KOLMAS LUKU
”Sinun on sanottava heille tämä sana”
1. a) Mitä yhtäläisyyksiä Jeesuksella ja Jeremialla oli? b) Miksi meidän pitäisi jäljitellä palveluksessamme Jeremiaa?
HUOMATTAVIN esimerkki, jota seuraamme hyvän uutisen saarnaamisessa, on Jeesus Kristus. Mutta on kiinnostavaa, että kun ensimmäisellä vuosisadalla eläneet ihmiset tarkkailivat Jeesusta, joidenkuiden mieleen tuli profeetta Jeremia (Matt. 16:13, 14). Jeesuksen tavoin Jeremia sai Jumalalta käskyn saarnata. Esimerkiksi kerran Jumala sanoi Jeremialle: ”Sinun on sanottava heille tämä sana: ’Näin on Jehova – – sanonut.’ ” (Jer. 13:12, 13; Joh. 12:49.) Jeremia myös osoitti palveluksessaan samanlaisia ominaisuuksia kuin Jeesus.
2. Missä mielessä nykyajan ihmisten tilanne on samanlainen kuin Jeremian päivien juutalaisten?
2 Jotkut Jehovan todistajat voisivat sanoa: ”Meidän saarnaamistyömme on erilaista kuin Jeremian. Hän välitti Jumalan edustajana sanomia kansalle, joka oli vihkiytynyt Jumalalle, kun taas suurin osa niistä, joille me saarnaamme, ei tunne Jehovaa.” Se on totta. Mutta Jeremian aikaan mennessä useimmat juutalaiset olivat tulleet ”epäviisaiksi” ja jättäneet tosi Jumalan. (Lue Jeremian 5:20–22.) Heidän piti muuttua, jotta he voisivat palvoa Jehovaa hänen hyväksymällään tavalla. Samoin nykyajan ihmisten, väittävätpä he olevansa kristittyjä tai eivät, täytyy oppia pelkäämään Jehovaa ja harjoittamaan tosi palvontaa. Tarkastellaanpa, miten voimme palvella tosi Jumalaa ja auttaa toisia jäljittelemällä Jeremiaa.
”JEHOVA – – KOSKETTI SUUTANI”
3. Mitä merkittävää Jumala teki, kun Jeremia astui tehtäväänsä, ja miten se vaikutti Jeremiaan?
3 Ehkä muistat, että astuessaan profeetan tehtävään Jeremia kuuli seuraavat sanat: ”Sinun tulee mennä kaikkien niiden luo, joiden luokse sinut lähetän, ja sinun tulee puhua kaikki, mitä käsken sinun puhua. Älä pelkää heidän kasvojensa takia, sillä ’minä olen sinun kanssasi vapauttaakseni sinut’, lausuu Jehova.” (Jer. 1:7, 8.) Sen jälkeen Jumala teki jotain odottamatonta. Jeremia kertoo: ”Jehova ojensi kätensä ja kosketti suutani. Sitten Jehova sanoi minulle: ’Katso, olen pannut sanani suuhusi. Katso, olen asettanut sinut tänä päivänä kansakuntien ja valtakuntien yläpuolelle.’ ” (Jer. 1:9, 10.) Siitä lähtien Jeremia tiesi puhuvansa Kaikkivaltiaan Jumalan puolesta.a Jeremia sai Jumalalta täyden tuen, ja hänen intonsa suorittaa pyhää palvelusta kasvoi. (Jes. 6:5–8.)
