KAHDESTOISTA LUKU
”Eikö siinä ollut kyse minun tuntemuksestani?”
1, 2. Miksi Jojakimin oli epäviisasta aloittaa rakennushanke?
KUNINGAS Jojakim rakensi taloa, ja siitä tulisi loistelias. Suunnitelmiin kuuluivat avarat huoneet, joita olisi ainakin kahdessa kerroksessa. Suurista ikkunoista tulvisi sisään auringonvaloa ja raikasta ilmaa, jotta kuninkaalla ja hänen perheellään olisi mukavat oltavat. Seinät oli tarkoitus paneloida tuoksuvalla Libanonin setrillä. Loppusilauksen talon sisäosille antaisi ulkomailta tuotu oranssinpunainen maali, joka oli hyvin kysyttyä muiden maiden korkea-arvoisten ja huomattavien henkilöiden keskuudessa. (Jer. 22:13, 14.)
2 Hankkeen kustannukset olivat melkoiset. Noihin aikoihin kansakunnan puolustusmenojen ja Egyptin vaatiman pakkoveron vuoksi varat olivat nähtävästi huvenneet aarteistosta (2. Kun. 23:33–35). Mutta Jojakim keksi keinon maksaa uuden palatsinsa. Hän pidätti rakennustyöläisiltä heidän palkkansa! Hän kohteli heitä kuin orjia: hän antoi heidän hikoilla ja raataa hänen kuningashuoneensa hyväksi.
3. Miten Jojakim ja hänen isänsä poikkesivat toisistaan?
3 Jojakim toimi itsekkäästi, ja siksi Jumala tuomitsi hänet Jeremian välityksellä.a Hän muistutti Jojakimia siitä, että tämän isä kuningas Josia oli osoittanut poikkeuksellista huomaavaisuutta ja anteliaisuutta työväkeä ja köyhiä kohtaan. Josia oli jopa ajanut heidän oikeusasioitaan. Jehova kiinnitti Jojakimin huomion Josian huomaavaisuuteen ja kysyi: ”Eikö siinä ollut kyse minun tuntemuksestani?” (Lue Jeremian 22:15, 16.)
4. Miksi Jehovan tuntemisen pitäisi olla sinulle tärkeää?
4 Olosuhteet Saatanan maailmassa pahenevat, ja me tarvitsemme Jehovan apua ja suojelusta, jota hän antaa hänet läheisesti tunteville. Siksi meidän pitäisi pyrkiä entistä lähemmäs Jumalaa. Meidän täytyy myös heijastaa hänen suurenmoisia ominaisuuksiaan voidaksemme menestyä hyvän uutisen saarnaamisessa. Saatat kuitenkin miettiä, miten kristitty voi oppia tuntemaan Jehovan yhtä hyvin kuin kuningas Josia.
MITÄ JUMALAN TUNTEMUS MERKITSEE?
5, 6. a) Millainen vaikutus hyvällä isällä on lapsiinsa? b) Miten Jehovan teiden tuntemisen pitäisi vaikuttaa meihin, ja miksi emme halua jäljitellä Jojakimin esimerkkiä?
5 Mietihän, millä tavoin hyvä isä vaikuttaa lastensa elämään. Esimerkiksi kun lapset huomaavat, että isä jakaa omastaan huonompiosaisille, heistäkin luultavasti tulee avokätisiä. Kun he näkevät isän kohtelevan heidän äitiään rakkaudellisesti ja kunnioittavasti, heidän on todennäköisesti helpompi osoittaa huomaavaisuutta vastakkaiseen sukupuoleen kuuluvia kohtaan. Ja kun he kuulevat, että isällä on rehellisen miehen maine raha-asioissa, se epäilemättä saa heidät itsensäkin olemaan rehellisiä. Kun lapset siis oppivat tuntemaan isänsä tavat ja ominaisuudet, he luultavasti haluavat aikuisina kohdella toisia isänsä tavalla.
