oli vuotuinen juhla, jota vietettiin 14. nisankuuta. Samoin juutalaista happamattomien leipien juhlaa, viikkojuhlaa (helluntaita), lehtimajanjuhlaa eli korjuujuhlaa ja sovituspäivää vietettiin vain kerran vuodessa.

Saako messun esittäminen aikaan helpotusta kiirastulessa oleville sieluille?

The Teaching of Christ—A Catholic Catechism for Adults sanoo: ”Sanaa ’kiirastuli’ ei esiinny Raamatussa eikä nimenomaista kiirastulioppia opeteta siinä. – – Kirkkoisien teoksissa viitataan monesti paitsi kiirastulen olemassaoloon myös siihen, että elävien rukoukset, erityisesti messu-uhri, voivat auttaa kuolleita uskovaisia.” (S. 347, 348.)

Pyhä Raamattu sanoo kuolleitten tilasta: ”Elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään.” (Saarn. 9:5, KR-38.) ”Se sielu, joka syntiä tekee – sen on kuoltava.” (Hes. 18:4, KR-38.) (Ks. myös pääaihetta ”Kuolema”, s. 193–195.)

Muistonvietto (Herran illallinen)

Määritelmä: Jeesuksen Kristuksen kuoleman muistoksi nautittu ateria; niin ollen hänen kuolemansa muiston vietto, kuoleman jolla on ollut kauaskantoisemmat vaikutukset kuin kenenkään muun persoonan kuolemalla. Tämä on ainoa tapahtuma, jonka muistoa Herra Jeesus Kristus käski opetuslastensa viettää. Se tunnetaan myös Herran ehtoollisena eli Herran illallisena (1. Kor. 11:20).

Mikä on muistonvieton merkitys?

Jeesus sanoi uskollisille apostoleilleen: ”Tehkää tämä toistuvasti minun muistokseni.” (Luuk. 22:19.) Kirjoittaessaan hengestäsiinneen kristillisen seurakunnan jäsenille apostoli Paavali lisäsi: ”Niin usein kuin syötte tätä leipää ja juotte tätä maljaa, te julistatte Herran kuolemaa, kunnes hän saapuu.” (1. Kor. 11:26.) Muistonvietto kiinnittää siis erikoishuomion Jeesuksen Kristuksen kuoleman merkitykseen Jehovan tarkoituksen toteutumisessa. Se korostaa Jeesuksen uhrikuoleman merkitystä erityisesti uuden liiton suhteen ja sen suhteen, miten hänen kuolemansa vaikuttaa niihin, jotka tulevat perimään hänen kanssaan taivaallisen Valtakunnan (Joh. 14:2, 3; Hepr. 9:15).

Muistonvietto muistuttaa myös siitä, että Jeesuksen kuolema ja se, miten se tapahtui Jumalan 1. Mooseksen kirjan 3:15:ssä ja sen jälkeen ilmaistun tarkoituksen mukaisesti, pyhitti Jehovan nimen. Säilyttämällä nuhteettomuutensa Jehovaa kohtaan aina kuolemaansa saakka Jeesus todisti, ettei Aadamin synti johtunut mistään virheestä, jonka Luoja olisi tehnyt ihmisen suunnittelussa, vaan että ihmisen on mahdollista säilyttää täysin jumalinen antaumus ankarassakin paineessa. Siten Jeesus saattoi Jehova Jumalan kunniaan Luojana ja Kaikkeuden Suvereenina. Sen lisäksi Jehovan tarkoitus oli, että Jeesus antaisi kuolemansa välityksellä täydellisen ihmisuhrin, jota tarvittiin Aadamin jälkeläisten lunastamiseksi. Näin miljardien ihmisten, jotka osoittaisivat uskoa, olisi mahdollista elää ikuisesti paratiisimaassa. Tämä toteuttaisi Jehovan alkuperäisen tarkoituksen ja ilmaisisi hänen suurta rakkauttaan ihmiskuntaa kohtaan. (Joh. 3:16; 1. Moos. 1:28.)

Mikä suunnaton taakka olikaan Jeesuksen harteilla hänen eläessään viimeistä iltaansa maan päällä ihmisenä! Hän tiesi, mikä hänen taivaallisen Isänsä tarkoitus hänen suhteensa oli, mutta hän tiesi myös, että hänen piti osoittautua uskolliseksi koetuksessa. Jos hän olisi epäonnistunut, se olisi merkinnyt suunnatonta häpeää hänen Isälleen ja valtavaa menetystä ihmiskunnalle. Kaiken sen vuoksi, mitä hänen kuolemansa saisi aikaan, oli erittäin sopivaa, että Jeesus kehotti viettämään sen muistoa.