4. Kerro esimerkki huomattavasta innosta saarnaamistyössä.
4 Jehova ei nykyään kosketa fyysisesti palvelijoitaan. Henkensä avulla hän herättää heissä kuitenkin voimakkaan halun saarnata hyvää uutista. Monet heistä ovat palavan innokkaita. Ajattelehan esimerkiksi espanjalaista sisarta Marujaa. Hänen kätensä ja jalkansa ovat olleet halvaantuneina yli 40 vuotta. Ovelta-ovelle-työ on hänelle hankalaa, joten hän pyrkii ahkeroimaan palveluksessa muilla tavoin. Yksi Marujan käyttämä keino on kirjeiden kirjoittaminen: hän sanelee ja hänen tyttärensä kirjoittaa. Eräässä kuussa Maruja ja hänen ”sihteerinsä” lähettivät yli 150 kirjettä ja panivat kuhunkin kuoreen mukaan myös traktaatin. Heidän ponnistelujensa ansiosta hyvä uutinen tavoitti suurimman osan lähikylän asukkaista. Maruja sanoi tyttärelleen: ”Jos yksikin kirjeistämme päätyy sydämeltään oikeamielisen ihmisen käsiin, Jehova siunaa meitä raamatuntutkistelulla.” Muuan paikallinen vanhin kirjoittaa: ”Kiitän Jehovaa siitä, että meillä on Marujan kaltaisia sisaria, jotka opettavat muita arvostamaan sitä, mikä on todella tärkeää.”
5. a) Säilyttikö Jeremia intonsa ihmisten välinpitämättömyydestä huolimatta? b) Miten sinä voit säilyttää intosi saarnata hyvää uutista?
5 Jeremian aikana useimmat Jerusalemin asukkaista ”eivät – – mieltyneet” Jumalan totuuteen. Lopettiko profeetta saarnaamisen, koska niin monet olivat välinpitämättömiä? Päinvastoin! Hän sanoi: ”Olen tullut täyteen Jehovan vihastusta. Olen väsynyt pidättelemään sitä.” (Jer. 6:10, 11.) Miten sinä voit säilyttää samanlaisen innon? Voisit esimerkiksi mietiskellä, millainen vertaansa vailla oleva kunnia sinulla on edustaa tosi Jumalaa. Tiedät, että tämän maailman huomattavat henkilöt ovat häpäisseet tosi Jumalan nimeä. Ajattele myös sitä, miten uskonnolliset johtajat ovat Jeremian ajan pappien tavoin pettäneet alueesi ihmisiä. (Lue Jeremian 2:8, 26, 27.) Sitä vastoin Jumalan valtakunnan hyvä uutinen, jota sinä julistat, on osoitus Jumalan suosiollisuudesta ihmiskuntaa kohtaan (Valit. 3:31, 32). Kun pidät tämän mielessäsi, sinun on helpompi kertoa edelleen innokkaasti hyvää uutista ja auttaa lampaankaltaisia ihmisiä.
6. Millaisia haasteita Jeremia kohtasi?
6 Olet varmaankin samaa mieltä siitä, ettei innon säilyttäminen kristillisessä palveluksessa ole aina helppoa. Palvellessaan Jehovaa Jeremia kohtasi suuria haasteita. Vaikeuksia aiheuttivat muun muassa väärät profeetat. Eräästä tällaisesta tapauksesta kerrotaan Jeremian kirjan 28. luvussa. Useimmat ihmiset eivät välittäneet hänen sanomastaan, ja joskus hän tunsi itsensä yksinäiseksi (Jer. 6:16, 17; 15:17). Lisäksi viholliset uhkasivat toisinaan hänen henkeään (Jer. 26:11).
Miksi voit luottaa siihen, että Jehova auttaa sinua selviytymään haasteista, joita kohtaat saarnatessasi hyvää uutista?
”SINÄ OLET VIEKOITELLUT MINUA, OI JEHOVA”
7, 8. Millä tavalla Jumala ”viekoitteli” Jeremiaa?
7 Kun Jeremia eräässä vaiheessa sai kuulla pilkkaa ja herjauksia päivästä toiseen, hän kertoi tunteistaan Jumalalle. Miten ajattelet Jehovan ”viekoitelleen” uskollista profeettaansa, kuten Jeremian 20:7, 8:ssa todetaan? (Lue.)