6 Vastaavasti kristitty, joka tuntee Jehovan kuten Josia, ei pelkästään tunnusta häntä Kaikkeuden Suvereeniksi. Lukemalla Raamattua kristitty oppii, miten Jumala kohtelee toisia, ja haluaa sitten jäljitellä taivaallista Isäänsä. Hänen rakkautensa Jehovaa kohtaan syvenee, ja hän pystyy päivä päivältä jäljittelemään paremmin Jehovan persoonallisuutta. Sitä vastoin ihminen, joka ei välitä Jumalan laeista ja muistutuksista eikä siis halua ohjausta häneltä, ei opi tuntemaan tosi Jumalaa. Hän on Jojakimin kaltainen, joka heitti tuleen sanoman, jonka Jehova antoi Jeremian välityksellä. (Lue Jeremian 36:21–24.)
Josia ja Jojakim suhtautuivat Jumalan sanoihin eri tavoin.
7. Miksi sinun pitäisi haluta tuntea Jehova kuningas Josian tavoin?
7 Menestyksemme pyhässä palveluksessa ja toivomme elää uudessa maailmassa riippuvat siitä, tunnemmeko todella Jehovan (Jer. 9:24). Tarkastellaanpa muutamaa Jumalan ominaisuutta, joista Jeremian kirjoituksissa kerrotaan. Mieti samalla, miten voit itse sekä tuntea hänet että jäljitellä häntä kuningas Josian tavoin.
Miksi voimme sanoa, että kuningas Josia tunsi Jehovan läheisesti? Mitä sisältyy siihen, että tunnet Jehovan niin kuin Josia?
”AJAN HÄMÄRÄÄN ASTI KESTÄÄ HÄNEN RAKKAUDELLINEN HUOMAAVAISUUTENSA!”
8. Mitä on rakkaudellinen huomaavaisuus?
8 Jumalan persoonallisuuden piirteelle, joka tunnetaan rakkaudellisena huomaavaisuutena tai uskollisena rakkautena, ei monissa kielissä löydy ytimekästä määritelmää. Erään Raamatun sanakirjan mukaan kyseinen heprean sana kuvaa voiman, järkähtämättömyyden ja rakkauden vuorovaikutusta. Tuo sanakirja sanoo: ”Sellainen selitys tästä sanasta, joka ei kata kaikkia kolmea piirrettä, jää vääjäämättä vaillinaiseksi.” Niinpä rakkaudellista huomaavaisuutta osoittava ihminen on muutakin kuin miellyttävä. Hän tuntee syvää kiinnostusta toisia kohtaan ja yrittää parhaansa mukaan auttaa heitä tyydyttämään tarpeensa, varsinkin hengelliset. Suurin syy hänen epäitsekkääseen toimintaansa on halu miellyttää Kaikkivaltiasta Jumalaa.
9. Mitä Jehovan tapa kohdella israelilaisia todisti?
9 Raamatun ilmauksen ”rakkaudellinen huomaavaisuus” täysi merkitys avautuu meille parhaiten, kun tarkastelemme, miten Jumala on kautta aikojen kohdellut tosi palvojiaan. Jehova suojeli ja ruokki israelilaisia, kun he olivat 40 vuotta erämaassa. Luvatussa maassa Jumala antoi tuomareita, jotka pelastivat heidät vihollisten käsistä ja ohjasivat heidät takaisin tosi palvontaan. Jehova pysyi heidän rinnallaan kaikkina noina vuosisatoina, niin hyvinä kuin huonoina aikoina, ja saattoi siksi sanoa kansalleen: ”Ajan hämärään asti kestävällä rakkaudella minä olen sinua rakastanut. Sen vuoksi olen vetänyt sinua puoleeni rakkaudellisella huomaavaisuudella.” (Jer. 31:3.)b
10. Miten Jehova ilmaisee rakkaudellista huomaavaisuutta kuunnellessaan rukouksia, kuten Babylonissa olleiden juutalaisten tapaus osoittaa?
