Meille on uskottu aarre
1 Apostoli Paavali arvosti Jumalalta saamaansa tehtävää. Hän sanoi sitä ”aarteeksi” (2. Kor. 4:7). Huolehtiessaan tästä tehtävästä hän kesti koettelemuksia ja vainoa. Hän saarnasi väsymättä kelle tahansa, joka sattui olemaan paikalla. Hän teki monia vaikeita ja vaarallisia matkoja maitse ja meritse. Miten voimme jäljitellä Paavalia ja suhtautua palvelukseemme arvostavasti? (Room. 11:13.) Miksi palveluksemme on vertaansa vailla oleva aarre?
2 Ylivertainen aarre. Maalliset aarteet tuovat mukanaan monenlaista tuskaa, ja niistä saatava hyöty on vain rajallista tai tilapäistä. Toisaalta palveluksemme hyödyttää pysyvästi sekä meitä itseämme että toisia (1. Tim. 4:16). Sen ansiosta vilpittömät ihmiset voivat oppia tuntemaan Jehovan, tehdä tarpeellisia muutoksia elämässään ja saada todellisen ikuisen elämän toivon (Room. 10:13–15). Kun pidämme palvelustamme suuressa arvossa, elämällämme on tyydyttävä tarkoitus, tunnemme saavamme aikaan jotakin merkityksellistä ja meillä on virkistävä tulevaisuudentoivo (1. Kor. 15:58).
3 Osoita arvostavasi aarrettasi. Se, miten paljon arvostamme jotakin, näkyy tavallisesti siitä, mitä olemme valmiit uhraamaan sen eteen. Ajan ja voimiemme käyttäminen Jehovan ylistämiseen on suuri kunnia (Ef. 5:16, 17). Ajankäyttömme tulisi paljastaa, että arvostamme hengellisiä asioita enemmän kuin aineellisia pyrkimyksiä. Meillä on ihmisille arvokasta kerrottavaa, joten haluamme saarnata innokkaasti ja käyttää valppaasti kaikki tilaisuudet kertoa hyvää uutista.
4 Kallisarvoisia aarteita ei yleensä pidetä piilossa, vaan ne asetetaan näytteille, jolloin muutkin voivat iloita niistä. Jos pidämme palvelustamme aarteena, se on huomattavalla paikalla elämässämme (Matt. 5:14–16). Jäljitelkäämme jatkuvasti apostoli Paavalia ja osoittakaamme joka tilanteessa, että arvostamme palvelustamme koko sydämestämme ja pidämme sitä aarteena.