8 Jehova ei suinkaan petkuttanut Jeremiaa jonkin viekkaan juonen avulla. Hän pikemminkin ”viekoitteli” profeettaansa myönteisessä mielessä, tavalla joka hyödytti tätä. Vastustus tuntui Jeremiasta ylivoimaiselta, ja hän ajatteli, ettei hän enää pystynyt täyttämään Jumalalta saamaansa tehtävää. Mutta hän täytti sen, Kaikkivaltiaan tuella ja avulla. Jehova siis antoi Jeremialle voimaa ja osoittautui paljon väkevämmäksi kuin hän ja hänen inhimilliset taipumuksensa. Kun tästä Jumalan miehestä tuntui, että hänen rajansa olivat tulleet vastaan eikä hän voisi enää jatkaa, Jehova auttoi häntä suoriutumaan tehtävästään ja näin ikään kuin ”viekoitteli” häntä. Jehova osoittautui voimakkaammaksi kuin Jeremian heikkoudet. Ihmisten välinpitämättömyydestä, torjuvasta asenteesta ja väkivaltaisuudesta huolimatta Jeremia pystyi jatkamaan saarnaamista.
9. Miten Jeremian 20:11:n sanat voivat rohkaista sinua?
9 Jehova tuki Jeremiaa ja oli hänen vierellään kuin ”hirmuinen mahtaja” (Jer. 20:11). Hän voi vahvistaa sinuakin säilyttämään intosi tosi palvonnan puolesta ja menemään eteenpäin suurista ongelmista huolimatta. Voisit ajatella, että Jehova on kuin rinnallasi seisova ”väkevä sankari” (Kirkkoraamattu 1938).
10. Mitä olet päättänyt tehdä kohdatessasi vastustusta?
10 Apostoli Paavali korosti samaa asiaa rohkaistessaan kristittyjä, jotka kohtasivat vastustusta. Hän kirjoitti: ”Käyttäytykää vain Kristusta koskevan hyvän uutisen arvon mukaisesti, jotta – – kuulisin – –, että te pysytte lujina yhdessä hengessä ja ponnistelette yhtenä sieluna rinta rinnan hyvän uutisen uskon puolesta ja missään suhteessa vastustajianne säikähtämättä.” (Fil. 1:27, 28.) Jeremian ja ensimmäisen vuosisadan kristittyjen tavoin sinä voit ja sinun pitäisi palveluksessasi tukeutua Kaikkivaltiaaseen Jumalaan. Jos jotkut pilkkaavat sinua tai käyvät kimppuusi, muista, että Jehova on vierelläsi ja voi täyttää sinut voimalla. Hän antoi voimaa Jeremialle, ja hän on voimistanut myös monia veljiäsi, joten hän voi varmasti tukea sinuakin. Ano hänen apuaan ja luota siihen, että hän vastaa rukoukseesi. Sinäkin saatat huomata, että sinua on ”viekoiteltu”, kun Jumala antaa sinulle voimaa kohdata esteet rohkeasti, vailla pelkoa. Pystyt ehkä tekemään paljon enemmän kuin ikinä osasit kuvitellakaan. (Lue Apostolien tekojen 4:29–31.)
11, 12. a) Mitä muutoksia voisit tehdä todistaaksesi palveluksessa useammille ihmisille? b) Millaisia mahdollisuuksia saarnata asuinseudullasi sivun 39 kuva tuo mieleesi?
11 Se mitä opimme Jeremian palveluksesta, voi tehdä meistä monin tavoin tehokkaampia hyvän uutisen julistajia. Toimittuaan Jehovan profeettana yli 20 vuotta hän saattoi sanoa: ”Minä puhuin toistuvasti teille, nousin varhain ja puhuin, mutta te ette kuunnelleet.” (Jer. 25:3.) Hän siis lähti liikkeelle aikaisin aamulla. Miten voisimme soveltaa käytäntöön hänen esimerkkiään? Monissa seurakunnissa on julistajia, jotka heräävät aikaisin ja menevät keskustelemaan ihmisten kanssa bussipysäkeille ja juna-asemille. Maaseutualueilla monet julistajat käyvät aamuvarhaisella maanviljelijöiden ja muiden jalkeilla olevien luona. Keksitkö muita tapoja jäljitellä palveluksessasi uskollisen Jeremian esimerkkiä? Jos seurakunnallasi on kenttäpalveluskokous aamulla, heräätkö niin aikaisin, että ehdit ajoissa paikalle?