10 Jumala osoittaa edelleen rakkaudellista huomaavaisuutta tavoilla, jotka hyödyttävät suoranaisesti hänen palvojiaan. Ajattelehan rukouksia. Jehova kuulee kaikki vilpittömät rukoukset, mutta hän kiinnittää erityishuomiota rukouksiin, joita esittävät hänen vihkiytyneet palvelijansa. Vaikka rukoilisimme vuodesta toiseen jonkin meitä pitkään vaivanneen ongelman takia, hän ei menetä kärsivällisyyttään eikä väsy kuuntelemaan rukouksiamme. Kerran Jehova antoi Jeremian vietäväksi sanoman juutalaisille, jotka jo olivat vankina Babylonissa. He olivat yli 800 kilometrin päässä temppelistä ja kaukana Juudassa olevista perheistään ja ystävistään. Vaikka he olivat pitkän matkan päässä temppelistä, Jehova kuitenkin kuuli heidän suosionpyyntönsä ja ylistyksensä. Ajattele, kuinka lohdullista juutalaisten oli kuulla Jumalan sanat, jotka ovat Jeremian 29:10–12:ssa. (Lue.) Nämä sanat soveltuvat myös sinuun ja sinun vilpittömiin rukouksiisi.
11, 12. a) Mitä Jehova tarjosi jerusalemilaisille? b) Millaista apua on tarjolla niille, jotka ovat saaneet tarvitsemaansa kuritusta?
11 Yksi todiste Jehovan rakkaudellisesta huomaavaisuudesta on se, että hän ajattelee asioista myönteisesti. Mikä Jerusalemin asukkaita odotti, kun he kaupungin tuhon lähestyessä jatkoivat kapinaansa, joka oli itse asiassa kapina Jumalaa vastaan? He voisivat kuolla nälkään tai babylonialaisten miekkaan. Parhaimmillaankin he joutuisivat elämään pitkään pakkosiirtolaisina ja kuolemaan vieraassa maassa. Jehovalla oli kuitenkin ”hyvä sana” niille, jotka katuivat ja tekivät muutoksia elämässään. Hän lupasi ”kääntää huomionsa” heihin. Hän sanoi tuovansa heidät ”takaisin tähän paikkaan” eli kaukana Babylonista sijaitsevaan kotimaahansa. (Jer. 27:22.) Siksi he huutaisivat: ”Kiittäkää armeijoiden Jehovaa, sillä Jehova on hyvä; sillä ajan hämärään asti kestää hänen rakkaudellinen huomaavaisuutensa!” (Jer. 33:10, 11.)
12 Rakkaudellisen huomaavaisuutensa takia Jehova on rohkaisun Lähde niille, joiden olosuhteet ovat inhimillisesti katsoen vaikeat. On joitakuita, jotka ennen kuuluivat kristilliseen seurakuntaan mutta saivat sitten aiheellista kuritusta. Syyllisyys saattaa tuntua heistä musertavalta, ja he voivat epäröidä tulla jälleen Jumalan kansan yhteyteen. He saattavat pohtia, mahtaako Jehova koskaan antaa heille anteeksi ja ottaa heitä takaisin. Kaikkivaltiaalla Jumalalla on ”hyvä sana” kaikille heille. He voivat saada huomaavaista apua tarvittavien muutosten tekemiseen ajattelussaan ja toiminnassaan. Heihin voivat myös periaatteessa soveltua edellisen kappaleen ajatukset: Jehova palauttaa heidät heidän paikkaansa onnellisen kansansa keskuuteen. (Jer. 31:18–20.)
13. Miksi sen, että Jehova tuki Jeremiaa, pitäisi rohkaista sinua?
13 Rakkaudellisen huomaavaisuuden Jumala Jehova on uskollisten palvelijoidensa pettämätön tuki. Näinä Saatanan maailman viimeisinä päivinä meillä on kaikki syyt luottaa siihen, että Jehova tukee ja suojelee niitä, jotka etsivät ensin hänen Valtakuntaansa. Jerusalemin viimeisinä päivinä Jeremia oli varma, että Jehova antaisi hänelle ruoan ja suojan. Jumala ei koskaan jättänyt profeettaansa pulaan. (Jer. 15:15; lue Valituslaulujen 3:55–57.) Kohtaatpa miten suuria paineita tahansa, luota siihen, että Jehova muistaa uskolliset tekosi. Rakkaudellisen huomaavaisuutensa vuoksi hän haluaa tukea sinua, ettet ”tulisi loppuusi” (Valit. 3:22).
Mikä Jehovan rakkaudellisessa huomaavaisuudessa vetää sinua eniten hänen puoleensa ja miksi?
”NIIN TOTTA KUIN JEHOVA ELÄÄ – – OIKEUDESSA!”
