Vartiotornin VERKKOKIRJASTO
Vartiotornin
VERKKOKIRJASTO
Suomi
  • RAAMATTU
  • JULKAISUT
  • KOKOUKSET
  • Merenkulkijan antama opetus
    Vartiotorni 2000 | 15. elokuuta
    • Merenkulkijan antama opetus

      PURJEHTIMINEN yksinään avomerellä voi olla uuvuttavaa. Väsymys voi helposti lamaannuttaa aistit ja saattaa merenkulkijan siihen vaaraan, että hän alkaa tehdä virheitä ja vääriä ratkaisuja. Tämän vuoksi ankkuri on hänelle arvokas. Se suo uupuneelle merenkävijälle tilaisuuden levätä ja kerätä voimia joutumatta tuuliajolle, mikä olisi vaarallista. Samalla ankkuri pitää aluksen keulan kohti tuulta ja aaltoja, ja laiva pysyy mahdollisimman vakaana.

      Aivan samoin kuin merimiehet kohtaavat lukuisia vaaroja merellä, kristityt kohtaavat jatkuvasti tämän maailman paineita ja tuntevat tarvitsevansa lepoa. Jeesus kehotti kerran opetuslapsiaan: ”Tulkaa te erilleen syrjäiseen paikkaan ja levähtäkää vähän.” (Markus 6:31.) Nykyään jotkut lähtevät ehkä muutamaksi viikoksi matkalle tai viettävät jossakin viikonlopun rentoutuakseen perheensä kanssa. Tällainen voi olla virkistävää ja voimia antavaa. Mutta kuinka voimme suojella hengellisyyttämme noina aikoina? Mikä voi olla hengellinen ankkurimme, joka estää meitä joutumasta tuuliajolle ja auttaa meitä pysymään vakaana?

      Jehova on anteliaasti tarjonnut meille apukeinon. Se on hänen Pyhä Sanansa, Raamattu. Kun luemme sitä päivittäin, voimme pysyä lähellä Jehovaa emmekä milloinkaan ajelehdi pois hänen luotaan. Raamatun neuvot voivat vakaannuttaa meidät ja auttaa meitä vastustamaan Saatanan ja hänen maailmansa kiusauksia. Säännöllinen raamatunlukuohjelma, jota noudatamme silloinkin kun aikataulumme poikkeaa normaalista, voi ankkuroida meidät hengellisesti. (Joosua 1:7, 8; Kolossalaisille 2:7.)

      Psalmista muistuttaa, että ”onnellinen on se mies”, joka ”iloitsee Jehovan laista ja lukee hänen lakiaan hiljaisella äänellä päivin ja öin” (Psalmit 1:1, 2). Jumalan sanan päivittäinen lukeminen johtaa ”onnelliseen” lopputulokseen: olemme aidosti virkistyneitä ja voimistuneita, valmiita jatkamaan kristillistä vaellustamme.

  • Haluaisitko jonkun käyvän luonasi?
    Vartiotorni 2000 | 15. elokuuta
    • Haluaisitko jonkun käyvän luonasi?

      Näinä levottomina aikoinakin voit saada iloa hankkimalla Raamatun avulla täsmällistä tietoa Jumalasta, hänen Valtakunnastaan ja hänen suurenmoisesta tarkoituksestaan ihmiskunnan suhteen. Jos sinua kiinnostaa saada lisää tietoa tai jos haluat, että joku tulee maksutta tutkimaan kanssasi Raamattua, kirjoita osoitteeseen Jehovan todistajat, PL 68, 01301 Vantaa, tai johonkin muuhun sivulla 2 mainittuun sopivaan osoitteeseen.

Suomenkieliset julkaisut (1950–2026)
Kirjaudu ulos
Kirjaudu
  • Suomi
  • Jaa
  • Asetukset
  • Copyright © 2025 Watch Tower Bible and Tract Society of Pennsylvania
  • Käyttöehdot
  • Tietosuojakäytäntö
  • Evästeasetukset
  • JW.ORG
  • Kirjaudu
Jaa