12 Lisäksi monilla alueilla saadaan hyviä tuloksia, kun ovelta-ovelle-työtä tehdään iltapäivisin ja iltaisin. Jotkut julistajat saarnaavat jopa öisin ihmisille, jotka työskentelevät huoltoasemilla, ravintoloissa ja muissa ympäri vuorokauden auki olevissa paikoissa. Voisitko muokata aikatauluasi niin, että pääset palvelukseen silloin, kun ihmisiä tavoittaa parhaiten joko kotoa tai muualta?
Miksi luotat siihen, että Jehova tukee sinua julistaessasi hänen sanomaansa?
13, 14. a) Miten Jeremian esimerkki liittyy uusintakäyntien tekemiseen? b) Mikä valaisee sitä, että meidän tulee huolehtia uusintakäynneistä tunnollisesti?
13 Toisinaan Jehova käski Jeremian seistä temppelin ja Jerusalemin porteissa ja julistaa profeetallista sanomaa (Jer. 7:2; 17:19, 20). Kun Jeremia toimi näin, hän pystyi kertomaan Jehovan sanaa lukuisille ihmisille. Kaupungin huomattavilla miehillä, kauppiailla, liikemiehillä ja monilla muilla oli tapana kulkea samoista porteista, joten Jeremia on voinut puhua joidenkuiden kanssa yhä uudelleen ja auttaa heitä ymmärtämään aiemmin kuulemaansa. Mitä tämä opettaa meille uusintakäyntien tekemisestä kiinnostusta osoittaneiden luo?
14 Jeremia tiesi, että ihmisten elämä riippui hänen työstään Jumalan profeettana. Kerran kun hän ei itse pystynyt täyttämään Jumalan käskyä puhua ihmisille, hän pyysi ystäväänsä Barukia menemään puolestaan. (Lue Jeremian 36:5–8.) Miten voimme jäljitellä tässä Jeremiaa? Kun lupaamme ovenavaajalle tulla takaisin, pidämmekö sanamme? Jos emme itse pääse hoitamaan sovittua uusintakäyntiä tai raamatuntutkistelua, järjestämmekö tilallemme jonkun muun? Jeesus sanoi: ”Merkitköön vain teidän sananne kyllä ’kyllä’.” (Matt. 5:37.) Meidän on tärkeää olla sanamme mittaisia, sillä edustamme totuuden ja järjestyksen Jumalaa (1. Kor. 14:33, 40).
Oletko muokannut aikatauluasi ja todistamistapojasi niin, että voit todistaa useammille ihmisille?
15, 16. a) Millä tavalla monet ovat seuranneet Jeremian esimerkkiä ja laajentaneet palvelusta? b) Mitä voit oppia chileläisen sisaren kokemuksesta? (Ks. kuva s. 40.)
15 Jeremia rohkaisi Babylonissa olevia juutalaisia kirjoittamalla heille kirjeen, jossa hän kertoi ennallistusta koskevasta Jehovan ”hyvästä sanasta” (Jer. 29:1–4, 10). Vastaavasti nykyään ”hyvää sanaa” siitä, mitä Jehova pian tekee, voidaan levittää tehokkaasti kirjeitse ja puhelimitse. Voisitko näillä keinoin auttaa sukulaisiasi tai muita, jotka asuvat kaukana tai joita on vaikea tavoittaa?
16 Valtakunnan julistajat saavat usein hyviä tuloksia, kun he Jeremian tavoin suorittavat palveluksensa täydelleen. Chilessä eräs sisar lähestyi naista, joka oli poistumassa metroasemalta. Nainen oli innoissaan kuullessaan Raamatun sanoman ja oli valmis jatkamaan keskustelua kotonaan. Sisar ei kuitenkaan kirjoittanut naisen osoitetta muistiin. Jälkeenpäin sisar tajusi, miten tärkeää oli kasvattaa naisen kiinnostusta totuutta kohtaan, ja niinpä hän rukoili Jehovalta apua. Seuraavana päivänä sisaremme palasi metroasemalle samaan aikaan ja tapasi naisen jälleen. Tällä kertaa hän piti huolen siitä, että merkitsi naisen osoitteen muistiin, ja myöhemmin hän kävi hänen kotonaan ja auttoi häntä ymmärtämään Raamattua. Saatanan maailmaa kohtaavat pian Jumalan tuomiot. Mutta niillä, jotka katuvat ja uskovat hyvään uutiseen, on toivoa. (Lue Valituslaulujen 3:31–33.) Saarnatkaamme siksi alueellamme tunnollisesti.