14. Millaisia vääryyksiä olet havainnut tapahtuvan viime aikoina?
14 Jotkut istuvat vankilassa vuosikausia rikoksista, joita he eivät ole tehneet. Toisinaan oikeusistuin on jopa langettanut jollekulle kuolemantuomion ja vasta teloituksen jälkeen päivänvaloon on tullut todisteita hänen syyttömyydestään. Joissakin maissa vanhemmat ovat niin epätoivoisessa tilanteessa, että saadakseen perheelleen ruokaa he myyvät lapsiaan orjiksi. Miltä sinusta tuntuu, kun kuulet tällaisista vääryyksistä? Miltä ajattelet Jehovasta tuntuvan? Raamattu osoittaa selvästi, että hän haluaa poistaa kaikki kärsimysten syyt. Vain hän pystyy siihen. Tämä voi lohduttaa köyhiä ja viattomia, jotka joutuvat nykyään kärsimään. Jehova, oikeuden Jumala, on ryhtynyt toimiin pelastaakseen heidät ahdingostaan. (Jer. 23:5, 6.)
15, 16. a) Mitä Jehovan ominaisuutta Jeremia korosti? b) Miksi voit luottaa Jumalan lakeihin ja lupauksiin?
15 Jeremia luotti siihen, että israelilaiset tulisivat tietämään Jehovan olevan ylivertaisen oikeudenmukainen. Hän ajatteli, että he saattaisivat katua ja muuttua ja sitten sanoa: ”Niin totta kuin Jehova elää totuudessa, oikeudessa ja vanhurskaudessa!” (Jer. 4:1, 2.) Nämä sanat pitävät paikkansa, sillä Jehovan tarkoituksessa ei ole sijaa epäoikeudenmukaisuudelle. On muitakin todisteita siitä, että Jehova rakastaa oikeutta.
16 On kiistatonta, että Jumala pitää sanansa eikä ole ulkokultainen. Monet ihmiset rikkovat lupauksiaan, mutta Jehova ei. Jopa hänen säätämänsä luonnonlait, jotka hyödyttävät meitä, ovat pettämättömiä (Jer. 31:35, 36). Voimme myös luottaa hänen lupauksiinsa ja oikeudellisiin päätöksiinsä, koska ne palvelevat aina hyvää tarkoitusta. (Lue Valituslaulujen 3:37, 38.)
17. a) Mitä Jehova tekee tuomitessaan ihmisiä? b) Miksi voit luottaa vanhimpiin, kun he selvittävät ongelmia seurakunnassa? (Ks. tekstiruutu ”He tuomitsevat Jehovan puolesta”.)
17 Tuomitessaan ihmisiä Jehova ei koskaan tyydy katsomaan, miltä asiat näyttävät päällisin puolin. Hän katsoo pintaa syvemmälle saadakseen selville kaikki tosiasiat. Hän myös arvioi ihmisten vaikuttimet. Lääkäreillä on nykyään käytössään erikoislaitteita ja -tekniikoita, joiden avulla he voivat nähdä potilaan sydämen sen lyödessä ja saada selville sen kunnon. He voivat myös tutkia munuaiset, jotka suodattavat verta. Jehova voi tehdä paljon enemmän. Hän tutkii kuvaannollisen sydämen ja arvioi ihmisen vaikuttimet sekä kuvaannolliset munuaiset, jotka edustavat ihmisen syvimpiä tunteita. Näin hän selvittää, mikä sai ihmisen toimimaan tietyllä tavalla ja miten hän suhtautuu tekoihinsa. Kaikkivaltias ei myöskään hämmenny kaikista niistä lukuisista yksityiskohdista, joita hänen tarkka tutkimuksensa paljastaa. Taitavammin kuin terävinkään ihmistuomari hän käyttää kaikkea tuota tietoa oikein ja tasapainoisesti päättäessään tulevaisuudestamme. (Lue Jeremian 12:1a; 20:12.)
18, 19. Miten Jumalan oikeudenmukaisuuden tunteminen voi vaikuttaa meihin?
