33). Siksi voimme tässä suhteessa olla Sarpatin lesken kaltaisia ja antaa auliisti luottaen siihen, että Jehova huolehtii meistä. Samoin voimme iloita suuresta hengellisestä palkasta. Jos antaminen on meille säännöllinen tapa, ei satunnainen, hetken mielijohteesta tapahtuva teko, se auttaa meitä pitämään silmämme yksinkertaisena ja keskittyneenä Valtakunnan etuihin, kuten Jeesus suositteli (Luukas 11:34; vrt. 1. Korinttilaisille 16:1, 2). Se auttaa meitä myös tuntemaan olevamme lähempänä Jehovaa ja Jeesusta heidän työtovereinaan (1. Korinttilaisille 3:9). Se myös vahvistaa sitä anteliasta henkeä, joka on jo nyt tunnusomaista Jehovan palvojille kautta maailman.
[Tekstiruutu s. 31]
NÄIN JOTKUT HALUAVAT ANTAA
LAHJOITUKSET MAAILMANLAAJUISEEN TYÖHÖN:
Monet panevat syrjään tai sisällyttävät talousarvioonsa summan vietäväksi lahjalaatikkoihin, joissa on teksti ”Lahjoituksia maailmanlaajuiseen Valtakunnan työhön (Matteus 24:14)”. Seurakunnat lähettävät Suomessa nämä varat kuukausittain Jehovan todistajien Suomen-haaratoimistoon.
Myös omaisuutta, esimerkiksi kiinteistöjä, arvoesineitä ja arvopapereita, voidaan lahjoittaa. Näiden lahjoitusten yhteydessä pitäisi mainita selvästi, että ne ovat lahjoituksia.
EHDOLLISET LAHJOITUKSET:
Rahaa voidaan antaa Jehovan todistajat uskonnollisen yhdyskunnan haltuun siten, että lahjoittaja voi saada sitä takaisin tarpeen mukaan.
VAKUUTUKSET:
Jehovan todistajat uskonnollinen yhdyskunta voidaan nimetä henkivakuutuksen edunsaajaksi. Kaikista sellaisista järjestelyistä pitäisi ilmoittaa haaratoimistoon.
TESTAMENTIT:
Omaisuutta tai rahaa voidaan testamentata Jehovan todistajat uskonnolliselle yhdyskunnalle. Testamentti tai sen kopio tulisi lähettää haaratoimistoon.
Saadaksesi lisätietoja tai neuvoja näistä asioista kirjoita osoitteeseen Jehovan todistajat, PL 68, 01301 Vantaa. Puhelin: (09) 825 885.