Mitä muistonvietossa tarjoiltavat leipä ja viini vertauskuvaavat?

Jeesus sanoi happamattomasta leivästä, jonka hän antoi apostoleilleen asettaessaan muistonvieton: ”Tämä tarkoittaa minun ruumistani.” (Mark. 14:22.) Tuo leipä vertauskuvasi hänen omaa synnitöntä liharuumistaan, jonka hän antaisi ihmisten tulevien elämänodotteiden hyväksi. Tässä tilaisuudessa kiinnitetään erikoishuomiota elämänodotteisiin, jotka se tekee mahdollisiksi niille, jotka valitaan hallitsemaan Jeesuksen kanssa taivaallisessa Valtakunnassa.

Ojentaessaan viinin uskollisille apostoleilleen Jeesus sanoi: ”Tämä tarkoittaa minun vertani, ’liiton verta’, joka vuodatetaan monien puolesta.” (Mark. 14:24.) Tuo viini vertauskuvasi hänen omaa elämänvertaan. Hänen vuodatetun verensä ansiosta olisi syntien anteeksianto mahdollinen niille, jotka uskovat siihen. Jeesus korosti tässä tilaisuudessa synnistä puhdistumista, jonka se mahdollistaisi hänen tuleville perijätovereilleen. Hänen sanansa osoittavat myös sen, että tuon veren välityksellä saatettaisiin voimaan Jehova Jumalan ja hengellä voidellun kristillisen seurakunnan välinen uusi liitto.

Ks. myös pääaihetta ”Messu-uhri”, s. 242–244.

Kenen tulee ottaa osaa leipään ja viiniin?

Ketkä ottivat osaa, kun Jeesus asetti Herran illallisen vähän ennen kuolemaansa? Yksitoista hänen uskollista seuraajaansa, joille Jeesus sanoi: ”Minä teen liiton teidän kanssanne, niin kuin Isäni on tehnyt liiton minun kanssani, valtakunnasta.” (Luuk. 22:29.) He kaikki olivat ihmisiä, jotka kutsuttiin hallitsemaan Kristuksen kanssa hänen taivaallisessa Valtakunnassaan (Joh. 14:2, 3). Myös kaikkien niiden, jotka osallistuvat leipään ja viiniin nykyään, tulisi olla sellaisia, jotka Jeesus saattaa ’liittoon valtakunnasta’.

Kuinka monet osallistuvat? Jeesus sanoi, että vain ”pieni lauma” saisi palkinnokseen taivaallisen Valtakunnan (Luuk. 12:32). Yhteensä heitä olisi 144000 (Ilm. 14:1–3). Tuota ryhmää alettiin valita vuonna 33. On järkevää ajatella, että nykyään Herran illalliseen osallistuvia olisi vain pieni määrä.

Osoittaako Johanneksen 6:53, 54, että vain ne, jotka osallistuvat vertauskuviin, saavat ikuisen elämän?

Joh. 6:53, 54: ”Jeesus sanoi heille: ’Totta totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää itsessänne. Joka syö minun lihaani ja juo minun vertani, sillä on ikuinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.’”

Tämän syömisen ja juomisen täytyisi ilmeisesti tapahtua kuvaannollisesti, muutoin rikottaisiin Jumalan lakia (1. Moos. 9:4; Apt. 15:28, 29). Tulisi kuitenkin huomata, ettei Jeesus esittänyt Johanneksen 6:53, 54:ssä olevaa lausuntoaan Herran illallisen asettamisen yhteydessä. Kenelläkään häntä kuunnelleista ei ollut ajatusta mistään juhlasta, jossa käytettäisiin leipää ja viiniä edustamaan Kristuksen lihaa ja verta. Tuo järjestely esiteltiin vasta noin vuotta myöhemmin, ja apostoli Johanneksen selostus Herran illallisesta alkaa vasta yli seitsemän lukua myöhemmin (Joh. 14) hänen nimeään kantavassa evankeliumissa.

Miten sitten ihminen voi ’syödä Ihmisen Pojan lihaa ja juoda hänen vertaan’ kuvaannollisesti, ellei osallistumalla leipään ja viiniin muistonvietossa? Huomaa Jeesuksen sanat, että siten syövillä ja juovilla olisi ”ikuinen elämä”. Minkä hän sanoi olevan Isänsä tahto, kun hän aiemmin, jakeessa 40, selitti, mitä ihmisten täytyy tehdä saadakseen ikuisen elämän? Sen, että ”jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, olisi ikuinen elämä”. On siis järkevää, että ’hänen lihaansa syödään ja vertaan juodaan’ kuvaannollisesti uskomalla Jeesuksen uhratun lihan ja veren lunastusvoimaan. Tätä uskoa vaaditaan kaikilta, jotka saavat elämän täyteyden joko taivaissa Kristuksen kanssa tai maallisessa paratiisissa.