18 Sinulla on siis kaikki syyt luottaa Jehovaan, vaikka omatuntosi toisinaan soimaisi sinua menneiden virheittesi vuoksi. Muista aina, että Jehova ei ole kuin yleinen syyttäjä, joka etsii syitä rangaistuksen antamiseen, vaan pikemminkin hän on myötätuntoinen Tuomari, joka haluaa auttaa. Jos jokin aiempi tekosi vaivaa sinua tai mieltäsi on jäänyt kaivelemaan jonkun toisen loukkaava käytös, pyydä, että Jehova ottaa ajaakseen ”riita-asiasi” eli kamppailusi tunteittesi kanssa, jotta voit päästä asian yli.c Jumala auttaa sinua näkemään, miten paljon hän arvostaa sitä, että olet jatkanut pyhää palvelustasi. (Lue Valituslaulujen 3:58, 59.)
19 Täysin oikeudenmukainen Jumala ymmärrettävästikin haluaa, että hänen hyväksyntäänsä etsivät noudattavat oikeutta itsekin (Jer. 7:5–7; 22:3). Yksi tärkeä tapa jäljitellä Jumalan oikeudenmukaisuutta on saarnata hyvää uutista ennakkoluulottomasti. Kun teet tunnollisesti uusintakäyntejä ja johdat raamatuntutkisteluja, noudatat Jumalan ylivertaista oikeusnormia tavalla, josta on todellista hyötyä. Kuinka niin? Jumala haluaa, että kaikenlaiset ihmiset saisivat tietoa hänestä ja pelastuisivat (Valit. 3:25, 26). Sinulla on kunnia olla Jumalan työtoveri ja heijastaa hänen oikeudenmukaisuuttaan tässä pelastustyössä!
Miten Jehovan oikeudenmukaisuus lohduttaa sinua? Miten voit lohduttaa muita jäljittelemällä Jumalan oikeudenmukaisuutta?
”EN MINÄ AJAN HÄMÄRÄÄN ASTI OLE VIHOISSANI”
20. a) Mitä Jumalan toimintatapaa Jeremia tähdentää? b) Miten se, että Jehova ”tuntee mielipahaa”, liittyy hänen anteeksiantoonsa? (Ks. tekstiruutu ”Miten Jehova ’tuntee mielipahaa’?”)
20 Monet ajattelevat, että Jeremian ja Valituslaulujen kirjat sisältävät vain tuomiojulistuksia pahuutta vastaan. He eivät ota huomioon sitä, että näissä kirjoissa kerrotaan myös, miten Jehova rakkaudellisesti tarjosi kansalleen anteeksiantoa. Hän kehotti juutalaisia: ”Pyydän, kääntykää kukin pahalta tieltänne ja tehkää tienne ja menettelynne hyviksi.” Erään toisen kerran Jeremia kannusti heitä: ”Tehkää nyt tienne ja menettelynne hyviksi ja totelkaa Jehovan, Jumalanne, ääntä, niin Jehova tulee tuntemaan mielipahaa sen onnettomuuden takia, jonka hän on lausunut teitä vastaan.” (Jer. 18:11; 26:13.) Jehova antaa meidänkin päivinämme anteeksi kaikille, jotka katuvat vilpittömästi ja lakkaavat toimimasta väärin.
21. Mitä Jehova haluaa saada aikaan antaessaan anteeksi?
21 Jehova ei vain sano antavansa anteeksi, vaan hän todella tekee niin. Jehova kehotti Jeremian kautta: ”Palaa toki, oi luopio-Israel – –. Minä en anna kasvojeni synkistyä teitä kohtaan – –. En minä ajan hämärään asti ole vihoissani.” (Jer. 3:12.) Jumalan mielessä ei viivy viha eikä katkeruus ketään hänen palvelijaansa kohtaan, jolle hän on antanut anteeksi. Vaikka ihminen onkin toiminut väärin, Jehova haluaa korjata vahingoittuneen suhteen. Onpa hän tehnyt mitä syntejä tahansa, Jumala ”tuo – – [hänet] takaisin” suosioonsa ja siunaa häntä, jos hän todella katuu ja etsii Jumalan anteeksiantoa (Jer. 15:19). Tämän vakuutuksen pitäisi rohkaista kaikkia tosi Jumalasta vieraantuneita palaamaan hänen luokseen. Eikö Jehovan anteeksianto vedäkin meitä hänen puoleensa? (Lue Valituslaulujen 5:21.)
