Vierailemme kotiseutumme lähetyskentällä

NE KRISTILLISET seurakunnat, joissa vierailen, vievät minut Portugalista Kiinaan – tai siltä ainakin vaikuttaa. Vaimoni Olive ja minä emme kuitenkaan koskaan poistu Britanniasta.

Käymme Jehovan todistajien vieraskielisissä seurakunnissa, joiden määrä kasvaa jatkuvasti ja joita on eri puolilla maata. Kukoistava, hengellisesti hyvinvoiva monikielinen kenttämme ulottuu aina Jerseyn saarelta, joka sijaitsee parinkymmenen kilometrin päässä Normandiasta Ranskan rannikolta ja jossa toimii portugalinkielinen ryhmä, Pohjois-Englannissa sijaitsevaan Sunderlandin kaupunkiin, jossa asuu kiinankielisiä kiinnostuneita. Miten saimme tämän epätavallisen tehtävän? Ja mitä kotiseutumme lähetyskentällä tapahtuu? Minäpä kerron.

Olive ja minä olemme palvelleet matkatyössä noin 20 vuotta ja käyneet eri seurakunnassa joka viikko. Matkamme ovat vieneet meitä pohjoisesta etelään, idästä länteen, joka puolelle Britanniaa ja viimeksi kristittyjen veljiemme luo Välimeressä sijaitsevalle Maltan saarelle, missä meitä kohtaan osoitettiin runsaasti kristillistä vieraanvaraisuutta (vrt. Apostolien teot 28:1, 2). Vietettyämme kolme vuotta Maltassa aloimme pohtia, minne meidät määrättäisiin seuraavaksi. Arvelimme, että lähtisimme luultavasti Englannin maaseudulle, ja aloimme totutella tuohon ajatukseen. Yllätyimme suuresti, kun meidät määrättiin palvelemaan uudella kierroksella, joka koostuu 23:a eri kieltä puhuvasta ryhmästä ja seurakunnasta!

Pohdimme, miten meille kävisi. Maltassa saamiamme kokemuksia lukuun ottamatta emme olleet koskaan olleet kovinkaan paljon tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, joilla on erilainen tausta ja kulttuuri. Kykenisimmekö todella rohkaisemaan niitä, jotka eivät ymmärtäneet kovinkaan paljon englantia? Miten kommunikoisimme, kun emme osanneet muita kieliä? Entä toisenlainen ruoka ja erilaiset tavat? Olisimmeko tarpeeksi sopeutuvia? Mielessämme liikkui tämänkaltaisia kysymyksiä, kun pohdimme rukoillen, miten vastaisimme tähän kutsuun ”lähteä Makedoniaan” (Apostolien teot 16:9, 10; 1. Korinttilaisille 9:19–22).

Kieliesteiden voittaminen

”Aluksi minulla oli pätemättömyyden tunteita, koska en osannut kieliä”, selittää Olive. ”En käsittänyt, miten voisin auttaa sisaria. Sitten muistin, miten aviopari, joka oli alkanut tutkia Raamattua kanssamme, oli kannustanut meitä ja sanonut, ettei meidän tulisi koskaan kieltäytyä mistään tehtävästä. He opettivat meille, ettei Jehova pyydä meitä koskaan tekemään mitään sellaista, mihin emme pysty.” Otimme siis molemmat tehtävämme vastaan halukkaasti.

Tarkemmin ajatellen näemme, että kielitaidon puuttuminen on auttanut meitä kohtelemaan jokaista täsmälleen samalla tavoin. Esimerkiksi läsnäolo erikielisissä kokouksissa joka viikko on auttanut meitä tajuamaan, miltä veljistämme on tuntunut istua englanninkielisissä kokouksissa ymmärtämättä kovinkaan paljon siitä, mistä on puhuttu. Meidän täytyy valmistautua kokouksiin todella hyvin pystyäksemme seuraamaan ohjelmaa. Olive vastaa aina johonkin kysymykseen kokouksessa. Hän valmistaa vastauksen englanniksi, ja sitten joku sisar kääntää ja kirjoittaa sen hänelle niin kuin se lausutaan. Hän myöntää epäröivänsä hieman nostaessaan kätensä ylös. Toisinaan hänen yrityksensä herättävät hilpeyttä. Se ei kuitenkaan lannista häntä. ”Tiedän veljien arvostavan sitä, että yritän”, hän sanoo. ”Todellisuudessa vastaamiseni kannustaa niitä, jotka osaavat kieltä paremmin, osallistumaan kokouksessa.”