Kuinka usein ja milloin muistonviettoa tulee viettää?

Jeesus ei nimenomaan sanonut, kuinka usein sitä piti viettää. Hän sanoi yksinkertaisesti: ”Tehkää tämä toistuvasti minun muistokseni.” (Luuk. 22:19.) Paavali sanoi: ”Sillä niin usein kuin syötte tätä leipää ja juotte tätä maljaa, te julistatte Herran kuolemaa, kunnes hän saapuu.” (1. Kor. 11:26.) ”Niin usein” ei välttämättä merkitse monta kertaa vuodessa; se voi merkitä, että se tapahtuu kerran vuodessa pitemmän ajan kuluessa. Kuinka usein ihminen viettää esimerkiksi hääpäiväänsä, tai kuinka usein kansat viettävät historiassaan tärkeän tapahtuman muistoa? Kerran vuodessa sen vuosipäivänä. Tämä olisi johdonmukaista myös Herran illallisen vietossa, sillä se asetettiin juutalaisten pesahina, jonka vuotuista viettoa kristityiksi tulleiden juutalaisten ei enää tarvinnut noudattaa.

Jehovan todistajat pitävät muistonvieton auringonlaskun jälkeen 14. nisankuuta, joka määritetään ensimmäisellä vuosisadalla yleisen juutalaisen kalenterin laskutavan mukaan. Tuo juutalainen päivä alkaa auringonlaskusta ja kestää seuraavaan auringonlaskuun. Jeesus kuoli siis samana juutalaisen kalenterin päivänä, jona hän asetti muistonvieton. Nisankuu alkoi sen päivän auringonlaskusta, joka seurasi kevätpäiväntasausta lähinnä olevan uuden kuun ilmaantumista Jerusalemissa. Muistonviettopäivä on 14 päivää sen jälkeen. (Muistonvieton päivä ei siksi välttämättä satu samaan aikaan kuin nykyajan juutalaiset viettävät pesahia. Se johtuu siitä, että heidän kalenterikuukausiensa alku on määrätty tähtitieteellisen uuden kuun mukaan, ei sen uuden kuun mukaan, joka näkyy Jerusalemissa ehkä 18–30 tuntia myöhemmin. Lisäksi useimmat juutalaiset viettävät nykyään pesahia 15. nisankuuta, eivät 14. päivänä, kuten Jeesus vietti sitä Mooseksen lain mukaan.)

Naiset

Määritelmä: Naispuoliset aikuiset ihmiset. Hepreassa naista vastaa sana ʼiš·šahʹ, joka kirjaimellisesti merkitsee ’miehetärtä’.

Väheksyykö Raamattu naisia tai pitääkö se heitä alempiarvoisina ihmisinä?

1. Moos. 2:18: ”Jehova Jumala sanoi edelleen: ’Ihmisen ei ole hyvä olla jatkuvasti yksin. Minä teen hänelle auttajan hänen täydennyksekseen.’” (Jumala ei tässä sano miehen olevan parempi ihminen kuin nainen. Sen sijaan Jumala osoitti, että naisella olisi ominaisuuksia, jotka täydentäisivät miehen ominaisuuksia Jumalan järjestelyn puitteissa. Täydennys on toinen kahdesta toisiaan täydentävästä osasta. Naiset ovat siis ryhmänä huomattavia joissakin ominaisuuksissa ja kyvyissä, miehet toisissa. Vrt. 1. Kor. 11:11, 12.)

1. Moos. 3:16: ”Naiselle hän [Jumala] sanoi: ’– – mieheesi on sinun halusi, ja hän hallitsee sinua.’” (Tässä Aadamin ja Eevan synninteon jälkeen esitetyssä lausunnossa ei sanota, miten miesten tulisi menetellä, vaan mitä Jehova tiesi ennalta heidän menettelystään, kun itsekkyydestä oli nyt tullut osa ihmiselämää. Monet senjälkeiset Raamatun kertomukset osoittavat, että vallitsemalla itsekkäästi naisia miehet aiheuttivat hyvin onnettomia tilanteita. Mutta Raamattu ei sano, että Jumala hyväksyi sellaisen käytöksen tai että toisten tulisi seurata tuota esimerkkiä.)