22, 23. Minkä pitäisi olla tavoitteesi, kun jäljittelet Jehovan anteeksiantoa?
22 Jäljitteletkö Jehovaa, kun joku loukkaa sinua ajattelemattomilla sanoilla tai teoilla? Puhuessaan entisajan juutalaisista Jehova sanoi, että hän ”puhdistaisi” ne, joille hän antoi anteeksi. (Lue Jeremian 33:8.) Hän voi puhdistaa katuvat siinä mielessä, että hän unohtaa heidän erheensä ja antaa heille uuden alun hänen palveluksessaan. Jumalan anteeksiannon saaminen ei tietenkään merkitse sitä, että ihminen olisi puhdistettu peritystä epätäydellisyydestä ja olisi nyt täydellinen, synnitön. Voimme silti oppia siitä, mitä Jumala sanoi ihmisten puhdistamisesta. Voimme yrittää unohtaa toisen ihmisen rikkomuksen eli kuvaannollisesti puhdistaa häntä koskevat sydämemme ajatukset. Miten?
23 Kuvittele, että saisit lahjaksi perintömaljakon. Jos se likaantuisi, ajattelisitko ensimmäiseksi, että se pitäisi heittää pois? Tuskinpa. Varmasti koettaisit puhdistaa sen varovaisesti. Haluat nähdä sen kaikessa kauneudessaan, kuinka se välkehtii auringonvalossa. Vastaavasti voit yrittää kovasti päästä eroon sisälläsi kytevästä kaunasta tai ärtymyksestä, jota tunnet sinua loukannutta veljeä tai sisarta kohtaan. Vastusta taipumusta hautoa mielessäsi tuskaa tuottavia sanoja tai tekoja. Kun onnistut pääsemään niiden yli, puhdistat näkemyksesi ja muistosi ihmisestä, jolle olet antanut anteeksi. Kun sydämessäsi ei enää ole hänestä kielteisiä ajatuksia, voit jälleen vapaasti nauttia läheisestä ystävyyssuhteesta, joka näytti romuttuneen lopullisesti.
24, 25. Miten hyödyt, jos opit tuntemaan Jehovan kuten kuningas Josia?
24 Olemme tutkineet vain muutamia Jehovan ominaisuuksia ja toimintatapoja, joista saamme tietoa oppiessamme tuntemaan hänet paremmin. Se että hyödymme omassa elämässämme Jehovan läheisestä tuntemisesta, antaa meille voimakkaan vaikuttimen palvella häntä hänen hyväksymällään tavalla. Jos opimme tuntemaan Jehovan yhtä läheisesti kuin kuningas Josia, elämämme täyttää onnellisuus, joka sekin on Jehovan persoonallisuuden piirre.
25 Se että tunnemme Jehovan paremmin, rikastuttaa ihmissuhteitamme. Kun pyrimme osoittamaan rakkaudellista huomaavaisuutta, oikeudenmukaisuutta ja anteeksiantavaisuutta kuten Jehova, ystävyyssuhteemme seurakunnassa syvenevät ja tulevat entistä läheisemmiksi. Pystymme myös opettamaan taitavammin tehdessämme alueellamme uusintakäyntejä ja johtaessamme edistyviä raamatuntutkisteluja. Kristillinen elämäntapa vetää kiinnostuneita puoleensa, kun he näkevät meidän esimerkkimme. Näin voimme paremmin auttaa heitä palvomaan Jehovaa hänen hyväksymällään tavalla ja kulkemaan ”hyvää tietä” (Jer. 6:16).
Mitä Valituslaulujen 5:21 opettaa sinulle?
a Jojakimin traagista loppua käsitellään tämän kirjan 4. luvun kappaleessa 12.
b Vuoden 1992 kirkkoraamattu kääntää nämä Jehovan sanat seuraavasti: ”Minä olen sinua aina rakastanut, Israel, siksi vedän sinua luokseni uskollisesti.”
c Jos veli tai sisar on syyllistynyt käytökseen, joka on selvästi Jumalan lain vastaista, siitä tulee kertoa seurakunnan vanhimmille, jotta he voivat käsitellä asian ja antaa raamatullista apua (Jaak. 5:13–15).