Minullekin puheiden pitäminen on erilaista, koska minun täytyy joka lauseen jälkeen antaa aikaa tulkille. Unohdan helposti, mistä olen puhumassa. Huomaan, että minun täytyy keskittyä paljon enemmän ja supistaa kovasti aineistoani. Pidän siitä silti kovasti.

Vaihteleva palveluksemme

Monilla Britannian kaupunkialueilla vieraskielisiä ihmisiä asuu siellä täällä, kenties vain kaksi samalla kadulla, ja sitten on taas kuljettava pitkän matkaa seuraavien luo. Mutta kun tervehtii heitä heidän omalla kielellään ja näkee heidän reaktionsa, tuntee, että se kannattaa. Jos veli, jonka seurassa olen, esittää Valtakunnan sanomaa puhuteltavan omalla kielellä, tämä ilahtuu usein suuresti.

Valtakunnan palveluksessa viettämämme 40 vuoden aikana kaikkein jännittävimpiä kokemuksia on ollut palvelus vieraskielisellä kentällä. Kasvun mahdollisuudet ovat valtavat. Kun totuutta opetetaan ihmisten äidinkielellä, monet heistä oppivat sen epäilemättä paljon nopeammin ja ymmärtävät sitä syvemmin (Apostolien teot 2:8, 14, 41). On erittäin liikuttavaa nähdä kokouksen lopussa veljien ja sisarten silmissä ilon kyyneleitä, kun he ovat joissakin tapauksissa ensi kertaa voineet kuunnella ja ymmärtää koko ohjelman.

Kun saarnaamme talosta taloon, pyrimme esittämään ainakin alkusanat puhuteltavan äidinkielellä, vaikka toisinaan syntyykin vaikeuksia. Esimerkiksi gudžaratinkielistä puhuteltavaa tervehditään yleensä sanalla kemcho, joka tarkoittaa yksinkertaisesti ’hei’. Sanoin sen kerran ilmeisesti jotenkin väärin, niin että kuulosti siltä kuin olisin mainostanut erästä tunnettua kahvilaatua. Siitä huolimatta eräässä talossa mies ja vaimo hymyilivät tervehtiessäni heitä gudžaratiksi. He pyysivät meidät heti sisään ja tarjosivat meille ystävällisesti kahvia – eivät väärin lausumisen vuoksi. Kävi ilmi, että he olivat sukua joillekin siihen ryhmään kuuluville Jehovan todistajille, jonka luona vierailimme, ja he olivat aidosti kiinnostuneita totuudesta.

Muuan englantia puhuva sisar vei useiden vuosien ajan säännöllisesti lehtiä eräälle kiinankieliselle naiselle. Hän oli aina silloin tällöin tarjonnut naiselle ilmaista Raamatun kotitutkistelua, mutta tämä oli kieltäytynyt siitä. Eräänä päivänä muuan kiinan kieltä opiskeleva sisar lähti tuon sisaren mukaan ja tarjosi kiinankielistä kirjaa Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä, jonka kiinnostunut nainen otti heti vastaan.a Kun hänellä nyt oli kirja omalla kielellään, hän suostui tutkimaan Raamattua. Nuo muutamat naisen omalla kielellä puhutut sanat saivat aikaan muutoksen.

Erilaisia kulttuureja

Emme olleet tienneet, että joissakin kulttuureissa miehet eivät pidä siitä, että heidän naisväkensä menee yksin ulos illalla. Monien sisarten on tämän vuoksi erittäin vaikeaa päästä illalla pidettäviin kokouksiin. Joissakin aasialaisissa yhteisöissä ajatellaan, että nuoret naiset, jotka eivät mene naimisiin vaan jäävät asumaan kotiin, ovat häpeäksi perheelle. Erään nuoren sisaren isä halusi ottaa myrkkyä, kun hänen tyttärensä kieltäytyi menemästä naimisiin sen miehen kanssa, jonka perhe oli hänelle valinnut. Näiden sisarten täytyy tosiaan kestää melkoisia vaikeuksia! On kuitenkin suurenmoista nähdä, mitä totuus saa aikaan perheen elämässä ja millaisen vaikutuksen sisarten uskollisuus Jehovalle tekee vanhempiin.