Ryhdytkö tarvittaviin ponnisteluihin kasvattaaksesi löytämääsi kiinnostusta?
”EHKÄ HE KUUNTELEVAT JA PALAAVAT KUKIN”
17. Miten voit jäljitellä Jeremian suhtautumistapaa, kun työskentelet alueellasi?
17 Jehova ei halunnut ihmisten menettävän henkeään. Noin kymmenen vuotta ennen Jerusalemin tuhoa hän käski Jeremian kertoa Babyloniin viedyille pakkosiirtolaisille, että heillä oli toivoa. Raamatussa kerrotaan: ”Minä kohdistan silmäni heihin hyvällä tavalla, ja minä palautan heidät tähän maahan. Ja minä rakennan heidät enkä revi maahan, ja minä istutan heidät enkä revi juurineen pois.” Jeremia saattoi sanoa: ”Tulevaisuudestasi on toivoa.” (Jer. 24:6; 26:3; 31:17.) Jeremia oppi suhtautumaan ihmisiin samalla tavalla kuin Jumala. Kun hän suoritti palvelustaan, hänestä heijastui aito huoli ihmisiä kohtaan, ja hän välitti heille Jehovan sanat: ”Pyydän, kääntykää kukin pahalta tieltänne ja tehkää menettelynne hyviksi.” (Jer. 35:15.) Tuleeko mieleesi muita tapoja osoittaa vilpitöntä kiinnostusta alueesi ihmisiä kohtaan?
18, 19. a) Millaista asennetta meidän tulisi karttaa saarnatessamme hyvää uutista? b) Mikä Jeremian asenne meidän tulisi omaksua?
18 Jeremian syvä rakkaus Juudan asukkaisiin ei koskaan kylmennyt. Kun Jerusalem tuhottiin, hän tunsi edelleen myötätuntoa heitä kohtaan. (Lue Valituslaulujen 2:11.) Juutalaiset saivat syyttää kohtaamastaan onnettomuudesta itseään. Jeremia ei kuitenkaan tokaissut: ”Mitä minä sanoin!” Pikemminkin hän oli murheellinen siitä, mitä he joutuivat kokemaan. Meidänkään ei pitäisi tehdä sananpalvelusta vain muodon vuoksi tai pelkästä velvollisuudesta. Ponnisteluistamme todistustyössä pitäisi näkyä, miten paljon rakastamme suurenmoista Jumalaamme ja ihmisiä, jotka on luotu hänen kuvikseen.
Osoitatko ihmisille, että olet kiinnostunut heidän hyvinvoinnistaan?
19 Mikään tehtävä tai asema tässä maailmassa ei vedä vertoja sille, että voi todistaa tosi Jumalasta. Jeremia ajatteli näin ja kirjoitti: ”Sinun sanasi löytyivät, ja minä ryhdyin syömään niitä; ja sinun sanastasi tulee minulle riemu ja sydämeni ilo, sillä sinun nimiisi minut on otettu, oi Jehova.” (Jer. 15:16.) Kun saarnaamme hyvää uutista, monet muutkin voivat tulla tuntemaan hänet, jota saavat kiittää elämästään, ja oppia rakastamaan häntä. Palvelkaamme sen tähden tässä työssä Jeremian tavoin intoa ja rakkautta osoittaen.
Mitä tapoja levittää Jehovan ”hyvää sanaa” voisit kokeilla Jeremian esimerkin innoittamana?
a Kuten tässäkin tapauksessa, Jehova käytti usein enkelisanansaattajia puhetorvenaan niin, että vaikutti siltä kuin hän itse olisi puhunut (Tuom. 13:15, 22; Gal. 3:19).