Opi kokeneilta julistajilta
Pidämme suuressa arvossa seurakuntamme kokeneita julistajia. Jotkut ovat palvelleet uskollisesti Jehovaa jo vuosikymmenten ajan. Toiset ovat olleet totuudessa vähemmän aikaa mutta ovat silti taitavia palveluksessa. Nämä julistajat ovat nähneet, miten Jeesus on ohjannut kristillistä seurakuntaa näinä viimeisinä päivinä ja saanut saarnaamis- ja opetustyön laajenemaan (Matt. 28:19, 20). Osallistuminen tähän palvelukseen on antanut heille tavanomaisen ylittävää voimaa, kun he ovat kohdanneet vaikeuksia ja koettelemuksia elämässään (2. Kor. 4:7). Voimme oppia näiltä kokeneilta julistajilta paljon. Kun heille annetaan mahdollisuus, he opettavat mielellään toisille, mitä he ovat itse oppineet (Ps. 71:18). Meidän tulisikin etsiä tilaisuuksia oppia heiltä. Miten voimme tehdä sen?
Palveluksessa. Uudet ja vähemmän kokeneet julistajat tarvitsevat valmennusta, jotta heistä tulisi tehokkaita palveluksessa. Voimme oppia paljon tarkkailemalla, miten kypsät julistajat toimivat. (Ks. Vartiotornin 15.2.2015 kirjoitus ”Säilytä intosi sananpalveluksessa”, kolmas kappale väliotsikon ”Auta vähemmän kokeneita julistajia” alla.) Miten sinä olet hyötynyt, kun olet ollut palveluksessa kokeneiden julistajien kanssa?
Voisitko pyytää pätevää julistajaa työskentelemään kanssasi? Jos julistaja on heikkokuntoinen, voisitko aika ajoin viedä tutkisteluoppilaasi hänen kotiinsa ja johtaa tutkistelua siellä? Pyydä tutkistelun jälkeen häntä esittämään havaintojaan ja antamaan neuvoja.
Vietä aikaa heidän kanssaan. Opettele tuntemaan kokeneita julistajia viettämällä aikaa heidän kanssaan. Kutsu jotakuta heistä perheesi yhteiseen palvontaan ja haastattele häntä. Jos julistaja on heikkokuntoinen, voisitko järjestää perheen palvontaillan hänen kotonaan? Kysy, miten hän tuli totuuteen. Mitä siunauksia hän on saanut? Millaista kasvua hän on nähnyt paikkakunnallaan? Millaista iloa hän on kokenut Jehovan palveluksessa?
Ole ymmärtäväinen ja tasapainoinen siinä, mitä odotat häneltä. Kauan julistajina palvelleilla, kuten meillä kaikilla, on palvelustyössä erilaisia lahjoja (Room. 12:6–8). Jotkut heistä ovat iäkkäitä, mikä voi rajoittaa sitä, miten paljon aikaa he voivat viettää kanssamme. Voimme kuitenkin oppia heiltä paljon, koska heillä on pitkä kokemus Jehovan uskollisesta palveluksesta.