Tehtävämme takia meidän on täytynyt tehdä joitakin muutoksia. Ennen matkatyön aloittamista olin tottunut syömään vain perinteistä englantilaista ruokaa, mutta mitä mausteisempaa ruoka nykyään on, sitä parempi. Meistä tuntuu, että meiltä meni monta vuotta hukkaan, ennen kuin aloimme nauttia näistä vaihtelevista ruokalajeista – aina raa’asta kalasta erilaisiin karriruokiin.

Valoisia tulevaisuudennäkymiä

Näyttää siltä, että juuri nyt vieraskielinen kenttä kukoistaa monilla alueilla. Eri kielillä on nykyään saatavissa yhä enemmän julkaisuja. Jehovan siunaus on havaittavissa, kun perustetaan uusia seurakuntia. Vieraita kieliä taitavia veljiä tulee kaukaa muualta auttamaan.

Huomattavana esimerkkinä on se, mitä on saatu aikaan, kun Valtakunnan hyvää uutista on saarnattu ranskaksi. Viime vuosina Britanniaan on tullut Zairesta ja muista Afrikan maista paljon ranskankielisiä pakolaisia. Kun ensimmäinen ranskankielinen seurakunta perustettiin Lontooseen, siihen kuului noin 65 Valtakunnan julistajaa. Vuotta myöhemmin määrä oli kohonnut 117:ään ja näistä 48 palveli kokoaikaisesti vakituisina tienraivaajina. Ennen pitkää perustettiin toinen seurakunta huolehtimaan kasvavasta kiinnostuksesta. Nykyään voidaan kiinnittää enemmän huomiota kiinnostuneisiin, joita oli vuoden 1995 muistonvietossa läsnä 345. Entiset Gileadin käyneet lähetystyöntekijät, jotka ovat palvelleet Beninissä, Norsunluurannikolla, Marokossa ja Zairessa, hyödyntävät nyt kokemustaan huolehtiessaan tästä kasvavasta kentästä, ja tulokset ovat hämmästyttäviä.

Vieraillessamme erään kerran ranskankielisessä seurakunnassa menin mukaan raamatuntutkisteluun, jota pidettiin nuorelle afrikkalaisnaiselle. Kun meidän oli aika lähteä, nainen huudahti: ”Älkää menkö. Jääkää vielä.” Hän vain halusi oppia lisää. Hän palautti mieleeni ensimmäisellä vuosisadalla eläneen Lyydian (Apostolien teot 16:14, 15).

Ensimmäinen tehtävämme on ollut auttaa pieniä vieraskielisiä ryhmiä niin, että niistä on voinut tulla seurakuntia. Siellä missä veljillä on ollut joka viikko seurakunnan kirjantutkistelu, olemme järjestäneet niin, että he pitävät lyhennetyn teokraattisen palveluskoulun kerran kuussa. Sen avulla he oppivat ilmaisemaan itseään hyvin kenttäpalveluksessa. Sitten he ryhtyvät pikku hiljaa pitämään kaikki viisi viikoittaista seurakunnankokousta. Nykyään on jo uusia seurakuntia, joissa puhutaan gudžaratia, japania, kiinaa (Kantonin murretta), kymriä, pandžabia, portugalia, ranskaa ja tamilia.

Olemme päässeet käymään myös kuurojen veljien kokouksissa. On todella liikuttavaa katsella, kun veljet laulavat viittoen käsillään. Tiedän, että he puhuvat palveluksessaan eleiden avulla, ja se saa minut arvostamaan heidän hienoja ponnistelujaan voidakseen saarnata Valtakuntaa. Onpa viittojia jopa niitä varten, jotka ovat sekä kuuroja että sokeita. Jehova näyttää huolehtivan siitä, ettei kukaan jää syrjään.

Jos meidän täytyisi pyytää jotakin erityistä, niin pyytäisimme samaa kuin Jeesus: ”Anokaa – – elonkorjuun Herralta, että hän lähettäisi työntekijöitä elonkorjuuseensa.” (Matteus 9:38.) Monet veljemme ottavat vastaan haasteen ja ryhtyvät opettelemaan seurakuntansa alueella asuvien etnisten ryhmien kieliä. Vaikka emme saakaan ihmeen kautta lahjaa puhua eri kieliä, Jehova on selvästikin käynnistämässä palvelusta tällä kotiseutumme lähetyskentällä, joka on valmis elonkorjuuta varten (Johannes 4:35, 36). (Kertonut Colin Seymour.)

[Alaviite]